Pikkumies on jo 9 kuukauden ikäinen, eikä tosiaankaan mikään pieni enää. Mittasin ja punnitsin Jäynän pari viikkoa sitten ja strategiset mitat olivat silloin 56 cm ja 23 kg. Se on rakenteeltaan Leksaa jämäkämpi, joten saapa nähdä, millainen jättiläinen tuosta vielä kasvaa 🙂 Tällä hetkellä se on tuollainen 23 kiloa puhdasta iloa ja rakkautta. Eli siis hyppii päälle ja tunkee syliin aina, kun tilaisuus annetaan. Tämän ison koon ja rakkauden määrän vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että nuorelle miehelle on kerrottava muutamia elämän tosiasioita. Eli olemme ottaneet ohjelmaan vähän enemmän hallintaa ja kuria.
Jos olisin ollut fiksu, olisin yrittänyt opettaa Jäynälle jo vähän aikaisemmin oikeasti remmissä kävelemistä ja muiden koirien ohittamista. Siis sillä tavalla kunnolla, eikä vähän sinne päin. Nyt kun nuori herra on löytänyt sisältään pienen miehen ja aloittanut jalan nostamisen ja tyttöjen haistelun, se on samalla keksinyt myös, että muille koirille voi rähistä. Jos vastaan tulee koira ja minulla on kaikki koirat mukana, niin Leokin lähtee pullisteluun mukaan. Että niinku kiva. Olen palannut siis siihen, että Jäynä lenkkeilee pääasiassa yksin, että voin keskittyä siihen täysin, kun tilanne on päällä. Osaksi tämä hankala vaihe voi johtua myös siitä, että olemme viettäneet suuren osan kesästä metsässä, eikä niinkään ihmisten ilmoilla. Eli lisätään taasen ohjelmaan myös kaupunkikävelyt. Jäynä on ehkä päässyt vähän unohtamaan, että meidänkin ympärillä on maailma.
Maakaatopaikalta löytyi suodatinkankaan pala. Pileet!
Harrastuksissa on edetty aika kivasti. Haussa Jäynä on saanut etsiä ihmisiä metsän lisäksi pihapiireistä ja rakennuksista. Rakennuksessa Jäynälle tuli aluksi vähän yllätyksenä se, että ihminen voi olla sielläkin piilossa. Toisella kierroksella poika oli kuitenkin ihan asialla ja joutui ihan vähän tekemään töitäkin ennen kuin ihminen löytyi. Paloaseman pihapiiristä löytyi vaikka mitä jänskää, muuta päädyin ottamaan Jäynän kanssa siellä enemmänkin alustatreeniä. Yhdessä menimme muutaman kerroksen rappusia ja ritiläportaita ja ylhäältä löytyi ihminen. Ihan vähäsen Jäynää huimasi kolmannessa kerroksessa kontin katolla, mutta mukava ihminen oli kuitenkin pientä huimausta tärkeämpi juttu 🙂 Tässä pihapiirissä oli myös kierrätettävien isojen säkkien keräyspiste, eli siis iso kasa semmosia pressukankaasta tehtyjä säkkejä. Ihminen meni kasan päälle piiloon ja Jäynä saikin hyvin etsittävästä hajun. Mutta kun miten sinne pääsee, kun vastassa oli Jäynän mielestä säkkiseinä? Ongelma ratkesi sillä, kun avustaja nosti jalkansa yhden säkin päälle. Jäynä ymmärsi heti, että niitä pitkin voi kiivetä ja sinne se paineli kasan päälle häntä huiskuen. Metsässä ihmisiä on laitettu vähitellen vaikeampiin piiloihin ja kauemmas toisistaan. Vielä tällä hetkellä Jäynä pysyy aika kivalla etäisyydellä minusta, eikä painele hajua etsien pitkin metsää. Täytynee yrittää pitää harjoitukset sellaisina, että ne eivät tukisi hemmetin kauas irtoamista. Uskoisin, että Jäynänkään kanssa sitä asiaa ei tarvitse mitenkään erikseen opetella, vaan se tulee itsestään iän ja itsevarmuuden karttuessa. Jos nyt kävisi niin hassusti, että ongelmana olisi liian lähellä työskentelevä koira, niin takataskusta löytyy kyllä harjoitteita, millä koiraa voi opettaa irtoamaan kauemmas ohjaajasta.
Jäljellä Jäynä on edennyt myös kivasti. Olen itse ollut vähän hukassa sen kanssa, että missä järjestyksessä opettaisin asioita. Jäljellä on jotenkin niin kovin paljon eri osia: Jäljen ylösotto, jäljen pidentäminen ja vanhentaminen, esineilmaisu jäljellä, erilaiset mutkat ja kulmat, erilaiset alustat ja alustanvaihdot ainakin muutamia mainitakseni. Ja kun nyt sitten päädyin opettaman namijälkeä, niin se namien vähentäminen ja lopulta pois jättäminen kokonaan. Kovemmilla alustoilla jäljestäminen kärsii, jos treenaan metsässä. Mutta kun tavoitteena on kuitenkin tehdä metsäjälkikoira. Niin lopputulos on nyt sitten se, että olen jämähtänyt tekemään lyhyehköjä jälkiä erilaisilla alustoilla ja metsässä olen ottanut esineilmaisuja jonkin verran. Minun pitäisi nyt tehdä jonku selkeä suunnitelma ja edetä sen mukaan. Ei voi treenata eri asiaa joka kerralla. Asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että lähden nyt pidentämään ja vanhentamaan jälkeä metsässä. Samalla yritän vähentää nameja. Kun saan tehtyä 100 – 300 metriä ilman namia, niin sitten vasta lähden miettimään ojanylityksiä, alustanvaihtoja ja kulmia. Mutkia metsässä tulee väkisinkin, koska harvoin löytää sellaista kivaa tasaista metsää, jossa voisi kävellä suoraan. Niin ja sitten pitäisi ottaa mukaan jo sekin juttu, että joku muu kuin minä tekee niitä jälkiä. Pari vieraan tekemää jälkeä Jäynä on tehnyt, mutta ei enempää.
Esineilmaisut ovat aika kivalla mallilla. Välillä Jäynä suorastaan syöksyy maahan, kun näkee esineen edessään jäljellä. Aina se ei mene suoraan, mutta eiköhän se tuosta tasaannu. Esinemotivaatiota on yritetty saada myös tekemällä esineruutua. Välillä tehdään niin, että Jäynä näkee, kun esine viedään. Sinne se juoksee iloisesti ja on vielä iloisempi löytäessään esineen. Olemme tehneet myös sellaisia harjoituksia, että kävelemme vaan yhdessä esineen läheltä ja Jäynä saa mennä itse esineen luo sen haistaessaan. Ja näissäkin harjoituksissa Jäynä on tavattoman onnellinen saadessaa hajun esineestä ja menee etsimään sen hyvällä motivaatiolla. Palkaksi olen leikkinyt Jäynän kanssa löytyneillä esineillä ja nyt uutena, olen vaihtanut esineen leluun.
Metsästä löytyi heijastinliivin pala. Pileet!
Se tottelevaisuus ja hallinta sitten… sitä ei ole juuri treenattu ja sen huomaa. Jos tekisin edes vähän tottista joka päivä, niin tulokset näkyisivät todennäköisesti aika nopeasti. Jäynä oppii nopeasti ja haluaa tehdä asioita. Tässä asiassa ei ole mitään tekosyitä, peiliin sitä on katsottava. Yritän selittää itselleni, että aika ei vaan riitä kaikkeen. Mutta jos todella haluaisin, niin ihan varmasti ehtisin treenata edes muutaman minuutin päivässä. Täytynee vaan hakea nakkia jääkaappiin ja vaikka paloitella ne valmiiksi, niin tekosyyt olisivat jo aika vähissä 😉 Jäynä saavuttaa kokeisiin osallistumisen alaikärajan ensivuoden kesällä. Olisi vähän typerää, jos kokeisiin osallistuminen jäisi siitä kiinni, että en ole jaksanut opettaa Jäynälle hallintaa. Eli nyt lähtee: Joka päivä seuraamista edes vähän. Ja paikallapysymistä opettelemme myös systemaattisesti. Vuoden loppuun mennessä tavoitteena seuraamista vähintään 20 metriä niin, että namit eivät ole kädessä ja paikallapysymistä ainakin minuutti. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.
Sitten se ilmaisu. Eli miten Jäynä kertoo minulle, että hän on löytänyt sen ”kadonneen” ihmisen. Viivi ja Leo ovat molemmat haukkuvia, eli ne jäävät ihmisen luo haukkumaan ja minä löydän perille äänen perusteella. Olin päättänyt jo ennen Jäynän syntymää, että siitä tulee rullakoira. Eli koiralla roikkuu kaulapannassa patukkaa, jonka se ottaa suuhunsa löytäessää ihmisen. Koira kantaa patukan suussaan ohjaajalleen ja sen jälkeen ohjaaja kytkee koiran remmiin ja koira vie ohjaajansa ”eksyneen” luo. Mutta… yleensä koira vie ohjaajansa eksyneen luo melkoisella vauhdilla. Vetää remmissä. Vaasanseudulla maastot ovat yhtä kiveä ja kuoppaa. Ei kivaa maastoa raahautua koiran perässä. Olen nyt sitten kuitenkin päättänyt, että yritän saada Jäynästäkin haukkuvan koiran. Tähän mennessä en vaan ole vielä löytänyt sitä keinoa, jolla olisin saanut Jäynästä haukkumisen ulos halutessani. Sehän kyllä osaa haukkua autossa ja muutenkaan äänen tuottaminen ei tunnu olevan Jäynälle mikään ongelma. Yritän nyt vaan keksiä, miten saa kerrottua Jäykkyselle, että haluan sen haukkuvan ruokapurkille. Kun sille on jo opetettu, että purkin nähdessään pitää mennä maahan ja olla hiljaa. Voi olla, että saan käyttää tämän asian kanssa nyt vähän enemmän mielikuvitusta, kun mitä Viivin ja Leon kanssa tarvitsi käyttää. Uskon kyllä, että kunhan vaan keksin sen keinon, millä saan Jäynän ymmärtämään, mitä siltä halutaan, niin ilmaisu lähtee varmaankin aika helpolla etenemään. Ainakin se tosiaan autossa pystyy haukkumaan helposti useita minuutteja putkeen, kun se näkee, että Viivi ja/tai Leo pääsee mukaan, mutta hän ei. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että eihän tämäkään asiaa tietysti ole näin mustavalkoinen ja itsestäänselvä. Vaikka koiralla olisikin taipumusta haukkua joillekin asioille, niin siitä ei automaattisesti seuraa, että siitä saa helposti haukkumalla ilmaisevan hakukoiran. Se kun vaatii koiralta vähän muutakin, kun vaan sen, että se osaa haukkua.
Lopuksi vielä yleisfiilistä Jäynästä näin yhdeksän kuukauden ikäisenä teinipoikana. Tykkään siitä ihan hulluna! Jäynä on reipas ja rohkea, sillä löytyy kykyä tehdä itsenäisiä ratkaisuja, mutta kuitenkin se pitää kontaktia minuun. Yksikään aikaisemmista koiristani ei ole ollut tuollainen syliin tunkija. Jäynä on myös ihan valtavan iloinen koira. Se menee ihan pähkinöiksi, jos sille nauraa. Samalla se on kuitenkin ehkä vähän liiankin villi lapsi, ainakin jos miettii, miten monta kertaa olen ollut huuli turvoksissa sen takia, että Jäynä on pamauttanut minua naamaan omalla päällään. Jäynä tietää kyllä, että huomiota pitäisi odottaa nätisti istuen. Muttakun ei aina malta! Ja kun istuin jo kolme sekuntia, eikä vieläkään tullut rapsutuksia. Energiaa on tällä hetkellä hieman yli oman tarpeen, mutta se nyt kuuluu asiaan tässä iässä. Ainakin Jäynän elämän tässä kohdassa sanoisin, että siitä tulee tosi hieno kaveri. Toivottavasi tuo muille koirille rähinöiminen menee ohi, niin siitä tulee täydellinen 😉
Sänkipeltoa silmänkantamattomiin. Pileet!
rusketusraidat.wordpress.com 