…mutta totuus onkin…

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa mainostaa, että meillä pidetään lepopäiviä aina välillä. No, jotenkin tämä homma on tässä kevään mittaan lähtenyt lapasesta ja on tullut treenattua vähän liikaa. Mutta kun on noita lajeja niin paljon. On tehty hakua, jälkeä, esineruutua, tottista ja raunioitakin aina välillä. Siihen päälle lenkit suurimmaksi osaksi vähintään kahdessa erässä ja aina välillä kaupunkikävelyt + muut pienet sosiaalistamisjutut. Vaikka olen tiedostanut, että liika häsääminen nostaa koirienkin kierroksia, niin olen onnistunut siinä taas. Kaiken iltaa ajellaan pitkin maita ja mantuja ja otetaan koiria autosta yksi kerrallaan ja tehdään sitä ja tätä. Jäynäkin on nyt sitten oppinut nostamaan kierroksia siellä autossa. Viivin suosiollisella kannustuksella. Viivi on huutanut välillä äänensä melkein pois ja Jäynä on jatkanut auton kattoverhoilun repimistä siitä reijästä, jonka Viivi aloitti pari vuotta sitten. Kiva.

Puisto

Eli nyt on tavoitteena tehdä jonkinlainen järjellinen treenisuunnitelma ja jaksottaa nämä jutut jotenkin järkevämmin. Rauniokoulutusviikonloppuna Leo teki seitsemän treeniä ja Jäynä kaksi. Siitä viikon sisään Jäynä pääsi vielä kertaalleen raunioille ja kerran hakutreeneihin. Leo sai tehdä jäljen. Lisäksi oli yhdet tottistreenit + se mitä on kotona tehty. Ja ennen raunioviikonloppua tein esineruutua kaikille koirille. Eli Leolle viikon sisään esineruutu, 7 treenikertaa raunioilla, jälki ja tokotreenit. Jäynälle esineruutu, kolme kertaa raunoilla, hakutreenit ja tottisharjoitukset + kotona siinä välissä jotain pientä juttua. Viiville yksi esineruutu ja vähän tokoilua samalla metsässä. Ainut mikä tässä mielestäni kuulostaa järkevältä on tuo Viivin treenimäärä, koska kuitenkin on lisäksi tehty vielä lenkit. Jäynä pääsi vielä treenien lisäksi myös riehumaan muiden koirien kanssa pari kertaa. Tästä kaikesta on nyt seurannut se, että Jäykky on kyllä työpäivät melko rauhassa, ei pahemmin sisusta kämppää. Mutta en pidä siitä kierrosmäärästä, mikä nousee autossa. Koska vielä muutama viikko sitten Jäynä oli autossa ihan rauhassa ja nukkui siellä suurimman osan ajasta. Kyllä se onneksi osaa autoon vielä rentoutua myös, mutta se osaa myös huutaa. Ja repiä sitä kattoa. Eli nyt taidan vähän vähentää treenaamista ja lisätä suunnitelmaan rauhoittumisharjoitukset. Ja muutenkin viettää aikaa sillä tavalla rennosti vähän enemmän jo omienkin kierrosten takia. Tai tämä on ainakin tavoitteena. Se on vaan vaikeeta, niin vaikeeta. Kun jos on vapaailta ja joku kaveri kysyy, lähdenkö treenaamaan jotain koirien kanssa, niin miksi en menisi. Jos vähän vaan (eli kolme tuntia metsässä) ja sillä tavalla rennosti (veren maku suussa). Sitten kotiin kymmenen maissa, koirien huolto, oma huolto ja ruokinnat. Nukkumaan joskus yhdentoista maissa, mutta uni ei tule, kun on vielä niin kierroksilla. Nukahtaa joskus ja herätä 5:30 uuteen päivään kuola poskella. Tätä sitten aina semmonen 5 – 14 päivää putkeen, niin johan hihityttää tai menee hermo sekunnissa. Jospa siis välillä jättäisi treenit väliin ja menisi metsään vaan istumaan koirien kanssa. Ei painaisikaan hiki päässä sinne ja takaisin vaan ottaisi rauhallisesti. Se on kyllä haastavaa, mutta varmaankin opeteltavissa 😉

Leon kanssa olen tehnyt nyt jonkin verran jälkeä. Viime viikolla oli sellainen jälki, että tiesin suunnilleen, minkä muotoinen jälki on ja minkä teiden välissä se menee. Jäljentekijä oli piilossa jäljen päässä, eikä minulla ollut mukana ketään sellaista, joka tietää, missä jälki menee. Eli niinsanottu tuplasokko, tavallaan. Jäljellä kävi vielä sellainen kiva juttu, että jäljen loppupuolella aika lähellä jälkeä oli pari luontokuvaajaa kameroineen. Siinä kohdassa Leo tuntui työntävän päänsä vaan syvemmälle turpeeseen, eikä Leo edes vilkaissut ”häiriöihmisiä”. Hyvä treeni, parempi mieli 🙂

Leo uimassa

Jäynän kanssa on edetty tottelevaisuuskurssilla siihen, että yritän vähentää apuja sivulletulossa ja tehdä muutenkin tuloja eri kulmista. Kotiläksynä on tällä hetkellä myöskin peruuttamisen opettelua ihan vaan sen takia, että Jäynä oppisi hahmottamaan sen asian, että hänellä on myös takajalat. Lisäksi on treenattua vietin nostamista loppua kohti sillä, että loppupalkkana on leikkiminen. Aika hyvin Jäynä leikkii ja retuuttaa karvalelua, vaikka välillä vähän hampaita ja verta lentääkin. Leikkimisen kanssa olen nyt kuitenkin tällä hetkellä vähän varovainen, että Jäynälle ei jäisi huonoja mielikuvia leikkimisestä, jos jonkun hampaan irtoaminen sattuu. Jos se hampaiden lentely tuntuu epämiellyttävälle, niin ei Jäynä sitä kyllä ainakaan näytä. Yhtä innokkaasti se puree leluun kiinni, vaikka veri valuu suusta.

Jäljellä ei ole edetty ihan niin paljon, en ole ehtinyt tekemään Jäynälle kovin montaa jälkeä. Olemme kuitenkin päässeet metsän puolelle ja olen tehnyt jäljille jo pieniä kaaria. Jäykky on hahmottanut mielestäni hyvin se, mihin suuntaan jälki menee ja oikeastaan sen vuoksi lisäsin nyt kaaret jäljelle. Jäynä yrittää vähän jo rynniä suoraan eteenpäin, joten haluan, että sen täytyy keskittyä vähän enemmän siihen, mihin se jälki oikeasti menee. Leon kanssa jäljellä on ollut – ja on välillä edelleen – ongelmia vauhdin kanssa, joten yritän välttää Jäynän kanssa sitä ongelmaa. Saan sitten varmaankin aikaiseksi jonkun toisenlaisen ongelman.

Jäynä uimassa

Haun ajattelin laittaa hetkeksi Jäynän kanssa tauolle. On nyt tosiaan jotenkin liikaa näitä lajeja, joten keskityn ainakin vähäksi aikaa nyt vaan pariin asiaan: Tottis/toko ja jälki. Haun suhteen meillä on kuitenkin mielestäni hyvät pohjat tehtynä, eli Jäynällä on kova halu mennä ihmisen luo, se osaa ottaa hajun hyvin ilmasta ja perille päästyään se menee hyvin maahan, kun ihminen pitaa ruokapurkkia oikealla tavalla. Tästä on hyvä jatkaa syksymmällä.

Viivi on lähinnä seuraneitellyt ja lenkkeillyt. Välillä sillä on ärrimurripäiviä ja välillä parempia päiviä. Kerran se taas ärähti Jäynälle, mutta mielestäni riittävän hyvästä syystä. Jäynä yritti sinnikkäästi saada Viiviä leikkimään hyppelehtimällä ja kieriskelemällä Viivin edessä. Viivi jäykisteli sille pari kertaa, murisikin jo kerran ja neljännellä kerralla se sitten yritti käydä päälle. Menin väliin ja vein Viivin pois tilanteesta. En kuitenkaan edes torunut Viiviä, mielestäni sillä on oikeus olla halutessaan rauhassa. Päästin vähän tahallani tilanteen noin pitkälle, että Jäynä oppisi tietämään rajat Viivin kanssa. Ja aika hyvin Jäynä ne jo tietääkin. Nytkään se ei kertaakaan koskenut Viiviin, vaikka hihhuloikin sen edessä.

Leo ja Viivi

 

Terveysjutuista sen verran, että osteopaatti kävi käsittelemässä Leon ja Viivin. Tiesin, että Viivi on jumissa ja Leollakin on jotain ongelmaa. Leksa on ollut jotenkin vähän hysteerinen tuon juoksemisen kanssa, eikä se ole ollut oikein kuulolla lenkeillä. Tyyppi on tuntunut elelevän vähän omassa kuplassaan. No Viivihän oli tyypilliseen tapaan melko jäykkä pötkö, mutta oli siellä muutama nikama ihan paikallaankin. Takapää oli tosi jäykkä, eikä sitä kerralla saatu edes kuntoon. Viivin kanssa nyt vaan on se tilanne, että sitä ei varmaankaan koskaan enää saada kuntoon-kuntoon, mutta vähän parempaan kuntoon sen voi saada suht säännöllisellä hoidolla. Yritän muistaa venytellä mummoa pidempien lenkkien jälkeen, josko sillä saisi pidettyä kropassa edes jonkinlaista joustoa. Leksan omituinen käytös saattaa selittyä ainakin osittain sillä, että myös Leon selkäranka oli vähän rullalla. Rintarangan kohdalta kuulemma noin jokatoinen nikama oli lukossa. Osteopaatin mukaan syynä on todennäköisesti Jäynä, koska tuollainen selkäjumi tulee helposti siitä liikkeestä, kun koira nostelee päätään ylös- ja taaksepäin. Niinku se liike, mitä Leo tekee, kun se yrittää väistellä Jäynää. Tuo ipanahan roikkuu Leon kaulassa edessä ja sivussa sekä niskan puolella. Muun muassa. Leksa-raukka, sen elämä on mennyt ihan sekaisin ja kroppa samalla. Mutta eiköhän se tästä ajan kanssa tasoitu. Ja kai se Leksakin jossain vaiheessa oppii sanomaan Jäynälle kunnolla, jos ei halua leikkiä.

Arki meillä rullaa kyllä tällä kokoonpanolla jo aika kivasti. Voin päästää kaikki kolme yhtäaikaa ulos pissalle ja yleensä homma sujuu ongelmitta. Pääasiassa kaverukset ulkoilevat kyllä erikseen, mutta olen kokeillut pari kertaa jo pienenpientä remmilenkkiä kaikkien kolmen kanssa yhdessä. Se onnistuu kyllä, mutta aikamoista säätöä touhu vielä on, kun Jäynä haluaa leikkiä kaikkien kanssa ja morjenstaa kaikkia ja kaikkea. Metsälenkillä huomasin viimeksi, että en muistanut juuri edes jännittää ja tarkkailla, miten Viivi ja Jäynä menevät. Ei tämä nyt vielä ihan ruusuilla tanssimista ole, mutta suunta on kuitenkin oikea ja homma menee koko ajan vaan sujuvammin.