Jäynän kastraatio – miten se meni?

Jäynän kastroinnista on nyt puolisentoista kuukautta aikaa. Sillä on ollut jo joitain vaikutuksia, tähän mennessä pelkästään positiivisia 🙂

Toipuminen sujui erittäin hyvin. Ensimmäisen yön itkua lukuun ottamatta Jäynä ei vaikuttanut erityisen kipeältä. Särkylääkkeitä annoin sen muutaman päivän ajan leikkauksen jälkeen. Annoin Jäynän juosta vapaana jo pari päivää operaation jälkeen, toki vain yksin tai Viivin kanssa. Silloin Jäynä ei riehu oikeastaan lainkaan. Yritin pitää vain huolen, että haava pysyy puhtaana ja kuivana. Ja hyvin se pysyikin, olisinkohan suihkutellut sen kerran tai kahdesti. Kauluria pidin Jäynällä noin kymmenen päivää, suurimmaksi osaksi varmuuden vuoksi. Silloinkin otin kaulurin pois, kun pystyin vahtia Jäynää. Se ei oikein missään vaiheessa tuntunut olevan edes kiinnostunut haavasta. Ajattelin kuitenkin ottaa varman päälle sen kaulurin kanssa; parempi pitää sitä vaikka vähän turhaan, jos sillä vältetään haavan tulehtuminen ja monen viikon harmit.

Käyttäytyminen ei ole mielestäni muuttunut mitenkään merkittävästi. Ainut asia, jonka olen ollut huomaavinani on se, että Jäynä tuntuu olevan vähän villimpi. Olen ajatellut, että Jäynä-parka on ehkä kuitenkin ollut kipeä tulehdusten vuoksi, vaikka se luullakseni havaittiin joka kerralla melko varhaisessa vaiheessa. Nyt matalaliitoa tuntuu olevan joka tapauksessa entistäkin enemmän. Vaikka pidän kovasti Jäynän ylitsepursuavasta ilosta, niin olen nyt jo rajoittanut tuota lentämistä jonkin verran.

Hierojan mukaan Jäynä tuntui kokonaisuudessaan pehmeämmältä ja rennommalta. Eturauhasen alueen jumit antoivat nyt periksi ja mikäli oikein ymmärsin, kaikki jumit saatiin auki paremmin kuin aikaisemmin. Omaan silmään näytti myös, että Jäynä ei mielistellyt hierojaa ihan niin paljon kuin aikaisemmin. Ehkä sekin kielii siitä, että käsittely tuntui paremmalta.

Selkein ero oli huomattavissa siinä, miten Jäynä suhtautui samassa asunnossa olevaan tärppipäiväiseen narttuun. Neiti Nano liehitteli Jäynää jonkin verran ja tarjoili peräpäätään haisteltavaksi, mutta Jäynää ei kiinnostanut pätkääkään. Lähinnä sitä ehkä vaan hämmensi Nanon tyrkyttävä ja epänormaali käytös. Painikaverin leikit eivät nyt olleet ihan tavanomaisia 😀

Ukko!

Neljät PK-hakutyyliset treenit takana ja sanoisin, että jonkinlaista edistymistä on jo tapahtunut 🙂 Ilmaisut meni viimeksi loistavasti ja pari pistoakin näytti jo vähän pistoilta. Kuulemma olen myös itse kehittynyt ja saanut monta turhaa höpötystä ja häsläämistä pois. En väitä tokikaan, että oltaisiin mitenkään lähelläkään valmista, ei toki. Minussa on edelleen jäljellä turhaa häsläämistä, vaikka se onkin vähentynyt ehkä jotain 60 prosenttia 😀 Ja pistojahan me ei osata läheskään laatikoista nyt puhumattakaan. Mutta omasta mielestäni olemme edistyneet kuukaudessa aika monta askelta. Viime treeneissä Jäynäkään ei enää hämmentynyt ”Ukko!”-käskystä. Hakuryhmä meillä on joka tapauksessa sellainen, että takapuolelle potkitaan reippaasti. En saa junnata paikallani, vaikka olen yrittänyt 😀

Kaivelin varastosta vähän muita juttuja tässä männäviikolla ja löysin samalla Leksalle aikanaan hankitut ja modatut PK-hakuliivit. Nehän oli Jäynälle just sopivat, vaikka herra ei suostunut poseeraamaan kunnolla ne päällä.

Tämän viikon jälki meni puoliksi hyvin. Alkupää ekalle esineelle oli aika kivannäköistä, jäljennosto oli kyllä melkoista touhaamista. Esineen jälkeen Jäynän kierrokset tuntui nousevan vähän liikaa ja se olisi halunnut rynniä. Kun pidättelin, Jäynä tuntui yrittävän eteenpäin loikkimalla. Motivaatiota ja intoa siis riitti, mutta tarkkuutta ei ollut lainkaan. Esineilmaisu oli kyllä tosi hyvä, että sen suhteen ei ole huolta. Nyt täytyy vaan löytää oikea määrä nameja jäljelle ja oikea pituus liinalle, että Jäynällä on tilaa tehdä töitä, mutta se ei pääse rynnimään liikaa.

Kaikenkaikkiaan hommat etenee aika kivasti. Tottista lukuunottamatta. Siinä ei mene mitään pieleen, kun sitä ei tee ollenkaan 😀

Treeniä, treeniä

Jotenkin tämä kesä toi tullessaan valtavan treenimotivaation ja jo oli aikakin 🙂 Jäynän kanssa on tehty viikon aikana kaksi jälkeä, kaksi hakutreeniä ja kerran tottista. Että onhan siinä jo ihan riittävästi, kun on vielä kuitenkin lenkkeilty ja käyty uimassakin (vain koirat, en minä vielä).

Viikon ensimmäinen jälki oli vieraan tekemä jälki, joka alkoi soralta ja jatkui metsään. Mittaa oli arviolta ehkä jotain parisataa metriä Se meni mielestäni hyvin 🙂 Osaan jo vähän lukea, jos Jäynä hukkaa jäljen ja sen, kun jälki löytyy uudelleen. Puhun nyt hukkaamisesta, mutta oikeastaan kyse on siis lähinnä siitä, että Jäynä tutkii, mihin suuntaan jälki jatkuu. Toisena tein aika lyhyen jäljen (n. 150 m), jossa oli kaikenlaisia ylityksiä. Siihen tuli kaksi ojanylitystä, kaksi polunylitystä ja oli siinä yksi kaatunut puukin, jonka yli mentiin. Tähän saakka erittäin varmat esineilmaisut olivat tällä viikolla vähän epävarmempia. En tiedä, voiko se johtua siitä viimeviikoisesta pienestä hankaluudesta, vai onko se sittenkin jotain muuta. Jospa Jäynän jäljestysmotivaatio on lisääntynyt, eikä se sen vuoksi haluaisi niin pysähtyä esineille. Täytynee miettiä, jos on syytä parantaa esineistä saatavaa palkkaa. Seurailen vähän tilannetta ennen kuin muutan mitään.

Hakujutuissa tehtiin alkuviikosta pistotyylistä ilmaisutreeniä. Tuuli kävi hyvin keskilinjalle, joten Jäynä sai siihen hajun ja lähetin sen maalille kiintorullan kanssa. Nämä meni muuten tosi hyvin, mutta koska Jäynälle ei ole olemassa vielä mitään käskyä pistoille, niin kun sanoin ”Ukko!”, niin Jäynä katseli jostain syystä ylös puihin 😀 En sitten enää sanonut Ukkoa, kun se ei kerran tarkoita Jäynälle mitään, tai sitten se tarkoittaa, että puussa on jotain. Joka tapauksessa kiintorullan kanssa homma sujui siitäkin huolimatta, että yhdelle näytölle mennessä astuin liinan päälle.

Toisena hakutreeninä halusin sitten kokeilla, osaako Jäynä ilmaisun, kun se tehdään edes vähän isomman etsinnän yhteydessä. Ei mennyt ihan putkeen. Epäonnistuminen saattoi olla useamman pikkujutun summa. Sanoisin, että ilmaisuun täytyy saada vielä lisää varmuutta, että se toimii joka tilanteessa. Ei tämä treeni kuitenkaan millään tavalla mennyt hukkaan, onnistumisiakin tuli ja saatiin ainakin yksi ongelma esiin. Jäynällä roikkuu nyt se rulla kaulalla ja joskus Jäynä menee maalihenkilöllä maahan silloinkin, kun pitäisi mennä hakemaan rullaa. Siinä se yleensä vähän miettii, ottaa rullan ja lähtee tuomaan sitä minulle. Nyt kävi kuitenkin ainakin kerran niin, että kun Jäynä meni makuulle, rulla jäi piiloon Jäynän alle. Jäynä ei osaa vielä hommaa niin hyvin, että se etsisi rullaa sinnikkäästi, jos se menee vähän ”piiloon”. Joko muutamme rullan sijoittelua jollain tapaa, tai sitten tehdään vaan niin paljon toistoja, että Jäynä oppii etsimään/ottamaan rullan, vaikka se ei olisi ihan heti näkyvillä. Tällä hetkellä ajattelin panostaa jälkimmäiseen 🙂

Tottistelussa meillä on ongelmana liian edessä oleva perusasento ja siitä seurauksena luonnollisesti seuraamisessa edistäminen ja poikittaminen. Ratkaisuvaihtoehtoja tähän on olemassa varmaan ainakin sata. Mun pitäisi nyt vaan päättää, minkä otan käyttöön ja sen jälkeen tehdä niin säännöllisesti. Mutta kun en nyt oikein osaa päättää, niin me ei Jäynän kanssa kumpikaan tiedetä, mitä me ollaan tekemässä 😉 Tottistelun teemana meillä siis taitaa olla ohjaajan pään kasaaminen ja suun teippaaminen. Höpötän ja touhaan kaikkea ylimääräistä, joten ei ole ihme, että myös Jäynä tekee niin. Mutta kai osa ongelman ratkaisua on se ongelman tunnistaminen ja myöntäminen. Että siinä mielessä ollaan oikealla tiellä 😀

Viivi on kunnostautunut lenkkikaverina ja jäniksenkakan etsijänä. Syvällä nenällä se tuolla pelloilla ja nurmella menee 😀