Miten meidän rallittelu on lähtenyt käyntiin?

Kaksi rallytokokertaa on takana, joten on aika raportoida 🙂

Jäynä käyttäytyi ensimmäisellä kerralla alkujännityksen jälkeen mallikelpoisesti. Muutamien räyhäävien irtokoirakokemusten jälkeen meillä on ollut ongelmia muiden koirien kanssa. Jäynää jännittää muut koirat aika paljon, mutta se näköjään rentoutuu kyllä, kun mitään pahaa ei tapahdu. Mutta jos jostain kuuluu räyhäämistä ja meuhkaamista, Jäynä kääntyy heti katsomaan, tuleeko joku päälle 😦 Ja koska Jäynästä löytyy aika paljon potkua, se on valmis sanomaan takaisin tarvittaessa. Minulla ja Jäynällä vaan on hieman eri käsitys siitä, koska on tarve sanoa ja koska ei. Minun mielestäni ei oikeastaan koskaan, Jäynän mielestä oikeastaan aina 😉 Suurimman osan ajasta Jäynä oli kyllä minun kanssani yhdessä tekemässä ja aika hyvin meillä menikin 🙂 Toisella kerralla Jäynä ei ollut alkujännityksen jälkeen juurikaan kiinnostunut muista koirista, mutta muuten se oli ylikierroksilla. Haemme nyt tasapainoa siinä, miten paljon minä voin touhata saadakseni Jäynän jakamattoman huomion, mutta että en hetsaa liikaa.

Kotona kyllä otetaan rennosti 🙂

Jos puhutaan teknisestä osaamisesta, niin käännöksiä meidän pitää harjoitella. Olen tehnyt Jäynän kanssa aika paljon suoraa seuraamista, joka päättyy sivulle istumiseen. Kun sitten teen käännöksiä vähän liian hitaasti, Jäynä yrittää istua. Eli ohjaajalle lisää vauhtia käännöksiin ja noin yleensäkin käännöksiä saisi harjoitella lisää. Uusia juttuja Jäynä oppii supernopeasti. ”Saksalainen täyskäännös” onnistui oikeastaan kolmen toiston jälkeen jo niin nopeasti, että en meinannut pysyä Jäynän vauhdissa mukana. Ja kun hidastelin, Jäynä ehti jo tarjota paria variaatiota, eli kierretään takaa sivulle tai sitten kierretään takaa jalkojen väliin, jos minulla on käännös vielä kesken ja jalat vasta ottamassa askelta. Ovat siinä sitten väärässä paikassa ja johonkin täytyy mennä nopeasti 😀 Sitten oli takaperin askelia niin, että koira kävelee edessä ja ihminen siis peruuttaa. Vaikka kävelin takaperin niin nopeasti kun pystyn, Jäynä ehti istua jokaisen askeleen jälkeen. Että intoa ja vauhtia tosiaan on riittävästi, meidän täytyy vaan oppia toimimaan yhdessä 🙂

Näillä yhteistyö pelaa. Hyvässä ja pahassa.

Otsikossa puhutaan rallittelusta, mutta kerron nyt kuitenkin myös muuhun liittyvän jutun. Olen naksutellut Jäynälle olohuoneessa kohteiden kiertämistä. Kotona se kiertää jo tuolia ja kun tuolia ei ollut näkyvissä, tarjosi ruokapöydän kiertämistä. Lenkillä sitten kokeilin mennä puun eteen seisomaan ja odottamaan, että Jäynä tarjoaisi sen kiertämistä. Siinä tuli ne normaalit sivulletulot ja maahanmenot ensin. Sitten Jäynä keksi kiertää puun. Pari kertaa. Viivikin nökötti siinä istumassa, kun kerran ihmisellä on nameja kädessä. Niin Jäynä kiersi Viivin 😀 En ehtinyt palkata, kun se kävi niin äkkiä, enkä ihan heti tajunnut, mitä Jäynä teki. Sen jälkeen kierrettiin vielä yksi golfkentän kyltti muutaman kerran. Mun mielestä on aika kivaa, kun Jäynä osaa yleistää asioita näin hienosti. Olen myös tyytyväinen siihen, että olen onnistunut ainakin alkuopetuksessa niin, että Jäynä tekee asian melko rauhallisesti. Aikaisemmin olen onnistunut tekemään kiertämisestä sellaisenkin ”juoksen ja huudan” -liikkeen, että olen erittäin tyytyväinen rauhalliseen meininkiin. En epäile hetkeäkään, etteikö tuohon liikkeeseen saada vauhtia myöhemmin.

Tähän mennessä olen sitä mieltä, että rallittelu on sopivaa tekemistä meille juuri nyt. Itse tekeminen saa olla vähän sinne päin, haemme enemmän oikeaa fiilistä. Ja sitä, että muiden koirien kanssa voi olla rennosti. Sanoin viimeksi yhdelle kurssikaverille, että jos joku koira tulee meidän luo räyhäämään, tulen käyttäytymään erittäin epämiellyttävästi. Tarkoitus on kasvattaa Jäynän luottamusta siihen, että muiden koirien kanssa saa ja voi olla rauhassa. Ja jos mennään ajatuksessa vielä pidemmälle, niin että minä olisin se, joka hoitaa hankalat tilanteet, eikä Jäynän tarvitsisi niihin puuttua. Toivotaan, että tällaisia tilanteita ei osu meidän kohdalle 🙂

Tämä ei liity rallitteluun, oli vaan hieno auringonlasku hakutreeneissä.

Mitä Viiville kuuluu?

Enemmän tulee kirjoiteltua Jäynän treeneistä ja tekemisistä, joten omistetaan Viiville nyt ihan oma kirjoitus 🙂

Viivi kävi juuri rokotuksilla ja samalla kuunneltiin mummelin sydäntä. Hyvältähän se kuulosti 🙂 Viivin suu on ollut aika haisevassa kunnossa jo jonkin aikaa, mutta olen venyttänyt asiaa. Olen ajatellut, että en kovin kevyin perustein halua rauhoittaa tai nukuttaa näin vanhaa koiraa. Eläinlääkäri oli nyt kuitenkin sitä mieltä, että hampaille on pakko tehdä jotain ja koska sydän kuului lyövän hyvin vahvasti, ei esteitä rauhoitukselle ole. Varasin sitten hammaslääkäriajan Vimpulalle.

Nämä pakkaset ei ole olleet oikein Viiville suotuisaa aikaa. Mummeli ei haluaisi ulkoilla juurikaan, mutta jos lenkeille ei mennä, Viivi keksii muita ajanviettotapoja. Tässä on nyt mennyt parit kengät roskiskuntoon, vaikka Viivi ei ole aikaisemmin elämässään missään vaiheessa tuhonnut kenkiä. Onkohan tämä merkki haurastuvasta mielestä, vai onko mummelilla vaan tylsää? Kenkien tuhoamisen jälkeen totesin kuitenkin, että Viivihän tulee lenkeille, puen sille vaan vielä enemmän vaatetta päälle. Ja hyvin se on mennytkin, vaikka aluksi lähtö on välillä hieman nihkeää. Mutta kun Viiville kertoo, että takaisin ei käännytä, niin yhtäkkiä se sitten jaksaakin ihan hyvin 😉

Lempparipuuhaa pakkaspäivinä

Olen myös huomannut, että Viiville tuntuu olevan hankalaa se, kun lähden kotoa. Aina välillä käy niin, että Viivi luulee minun lähteneen kotoa, vaikka olenkin mennyt vaan toiseen huoneeseen. Olen joitakin kertoja löytänyt Viivin ähisemästä ja kitisemästä tuulikaapin ovelta ja mummo on yllättynyt, kun olenkin sen vieressä. Vanhuuden vaivoja ehkä? Mutta olisihan se kiva, että Viivi ei niin kovasti ahdistuisi siitä, kun katoan 😦 En tiedä, pitääkö sille sitten kertoa jotenkin selvemmin, että ”nyt tosiaan lähden tästä, näetkö, lähden ovesta ulos nyt. HeiHei!”. Siitä on aika pitkä, kun minulla on viimeksi ollut vanha koira, eikä sillä ollut tällaisia ongelmia. Niki-papparaisella oli lähinnä huono kuulo ja se säikähteli, kun asiat tapahtuivat odottamatta ja yllättäen. Ja joskus se unohti, mitä se oli menossa tekemään. Pysähtyi kesken homman ja jäi vaan seisomaan paikalleen. Viivillä ei ole sellaista, mutta muuten se ajoittain lipsahtaa johonkin omaan maailmaansa, jossa tuntuu tapahtuvan hyvinkin paljon asioita. Viivi ei jämähdä, se vaan saattaa touhata jotain, mikä ei minun nähdäkseni ole ihan odotettua kyseisessä tilanteessa. Esimerkiksi murisee asioille, jotka on olemassa vain mummelin omassa todellisuudessa…

Tässä ollaan lenkillä ja Viivi käyttäytyy ihan kuten kuuluukin 🙂

Viivi osaa myös välillä yllättää positiivisessa mielessä. Siis että se jaksaa ja tekee asioita, joita en oleta sen enää tekevän. Tuossa yhtenä lauantaina kävimme kävellen Mustissa ja Mirrissä ostoksilla Tampereella. Tästä asunnolta on lähimpään myymälään puolisentoista kilometriä. Menomatkalla Viivi oli jo vähän tylsistynyt, mutta kun pääsimme perille lelu- ja ruokakauppaan, Viivin silmät loistivat kilpaa heiluvan hännän kanssa. Mummo oli niin tohkeissaan, että annoin sen itse valita hyllystä lelun ja ostin sen. Viivi vingutteli vinkuleluaan jo myymälän puolella innokkaasti ja kantoi lelun kaupasta ulos suussaan. Koska se lelun kantaminen näytti sujuvan, niin ajattelin, että kantakoon sitten. Ja Viivihän kantoi. Kilometrin verran se käveli lelu suussa häntä pystyssä, pysähtyen välillä vinguttamaan uutta rottaansa. Viivi oli suorastaan ihan liikuttavan onnellinen ❤ En ole aikaisemmin muistaakseni edes kokeillut, miten pitkään Viivi jaksaa kantaa asioita suussaan, mutta tulipa nyt testattua. Ainakin kilometrin 🙂 Pieni videopätkä kotimatkasta löytyy täältä.

Viivin elämään kuuluu siis lenkkeilyä ja aina välillä touhataan muutakin. Aika hyvin se jaksaa vielä menossa mukana, tosin pisimmät lenkit se saa passata. Eikä se oikein tuolla umpihangessakaan pääse eteenpäin, joten myös lumikenkäilyt Viivi on jättänyt väliin. Tosin olen ajatellut, että sen voisi ottaa reppuun mukaan. Laittaa sille vaan lämmintä päälle ja käärii vaikka vilttiin ja avaruuslakanaan. Luulisi sen sillä tarkenevan. Ehkäpä kokeilemme tätä ihan lähitulevaisuudessa 🙂