Hyvää matkaa Viivi :,(

Viivi lähti viimeiselle matkalle 5.12.2019. Sille oli varattu eläinlääkärille kontrolliaika jo yli kuukautta aikaisemmin, tarkoitus oli ottaa uudet röntgenkuvat ja katsoa, mihin suuntaan tilanne on mennyt. Paria viikkoa ennen varattua aikaa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että aika on nyt tullut. Viivin yskäkohtaukset kuulostivat ja näyttivät pahemmilta ja Viivin vatsanseutu oli koko ajan turvonnut. Olettaisin, että sen oli hieman jo hankala hengittää ja suolistoon kertyi ilmaa. Yskäkohtauksia lukuunottamatta Viivin vointi oli kuitenkin edelleen pääasiassa hyvä ja viimeisenä viikonloppuna kävimme vielä reilun tunnin metsälenkillä. Toisaalta oli myös päiviä, että Viivi ei halunnut lähteä lenkille ja kävimme vain välttämättömät pissatuslenkit kodin lähellä. Lisäsin myös särkylääkkeen maksimiin ja annoin sitä aamuisin ja iltaisin, koska ajoittain Viivi oli aamuyöllä rauhaton. Oletin sen johtuvan siitä, että aamulla annetun särkylääkkeen vaikutus ei riittänyt aina seuraavaan aamuun saakka.

Päätös ei ollut kuitenkaan helppo, mutta olen tyytyväinen, että sain sen tehtyä. Miksi suotta odottaa, että kunto romahtaa ”kunnolla”. Eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että päätös oli oikea.

Nyt yritämme Jäynän kanssa jatkaa elämää ilman tätä pientä suurta koiraa. Jälkeensä Viivi jätti paljon fyysistä kokoaan isomman aukon ja ikävä tuntuu ajoittain liiankin raskaalta kantaa. Hyvää matkaa rakas tuhisijani ❤

Kuva viimeiseltä yhteiseltä retkeltä. Viivi kävi vähän tutkimassa nuotiota…

Viivin terveystilanne

Viivi-Himpsukka porskuttaa vielä menemään. Kuvia katsonut spesialisti oli sitä mieltä, että keuhkoissa saattaa olla jotain tihentymää ja jos se ei ole sydän, joka keuhkoputkea painaa, niin siellä on jotain muuta. Eli siis kasvain 😦 Päädytiin siihen, että hammasremonttia siirrettiin eteenpäin ja yritetään saada Viivi aluksi oireettomaksi kortisonilla. Mahdollisesti hammasremontin voi unohtaa ihan kokonaan. Kortisonin kanssa on se, että Viivi ei voi jatkaa aikaisempaa kipulääkitystä. Sydänultra saattaa tulla myös ajankohtaiseksi, mutta itse mietin, että saadaanko siitä lisätietoa niin paljon, että se kannattaa tehdä.

Kokeilujen jälkeen Viiville on nyt löydetty sellainen lääkitys, että se köhii vähemmän ja on minun tulkintani mukaan kivuton. Nykyisen särkylääkkeen sivuoireena on vaan väsymys ja Viivi on kyllä selvästi väsyneempi. Mutta kuitenkin se on mielestäni iloisempi ja touhukkaampi kuin siinä vaiheessa, kun kokeiltiin, jos pelkkä kortisoni riittäisi köhään ja kivunlievitykseen. Ei riittänyt. Viikon jälkeen Viivi oli selvästi kipeä, eikä halunnut oikein edes lenkille. Nyt kun sillä on nuo hieman väsyttävät särkylääkkeetkin, se kuitenkin touhottaa paljon enemmän ja lähtee lenkillekin mielellään.

Käytiin istumassa nuotiolla

 

Vaikka Viivi voi nykyisellä lääkityksellä melko hyvin, niin sen kunto on mennyt selvästi huonompaan suuntaan lyhyessä ajassa. Lenkeillä Viivi on enenevissä määrin perässävedettävää mallia ja eilen huomasin, että se ei pääse enää hyppäämään sohvalle itse. Sen hengitys kuulostaa myös raskaammalta ja mielestäni se hengästyy lenkeillä helpommin, vaikka mennään ihan rauhalliseen tahtiin. Toisaalta leikittiin kuitenkin ihan pari päivää sitten lelulla ja teetin Viivillä temppuja, kun Jäynän treeneistä jäi nakkeja yli. Eli Viivillä on vielä intoa ja se jaksaa asioita, mutta yhä enemmän se nukkuu.

Yhdessä sohvalla päikkäreillä

Tällä hetkellä näyttää vähän huonolta, mutta mennään päivä kerrallaan ja nautitaan matkasta Viivin kanssa edelleen.

Jälkihommia ja Viivin kuulumisia

Jäynän jäljestys ei oikein ota toimiakseen. Se tekee edelleen hyviä pätkiä, mutta metsässä sen touhu on vähän sinne päin. Tällä hetkellä ollaan jostain syystä tilanteessa, että jälkeä nostaessa se valitsee väärän suunnan todennäköisemmin kun oikean. En oikein tiedosta, mikä on mennyt vikaan 😦

Hassua on kuitenkin se, että hankalammat jäljet tuntuu sujuvan edelleen paremmin. Tällä viikolla olen tehnyt kaatosateessa metsään yhden jäljen, joka ajettiin parin tunnin päästä. Taas hyviä pätkiä, mutta myös melkoisia hukkaamisia. Kun sitten tein taajamaan pusikoihin hankalan jäljen, joka meni polkujen yli ja kierteli vähän miten sattuu, niin se meni älyttömän hyvin. Jälki oli kolme tuntia vanha ja ajoin sen pimeällä.

Hauskonta tässä on se, että jälkikokeeseen on vähän reilu viikko aikaa. Ehkä yritän tässä vaan tehdä mahdollisimman monta jälkeä, että saataisiin jonkinlainen rytmi. Koska uskon siihen, että Jäynä osaa kyllä. Ehkä meiltä puuttuu vaan rutiinia ja sellaista kokemusta, että osattaisiin yhdessä ratkoa eteentulevat ongelmat. Ehkä teen kokeessa niin, että päästän Jäynän vaan irti, jos homma ei muuten suju. Kyllä se yleensä nämä tilanteet jotenkin ratkoo kuitenkin, vaikka sen touhu ei juuri jäljestämiseltä näytä. Ja teen itseni kanssa viikon jotain mentaaliharjoituksia, että mulla ei vanne kiristyisi heti, kun homma alkaa näyttää huonolta. Siinä tilanteessa Jäynä varmaan arvostaisi tsemppausta ja tukemista epätoivoisen puhinan sijaan.

No sitten Viivin kuulumisia. Vinkunen on alkanut köhiä välillä sillä tavalla kakovasti. Vein sen tutkittavaksi ja löytyihän sieltä jotain. Henkitorvi tekee sydämen kohdalla pienen mutkan, eli ilmeisesti Viivin sydän on hieman laajentunut ja painaa vähän henkitorvea. Keuhkoissa ei kuitenkaan  näy nestettä, eli sydän ei ole ainakaan paljon laajentunut ja sydäntä kuunnellessa ei kuulu mitään ylimääräistä. Vielä tilanne ei ole siis kovin paha, mutta sinänsä tätä ei voi myöskään oikein hoitaa. Tällä hetkellä odotamme sitä, että eläinlääkäri konsultoi alan spesialistia, että mitä asialle kannattaisi tehdä. Viiville on varattu jo aika myös hammasremonttiin, koska sen suu on jälleen aika huonossa kunnossa. Katsotaan nyt sitten, miten homma etenee ja mitä mieltä spesialisti on Viivin nukuttamisesta hammashoitoa varten. Tilanne suussa on kuitenkin aika paha, eikä sitäkään oikein voi jättää hoitamatta. Onneksi tuo yskiminen on kuitenkin toistaiseksi melko vähäistä, eikä rajoita Viivin elämistä ja olemista. Hampaatkaan ei vaivaa ainakaan sillä tavalla, että Viivi jättäisi mitään syömättä. Mummon yleisvointi ja mieliala on hyvällä tolalla, joten tällä hetkellä jatkamme elämäämme normaalisti. Viime viikoloppunakin oltiin parin tunnin metsäretkellä ja siellä Viivi pomppi kivien yli leikki rantavedessä ihan köhimättä häntä heiluen. Toistaiseksi siis valtakunnassa kaikki hyvin 🙂 Tiedostan kuitenkin, että tilanne saattaa mennä ihan päälaelleen pienessä hetkessä.

Telttaretkellä palvelu on Viivin mielestä edelleen turhan hidasta

Kaikenlaista on puuhailtu

Jälkikausi on saatu käyntiin ja ongelmat esiin 😉 Ongelmana meillä tuntuu olevan se, että Jäynä tykkää esineistä tosi paljon, mutta itse jäljestäminen ei kiinnosta ihan niin hirveästi. Olen tainnut huomaamattani aiheuttaa tämän 😦 Meillä on ollut jäljellä aina esineitä ja olen palkannut niistä. Se jälki on ollut lähinnä tapa päästä esineeltä toiselle. Tämä ei itsessään olisi niin ongelma, mutta Jäynä ei pidä jäljestä huolta kovin hyvin. Se menee usein aika korkealla nenällä vähän sinne päin ja jälki meneekin ajoittain hukkaan. Jäljen uudelleen etsiminen ei tunnu olevan ihan Jäynän parhaita puolia ainakaan vielä, joten yhdistelmä korkea nenä + jäljen hukkaaminen + osaamattomuus jäljen uudelleen etsimisessä on osoittautunut huonosti toimivaksi yhdistelmäksi.

Pidellään Jäynän kanssa sadetta katoksessa

Mutta ei hätää. Nyt kun olemme ymmärtääksemme löytäneet ongelman ytimen, meillä on suunnitelma 🙂 Ei laiteta jäljelle esineitä, eikä merkata jälkeä maastoon minkäänlaisilla krepeillä tai muilla vastaavilla. Kun jälki menee hyvin, otan taskusta lelun ja heitän sen Jäynän eteen. Tai kaivan namit ja palkkaan. Näin palkka tulee jäljestämisestä, eikä jäljellä ole häiriöitä, jotka nostaisi nenän sieltä varvikosta. Parin kokeilun jälkeen edistymistä tuntuisi jo olevan. Jäynän nenä on pysynyt paremmin alhaalla, eikä jälki ole mennyt hukkaan niin helposti. Edelleen on vähän ongelmaa siinä jäljen uudelleen etsimisessä, mutta Jäynä tuntuu kyllä kehittyvän siinäkin hiljalleen. Se löytää jo kadottamansa jäljen aika hyvin, mutta tuntuu olevan itse kovin epävarma siinä tilanteessa. Jäljen uudelleen etsimisen jälkeen menee jonkin aikaa ennen kuin Jäynä taas ”asettuu” jäljelle ja lähtee kunnolla vauhtiin. Tämäkään ei sinänsä ole ihan kestämätön ongelma, mutta Jäynän lukeminen näissä tilanteissa on hieman hankalaa. Kun se ei oikein itse tiedä, onko se jäljellä, minäkään en oikein tiedä, onko se jäljellä. Mutta eiköhän tämäkin tästä parane, kun tiedän, missä jälki menee ja voin tukea ja kehua Jäynää, kun homma sujuu. Viimeisin ajettu jälki näytti ainakin jo melko hyvältä, Jäynän häntä heilui rennosti jäljellä ja se ajoi suurimman osan jäljestä voimakkaasti ja ihan jäljen päällä. Jäljen etsimistä ja nostamista voimme harjoitella myös erikseen, että ei tarvitse nyt tähän väliin tehdä sillä tavalla hankalia jälkiä, että ajetaan Jäynä tilanteeseen, että se hukkaa jäljen. Ajattelisin, että tässä vaiheessa täytyy nyt tehdä muutamia perusjälkiä, että Jäynä saa itseluottamuksensa takaisin. Sen jälkeen voidaan taas lisätä vaikeutta.

Hakuilussa on edetty hankalampiin piiloihin ja ilmaisuihin. On tehty hankalammin paikannettavia piiloja ja sellaisia, että Jäynä ei pääse ihan perille saakka ihmisen luo. Eli käytännössä umpipiiloja tai jotain korkeita piiloja tms. Näissä Jäynän aivosolut joutuvat tekemään aika paljon työtä, mutta toistojen kautta näihinkin on tullut varmuutta. Vielä ei ole onnistuttu rikkomaan ilmaisua kokonaan, vaan aina tilanne on ratkennut tavalla tai toisella. Mutta kyllä tämä haastekertoimen nostaminen treeneissä on näkynyt, koska Jäynä on ollut treenien jälkeen monesti aikaisempaa väsynyt. Tämä on vaan hyvä asia 🙂 Mutta ettei mene ihan kiusaamiseksi, niin toki Jäynä saa etsiä myös ihan tavallisia ihmisiä tavallisista piiloista.

Beachboy ❤

Viivi on myös päässyt pari kertaa hakuilemaan ja tekemään vähän namijälkeä. Mummo toimii edelleen lähes kuin hyvinrasvattu kone 😀 Innolla se etsii ihmiset ja jaksaa haukkua pidempäänkin. Namijäljellä Viiviä pitää jarrutella, että vauhtia ei ole liikaa. Pääasiassa Vinku toimittaa kuitenkin seuraneidin virkaa ja sen täytyy pitää välillä lepopäiviä, että taas jaksaa lenkkeillä ja touhailla. Tuntuu, että Viivin kuulo on vaan huonontunut, eikä se kuule enää oikein mitään. Kuitenkin aina välillä tulee tilanteita, että tuntuu, että se kuuli sittenkin ainakin jotain. Mene ja tiedä, se varmaan vedättää mua suurimman osan ajasta.

Eväsretken vahti 🙂

Treenailun lisäksi meidän päivät on tietysti enemmän vaan tavallista arkea. Välillä tehdään pieniä retkiä ja pidetään vaan hauskaa. Ei voi olla pelkkää treenaamista tämä elämä 🙂

Telttailua

Retkeilyä

Hengissä ollaan

Loppuvuosi meni aika vauhdilla ja alkuvuodesta opiskelin töiden ja harrastusten ohessa vähän ohjelmointia, joten illat, viikonloput ja vähän yötkin meni koneen ääressä istuen ja opiskellen. Mutta hengissä täällä ollaan kuitenkin ja opiskelut on saatu melkein päätökseen 🙂

Viivi-himpsulan kanssa mennään edelleen eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Kovat pakkaset ja nyt jäässä oleva maa on rajoittanut mummon lenkkeilyä jonkin verran, mutta mukana se on kuitenkin enemmän tai vähemmän. Edelleen se jaksaa hyvällä ilmalla lenkkeillä aika lailla vanhaan malliin. Oikeastaan se on hyväkin asia, että Viivi kertoo itse, jos ei halua lenkkeillä. Jos on liian kylmä tai tie on jäinen, Viivi on perässä vedettävä. Upottavassa hangessa olen välillä kantanut sitä, kun olen rämpinyt itsekin metsässä reisiä myöten lumessa. Jos käydään pidemmällä lenkillä, niin Viivi tarvii palautumiseen päivän tai pari, joten ihan joka päivä ei voida vetää täysillä. Mutta se on oikeastaan ihan hyväkin, kun ei tarvitse potea niin huonoa omaatuntoa, jos Jäynän treenit välillä venyy. Kun jos Viivillä olisi muutenkin lepopäivä, niin se lepäilee ihan mielelläänkin kotona sillä aikaa, kun olemme Jäynän kanssa treenailemassa.

Kuvat: Oskari Keisala

Jäynän kanssa on treenailtu hakua aika ahkerasti. Pakkasten ja huonojen ilmojen takia treenejä on välillä peruttu, mutta ollaan päästy metsään, taajamaan ja rakennuksiin ihan riittävästi. Jälkeä ei ole tullut oikein tehtyä, mutta ilmeisesti Jäynä kyllä muistaa senkin ihan hyvin. Meillä oli tuossa helmikuulla hälytysharjoitukset taajamassa ja meidänkin alueelle oli tehty muutama jälki. Löysimme kaikki jäljet ja Jäynä ilmaisi jäljeltä jopa tulitikkuaskit. Eli aika hyvin jäljen päällä mentiin ja esineilmaisut näyttäisivät olevan superhyvällä mallilla.

Kartturin kanssa hommiin lähdössä 🙂

Jäljeltä löydetty tulitikkuaski. Ullalle kiitos kuvista.

Ilmaisun kanssa meillä on edelleen hieman takkua 😦 Jäynä ilmaisee tosi hienosti ja korrektisti löytämänsä ihmiset, mutta se ottaa rullaa suuhun vähän muutenkin. En oikein tiedä, ottaako se rullan vaan siksi, että on kiva kanniskella suussa jotain, vai onko siihen joku muu syy. Olen edelleen tehnyt niin, että joko jätän asian kokonaan huomiotta tai sanon jotain tyyliin ”höpöhöpö nyt”. Itse ilmaisuissa on kuitenkin edetty jo hankalampiin juttuihinkin. Kerran laitettiin treeneissä etsittävät piiloon lähelle toisiaan ja katsottiin, miten Jäynä ratkaisee asian, kun se saa molemmista hajun samaan aikaan. Jäynä otti hienosti rullan toisen etsittävän luona ja ilmaisulla vei minut saman ihmisen luo, vaikka se ihan selvästi tiesi, että ihan lähellä on toinen. Kun ensimmäinen oli ilmaistu ja palkka saatu, Jäynä lähti heti luvan saatuaan sinne toisen ihmisen luo ja ilmaisi myös sen täydellisesti. On se vaan fiksu poika 🙂 Rakennusetsinnässä päästiin testaamaan, sujuuko ilmaisu myös silloin, kun maalimies löytyy ihan läheltä. Olin itse huoneen ovella ja etsittävä oli parin – kolmen metrin päässä ovesta pienen pöydän alla. Jäynä teki myös tässä mallikkaan rullailmaisun, joten luulisi tuon onnistuvan myös maastossa. Hankalammissa rakennuspiiloissa olen vielä käyttänyt suorapalkkaa, että Jäynä saa varmasti palkan oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta. Eli siitä, että paikallistaa hankalassa piilossa olevan ihmisen.

❤

Treenien lisäksi on tietysti touhailtu kaikenlaista muutakin. Jouluaikaan oltiin veljen perheen kanssa viikko hulppealla huvilalla ja hyvin Viivi ja Jäynä menivät lapsiperheenkin kanssa. Lapsetkin osaavat silitellä Viiviä nätisti ja varovasti, kun heille kertoo, että Viivillä on selkä kipeä ja sitä pitää varoa. Jäynä tosin hieman innostuu välillä liikaa lasten riehakkaista leikeistä ja taisi se pari kertaa touhottaessa tönäistä lapsen kumoonkin. Mutta mitään sellaista ei todellakaan tarvitse pelätä, että Jäynä olisi millään tavalla pahantahtoinen. Helmikuussa tuli nukuttua yksi yö laavulla ennestään vieraan koiran kanssa, mutta Jäynällä synkkasi heti vanhemman herrasmiehen kanssa. Viivi menee nykyään melkein missä vaan koiraseurassa, kunhan vieraat koirat eivät tunge iholle. Arki rullaa tällä hetkellä siis melko vaivattomasti. Hieman pitää välillä sovitella lenkkejä, kun toinen ei enää mielellään pitkästi mene ja toinen taas tarvitsisi kunnon lenkkejä. On ollut hauska seurata sitäkin, miten Viivi ja Jäynä ovat kasvaneet pariksi, joka toimii omalla tavallaan. Ne eivät leiki keskenään, vaikka Jäynä yrittää kovasti innostaa Viiviä. Ne nukkuvat paljon yhdessä ja kun tulemme Jäynän kanssa treeneistä kotiin, Jäynällä on aina kiire katsomaan Viiviä. Kun Viivi oli tässä yhden viikonlopun hoidossa ja olimme Jäynän kanssa kaksin, Jäynä kaipasi kaveriaan ihan selvästi.

Tunnelmat laavuyön jälkeen

”Juteltiin tuossa, että ei olla nähty meiän iltaruokaa ollenkaan”

Kun ilmoittaudut kokeeseen…

Jotenkin niin tyypillistä. Kun ilmoittaudut viikonloppuna kokeeseen, heti seuraavan maanantain treeneissä esiin pulpahtaa uusi ongelma. Eli valeilmaisut. Ilmeisesti Jäynä keksi, että esineetkin voi oikeastaan ilmaista rullalla. Ja myös esineen hajun. Tai melkein minkä vaan hajun. Tässä on nyt sitten otettu käyttöön PMR-puhelimet, eli maalimies ilmoittaa, kun Jäynä kävi ja otti rullan. Näin en sitten hyväksy mitään muita ilmaisuja. Jäynä ilmaisee kyllä siis maalimiehet hienosti ja korrektisti. Mutta kun se rulla on suussa vähän muutenkin.

Yhden kerran Jäynä kyllä teki ihan loistavan esineilmaisun rullalla. Eli löysi maasta alueen merkkaamiseen käytetyn krepin, otti rullaan suuhun ja toi rullan minulle. Tässä treenissä meillä ei vielä ollut niitä PMR-puhelimia, joten kytkin Jäynän näytölle. Hienosti Jäynä vei minut sinne krepille ja meni maahan erittäin mallikkaasti niin, että esine oli ihan siinä etujalkojen välissä. Palkkasin siitä ilmaisusta, koska se oli ihan selvä, mitä Jäynä halusi minulle kertoa. Ja oikeastaan se olisikin ihan mahtava juttu, jos Jäynä ilmaisisi esineet näin. Noin oikeita etsintöjä ajatellen. Mutta… Ilmeisesti Jäynä ilmaisee myös puissa roikkuvia kreppejä ja niitähän kokeessa riittää, koska alueen rajat on merkattu krepeillä. Ja näyttäisi nyt vähän siltä, että välillä Jäynä ottaa rullaa suuhun ilman mitään näkyvää syytäkin. Kokeeseenhan on nyt alle kaksi viikkoa….

Paikkamakuuta on treenattu

Yritän nyt kuitenkin olla panikoitumatta. Eilisissä treeneissä alueelle oli laitettu muutamia kreppejä puihin roikkumaan, että Jäynä tottuisi niihin. Maaleilla oli PMR-puhelimet ja tiesin, koska Jäynä ilmaisee oikeaa asiaa. Heti alussa tuli yksi valeilmaisu, jota en hyväksynyt. Sen jälkeen löytyi ihminen ja ilmaisu oli hyvä. Sen jälkeen Jäynä juoksi yhden kerran rulla suussa, mutta ei tuonut sitä minulle. Kutsuin Jäynää ja otin rullan pois suusta. Siitä etsiminen jatkui mallikkaasti, Jäynä löysi toisen etsittävän ja ilmaisi sen rullalla kuten kuuluukin. Hieman siinä rullan ottamisessa etsittävän luona oli ollut häslinkiä, mutta itsenäisesti Jäynä kuitenkin päätyi oikeaan ratkaisuun. Toivon kovasti, että tässä on kyseessä vain joku erikoinen välivaihe, joka menee ohi, kun hyväksyn vain oikeat ilmaisut. Ja olisi aika hienoa, jos se menisi ohi parissa viikossa. En sinänsä ole erityisen huolestunut tästä, koska luulen, että tämä menee kyllä ohi. Mutta se nyt tietysti vähän harmittaa, että pitikö tämän tulla nyt juuri tässä ennen koetta, kun kokeen jälkeen olisi koko talvi aikaa säheltää 😉 Jos ongelma ei korjaannu sillä, että jätän väärät ilmaisut hyväksymättä, täytynee tehdä vähän aikaa treenejä irtorullilla, jolloin rullaa ei ole missään muualla kuin maalimiehellä. Eli mulla on kyllä suunnitelma 🙂

Sohvanvaltaajat

Pikkuapuri ❤ Tällä kertaa Viivi osallistui heinäseipäiden pesemiseen

Rullailmaisu koevalmis? Ja mitä Viiville kuuluu

Meillä oli tällä viikolla isomman treenin vuoro. Olin tilannut sellaisen harjoituksen, että etsisimme ”tyhjää” jotain 15 – 20 minuuttia ja sitten törmäisimme jälkeen. Tarkoituksena oli, että oppisin näkemään Jäynästä, miltä se näyttää löytäessään jäljen vapaana etsien. Treeni ei nyt mennyt ihan kokonaan suunnitelmien mukaan…

Etsimme melko tyhjää aluetta (oli siellä poluilla joku kävellyt päivän aikana) sen parikymmentä minuuttia ja sitten lähestyimme jälkeä. Näin Jäynästä erittäin selvästi, että nyt törmättiin johonkin vahvaan hajuun. Ilmeisesti Jäynä sai jäljestä hajun ilmavainulla ja lähti itsenäisesti selvittämään asiaa. Oikeastaan treeni meni siinä mielessä suunnitellusti, että Jäynä ilmeisesti löysi jäljen ja päätyi sitä pitkin etsittävän luo. En nyt vaan nähnyt kyseistä tapahtumaa, koska Jäynä irtosi jälkeä etsiessään minusta ehkä 30-40 metrin päähän. Ei siis mitenkään ylettömän kauas, mutta ei tuollaisessa perusmetsässä näe edes sinne 30 metrin päähän. Mutta treeni ei mennyt kuitenkaan millään tavalla pieleen 🙂 Minä en tiennyt, missä jälki menee ja missä ihminen on piilossa, eli en ainakaan auttanut Jäynää mitenkään. Mutta sieltä se tuli rulla suussa ja oli kuulemma ottanutkin rullan todella varmasti etsittävän luona. Innostuin itse vähän liikaa ja kehuin ehkä turhan vuolaasti, koska rullaan luovutuksessa oli pientä säätöä. Muuten ilmaisu oli ihan täydellinen! Tämän treenin jälkeen uskallan ilmoittautua kokeeseen hyvillä mielin. Peruskokeessa alue on eilistä pienempi ja suoritusaikaakin on kokonaisuudessaan se parikymmentä minuuttia. Eli ilmaisun kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, mutta toki aina voi sattua jotain yllättävää. En esimerkiksi tiedä vielä, miten Jäynä toimii, kun minä jännitän ihan hulluna… Mutta kokeeseen siis mennään vielä tämän syksyn aikana 🙂 Paikkamakuuta olemmekin treenailleet eri pituisia aikoja erilaisissa paikoissa, mutta sitä saamme vielä treenata lisää, että minä luotan siihen, että Jäynä pysyy. Mutta hyvä mieli jäi tästä treenistä.

Sitten Viivin kuulumisia. Sanoisin, että mummolla ei ole kaikki kunnossa 😦 Se on nyt viikon verran nukkunut tosi sikeästi. Sillä tavalla sikeästi, että se täytyy herättää monta kertaa päivässä. On se tähänkin saakka toisinaan pitänyt herättää, mutta nyt on tapahtunut selvä muutos. Se on myös ollut normaalia kärttyisempi. Toivon, että tämä johtuisi vaan ilmojen viilenemisestä ja ehkä vanhoja luita kolottaa kostea sää. Uloskaan Viivi ei oikein haluaisi mennä aina, välillä se on toki yhtä innokas kun tähänkin saakka. Mutta joka tapauksessa käytöksessä on nyt tapahtunut selvä muutos. Seurailen nyt tilannetta vähän aikaa ja voisin tilata Viiville hierojan. Jos aika ja hieronta ei auta, niin täytynee viedä mummeli tutkittavaksi. Viivi on jo niin vanha, että sitä ei todennäköisesti kannata juurikaan hoitaa, löytyi siltä mitä tahansa. Sillä tässä tulee vähän lykättyä tutkittavaksi viemistä. Että jos löytyykin jotain 😦 Mutta toki täytyy pitää mielessä, että tietenkin täytyy tutkia, että Viivi-parka ei kärsisi turhaan jostain kivuista. Aika paljon huolestuttaa, että onko tässä alkanut lähtölaskenta. Toivottavasti murehdin turhaan… Kuitenkin toisina päivinä Viivi tuntuu jaksavan vanhaan malliin ja juoksenteleekin vähän metsälenkeillä. Että jospa se nyt olisi vaan tämä sateinen sää.

Reilu viikko sitten retkeilemässä

80/20 ja mukavuusalueita

Yhdistyksemme järjesti omille jäsenilleen koulutusviikonlopun aiheella: Ulkopuolinen kouluttaja + mitä haluat itse treenata. Tai suunnilleen tämä oli alkutieto. Homma meni kuitenkin aika paljon niin, että osallistujat toimittivat kouluttajalle etukäteen listan asioista, mitä haluaa treenata ja miksi. Näistä viesteistä kouluttaja oli tehnyt meille sopivan kokonaisuuden. Kaikki eivät ehkä saaneet juuri sellaista treeniä, mitä olivat toivoneet ja se oli varmasti hyvä asia. Muutenkin meitä ”ravisteltiin” viikonlopun aikana vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Treenattiin myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä onnistu. Koska jos aina treenataan niin, että onnistutaan 100-prosenttisesti, niin silloin ei todennäköisesti opita mitään tai treenata sitä, mitä pitäisi. Se oppiminen tapahtuu silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kuitenkin noin 80 prosenttia treeneistä pitäisi olla niitä, että koira (ja ohjaaja) onnistuvat. Tällä teemalla sitten mentiin, eikä kukaan tosiaan onnistunut 100-prosenttisesti 🙂

Ensimmäisenä tehtiin harha-häiriö-teräväkulma -jälkitreeni. On sillä varmasti joku hienokin nimi, mutta sitä ei sanottu tai sitten en vaan muista. Alla kuva harjoituksesta. Jos et tiedä harjoitusta, niin älä edes yritä ymmärtää 😀 Joka tapauksessa kuvasta olisi ehkä hyvä ymmärtää, että toinen koirakko on S ja toinen P. Älä kiinnitä kuvassa keskellä oleviin kirjaimiin huomiota, niin huomaat, että tämä on aika looginen. Kummallakin on ajettavana siksakin muotoinen jälki, jota ajetaan pätkä vuorotellen. Jäljentekijät ovat jo tehneet harhat kävellessään toistensa jälkien yli. Kun koirakot ajavat jälkeä vuorotellen, joka toisessa kohdassa on pelkkä jäljentekijän harha ja joka toisessa isompi harha, kun toinen koirakko on siitä kohdasta jo oman pätkänsä ajanut.

Jäynän kanssa tämä harjoitus ei mennyt mitenkään täydellisesti. Se lähti hienosti liikkeelle ja ensimmäinen harha meni kohtuullisen hyvin. Mutta kun Jäynä huomasi, että jäljellä on toinenkin koirakko, sillä meni pasmat sekaisin. ”Kuka toi on, haluan mennä katsomaan”. Jäljestys ei oikein suju, jos koira seisoo takajaloillaan ja hyppii ilmaan 😀 Siinä sitten odottelin hieman, että Jäynä muistaisi sen jäljestämisen. Toinen pätkä meni sitten vähän sinne päin. Välillä seistiin takajaloilla ja välillä jäljestettiin muutama metri. En osaa sanoa, miten se reagoi harhaan, siinä oli niin kovin kaikenlaista hässäkkää. Kolmas pätkä meni siihen, että Jäynä haistoi jäljen merkkaamiseen käytetyn puussa olevan kuitunauhan ja oli tohkeissaan siitä. Nenä käväisi maassa ajoittain, mutta ajatus oli kyllä puussa. Mutta vaikka tämä treeni ei mennyt oppikirjan mukaisesti, sain paljon informaatiota meidän ongelmakohdista. Ajattelin, että Jäynä ei häiriintyisi toisesta koirakosta noin pahasti, koska eihän se häiriinny puistossa jäljestäessäkään autoista, pyöräilijöistä, kävelijöistä sun muista. Mutta onhan se tietysti eri asia, jos ympärillä on hälinää koko ajan verrattuna siihen, että muutoin aika tyhjässä metsässä onkin yhtäkkiä joku ihminen ja koira pönöttämässä. Täytyy siis harjoitella sitä, että metsässäkin voi olla häiriöitä 🙂 Ja lisäksi joka paikassa pitää harjoitella koirahäiriöitä, koska ne on Jäynälle hankalia. Lisäksi Jäynän kanssa täytyy miettiä, miten jäljen merkkaa, koska se haistaa puihin laitetut merkit. Tämän tiesin kyllä jo ennestäänkin, enkä ole käyttänyt Jäynän jälkiä merkatessa enää hetkeen mitään liian isoja ja haisevia merkkejä. Sanoisin, että tämä on aika pitkälti itseaiheutettua, koska piilottelen Jäynälle esineitä maahan ja puuhun ja kivien päälle ja mitä nyt vaan keksin. En vaan suostu myöntämään, että kaikenlaisiin esineisiin reagoiminen, olivatpa ne missä vaan, olisi huono asia. Tämä täytyy vaan tiedostaa, jos Jäynälle tarvitsee tehdä maastoon merkattuja jälkiä.

Toisena treeninä suurin osa koirakoista teki sellaisen ison treenin, jossa ensin löydetään iso esine ilmavainulla (esim. reppu). Siitä esineeltä nostetaan jälki ja lähdetään jäljestämään. Sitten jäljestäessä koira saa ilmavainun jäljen päässä olevasta ihmisestä ja sen pitäisi vaihtaa ilmavainuun ja löytää etsittävä. Alla karkea kuva treenistä:

Tarkoitus on siis lähestyä koiran kanssa tuulen alapuolelta reppua. Kun reppu on löytynyt, jäljen päähän kävellyt ihminen on laittanut puuhun merkin muutaman metrin päähän repusta, että tiedämme, mihin jälki lähtee repulta. Koiran pitäisi tietysti osata nostaa jälki ilman apuja ja lähteä oikeaan suuntaan (eikä tuonne takajäljelle, mistä reppu on tuotu). Mutta koska treeneissä ei ollut ne kaikkein kokeneimmat koirat, niin tällä varmistettiin treenin onnistuminen. Jäljestäessä tuuli sitten tuo jäljen lopussa olevan ihmisen hajun ja koiran pitäisi lähteä ilmavainulla ihmisen luo.

Jäynän kanssa tämä treeni meni aika hyvin. Etsimme tyhjää aluetta aluksi reilu puolisen tuntia. Sitten siirryimme tarkoituksella sinne alueelle, johon tuulen pitäisi tuoda repun haju. Ja hienosti Jäynä lähti repulle nenä pystyssä. En oikein tiennyt etukäteen, mitä Jäynä tekee repulle, koska pienemmät esineet Jäynä tuo minulle ja jäljellä Jäynä ilmaisee esineet menemällä maahan. Nyt sillä oli myös ilmaisurulla kaulassa, joten mietin sitäkin vaihtoehtoa, että Jäynä voisi ehkä jopa ottaa sen suuhunsa, kun ei saa reppua tuotua. Kun Jäynä sitten löysi repun, se haisteli reppua vähäsen ja meni maahan. Ei ollenkaan huono ratkaisu sekään. Tosin tällainen esineilmaisu edellyttää sitä, että näen koiran. Että ehkä tähän täytyy myöhemmin keksiä joku muu ratkaisu. Noh, repulta sitten lähdettiin jäljestämään. Jäynä löysi jäljen ja lähti menemään sitä hienosti. Kunnes jostain syystä iski ilmeisesti joku epävarmuus, tai jotain muuta tapahtui, koska Jäynä päätti pysähtyä syömään mustikoita ja variksenmarjoja. Odottelin vähän aikaa, jospa se itse jatkaisi. Mutta koska marjat näyttivät maistuvan vaan koko ajan paremmin, keskeytin herkutteluhetken ja muistutin, että meillä oli tässä tämmönen jälkikin olemassa. Parin kehotuksen jälkeen Jäynä jatkoi jäljestämistä. Kun tultiin siihen kohtaan, mihin tuuli toi jäljen päässä olevan ihmisen hajun, Jäynän pää nousi. Se nosteli nenää tuulta vasten ja korvat meni siihen asentoon, kun ne sillä menee ihmisen haistaessa. Siinä Jäynä muutaman kerran nosti nenän ja laittoi korvat lättänäksi. Sitten se haistoi jälkeä ja taas ilmaa. Tätä Jäynä toisti muutaman kerran ja päätti sitten jatkaa jäljestystä. Menimme sitten loppuun jäljestäen. Loppupäässä Jäynä meni mielestäni vähän sekä ilma- että maavainulla, mutta sieltä se ihminen joka tapauksessa löytyi. Jäynällä ei ole ollut ennemmin jäljen päässä ihmistä ja olihan tämä muutenkin aika erilainen treeni kuin mitä olemme tehneet. Ehkä näiden muuttujien vuoksi Jäynä ei oikein muistanut sitä rullailmaisua. Ihminen sitten antoi Jäynälle sen kaulassa olevan rullan ja samalla minä pyysin tuomaan sen. Ilmaisun loppu menikin sitten ihan mallikkaasti, kun tuosta alusta vaan päästiin eteenpäin.

Piilossa kuusen juurella

Sitten harjoituksen huomiot ja jälkipuinti 🙂 Jäynä reagoi esineisiin ja osaa ainakin jollain tavalla ilmaista ne. Jäynä osaa myös etsiä jälkeä ja lähteä itsenäisesti ajamaan sitä. Tuosta marjojen syönnistä en nyt oikein tiedä, johtuiko se liian vähäisestä jälkimotivaatiosta vai oliko se vain jotain sijaistoimintoa, kun tilanne oli Jäynälle uusi. En nyt kuitenkaan lähde analysoimaan sitä puhki. Puutumme asiaan, jos tuo toistuu. Jäynä osaa ajaa jälkeä silloinkin, kun minä en tiedä, missä jälki menee. Eli se osaa siis jäljestää 🙂 Se ei näköjään kovin helpolla jätä jälkeä, vaikka saisi etsittävästä hajun kesken jäljestämisen. Jos olisin vähän tukenut ja kehunut sitä siinä kohdassa, kun se selvästi sai hajun ihmisestä, se olisi varmasi mennyt. Mutta halusin katsoa, miten Jäynä itse tilanteen ratkaisee. En ole tähänkään pettynyt, koska tässä vaiheessa koulutusta olen aika tyytyväinen, että Jäynä haluaa pitää jäljestä huolta, eikä jätä sitä kovin helpolla. Myöhemmin voimme harjoitella lisää tuota, että vaihdetaan ilmavainusta jälkeen ja jäljestä ilmavainuun. Koulutuksen tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin opettaa ensin sen, että kun jäljestetään, niin sitä jälkeä ei saa jättää. Voi olla, että menen tässä metsään ja minun pitäisi vahvistaa enemmän sitä, että Jäynä vaihtaisi ilmaivainuun. Mutta ehkä minussa asuu sisälläni pienenpieni insinööri, kun haluan opettaa nämä asiat aluksi erikseen vahvoiksi ja sitten vasta yhdistää. En osaa olla myöskään huolissani siitä, että ilmaisu ei sujunut lopuksi ihan oppikirjan mukaan. Uskoisin, että kunhan vaan harjoittelemme ilmaisua lisää ja saamme sen riittävän vahvaksi, se sujuu varmemmin erilaisissa tilanteissa. Jäynä ei vaan osaa asiaa vielä riittävän hyvin. Paria kauneusvirhettä lukuun ottamatta meidän harjoitus meni kuitenkin minun mielestäni hyvin. Sain huomata, että olen jarrutellut Jäynää ihan liikaa, sen kanssa voisi tehdä jo paljon paljon vaikeampiakin juttuja, kuin mitä uskallan kokeilla. Kouluttajalle siis kiitos, että hän vei minut pois omalta mukavuusalueeltani 🙂

Kun nyt sitten sain huomata, että voimme edetä treeneissä reilusti, niin alkuviikon hakutreeneissä niin tehtiin. Maanantaina oltiin pihapiirissä ja Jäynä sai harjoitella rullailmaisua melkein umpipiiloilla. Maalit olivat niin, että ovi oli esimerkiksi raollaan ja Jäynä näki ihmisen ovenraosta, mutta ei päässyt ihan kosketusetäisyydelle. Nämä meni aika hyvin, ihan vähäsen jouduin auttamaan siinä, kun Jäynä otti kyllä rullan suuhunsa, mutta jäi vähän miettimään, että toisiko rullan minulle vai pitäisikö sitä sittenkin kokeilla yrittää ottaa lähempänä ihmistä. Autoin siis siinä, että pyysin tuomaan rullan. Pari piiloa oli niin, että Jäynä pääsi ihmisen luo ihan perille saakka ja niissä ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Näyttäisi siis siltä, että uusissa tilanteissa Jäynä saattaa tarvita vielä vähän apua/vahvistusta, mutta nämä ”perusilmaisut” toimivat, vaikka ympäristö ei olekaan se tavallinen metsä. Tiistain PK-hakutreeneissä tehtiin jo pari valmistakin suoraa pistoa noin 25 metriä syvinä. Pidemmät pistot onnistuvat myös, jos Jäynälle näytetään, että sinne metsään meni joku. Enää emme vie Jäynän kanssa ihmistä perille saakka, saatamme vaan vähän matkaa. Olemme tehneet kuitenkin niin, että Jäynää ei lähetetä pistolle siitä kohdasta, mistä ihminen meni, vaan etenemme hieman keskilinjalla ja lähetän siitä. Ihminen siis menee piilolle vähän L-mallisesti. Ajatuksena siis on, että Jäynä menee pistolle sillä mielikuvalla, että sinne meni joku, mutta etsisi kuitenkin ilmavainulla ihmisen. Tämä tuntuisi toimivan ainakin tällä hetkellä. Olen aika vahvasti haamuja ja ääniapuja vastaan, enkä ole niihin suostunut, vaikka pari kertaa niitä on yritetty minulle ehdottaa 😀 Tiedä sitten, olenko vain jääräpäinen, koska PK-haku lajina ei ole minulle kovin tuttu. Mutta kantavana ajatuksena minulla ainakin yrittää olla, että pelaisimme mielikuvilla ja ilmaivainulla. Ilmaisut näissä pistohommissa sujuivat jälleen erinomaisesti, kuten ne ovat pääasiassa toimineetkin. Tällainen metsässä etsiminen on kuitenkin Jäynälle sitä tuttua juttua, vaikka samalla opetellaankin sitä, että pitäisi mennä suoraan, eikä juosta Jäynälle luontaisia ympyröitä.

Viimeviikolla käväisimme Jäynän kanssa myös tottistelemassa. Treenien teemana oli paukkujen kuuntelu, eli ampuminen. Jäynä teki sivulletuloja ja sivulla istumisia, leikkimistä ja paikkamakuuta paukkuja kuunnellen. Jäynä ei millään tavalla paineistu paukuista, mutta kääntää kyllä päänsä äänen suuntaan ehkä puoleksi sekunniksi. Mielestäni se on ihan luonnollinen reaktio, koska ääni ei ole Jäynälle vielä kovin tuttu. Se on kyllä kuullut pauketta paljonkin, koska käymme aika usein lenkillä ampumaradan lähellä. Mutta näin treenatessa se ei ole tainnut kuulla ampumista aikaisemmin kuin ehkä kerran tai kahdesti. Luulisin, että tuo pieni huomion herpaantuminen katoaa, kun asiaa vaan treenataan lisää. Paikkamakuussakin Jäynä vaan vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei edes ajatellut nousevansa, tai mitään. Että treeniä vaan lisää tässäkin asiassa 🙂

Ja ettei Viivi unohtuisi, niin vähän myös sen kuulumisia. Viivi voi edelleen hyvin ja porskuttaa 🙂 Vaikka se on jo 14-vuotias, niin sen täytyy saada riittävästi lenkkiä ja/tai aktivointia. Sen riittävä on toki vähemmän kuin Jäynällä, mutta ihan pelkkää sohvakoiran elämää Viivi ei voi viettää. Tässä tuli nyt muutama päivä vähän huonommalla lenkityksellä, niin johan alkoi näkyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Viivi on vähäsen ylikierroksilla koko ajan ja sitä myötä joissakin tilanteissa aika rasittava. Tiistaina otin vähän aikaa Viivin kanssa ja vein sitä pienelle lenkille ihan kahdestaan. Illalla piilottelin myös Viiville ja Jäynälle lelua asunnossani. Sen jälkeen mummeli nukkui tyytyväisenä, eikä edes suunnitellut mitään koiruuksia ❤ On se vaan melkoinen persoona ja todellakin tietää, millä asioilla minulta saa huomiota ja mitkä on ne minun ”triggerit”, joilla saa aikaan toimintaa. Se on vaan niin ovela (tai minä tyhmä), että huomaan vasta jälkeenpäin, että taas se perhana vedätti mua 😀

Mummo uuden JumppaPomppansa kanssa

Meille kuuluu hyvää ja huonoa

Jäynän ilmaisut on menneet treeneissä suorastaan erinomaisesti 🙂 Nyt on tehty pelastuskoiratreeneissä koko ketjua ihan oikean etsimisen kanssa, kiintorullalla ja niin, että minä roikun liinan perässä näytölle mennessä. Maanantaina oli oikein hyvän mielen treenit. Jäynäkin tuntuu tykkäävän hommasta valtavasti ja minä tykkään Jäynästä ❤

Kuva: SporttiRakki

Mutta miksi meille kuuluu huonoa? No, Jäynän mahan kanssa on ongelmia nyt ihan koko ajan 😦 Se on ripulilla vähän väliä, maha ei tunnu kestävän oikein mitään. Olen nyt ihmisten kanssa keskusteltuani tullut siihen tulokseen, että ehkä Jäynän vatsabakteerit ovat kärsineet liian monista antibioottikuureista. Asiaa on yritetty auttaa syöttämällä laadukkaita maitohappobakteereita, mutta tilanne ei vaan tunnu helpottuvan. Vaihdoin nyt Jäynälle Royal Caninin Gastro Intestinal -ruuan ja se saa syödä sitä vähän aikaa. Jospa saataisiin vatsa ensin kuntoon, sitten voidaan miettiä jatkoa. Ehkä voisin myös varata joltain suolisto-ongelmien erikoisasiantuntijalta ajan ja keskustella, miten Jäynän maha/suolisto saataisiin kuntoon. Ei tästä nyt tule mitään näin, että vatsa toimii viikon tai pari kerrallaan ja sitten ollaan taas vesiripulilla pari päivää. Ei se nyt niin haittaisi, jos Jäynän maha olisi silloin tällöin vähän löysällä. Mutta kun se on aina heti niin, että yö tai pari menee ulkona juostessa ja Jäynä puskee tavaraa ulos kuin paloletkusta 😦 Juuri tätä kohtaa kirjoittaessa takana on aika uneton yö eilisen siivousurakan päälle, koska ripuli oli alkanut työpäivän aikana. Ehkäpä tilanne ei ole ihan näin synkkä, vaikka tällä hetkellä väsyneenä olen aika turhautunut.

Mutta asiat voisi olla paljon huonomminkin. Niinä päivinä, kun Jäynä on kunnossa, treenaaminen ja eläminen sen kanssa on ihan huippua. Metsässä vapaana ollessaan Jäynä tulee supernopeasti luokseni, jos joku tulee vastaan. Siis ihan itse, en kutsu sitä. Se on muutenkin melkoinen soulreader ja ”kertoo” minulle kaikesta. Siis sillä tavalla, että se tulee aina luokseni, jos havaitsee jotain poikkeavaa. Luulen näkeväni siitä jo sen eron, onko sillä havainto ihmisistä vai eläimistä. Samaten Jäynä ilmoittaa minulle, jos Viivillä on jotain typeryyksiä mielessä vapaana ollessaan. Jäynä on kyllä tässä suhteessa ihan erilainen koira aikaisempiin verrattuna. Luulen, että suurin osa näistä ominaisuuksista on tullut sille äidinmaidossa, mutta ehkäpä olen tehnyt sen kanssa myös oikeita asioita oikeaan aikaan 🙂 Jäynällä on lysy ja liian edessä oleva perusasento, eikä se osaa seurata oikeassa kohdassa. Vieraita koiria se jännittää edelleen, mutta olemme mielestäni edenneet siinä asiassa jo jonkin verran. Mutta se haluaa kulkea mukanani joka paikassa ja tehdä asioita kanssani, sen kanssa on helppo lähteä mihin vaan. Ihan mahdottoman ihana ystävä siis ❤ Jäynä on luikerrellut myös Viivin sydämeen tavalla, johon mikään muu koira ei ole aikaisemmin pystynyt. Nyt muutama päivä ripuliepisodin jälkeen mieli on taas itsellänikin parempi ja uskon siihen, että Jäynän terveysongelmat saadaan kyllä selätettyä.

Lenkille lähdössä. Tai Jäynä ehkä ”Lähdöffä” 😀

…ja siellä lenkillä.

Treenit täydessä vauhdissa :)

Jäynä on tuntunut olevan kunnossa, joten aloitin loman jälkeen treenit normaalilla vauhdilla. Viime viikolla oli myös Jäynän kontrollikäynti eläinlääkärillä ja kaikki oli melkein kunnossa. Leukosyytit olivat vähän alhaalla, mutta lääkärin mukaan ei ole syytä huoleen, se johtuu vaan siitä, että Jäynä on ollut sairaana. Toinen juttu oli myös… Löysin alkuviikosta Jäynän niskasta tosi oudon haavan tai patin. Eläinlääkärillä kävi ilmi, että Jäynän ollessa sairaana sille on pistetty lääkkeitä myös niskaan ja pistokseen on tullut pienoinen reaktio. Niskassa on pieni kuolioitunut alue ja on sanottava, että haava on aika ällön näköinen 😦 Haavalle ei tarvitse juuri nyt tehdä mitään, siinä on rupi päällä. Kun rupi aikanaan irtoaa, haavaa on hoidettava ja seurattava huolellisesti. Lääkärin mukaan voin kuitenkin harrastaa Jäynän kanssa normaaliin tapaan, kun kerran yleisvointi on hyvä, haava näyttää hyvältä eikä se tunnu vaivaavan Jäynää mitenkään.

Hieman otin raskaasti tämän pikkujutun, kun tuli tunne, että eikö tämä lopu nyt ollenkaan. Ongelmat alkoivat jo viimesyksynä niillä eturauhastulehduksilla. Niiden jälkeen keväällä kastrointi, joka meni kyllä hyvin. Mutta sairaslomailua siitä kuitenkin tuli. Sitten tuli iho-oireita ja allergiaepäily. Siitä ei ollut vielä toivuttu, kun tuli sitten tämä veriripuli ja nyt sen jälkimaininkina pieni kuolio niskassa. Mun mielestä tässä nyt olisi jo ihan riittämiin yhdelle vuodelle, voisin jo lopettaa tämän murehtimisen. Onneksi Jäynä ei kuitenkaan murehdi terveydentilaansa, vaan elää elämäänsä onnellisena päivä kerrallaan ❤

Kanyylien kohdat näkyy vielä vähän, mutta muuten Jäynä on varsin suloinen ❤

Haussa on edistytty rullailmaisun kanssa mukavasti. Olemme siirtyneet siihen, että yleistämme ilmaisua eri tilanteisiin. Nyt on ilmaistu jo istuvia, makaavia, seisovia ja peitettyjä maaleja. Pidemmältä ja lyhyemmältä matkalta. Hyvässä ja huonossa maastossa. Lisää vain toistoja, niin ollaan pian aika valmiita 🙂 Kivikko-ryteikössä Jäynällä on rulla tippunut kerran ja se välillä ”räkii” rullaa minulle. Eli tuo sen perille saakka ja istuu eteeni. Mutta pudottaa rullan ennen kuin ehdin ottaa sen suusta. Pohdimme tähän ratkaisuja. PK-haussa harjoittelemme edelleen suoria pistoja, mutta niiden suhteen homma ei ole edennyt kovin paljon. Oli tässä kesällä hieman taukoa helteiden, lomien ja Jäynän sairaslomien vuoksi. Mutta olemme nyt palanneet treeneihin ja meillä on selkeä suunnitelma, miten etenemme.

Edelleen SporttiRakin mahtavia otoksia 🙂

Jäljellä on myös edetty. Tein Jäynälle pidemmän ja vaikeamman jäljen kuin ikinä. Sillä ajatuksella, että välillä täytyy kokeilla ja uskaltaa, aina voi palata treeneissä taaksepäin. Olen ollut Jäynän kanssa jäljellä vähän turhankin varovainen, emmekä ole edenneet treeneissä kovinkaan paljon. Viimeksi Jäynä jäljesti siis noin 400 metriä viidellä esineellä ja maasto oli hieman haasteellinen. Jälki meni hukkaan useammankin kerran, mutta Jäynä etsii itse jäljen uudelleen sitkeästi. Samalla yritän opetella itse lukemaan, miltä se näyttää jälkeä etsiessä ja mistä tiedän, että jälki on löytynyt uudelleen. Kaikki esineet löytyivät (kaksi hanskaa, kaksi keppiä ja lopussa lelu). Esineilmaisu on Jäynällä edelleen tosi varmaa, mutta ei se suoraan mene makuulla. Koska emme ole menossa FH-kokeeseen, en ole nillittänyt asiasta. Loppua kohti jäljestäminen muuttui vähän huolimattomaksi, ilmeisesti Jäynä jo vähän väsähti. Mutta nytpä tiedän, missä mennään 🙂

Esineilmaisun palkkausta pellolla. Kuva: SporttiRakki

Viivi ei ole treenannut juuri muuta kuin ruuan kerjäämistä ja päiväunien nukkumista yhdessä. Molemmissa se on aika hyvä 🙂 Lenkeillä mummeli on tietenkin ollut mukana ja hyvin se jaksaa. Vieraissa paikoissa näkee, että Viivi on edelleen tosi utelias ja haluaa tutkia ympäristöään. Eli tunkee ihan joka paikkaan, mihin pää vaan mahtuu. Onhan se toisaalta hieman rasittavaa, mutta toisaalta on aika mukavaa, että Viivi on edelleen aktiivinen ja reipas ❤

Pilvilammella eväsretkellä. Mummo menossa mukana 🙂