Tuulinen jälki

Kunnon syysmyrsky rantautui Suomeen, joten pitihän se hyödyntää 🙂 Tekaisin Jäynälle melko lyhyen jäljen kunnon myötä/sivutuuleen. Tuulta oli jotain 11 m/s ja puuskissa varmasti aika paljon enemmän. Jälki oli L:n muotoinen, alkupää oli myötätuulessa ja loppupätkä sivutuulessa. Jäljellä oli mittaa vain noin 100 metriä ja se ehti vanhentua jotain kolme varttia. Tarkoitus oli vanhentaa enemmän, mutta huomasin katsoa kelloa liian myöhään, jälki piti saada ajettua ennen pimeäntuloa.

Niinhän siinä tietysti kävi, että Jäynä olisi halunnut lähteä takajäljelle. Olen ymmärtänyt, että ilmavainuiselle koiralle käy ajoittain niin, että jos takajäljeltä tuulee kovasti, koira yrittää lähteä sinne suuntaan. Niinkin varma Jäynä oli asiastaan, että sain pidellä sitä ihan kunnolla. Ja kun en päästänyt, Jäynä istui ihmettelemään asiaa. Vähän siinä ihmeteltyään se sitten lähti jäljestämään oikeaan suuntaan. En tiedä, oppiko se tästä mitään, vai keksikö se kokeilla oikeaa suuntaan vain siksi, kun en päästänyt sinne väärään suuntaan. No, tästä homma lähti sujumaan kuitenkin tosi hyvin. Jäynä jäljesti hienosti ja hyvällä innolla. Ensimmäinen esine (keppi) oli kiven päällä ja Jäynä meni siitä ensin ohi puolisen metriä. Sitten palasi takaisin ja paikansi kepin. Varma en voi olla, mutta olisiko voimakas tuuli vienyt kepin hajun vähän sinne edemmäs, koska se oli vielä kiven päällä. Jäynä kyllä menee jälkeä aika tarkasti, koska yhdessä kohdassa se harhautui jäljeltä sen verran, että meni väärältä puolelta puuta. Jäynä itse korjasi asian niin, että tuli metrin verran takaisin päin ja kiersi puun oikealta puolelta 🙂 Toinen esine oli hanska ja sen ilmaisu meni tooodella hienosti. Olin itse liinan päässä vielä taistelemassa tietäni ryteikön läpi, kun Jäynä mätkähti esineelle maahan ja vieläpä suoraan! Tähän tein tahallani sellainen kokeilun, että esineen jälkeen noin 5 – 10 metrin päässä oli kulma. Niin ei mitään ongelmaa, kulma meni ihan loistavasti. Vielä pieni pätkä jälkeä ja oltiin loppuesineellä. Se oli vanha tennari ja palkkaamisen jälkeen leikin Jäynän kanssa kengällä koko matkan autolle saakka.

Tämä kuva on meidän lähimetsästä normaalilta lenkiltä 🙂

Tässä on nyt näissä jälkiasioissa tullut viimeaikoina onnistumisia ja itsellänikin on kasvanut luotto siihen, että Jäynä osaa jäljestää jo aika hyvin. Varmasti myös Jäynän itseluottamus on kasvanut, koska se vetää jäljellä minun makuuni sopivasti. Tunnen liinassa aika hyvin, koska ollaan jäljellä ja koska etsitään jälkeä. Ihan eri intensiteetti, kun mennään jäljellä. Ja Jäynä todella haluaa edetä jäljellä, se ei nytkään häiriintynyt yhtään siitä, että minä kompuroin perässä iltahämärässä kivenkoloja ja ryteikköjä väistellen. Kyllä tuli hyvä mieli. Uskon, että Jäynäkin huomasi, että olin supertyytyväinen 🙂

80/20 ja mukavuusalueita

Yhdistyksemme järjesti omille jäsenilleen koulutusviikonlopun aiheella: Ulkopuolinen kouluttaja + mitä haluat itse treenata. Tai suunnilleen tämä oli alkutieto. Homma meni kuitenkin aika paljon niin, että osallistujat toimittivat kouluttajalle etukäteen listan asioista, mitä haluaa treenata ja miksi. Näistä viesteistä kouluttaja oli tehnyt meille sopivan kokonaisuuden. Kaikki eivät ehkä saaneet juuri sellaista treeniä, mitä olivat toivoneet ja se oli varmasti hyvä asia. Muutenkin meitä ”ravisteltiin” viikonlopun aikana vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Treenattiin myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä onnistu. Koska jos aina treenataan niin, että onnistutaan 100-prosenttisesti, niin silloin ei todennäköisesti opita mitään tai treenata sitä, mitä pitäisi. Se oppiminen tapahtuu silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kuitenkin noin 80 prosenttia treeneistä pitäisi olla niitä, että koira (ja ohjaaja) onnistuvat. Tällä teemalla sitten mentiin, eikä kukaan tosiaan onnistunut 100-prosenttisesti 🙂

Ensimmäisenä tehtiin harha-häiriö-teräväkulma -jälkitreeni. On sillä varmasti joku hienokin nimi, mutta sitä ei sanottu tai sitten en vaan muista. Alla kuva harjoituksesta. Jos et tiedä harjoitusta, niin älä edes yritä ymmärtää 😀 Joka tapauksessa kuvasta olisi ehkä hyvä ymmärtää, että toinen koirakko on S ja toinen P. Älä kiinnitä kuvassa keskellä oleviin kirjaimiin huomiota, niin huomaat, että tämä on aika looginen. Kummallakin on ajettavana siksakin muotoinen jälki, jota ajetaan pätkä vuorotellen. Jäljentekijät ovat jo tehneet harhat kävellessään toistensa jälkien yli. Kun koirakot ajavat jälkeä vuorotellen, joka toisessa kohdassa on pelkkä jäljentekijän harha ja joka toisessa isompi harha, kun toinen koirakko on siitä kohdasta jo oman pätkänsä ajanut.

Jäynän kanssa tämä harjoitus ei mennyt mitenkään täydellisesti. Se lähti hienosti liikkeelle ja ensimmäinen harha meni kohtuullisen hyvin. Mutta kun Jäynä huomasi, että jäljellä on toinenkin koirakko, sillä meni pasmat sekaisin. ”Kuka toi on, haluan mennä katsomaan”. Jäljestys ei oikein suju, jos koira seisoo takajaloillaan ja hyppii ilmaan 😀 Siinä sitten odottelin hieman, että Jäynä muistaisi sen jäljestämisen. Toinen pätkä meni sitten vähän sinne päin. Välillä seistiin takajaloilla ja välillä jäljestettiin muutama metri. En osaa sanoa, miten se reagoi harhaan, siinä oli niin kovin kaikenlaista hässäkkää. Kolmas pätkä meni siihen, että Jäynä haistoi jäljen merkkaamiseen käytetyn puussa olevan kuitunauhan ja oli tohkeissaan siitä. Nenä käväisi maassa ajoittain, mutta ajatus oli kyllä puussa. Mutta vaikka tämä treeni ei mennyt oppikirjan mukaisesti, sain paljon informaatiota meidän ongelmakohdista. Ajattelin, että Jäynä ei häiriintyisi toisesta koirakosta noin pahasti, koska eihän se häiriinny puistossa jäljestäessäkään autoista, pyöräilijöistä, kävelijöistä sun muista. Mutta onhan se tietysti eri asia, jos ympärillä on hälinää koko ajan verrattuna siihen, että muutoin aika tyhjässä metsässä onkin yhtäkkiä joku ihminen ja koira pönöttämässä. Täytyy siis harjoitella sitä, että metsässäkin voi olla häiriöitä 🙂 Ja lisäksi joka paikassa pitää harjoitella koirahäiriöitä, koska ne on Jäynälle hankalia. Lisäksi Jäynän kanssa täytyy miettiä, miten jäljen merkkaa, koska se haistaa puihin laitetut merkit. Tämän tiesin kyllä jo ennestäänkin, enkä ole käyttänyt Jäynän jälkiä merkatessa enää hetkeen mitään liian isoja ja haisevia merkkejä. Sanoisin, että tämä on aika pitkälti itseaiheutettua, koska piilottelen Jäynälle esineitä maahan ja puuhun ja kivien päälle ja mitä nyt vaan keksin. En vaan suostu myöntämään, että kaikenlaisiin esineisiin reagoiminen, olivatpa ne missä vaan, olisi huono asia. Tämä täytyy vaan tiedostaa, jos Jäynälle tarvitsee tehdä maastoon merkattuja jälkiä.

Toisena treeninä suurin osa koirakoista teki sellaisen ison treenin, jossa ensin löydetään iso esine ilmavainulla (esim. reppu). Siitä esineeltä nostetaan jälki ja lähdetään jäljestämään. Sitten jäljestäessä koira saa ilmavainun jäljen päässä olevasta ihmisestä ja sen pitäisi vaihtaa ilmavainuun ja löytää etsittävä. Alla karkea kuva treenistä:

Tarkoitus on siis lähestyä koiran kanssa tuulen alapuolelta reppua. Kun reppu on löytynyt, jäljen päähän kävellyt ihminen on laittanut puuhun merkin muutaman metrin päähän repusta, että tiedämme, mihin jälki lähtee repulta. Koiran pitäisi tietysti osata nostaa jälki ilman apuja ja lähteä oikeaan suuntaan (eikä tuonne takajäljelle, mistä reppu on tuotu). Mutta koska treeneissä ei ollut ne kaikkein kokeneimmat koirat, niin tällä varmistettiin treenin onnistuminen. Jäljestäessä tuuli sitten tuo jäljen lopussa olevan ihmisen hajun ja koiran pitäisi lähteä ilmavainulla ihmisen luo.

Jäynän kanssa tämä treeni meni aika hyvin. Etsimme tyhjää aluetta aluksi reilu puolisen tuntia. Sitten siirryimme tarkoituksella sinne alueelle, johon tuulen pitäisi tuoda repun haju. Ja hienosti Jäynä lähti repulle nenä pystyssä. En oikein tiennyt etukäteen, mitä Jäynä tekee repulle, koska pienemmät esineet Jäynä tuo minulle ja jäljellä Jäynä ilmaisee esineet menemällä maahan. Nyt sillä oli myös ilmaisurulla kaulassa, joten mietin sitäkin vaihtoehtoa, että Jäynä voisi ehkä jopa ottaa sen suuhunsa, kun ei saa reppua tuotua. Kun Jäynä sitten löysi repun, se haisteli reppua vähäsen ja meni maahan. Ei ollenkaan huono ratkaisu sekään. Tosin tällainen esineilmaisu edellyttää sitä, että näen koiran. Että ehkä tähän täytyy myöhemmin keksiä joku muu ratkaisu. Noh, repulta sitten lähdettiin jäljestämään. Jäynä löysi jäljen ja lähti menemään sitä hienosti. Kunnes jostain syystä iski ilmeisesti joku epävarmuus, tai jotain muuta tapahtui, koska Jäynä päätti pysähtyä syömään mustikoita ja variksenmarjoja. Odottelin vähän aikaa, jospa se itse jatkaisi. Mutta koska marjat näyttivät maistuvan vaan koko ajan paremmin, keskeytin herkutteluhetken ja muistutin, että meillä oli tässä tämmönen jälkikin olemassa. Parin kehotuksen jälkeen Jäynä jatkoi jäljestämistä. Kun tultiin siihen kohtaan, mihin tuuli toi jäljen päässä olevan ihmisen hajun, Jäynän pää nousi. Se nosteli nenää tuulta vasten ja korvat meni siihen asentoon, kun ne sillä menee ihmisen haistaessa. Siinä Jäynä muutaman kerran nosti nenän ja laittoi korvat lättänäksi. Sitten se haistoi jälkeä ja taas ilmaa. Tätä Jäynä toisti muutaman kerran ja päätti sitten jatkaa jäljestystä. Menimme sitten loppuun jäljestäen. Loppupäässä Jäynä meni mielestäni vähän sekä ilma- että maavainulla, mutta sieltä se ihminen joka tapauksessa löytyi. Jäynällä ei ole ollut ennemmin jäljen päässä ihmistä ja olihan tämä muutenkin aika erilainen treeni kuin mitä olemme tehneet. Ehkä näiden muuttujien vuoksi Jäynä ei oikein muistanut sitä rullailmaisua. Ihminen sitten antoi Jäynälle sen kaulassa olevan rullan ja samalla minä pyysin tuomaan sen. Ilmaisun loppu menikin sitten ihan mallikkaasti, kun tuosta alusta vaan päästiin eteenpäin.

Piilossa kuusen juurella

Sitten harjoituksen huomiot ja jälkipuinti 🙂 Jäynä reagoi esineisiin ja osaa ainakin jollain tavalla ilmaista ne. Jäynä osaa myös etsiä jälkeä ja lähteä itsenäisesti ajamaan sitä. Tuosta marjojen syönnistä en nyt oikein tiedä, johtuiko se liian vähäisestä jälkimotivaatiosta vai oliko se vain jotain sijaistoimintoa, kun tilanne oli Jäynälle uusi. En nyt kuitenkaan lähde analysoimaan sitä puhki. Puutumme asiaan, jos tuo toistuu. Jäynä osaa ajaa jälkeä silloinkin, kun minä en tiedä, missä jälki menee. Eli se osaa siis jäljestää 🙂 Se ei näköjään kovin helpolla jätä jälkeä, vaikka saisi etsittävästä hajun kesken jäljestämisen. Jos olisin vähän tukenut ja kehunut sitä siinä kohdassa, kun se selvästi sai hajun ihmisestä, se olisi varmasi mennyt. Mutta halusin katsoa, miten Jäynä itse tilanteen ratkaisee. En ole tähänkään pettynyt, koska tässä vaiheessa koulutusta olen aika tyytyväinen, että Jäynä haluaa pitää jäljestä huolta, eikä jätä sitä kovin helpolla. Myöhemmin voimme harjoitella lisää tuota, että vaihdetaan ilmavainusta jälkeen ja jäljestä ilmavainuun. Koulutuksen tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin opettaa ensin sen, että kun jäljestetään, niin sitä jälkeä ei saa jättää. Voi olla, että menen tässä metsään ja minun pitäisi vahvistaa enemmän sitä, että Jäynä vaihtaisi ilmaivainuun. Mutta ehkä minussa asuu sisälläni pienenpieni insinööri, kun haluan opettaa nämä asiat aluksi erikseen vahvoiksi ja sitten vasta yhdistää. En osaa olla myöskään huolissani siitä, että ilmaisu ei sujunut lopuksi ihan oppikirjan mukaan. Uskoisin, että kunhan vaan harjoittelemme ilmaisua lisää ja saamme sen riittävän vahvaksi, se sujuu varmemmin erilaisissa tilanteissa. Jäynä ei vaan osaa asiaa vielä riittävän hyvin. Paria kauneusvirhettä lukuun ottamatta meidän harjoitus meni kuitenkin minun mielestäni hyvin. Sain huomata, että olen jarrutellut Jäynää ihan liikaa, sen kanssa voisi tehdä jo paljon paljon vaikeampiakin juttuja, kuin mitä uskallan kokeilla. Kouluttajalle siis kiitos, että hän vei minut pois omalta mukavuusalueeltani 🙂

Kun nyt sitten sain huomata, että voimme edetä treeneissä reilusti, niin alkuviikon hakutreeneissä niin tehtiin. Maanantaina oltiin pihapiirissä ja Jäynä sai harjoitella rullailmaisua melkein umpipiiloilla. Maalit olivat niin, että ovi oli esimerkiksi raollaan ja Jäynä näki ihmisen ovenraosta, mutta ei päässyt ihan kosketusetäisyydelle. Nämä meni aika hyvin, ihan vähäsen jouduin auttamaan siinä, kun Jäynä otti kyllä rullan suuhunsa, mutta jäi vähän miettimään, että toisiko rullan minulle vai pitäisikö sitä sittenkin kokeilla yrittää ottaa lähempänä ihmistä. Autoin siis siinä, että pyysin tuomaan rullan. Pari piiloa oli niin, että Jäynä pääsi ihmisen luo ihan perille saakka ja niissä ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Näyttäisi siis siltä, että uusissa tilanteissa Jäynä saattaa tarvita vielä vähän apua/vahvistusta, mutta nämä ”perusilmaisut” toimivat, vaikka ympäristö ei olekaan se tavallinen metsä. Tiistain PK-hakutreeneissä tehtiin jo pari valmistakin suoraa pistoa noin 25 metriä syvinä. Pidemmät pistot onnistuvat myös, jos Jäynälle näytetään, että sinne metsään meni joku. Enää emme vie Jäynän kanssa ihmistä perille saakka, saatamme vaan vähän matkaa. Olemme tehneet kuitenkin niin, että Jäynää ei lähetetä pistolle siitä kohdasta, mistä ihminen meni, vaan etenemme hieman keskilinjalla ja lähetän siitä. Ihminen siis menee piilolle vähän L-mallisesti. Ajatuksena siis on, että Jäynä menee pistolle sillä mielikuvalla, että sinne meni joku, mutta etsisi kuitenkin ilmavainulla ihmisen. Tämä tuntuisi toimivan ainakin tällä hetkellä. Olen aika vahvasti haamuja ja ääniapuja vastaan, enkä ole niihin suostunut, vaikka pari kertaa niitä on yritetty minulle ehdottaa 😀 Tiedä sitten, olenko vain jääräpäinen, koska PK-haku lajina ei ole minulle kovin tuttu. Mutta kantavana ajatuksena minulla ainakin yrittää olla, että pelaisimme mielikuvilla ja ilmaivainulla. Ilmaisut näissä pistohommissa sujuivat jälleen erinomaisesti, kuten ne ovat pääasiassa toimineetkin. Tällainen metsässä etsiminen on kuitenkin Jäynälle sitä tuttua juttua, vaikka samalla opetellaankin sitä, että pitäisi mennä suoraan, eikä juosta Jäynälle luontaisia ympyröitä.

Viimeviikolla käväisimme Jäynän kanssa myös tottistelemassa. Treenien teemana oli paukkujen kuuntelu, eli ampuminen. Jäynä teki sivulletuloja ja sivulla istumisia, leikkimistä ja paikkamakuuta paukkuja kuunnellen. Jäynä ei millään tavalla paineistu paukuista, mutta kääntää kyllä päänsä äänen suuntaan ehkä puoleksi sekunniksi. Mielestäni se on ihan luonnollinen reaktio, koska ääni ei ole Jäynälle vielä kovin tuttu. Se on kyllä kuullut pauketta paljonkin, koska käymme aika usein lenkillä ampumaradan lähellä. Mutta näin treenatessa se ei ole tainnut kuulla ampumista aikaisemmin kuin ehkä kerran tai kahdesti. Luulisin, että tuo pieni huomion herpaantuminen katoaa, kun asiaa vaan treenataan lisää. Paikkamakuussakin Jäynä vaan vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei edes ajatellut nousevansa, tai mitään. Että treeniä vaan lisää tässäkin asiassa 🙂

Ja ettei Viivi unohtuisi, niin vähän myös sen kuulumisia. Viivi voi edelleen hyvin ja porskuttaa 🙂 Vaikka se on jo 14-vuotias, niin sen täytyy saada riittävästi lenkkiä ja/tai aktivointia. Sen riittävä on toki vähemmän kuin Jäynällä, mutta ihan pelkkää sohvakoiran elämää Viivi ei voi viettää. Tässä tuli nyt muutama päivä vähän huonommalla lenkityksellä, niin johan alkoi näkyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Viivi on vähäsen ylikierroksilla koko ajan ja sitä myötä joissakin tilanteissa aika rasittava. Tiistaina otin vähän aikaa Viivin kanssa ja vein sitä pienelle lenkille ihan kahdestaan. Illalla piilottelin myös Viiville ja Jäynälle lelua asunnossani. Sen jälkeen mummeli nukkui tyytyväisenä, eikä edes suunnitellut mitään koiruuksia ❤ On se vaan melkoinen persoona ja todellakin tietää, millä asioilla minulta saa huomiota ja mitkä on ne minun ”triggerit”, joilla saa aikaan toimintaa. Se on vaan niin ovela (tai minä tyhmä), että huomaan vasta jälkeenpäin, että taas se perhana vedätti mua 😀

Mummo uuden JumppaPomppansa kanssa

Meille kuuluu hyvää ja huonoa

Jäynän ilmaisut on menneet treeneissä suorastaan erinomaisesti 🙂 Nyt on tehty pelastuskoiratreeneissä koko ketjua ihan oikean etsimisen kanssa, kiintorullalla ja niin, että minä roikun liinan perässä näytölle mennessä. Maanantaina oli oikein hyvän mielen treenit. Jäynäkin tuntuu tykkäävän hommasta valtavasti ja minä tykkään Jäynästä ❤

Kuva: SporttiRakki

Mutta miksi meille kuuluu huonoa? No, Jäynän mahan kanssa on ongelmia nyt ihan koko ajan 😦 Se on ripulilla vähän väliä, maha ei tunnu kestävän oikein mitään. Olen nyt ihmisten kanssa keskusteltuani tullut siihen tulokseen, että ehkä Jäynän vatsabakteerit ovat kärsineet liian monista antibioottikuureista. Asiaa on yritetty auttaa syöttämällä laadukkaita maitohappobakteereita, mutta tilanne ei vaan tunnu helpottuvan. Vaihdoin nyt Jäynälle Royal Caninin Gastro Intestinal -ruuan ja se saa syödä sitä vähän aikaa. Jospa saataisiin vatsa ensin kuntoon, sitten voidaan miettiä jatkoa. Ehkä voisin myös varata joltain suolisto-ongelmien erikoisasiantuntijalta ajan ja keskustella, miten Jäynän maha/suolisto saataisiin kuntoon. Ei tästä nyt tule mitään näin, että vatsa toimii viikon tai pari kerrallaan ja sitten ollaan taas vesiripulilla pari päivää. Ei se nyt niin haittaisi, jos Jäynän maha olisi silloin tällöin vähän löysällä. Mutta kun se on aina heti niin, että yö tai pari menee ulkona juostessa ja Jäynä puskee tavaraa ulos kuin paloletkusta 😦 Juuri tätä kohtaa kirjoittaessa takana on aika uneton yö eilisen siivousurakan päälle, koska ripuli oli alkanut työpäivän aikana. Ehkäpä tilanne ei ole ihan näin synkkä, vaikka tällä hetkellä väsyneenä olen aika turhautunut.

Mutta asiat voisi olla paljon huonomminkin. Niinä päivinä, kun Jäynä on kunnossa, treenaaminen ja eläminen sen kanssa on ihan huippua. Metsässä vapaana ollessaan Jäynä tulee supernopeasti luokseni, jos joku tulee vastaan. Siis ihan itse, en kutsu sitä. Se on muutenkin melkoinen soulreader ja ”kertoo” minulle kaikesta. Siis sillä tavalla, että se tulee aina luokseni, jos havaitsee jotain poikkeavaa. Luulen näkeväni siitä jo sen eron, onko sillä havainto ihmisistä vai eläimistä. Samaten Jäynä ilmoittaa minulle, jos Viivillä on jotain typeryyksiä mielessä vapaana ollessaan. Jäynä on kyllä tässä suhteessa ihan erilainen koira aikaisempiin verrattuna. Luulen, että suurin osa näistä ominaisuuksista on tullut sille äidinmaidossa, mutta ehkäpä olen tehnyt sen kanssa myös oikeita asioita oikeaan aikaan 🙂 Jäynällä on lysy ja liian edessä oleva perusasento, eikä se osaa seurata oikeassa kohdassa. Vieraita koiria se jännittää edelleen, mutta olemme mielestäni edenneet siinä asiassa jo jonkin verran. Mutta se haluaa kulkea mukanani joka paikassa ja tehdä asioita kanssani, sen kanssa on helppo lähteä mihin vaan. Ihan mahdottoman ihana ystävä siis ❤ Jäynä on luikerrellut myös Viivin sydämeen tavalla, johon mikään muu koira ei ole aikaisemmin pystynyt. Nyt muutama päivä ripuliepisodin jälkeen mieli on taas itsellänikin parempi ja uskon siihen, että Jäynän terveysongelmat saadaan kyllä selätettyä.

Lenkille lähdössä. Tai Jäynä ehkä ”Lähdöffä” 😀

…ja siellä lenkillä.

Treenit täydessä vauhdissa :)

Jäynä on tuntunut olevan kunnossa, joten aloitin loman jälkeen treenit normaalilla vauhdilla. Viime viikolla oli myös Jäynän kontrollikäynti eläinlääkärillä ja kaikki oli melkein kunnossa. Leukosyytit olivat vähän alhaalla, mutta lääkärin mukaan ei ole syytä huoleen, se johtuu vaan siitä, että Jäynä on ollut sairaana. Toinen juttu oli myös… Löysin alkuviikosta Jäynän niskasta tosi oudon haavan tai patin. Eläinlääkärillä kävi ilmi, että Jäynän ollessa sairaana sille on pistetty lääkkeitä myös niskaan ja pistokseen on tullut pienoinen reaktio. Niskassa on pieni kuolioitunut alue ja on sanottava, että haava on aika ällön näköinen 😦 Haavalle ei tarvitse juuri nyt tehdä mitään, siinä on rupi päällä. Kun rupi aikanaan irtoaa, haavaa on hoidettava ja seurattava huolellisesti. Lääkärin mukaan voin kuitenkin harrastaa Jäynän kanssa normaaliin tapaan, kun kerran yleisvointi on hyvä, haava näyttää hyvältä eikä se tunnu vaivaavan Jäynää mitenkään.

Hieman otin raskaasti tämän pikkujutun, kun tuli tunne, että eikö tämä lopu nyt ollenkaan. Ongelmat alkoivat jo viimesyksynä niillä eturauhastulehduksilla. Niiden jälkeen keväällä kastrointi, joka meni kyllä hyvin. Mutta sairaslomailua siitä kuitenkin tuli. Sitten tuli iho-oireita ja allergiaepäily. Siitä ei ollut vielä toivuttu, kun tuli sitten tämä veriripuli ja nyt sen jälkimaininkina pieni kuolio niskassa. Mun mielestä tässä nyt olisi jo ihan riittämiin yhdelle vuodelle, voisin jo lopettaa tämän murehtimisen. Onneksi Jäynä ei kuitenkaan murehdi terveydentilaansa, vaan elää elämäänsä onnellisena päivä kerrallaan ❤

Kanyylien kohdat näkyy vielä vähän, mutta muuten Jäynä on varsin suloinen ❤

Haussa on edistytty rullailmaisun kanssa mukavasti. Olemme siirtyneet siihen, että yleistämme ilmaisua eri tilanteisiin. Nyt on ilmaistu jo istuvia, makaavia, seisovia ja peitettyjä maaleja. Pidemmältä ja lyhyemmältä matkalta. Hyvässä ja huonossa maastossa. Lisää vain toistoja, niin ollaan pian aika valmiita 🙂 Kivikko-ryteikössä Jäynällä on rulla tippunut kerran ja se välillä ”räkii” rullaa minulle. Eli tuo sen perille saakka ja istuu eteeni. Mutta pudottaa rullan ennen kuin ehdin ottaa sen suusta. Pohdimme tähän ratkaisuja. PK-haussa harjoittelemme edelleen suoria pistoja, mutta niiden suhteen homma ei ole edennyt kovin paljon. Oli tässä kesällä hieman taukoa helteiden, lomien ja Jäynän sairaslomien vuoksi. Mutta olemme nyt palanneet treeneihin ja meillä on selkeä suunnitelma, miten etenemme.

Edelleen SporttiRakin mahtavia otoksia 🙂

Jäljellä on myös edetty. Tein Jäynälle pidemmän ja vaikeamman jäljen kuin ikinä. Sillä ajatuksella, että välillä täytyy kokeilla ja uskaltaa, aina voi palata treeneissä taaksepäin. Olen ollut Jäynän kanssa jäljellä vähän turhankin varovainen, emmekä ole edenneet treeneissä kovinkaan paljon. Viimeksi Jäynä jäljesti siis noin 400 metriä viidellä esineellä ja maasto oli hieman haasteellinen. Jälki meni hukkaan useammankin kerran, mutta Jäynä etsii itse jäljen uudelleen sitkeästi. Samalla yritän opetella itse lukemaan, miltä se näyttää jälkeä etsiessä ja mistä tiedän, että jälki on löytynyt uudelleen. Kaikki esineet löytyivät (kaksi hanskaa, kaksi keppiä ja lopussa lelu). Esineilmaisu on Jäynällä edelleen tosi varmaa, mutta ei se suoraan mene makuulla. Koska emme ole menossa FH-kokeeseen, en ole nillittänyt asiasta. Loppua kohti jäljestäminen muuttui vähän huolimattomaksi, ilmeisesti Jäynä jo vähän väsähti. Mutta nytpä tiedän, missä mennään 🙂

Esineilmaisun palkkausta pellolla. Kuva: SporttiRakki

Viivi ei ole treenannut juuri muuta kuin ruuan kerjäämistä ja päiväunien nukkumista yhdessä. Molemmissa se on aika hyvä 🙂 Lenkeillä mummeli on tietenkin ollut mukana ja hyvin se jaksaa. Vieraissa paikoissa näkee, että Viivi on edelleen tosi utelias ja haluaa tutkia ympäristöään. Eli tunkee ihan joka paikkaan, mihin pää vaan mahtuu. Onhan se toisaalta hieman rasittavaa, mutta toisaalta on aika mukavaa, että Viivi on edelleen aktiivinen ja reipas ❤

Pilvilammella eväsretkellä. Mummo menossa mukana 🙂