Viivi täytti 12 vuotta jo 7.7. mutta en ole siitä tänne ehtinyt kirjoitella. Lahjaksi Viivi sai uuden pehmolelun suolestettavaksi ja kohtuudella herkkuja.
Olen tainnut viimeiset vuoden kirjoittaa tänne mummokoiran voinnista. Se on vähän tylsää luettavaa, mutta kerrataan nyt kuitenkin. Viivin kunto rapistuu vähitellen, enkä edes itse sitä ehkä huomaa, kun elän sen kanssa joka päivä. Lämpimillä keleillä mummeli ei jaksa ja/tai halua tehdä pitkiä lenkkejä. Semmonen puoli tuntia – 45 minuuttia on aika hyvä, tunti on jo vähän liikaa. Etujalan vika oireilee koko ajan enemmän ja välillä Viivi ontuu jo aika näkyvästi ainakin lenkin loppupuolella. Ylämäet tuntuvat olevan Vinkulle välillä jotenkin hankalia, ehkä selkä- ja jalkavaivat häiritsevät etenkin ylämäessä. Asvaltilla jalat näyttäisivät vaivaavan enemmän, mutta kyllä Viivi pysähtyy välillä jo metsässäkin pitämään taukoja. Jos se taukoilisi vain asvaltilla, niin epäilisin että Viiviä ei vaan huvita. Mutta kun se pysähtyy jo välillä metsässäkin, niin kyllä sillä on oikeasti joku ongelma. Viivi hierotaan edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti ja se on aina ihan jumissa. Hieroja ei edes viitsi hieroa Viiviä kunnolla nenänpääsä hännänpäähän, kun se olisi ehkä turhan kova käsittely mummelille. Nykyään siltä hierotaan pahimmat jumit ja Vinkun olo yritetään saada sillä tavalla mahdollisimman mukavaksi. Kumpa Viivi osaisikin sanoa, että sattuuko ja miten paljon. Särkylääkettä menee joka tapauksessa joka päivä, eikä Viivi mielestäni näytä siltä, että se kärsisi olotilastaan. Joka päivä se edelleen pomppii ja juoksee ainakin vähän. Sen olen huomannut, että Viivi pitää melkoista hajurakoa Jäynään, koska Jäynä saattaa touhottaessa törmäillä Viiviin kaikenmaailman huonekalujen ja seinien lisäksi. Leo osaa olla Viivin seurassa nätisti, eikä Viivi sitä oikeastaan edes väistele.
Synttärilahjan jäännökset
Olen tässä lomalla ehtinyt seurailla koirin touhuja vähän enemmän, kun ei tarvitse olla päivisin töissä. Voisin väittää, että meillä on menossa jonkin sortin valtasuhteiden vaihto. Viivi sallii Leksalle koko ajan enemmän vapauksia ja muutenkin Leo toimii aika usein Viivin silminä ja korvina lenkillä. Esimerkiksi metsässä vapaana ollessa Viivi ei lähde oikein mihinkään ilman Leksaa. Viivi tarkkailee muutenkin maailman menoa aika paljon Leon reaktioiden kautta. Kun Leo nousee makuulta, Viivi nostaa päästä ja katsoo, mitä Leksa tekee. Vähän niin kuin sillä tavalla, että ”tapahtuiko jotain”. Jos Leo meneekin vain juomaan, Viivi jatkaa uniaan. Jos taas Leo kuuntelee tai katselee jotain, Viivi jää odottamaan, että täytyykö tässä oikein nousta ylös ja ehkä huutaa johonkin suuntaan. Sinänsä hauskan näköistä ja toisaalta taas ei. Mummo on selvästi mummoutunut aika paljon viimeisen vuoden aikana.
Joku taisi ottaa taas maaperänäytteen
Viivi notkuu kuitenkin edelleen mukana ja jaksaa riehua autossa. Täytyy kuitenkin myöntää, että joinakin päivinä tuntuu, että ehkä mummo ei ole enää kovin pitkään meitä ilahduttamassa. Toisaalta taas on päiviä, jolloin Viivi juoksee muiden mukana ihan vanhaan malliin, eikä sitä tunnu vaivaavan mikään. Olen kuitenkin ehkä jollain tasolla aloittanut jo jonkun sortin surutyön tai valmistautumisen. Tunnustelen Viivin turkkia tarkemmin, että muistan varmasti vielä vuosienkin päästä, miltä se tuntuu. Kuuntelen sen tuhinoita tarkemmin ja painan mieleeni, miltä viisikiloinen terrierimumo kuulostaa kuorsatessaan.
Välillä vielä juostaan vaaraa ylös ja alas ihan kevyesti 🙂
rusketusraidat.wordpress.com 