Operaatio ”namit pois jäljeltä”

Nyt kun siellä leirillä tuli tehtyä paljon namijälkeä pellolle, niin mietin, että mitenköhän me saadaan ikinä namit kokonaan jäljeltä pois. Ja osaakohan Jäynä oikeasti jäljestää ollenkaan, vai etsiikö se vaan nameja. No, sehän selviää testaamalla 🙂

Tekaisin Jäynälle metsään aika lyhyen jäljen, jossa ei ollut ainuttakaan namia, vaan neljä keppiä. Jälki oli ehkä jotain 100 metriä ja ehti vanhentua tunnin verran. En viitsinyt tehdä kovin pitkää, koska lämpöasteita oli jotain 28. Ja tuossakin jo ehtii nähdä, että onnistuuko homma yhtään. Otin alkuun jäljennoston ja se menikin mielentilallisesti aika hyvin. Yleensä Jäynä härvää näissä aika paljon, mutta nyt se meni aika rauhassa. Mutta… yritti lähteä takajäljelle. Annoin sen mennä muutaman metrin, mutta sitten jäin vaan odottamaan, että se ymmärtäisi kääntyä. Ja kääntyihän se. Kehuin siitä. Ja miten Jäynä jäljestikään! Tosi hienosti ja tarkasti 🙂 Ekat kaksi keppiä löytyi helposti, kun meni tarkasti. Sitten tuli kulma, ja siinä Jäynä teki kovasti töitä selvittääkseen, mihin jälki katosi. Sen jälkeen tuli pätkä, että jäljestys ei ollut ihan niin tarkkaa. Osittain se saattoi johtua myös siitä, että jouduin kävelemään siinä kohtaa kymmenisen metriä tosi lähellä polkua (puolen metrin – metrin päässä) ja Jäynä näytti tarkistavan, että meneekö jälki siinä polulla vai siellä vieressä. Mutta olin sijoittanut seuraavan kepin aika sopivasti. Kulman ja hankalahkon polkuosuuden jälkeen Jäynä osui taas jäljelle hyvin ja siinä olikin seuraava keppi. Sitä piti vähäsen etsiä, mutta kyllä Jäynä sen haistoi ja etsi ihan itse 🙂 Kepin jälkeen loppupätkä meni taas erittäin mallikelpoisesti ja viimeinenkin keppikepukka löytyi. Superhieno Jäynä ❤

Tämän yhden jäljen perusteella näyttäisi, että ei Jäynä etsi nameja, vaan se osaa ihan jäljestää. Omistaja vaan on hieman neuroottisuuteen taipuvainen 😉 Voin siis huoletta tehdä metsään namittomia jälkiä ja pitää tarkkuutta yllä pienemmillä tai muuten vähemmän haisevilla esineillä. Mutta en usko, että jätän nameja kokonaan pois, niitä voisi laittaa ainakin välillä. Tai ainakin pellolle, jos sellaiselle päästään treenaamaan. Katsotaan nyt, miten nopeasti tarkkuus vähenee ja vauhti lisääntyy. Yritämme siis säätää tarpeen mukaan 🙂

Vielä näitä SporttiRakin hienoja kuvia 🙂

Kesä täynnä toimintaa :)

Tässä kesällä on nyt taas riittänyt tekemistä ihan omiksi tarpeiksi. Koirajuttuja on tullut tehtyä, mutta olen malttanut viedä koiria myös hoitolaan ihmisreissujen ajaksi 😉 Vuosikausia olen ollut sitä mieltä, että minun koirani ovat niin erityislaatuisia, että niitä ei oikeastaan voi viedä hoitolaan ollenkaan. Mutta kun nyt olen päässyt tästä yli, niin elämä on helpottunut jonkin verran. Ilmaistahan tämä hoitolajuttu ei ole, mutta aika vaivatonta kuitenkin. Koirat ovat tuntuneet viihtyvän ja hoitoloiden henkilökuntakin on kehunut Viiviä ja Jäynää helpoiksi tapauksiksi (mitä kyllä hieman epäilen ainakin Viivin osalta…).

5.-8.7. meni Myytin leirillä treenaillessa. Leirin aikana oli myös Viivin 14. syntymäpäivä, jota juhlittiinkin kakkukahvien kera. Pyynnöstä toin sankarin myös näytille ja Viivi sai esitellä temppujaan ihastuneelle yleisölle. Syntymäpäivän kunniaksi treenailin juhlaviikon aikaan Viivin kanssa sen lempparilajeja: Viivi sai hakuilla, ajaa pari pientä jälkeä, tokoilla ja uida. Kaikissa edellämainituissa on pientä lisämystiikkaa, kun koira on lähes kuuro 😀 Hakua tehdessä Viivi lähti aluksi vähän eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Ei auttanut huutaa perään, mutta onneksi se huomasi aika pian, että en ole mukana. Jälkeä ajaessa ei ääntä tarvita, mutta tokoilussa oli pientä lisähaastetta. Käsimerkeillä Viivi kyllä teki osan jutuista oikeastaan tosi hienosti ja nopeasti. Uimaan päästän mummon vain fleksissä, että se ei lähde järvenselälle itsekseen polskimaan. Paitsi sitten se voi olla irti, jos uin itse sen kanssa. SporttiRakin Heidi oli leirillä pari päivää ja otti myös Viivistä muutaman loistavan otoksen syntympäivän kunniaksi. Kiitos Heidi!

Jäynä pääsi leirillä treenaamaan enemmänkin. Kun peltoa oli tarjolla, niin tehtiin kolme peltojälkeä. Ja kyllä sen tekniikka vaan paranee ihan silmissä siellä pellolla! Eka jälki oli vähän roiskimista, mutta suoritus parani joka jäljellä. Tuon rutistuksen jälkeen Jäynä jäljestää metsäjälkeä ajatellen vähän turhankin tarkasti, mutta eiköhän se tuosta taas villiinny, kun tehdään jälkiä metsään vähän aikaa 😉 Kulmia tuli nyt treenattua kuitenkin reilusti ja muutamassa päivässä Jäynä edistyi tosi paljon. Aika hienoa 🙂

Kuva: SporttiRakki

Hakua tehtiin kaksi treeniä. Ekassa harjoiteltiin ilmaisuja ja ne meni aika kivasti. Toisessa treenissä tehtiin suoria pistoja ja nekin meni aika hyvin. Vaan ei se Jäynä vielä asiaa niin hyvin osaa, että menisi ilman mielikuvaa tosi suoraan sinne 50 metriin. Mutta eipä sitä voi tällä treenimäärällä vaatiakaan. Jatkamme siis mielikuva- ja hajunhakuharjoituksia 🙂 Jäynän ilmaisusta tuli kyllä todella hieno kuvasarja, kiitos kuuluu edelleen SporttiRakille 🙂

Tässä Jäynä tuo minulle rullan…

…sitten lähdetään näytölle…

…niin että neulaset vaan lentää 🙂

Teimme pari kierrosta tottista/tokoakin leirillä, mutta siitä ei nyt ole suuremmin kerrottavaa. Ei tähän meidän liian edessä olevaan perusasentoon ja sitä myötä edistävään seuraamiseen ole olemassa mitään taikatemppua, työtä se vaan vaatii. Toistoja ja toistoja ja toistoja, että kohta korjaantuu oikeaksi. Nyt on sitten treenailtu iltaruuan kanssa sitä oikeaa kohtaa. Sinänsä tuo on sellaista helppoa ja nopeaa treenattavaa, mutta vähän tylsäähän se on. Mutta kyllä tässä on nyt tekosyyt jo käytetty niin loppuun, että eiköhän ole jo aika laittaa asia kuntoon.

Lopuksi vielä yksi SporttiRakin kuva. Pidän itse tästä kuvasta tosi paljon, me ollaan Jäynän kanssa tässä niin yhdessä hommissa ❤

Jäynä ❤