Virta läpi ja lomailua

Blogin päivittäminen on näköjään ihan retuperällä, en edes osaa sanoa, että miksi. Mutta koronan aiheuttama treenitauko on tällä hetkellä ainakin taakse jäänyttä elämää, joten treenit pyörivät taas täyttä häkää.

Aloittelimme viikkotreenit heti kun lupa tuli, olisiko se ollut joskus toukokuulla. Ahkerasti olemme yhdessä treenailleet, vaikka kesäloma-aika aiheutti jälleen pientä taukoilua. Oli tarkoitus pitää treenejä normaalisti, mutta minä, kuten moni muukin, olin reissussa ja pois paikkakunnalta useammankin viikon. Elokuulla polkaisimme yhdistyksessä kuitenkin koekauden käyntiin ja oli viimeinkin myös sen meidän VIRTA-tarkastuksen aika. VIRTA on siis pelastuskoirien viranomaistarkastus, jossa on tarkoitus tehdä oikeaa etsintää simuloiva useamman tunnin etsintä, joka arvioidaan. Meidän koepäivälle sattui mukava 27 asteen helle, mutta suoritimme Jäynän kanssa kuitenkin tarkastuksen hyväksytysti. Parantamisen varaakin jäi, mutta aika hyvin me vedettiin se 2,5 tuntia metsässä hikoillen. Jäynän vahvuus on ilmavainu ja jälkiasioiden harjoittelua jatkamme edelleen. Jäljen suunnan valitseminen etenkin on meillä heikkous, jota olemme kyllä aika paljon harjoitelleetkin, mutta jatkamme harjoituksia edelleen. Mutta olemme Jäynän kanssa nyt kuitenkin hälytyskelpoisia molemmat ja saamme mennä oikeisiin etsintöihin! Tätä varten tässä on tehty hommia vuosikaupalla, joten olen kyllä todella onnellinen 🙂

Hälykoirakko ❤

Kesän aikana olemme retkeilleet Jäynän kanssa ahkerasti pitkin Lappia ja Kainuuta. Kesäkuulla lähdimme juhannukseksi Muonioon ja pääsimme ihailemaan siellä mökkeilevän kaverin kanssa alueen parhaat nähtävyydet. Taivaskero ja Särkitunturi tuli huiputettua ja käytyä useammalla saamelaisten pyhällä paikalla. Maisemat ja tunnelma olivat todella kohdillaan, kuten myös sää. Heinäkuulla meidän lomasuunnitelmat muuttuivat jokusen kerran, mutta päädyimme lähtemään pitkin Suomenmaata vesiputouksia katsomaan. Hepoköngäs oli näyttävä, kuten myös muutamat vähemmän tunnetut putouokset kuten vaikka Myllykoski ja Härkäahonkoski. Hienoin paikka oli kuitenkin mielestäni Kullaojan vesiputous Sallassa. Olimme Jäynän kanssa siellä ihan kahdestaan ja aurinkokin näyttäytyi juuri sopivasti. Se oli oikea satumetsä keskellä erämaata ja henkeäsalpaavia maisemia. Lomareissullemme mahtui muutama seikkailu, joista osa oli edes vähän suunniteltuja, mutta suurin osa ei sitten yhtään 😀 Jäynän kanssa on kuitenkin niin vaivatonta ja helppoa reissata, että voimme mennä oikeastaan mihin vaan, kunhan meillä on rinkassa teltta ja molemmille evästä. Reilun viikon eräilyn jälkeen oli kuitenkin mukava palata kotiin oman pesuhuoneen ylellisyyteen.

Taivaskerolla

Särkitunturilla

Ölökynperässä aamupalan laittelua

Kullaojanputous

Olemme nautiskelleen Jäynän kanssa yhteisestä ajasta ja sen helppoudesta. Muutaman viikon kuluttua elämämme nimittäin menee sekaisin, kun pienenpieni bordercolliepoika astelee kotiimme laittaen sen todennäköisesti ihan mullin mallin 😀 Olen yrittänyt kertoa Jäynälle tästä tulevasta elämänmuutoksesta monin eri tavoin, mutta se taitaa olla kuitenkin aika tietämätön siitä mitä tuleman pitää. Ja niin taidan olla minäkin. Nähtäväksi jää, saammeko herttaisen karvapalleron vai hirvittävän piraijan seuraksemme. Luulisin, että sopivassa suhteessa molempia.

Treenit tauolla, kuten kaikilla

Kaikki yhteistreenit on nyt meillä tauolla, kuten kaikilla muillakin. Myös salilla käyminen on tauolla, joten aikaa riittää Jäynän kanssa touhailuun 🙂

Etätyökaveri

Hankin itselleni juoksuvyön, että voin juosta Jäynän kanssa muuallakin kun jossain perämetsillä. Siis kun aluksi käytiin hölkkäilemässä aina niin, että Jäynä sai juosta vapaana. Noh, parin lenkin jälken Jäynä yllättäen keksi, että tässähän voisi vetää sillä tavalla tasaisesti. Aluksi se jolkotteli vaan mukana, eikä oikein tajunnut sitä vetämistä. Mutta kun se sitten tajusikin, piti hankkia kunnolliset vetovaljaat Jäynälle myös. Ei olla päästy juoksemaan vielä kovin montaa kertaa, mutta varusteet on nyt ainakin kunnossa 🙂 Kunhan tuo satanut lumi ja jää tuosta taas kaikkoaa, niin jatkamme uusien ennätysten metsästystä, koska mun juoksuharrastus on erittäin alussa vielä. Kun lähtötaso on melkein nollassa, niin suunta on vain ylöspäin.

Valjasostoksilla

Tottishommissa olen yrittänyt pitää löytynyttä intoa yllä sellaisella säännöllä, että iltaruokaa ei saa antaa ruokakiposta, vaan se pitää antaa treeninameina. Olen myös kirjoittanut itselleni aina pariksi viikoksi listan treenattavista jutuista, että ei voi käyttää sitä tekosyytä, että ei oikein keksi mitä pitäisi tehdä. Nyt on jumpattu kaukokäskyjen asentojenvaihtoja niin, että takajalat ei liiku. Aika paljon vielä autan Jäynää, mutta edistystä on selvästi tapahtunut. Toinen helppo juttu on ollut se, kun lähden Jäynän sivulta ja kun palaan siihen. Jäynä on ollut niissä tilanteissa vähän rauhaton, etenkin siinä kun palaan viereen. Eipä ole enää 🙂 Tai ei ollut ainakaan pari iltaa sitten. Laiskoina iltoina on tehty edes pidempi paikkamakuu. Ja sitten on tietysti semmonen takaportti, että on jos on treenattu jo päivällä jotain, vaikka jälkeä, niin saa sittenkin antaa iltaruuan kiposta 😀 Että vähän tulee kyllä käytettyä tekosyitä, mutta on nyt kuitenkin treenattu edes jotain, mikä meidän tilanteessa on askel oikeaan suuntaan.

NoseWork-juttuja yritin myös tehdä, mutta totesin, että varusteeni ovat hieman puutteelliset. Pitäisi nyt askarrella joku teline purkeille tai keksiä jotain muuta. Jäynä ja etenkin minä turhauduimme vähän turhan nopeasti, kun vesilasit vieri pitkin lattioita ja muovirasiat meni edellä, jos niitä vähänkin koski.

Jälkeä olemme tehneet myös jonkin verran. Ja olemme taas tilanteessa, että homma ei oikein suju. En vaan ole vieläkään saanut kiinni siitä, että mitä teen väärin. Ehkä teen liian tylsiä treenejä tai jotain. Jäynä osaa edelleen jäljestää todella hyvin, mutta se ei vaan jaksa/halua keskittyä jälkeen pitkiä pätkiä kerrallaan. Toisaalta se löytää sieltä jäljeltä jopa pienet kolikot metsässä ja toisinaan hukkaa helpon jäljen ilman mitään selkeää syytä. Olen ajatellut, että ehkä se vapaana jäljestäminen on opettanut Jäynän roiskimaan vähän liikaa. Että ei nyt olla tehty sitä hetkeen, eikä varmaan tehdäkään. Yritämme tehdä nyt vaan erilaisia treenejä ja haarukoida, että mikä se asia on, joka on ongelman ydin. Eiköhän se jälleen kerran löydy sieltä minun päästä liinaa. Turhauttavaa joka tapauksessa, kun koira selvästi osaa, mutta joku siinä nyt vaan tökkii.

Pieni metalliesine löydetty ja ilmaistu

Kaikenlaisen treenailun lisäksi ollaan lenkkeilty ja ulkoiltu paljon. Jäynä tuntuu olevan tyytyväinen pidempiin lenkkeihin ja useisiin eväsretkiin. Myös koirakavereiden kanssa on käyty välillä lenkillä (omistajat turvaväliä pitäen), että Jäynäkin saa oikoa raajojaan kunnolla. Tosin silläkin taitaa olla päiviä, että se toivoisi mun lähtevän aamulla normaalisti töihin, että saisi nukkua rauhassa.

Kaverukset pysäytetty poseeraamaan

NoseWork ja muita treenejä

Niin, miten se meidän NoseWork-kurssi meni? No sehän meni hyvin 🙂 Parin lyhyen harjoituksen aikana Jäynä oppi jo laittamaan nenän purkkiin ja vähän erottelemaan kahta purkkia, joissa toisessa oli hajua ja toisessa ei. Laji tuntui itsestäkin aika kivalta ja ei siellä onneksi tarvinnutkaan koiran osata tehdä asioita hitaasti 😀 Ajattelin, että voitaisiin treenata näitä perusasioita kotona vaikka kanelitangon palalla. Siis että etsitään tiettyä hajua ja sitä ilmaisua. Kanelitankoja olen jo saanut hankittua, nyt pitäisi miettiä muita käytännön juttuja. Mutta nythän aikaa on, kun kaikki treenit on tauolla 😦

Tottishommissa on tehty myös yhtä ja toista. Pidän nykyään melko tunnollisesti treenipäiväkirjaa ja sinne on noussut paljon juttuja, joita pitää treenata. Ehkä BH:ssa tarvittavat asiat on jo aika hyvin kasalla, joten pitäisi varmasti treenata jo kokonaisuuttakin vähän enemmän. Tai siis kasalla ja kasalla… kaikki liikkeet on vähän sinne päin, en ole oikein itse tyytyväinen itseeni. Jäynä tietysti tekee sillä tasolla, minkä minä olen sille opettanut. Mutta vaikka me ei olla tehty kaikkea ihan viimeisen päälle tarkasti, niin onneksi Jäynän tekeminen on kuitenkin iloista.

Pari viikkoa sitten tottikset Jäynän kanssa ei oikein sujuneet. Se oli jotenkin jähmeä ja kun kokeilimme kantamista ja koiran antamista toiselle ihmiselle, niin Jäynä rimpuili. Jäynä ei yleensä rimpuile sylissä, koska sitä on treenattu lapsesta asti. Ajattelin, että jotenkin se treeni tuntui nyt väärältä. Tai enemmänkin niin, että Jäynä ei ollut oma itsensä. Viikonloppuna meillä olikin jo varattuna kattava rankakäsittely/hieronta Jäynälle ja sieltähän se selvisi, miksi kantaminen oli Jäynän mielestä epämukavaa. Sillä oli rintaranka kunnolla jumissa. Käsittelyssä jumi lähti onneksi hellittämään hyvin, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Mutta eipä ihme, että kanniskelu ei Jäynää oikein kiinnostanut. Jäynällä oli muitakin jumeja, todennäköisesti tuolla jäätiköllä lenkkeilystä johtuvaa. Ei mitään huolestuttavaa siis 🙂 Jäynän kanssa nyt vaan täytyy käydä aika säännöllisesti hoidettavana, kun se on tuollainen touhottaja ja tekee asiat tunteella ❤ Siinä ei paljon edessä pönöttävät puut tai kivet vauhtia hidasta.

Omatoimista ”rankahuoltoa” 😀

Jälkeä olemme tehneet myös jonkin verran haun lisäksi. Viimeksi treenasimme teräviä kulmia ja kuten odotettua, Jäynä meni kulmasta vähän yli. Mutta vain jokusen metrin. Sitten oikea suunta löytyi, mutta Jäynä halusi kuitenkin tarkistaa, ettei jälki sittenkin menisi johonkin toiseen suuntaan. Muistan, että Leolla oli kulmien kanssa ihan samanlainen vaihe. Eli oikeastaan kulmat meni jo oikein, mutta jostain syystä piti kuitenkin tehdä varmistuskierros. Ainakin Leon kanssa tämä vaihe meni ohi, joten en ole Jäynänkään kanssa asiasta millään tavalla huolissani. Kyllä se vielä oppii luottamaan itseensä kulmienkin kanssa 🙂 Muuten meidän jälkihommat sujuu aika hyvin. Jäljennostot on edelleen melkoista roiskimista, mutta mielestäni siinäkin on päästy eteenpäin sillä, että olen tehnyt Jäynälle nostoja vähän helpommasta kulmasta enemmän. Ja välillä vaan hankalampia. Ja se mistä tykkään Jäynän kanssa jäljestäessä on se vauhti. Se on sopiva. Ja pystyn jäljestämään Jäynän kanssa myös ilman liinaa. Jäynä jää odottelemaan minua, jos en pysy mukana, tai tulee hakemaan. Voiko näin yhteistyökykyistä koiraa ollakaan ❤ Otan nyt ilon irti tästä yhdessä tekemisestä samalla peläten, että Jäynä jossain vaiheessa tajuaa, että minä olen oikeastaan melko hyödytön osanen näissä etsintähommissa ja hän tekee hommat paremmin ilman minua. Tai sitten se on vaan niin huomaavainen ja kiltti, että pitää mut hommassa mukana kaikesta huolimatta.

Arjessa ollaan nähty aika paljon vaivaa ohitusjuttujen eteen. Meillä on lenkillä mukana pallo, jonka kanssa ohitukset menee jo melko hyvin. Joskus vastaan tulee melkoista loppuvastustajakamaa ja sellaisten ohittaminen on vielä liian vaikeaa. Jäynä ei vieläkään luota siihen, ettei huutava ja remmissä riehuva koira tule päälle 😦 Jäynä selvästi yrittää, mutta ei vaan voi olla vilkuilematta. Ja kun se sitten huomaa, että ”vastustaja” riehuu räkä roiskuen, niin ei vaan pysty. Mutta fiksusti käyttäytyvien koirien ohi päästään jo pääsääntöisesti hyvin ja hankalammatkin menee, jos voidaan väistää vähän sivummalle. Mutta on tämä kyllä välillä turhauttavaa, kun homma jo sujuu, kunnes jonain päivänä ei taas sujukaan. Yksi huono ohitus ja tuntuu, että ollaan melkein lähtöpisteessä jälleen kerran. Mutta eiköhän tämä joku päivä korjaannu, jos vaan itse saan pidettyä oman pääni kylmänä.

Lenkkien vakiovaruste

Jälkikokeessa Jäynän kanssa

Noniin, jälkikoe oli nyt sitten. Harjoittelu viimeisinä viikkoina ennen koetta oli aika intensiivistä. Osa treeneistä meni ihan hyvin ja osa ei ollenkaan hyvin…

Kokeessa eniten jännitti sen jäljennosto. Olemme harjoitelleet sitä liian vähän ja olen muutenkin pitkään miettinyt, miksi se ei oikein suju. Muutama päivä ennen koetta tulin siihen tulokseen, että olen ilmeisesti tehnyt enemmän jäljennostoja vasemmalle, koska sen suunnan Jäynä valitsee melkein joka kerta. En ehtinyt kuitenkaan enää korjailla asiaa mitenkään, joten kokeeseen mentiin sillä toivolla, että se jälki sattuisi menemään vasemmalle 😉

Iisa (Dream Begins Sugar Rush) ja Jäynä hyväksytyn kokeen jälkeen 🙂

Kokeessa Jäynä sitten nosti jäljen varmasti ja lähti vasemmalle, kuten odotettua. Menin sen perässä vähän matkaa (parsenkymmentä metriä), mutta se Jäynän jäljestäminen oli aika epävarman näköistä. Sitten se lähti kaartamaan takaisin janan suuntaan. Ilmoitin, että taidetaan olla takajäljellä, joten palataan janalle ja otetaan uusi yritys. Pelastuskoirakokeessa janan saa siis mennä edestakaisin, jolloin jäljen nostamiseen on kaksi mahdollisuutta. Palasimme janalle ja Jäynä nosti jäljen uudelleen sinne toiseen suuntaan. Yritin näyttää varmalta, kun ilmoitin, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Ja kyllä, suunta oli oikea ja pääsimme jatkamaan jäljestystä suunnistajan kanssa! Alussa olimme ilmeisesti vähäsen sivussa jäljeltä, mutta Jäynä pääsi jäljen päälle ja homma lähti sujumaan. Jäljestys näytti varmalta ja menimme suunnistajan kanssa vaan perässä. Pian löytyikin ensimmäinen esine, sen jälkeen toinen ja pian kolmas. Suht nopeasti olimme jo viimeisellä esineellä, joka oli reppu, kun muut esineet olivat sukkia. Jäynä meni koko jäljen tosi hienosti! Muutaman kerran se harhautui jäljeltä muutaman metrin, mutta etsi jäljen itse uudelleen ja jatkoi varmasti. En muista, että meidän jäljestäminen olisi ikinä mennyt näin hyvin! Se on tosiaan tehnyt hienoja pätkiä, mutta melkein joka jäljellä on tullut jotain ihme sähläämistä. Olemme nyt treenikaverien kanssa tulleet siihen tulokseen, että minä aiheutan se kaiken sähellyksen olettamalla asioita ja ohjaamalla Jäynää, vaikka luulen käveleväni vaan perässä. Nyt kun en tiennyt missä jälki menee, enkä voinut kysyä sillä perässä kävelijältäkään, koska hänkään ei tiennyt, niin oikeasti annoin Jäynän jäljestää. Ei yhtään kyllä huvittaisi myöntää, mutta pakko kai se on 😀

Jälkihommia ja Viivin kuulumisia

Jäynän jäljestys ei oikein ota toimiakseen. Se tekee edelleen hyviä pätkiä, mutta metsässä sen touhu on vähän sinne päin. Tällä hetkellä ollaan jostain syystä tilanteessa, että jälkeä nostaessa se valitsee väärän suunnan todennäköisemmin kun oikean. En oikein tiedosta, mikä on mennyt vikaan 😦

Hassua on kuitenkin se, että hankalammat jäljet tuntuu sujuvan edelleen paremmin. Tällä viikolla olen tehnyt kaatosateessa metsään yhden jäljen, joka ajettiin parin tunnin päästä. Taas hyviä pätkiä, mutta myös melkoisia hukkaamisia. Kun sitten tein taajamaan pusikoihin hankalan jäljen, joka meni polkujen yli ja kierteli vähän miten sattuu, niin se meni älyttömän hyvin. Jälki oli kolme tuntia vanha ja ajoin sen pimeällä.

Hauskonta tässä on se, että jälkikokeeseen on vähän reilu viikko aikaa. Ehkä yritän tässä vaan tehdä mahdollisimman monta jälkeä, että saataisiin jonkinlainen rytmi. Koska uskon siihen, että Jäynä osaa kyllä. Ehkä meiltä puuttuu vaan rutiinia ja sellaista kokemusta, että osattaisiin yhdessä ratkoa eteentulevat ongelmat. Ehkä teen kokeessa niin, että päästän Jäynän vaan irti, jos homma ei muuten suju. Kyllä se yleensä nämä tilanteet jotenkin ratkoo kuitenkin, vaikka sen touhu ei juuri jäljestämiseltä näytä. Ja teen itseni kanssa viikon jotain mentaaliharjoituksia, että mulla ei vanne kiristyisi heti, kun homma alkaa näyttää huonolta. Siinä tilanteessa Jäynä varmaan arvostaisi tsemppausta ja tukemista epätoivoisen puhinan sijaan.

No sitten Viivin kuulumisia. Vinkunen on alkanut köhiä välillä sillä tavalla kakovasti. Vein sen tutkittavaksi ja löytyihän sieltä jotain. Henkitorvi tekee sydämen kohdalla pienen mutkan, eli ilmeisesti Viivin sydän on hieman laajentunut ja painaa vähän henkitorvea. Keuhkoissa ei kuitenkaan  näy nestettä, eli sydän ei ole ainakaan paljon laajentunut ja sydäntä kuunnellessa ei kuulu mitään ylimääräistä. Vielä tilanne ei ole siis kovin paha, mutta sinänsä tätä ei voi myöskään oikein hoitaa. Tällä hetkellä odotamme sitä, että eläinlääkäri konsultoi alan spesialistia, että mitä asialle kannattaisi tehdä. Viiville on varattu jo aika myös hammasremonttiin, koska sen suu on jälleen aika huonossa kunnossa. Katsotaan nyt sitten, miten homma etenee ja mitä mieltä spesialisti on Viivin nukuttamisesta hammashoitoa varten. Tilanne suussa on kuitenkin aika paha, eikä sitäkään oikein voi jättää hoitamatta. Onneksi tuo yskiminen on kuitenkin toistaiseksi melko vähäistä, eikä rajoita Viivin elämistä ja olemista. Hampaatkaan ei vaivaa ainakaan sillä tavalla, että Viivi jättäisi mitään syömättä. Mummon yleisvointi ja mieliala on hyvällä tolalla, joten tällä hetkellä jatkamme elämäämme normaalisti. Viime viikoloppunakin oltiin parin tunnin metsäretkellä ja siellä Viivi pomppi kivien yli leikki rantavedessä ihan köhimättä häntä heiluen. Toistaiseksi siis valtakunnassa kaikki hyvin 🙂 Tiedostan kuitenkin, että tilanne saattaa mennä ihan päälaelleen pienessä hetkessä.

Telttaretkellä palvelu on Viivin mielestä edelleen turhan hidasta

Liian helppoa?

Jäynä päätti kokeilla PK-hakutreeneissä, että jospa ottaisikin heti lähetyksen jälkeen rullan suuhun ja hoitaisi etsimisen oikeastaan kokonaan niin, että kantaa rullaa. Kun herra ”jäi kiinni” tästä jutusta, niin kerroin aika selvästi, että oikeastaan tällainen tapa ei ole ookoo. Nyt on mennyt jo useampi treeni ilman tätä rullan kanniskelua.

Mietimme sitten porukalla, että mistä tämä voisi johtua. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin sitä, että teen liian helppoja ja samanlaisia treenejä. Jäynällä on ehkä vaan tylsää ja siksi se leikkii rullallaan. Tätä samaa on ollut havaittavissa myös pelastuskoiratreeneissä ja myös siellä ongelmaan on auttanut harjoitusten vaikeuttaminen. Sillä ajatuksella nyt sitten edettiin ja totta tosiaan, hieman haasteellisemmat treenit (ja ehkä se mun melko napakka asiaan puuttuminen) tosiaan tuntuvat auttavan. Eli jälleen kerran taisin jumiutua liian pitkäksi ajaksi mukavuusalueelle treeneissä. Onhan se kivaa, kun treenit sujuu 😉

Jäljellä olen myös huomannut, että Jäynä osaa jäljestää ja tehdä tosi tarkkaakin työtä. Mutta kuitenkin se varsinkin metsässä hukkaa jäljen turhan usein. Luulen, että Jäynä jäljestää vähän niin, että se tekee tarkasti vain välillä. Ja siltä se näyttääkin. Se menee pätkän aina tarkasti ja sitten pätkän vähän sinne päin. Ja sitten taas pätkä tarkasti. Ja sitten yhtäkkiä jälki ei enää olekaan siinä. Tämäkään ei sinänsä olisi suuri ongelma, koska Jäynä kyllä etsii oma-aloitteisesti ja aktiivisesti jälkeä. Ongelma tässä kohdassa on se, että minä en osaa lukea Jäynää siinä tilanteessa. Huomaan toki, että jälki meni hukkaan ja Jäynä etsii jälkeä. Mutta sitä en ainakaan vielä läheskään aina osaa nähdä, koska Jäynä löysi jäljen uudelleen ja koska se vaan etsii jälkeä intensiivisesti nenä maassa. Ehkä tämä on asia, joka tulee ajan kanssa. Siis että minä opin lukemaan Jäynää jäljellä eri tilanteissa.

Noh, testasin tätä teoriaa jäljellä. Eli että meneekö Jäynä paremmin, kun jälki on riittävän vaikea. Tekaisin n. 25 asteen lämpötilassa jäljen nurmelle puistoon, jossa on paljon liikkujia. Jälki ehti vanhentua lähemmäs pari tuntia. Ja sehän meni vaikeuteen nähden hemmetin hyvin! Alussa Jäynä ei oikein tuntunut hoksaavan, että siellä kaiken häiriön seassa menee mun tekemä jälki. Siinä oikeaan suuntaan mennessä ja haistellessa Jäynä kuitenkin ”kiinnittyi” jälkeen ja teki selvästi töitä. Sivutuulesta johtuen jälki oli siinä alkupuolella ilmeisesti levinnyt vähän nurmen reunalla olevan pusikon puolelle ja Jäynä teki noin metrin koukkauksia ryteikköön, mutta palasi aina nurmelle takaisin. Nurmen reunalta jälki kääntyi jyrkkään rinteeseen pienelle polulle. Olin kävellyt polun reunassa heinikossa. Tässä Jäynä hukkasi jäljen ja teki kovasti töitä löytääkseen sen uudelleen. Ja löytyihän se lopulta 🙂 Siinä Jäynä meni tosi tarkasti polun vieressä olevassa heinikossa esineelle saakka. Olin tehnyt niin, että esine oli jäljellä kulmassa ja esineen jälkeen Jäynä taas hieman haeskeli jälkeä. Ja taas löytyi. Olin tehnyt ehkä vähän tyhmästi tämän kohdan ja mennyt polkua pitkin. Siellä ryteikössä ei oikein päässyt muualta. Polulta jälki putkahti taas nurmelle ja ylitti sellaisen kohdan, josta on varmasti kulkenut paljon ihmisiä. Siinä Jäynä joutui vähän hakemaan ja teki sitten ratkaisun, että meni nurmen toiselta reunalta etsimään jälkeä ja sieltä se nousikin uudelleen. Taas jatkettiin ja löydettiin toinen esine nurmen reunan pusikosta. Siitä jälki jatkui taas sellaisen paljon kuljetun kohdan yli nurmen reunaan ja siitä heinikkoon. Oli hauska huomata, miten heinikossa Jäynä meni tosi itsevarmasti tuon kaiken hankalan nurmen jälkeen 🙂 Siellä loppuesine odotti pienen puskan takana ja sieltähän se löytyi. Jos en olisi tiennyt, missä jälki menee, niin oltaisiin ehkä hukattu tämä jälki parissa kohdassa. Lähinnä siksi, että jälkeä etsiessä Jäynä olisi todennäköisesti ajautunut liian kauas jäljeltä. Mutta kun en päästänyt sitä viitta metriä pidemmälle, niin Jäynä kyllä löysi itse jäljen uudelleen. Niin että kyllä se osaa ja pystyy, ongelmat eivät mielestäni johdu siitä. Ja nyt kun jälki oli hankala, niin Jäynä oli jotenkin tosi hyvässä mielentilassa. Sillä oli suorastaan sitä ”perkelettä” nähtävillä ❤

Puistojälki

Jos jäljellä ongelmana on siis se, että Jäynä menee helpolla jäljellä takki auki, niin miten se ehkä aika helppo koejälki läpäistään? Teenkö sille muka-helppoja jälkiä, joissa onkin vaikeita kohtia, jolloin se oppisi olemaan skarppina aina? Ehkä jotain sellaista. Ja varmaan myös tuota mielentilaa voisi miettiä. Olen menossa viikonloppuan leirille/koulutukseen, josta ehkä saan uusia ajatuksia 🙂

Jäljennostoa

Pelastuskoiraliiton koepöytäkirjoihin tuli viimesyksynä muutos, että pöytäkirjaan merkitään myös kokeen hylkäyssyy. Viime viikolla saimme tilastot tietoomme ja aika mielenkiintoista luettavaa se onkin! Jälkikokeissa eniten hylkäyksiä aiheuttaa takajäljelle lähteminen ja jonkin verran myös se, että jälkeä ei löydetä ollenkaan. Siitäpä sain sitten kipinän lähteä metsään heti samana iltana harjoittelemaan jäljennostoja.

Tein kolme jäljennostoa niin, että kaksi ensimmäistä mentiin liinassa ja kolmas vapaana. Alla kuva treenistä. Oranssi viiva on tekemäni jälki ja punainen (vähän huonosti näkyvä viiva) Jäynän kanssa kuljettu reitti. Alhaalta siis lähdimme liikkeelle ja ensimmäinen pallo on namipurkki, toinen pallo on esine ja kolmas oli mun taskussa oleva lelupalkka, jonka heitin Jäynän eteen siinä kohdassa, kun jäljestys sujui hyvin.

Ensimmäinen nosto meni hyvin. Näin jo ennen jälkeä, että Jäynä sai ilmasta hajun jäljestä ja se kulki jälkeä kohti nenä pystyssä. Kun pääsimme jäljen kohtaan, Jäynän nenä laski ja se lähti ajamaan jälkeä. Vähän ennen tuota namipurkkia jäljellä oli polunylitys ja siinä Jäynä yritti lähteä menemään polkua pitkin. En päästänyt ja Jäynä korjasi itse oikealle jäljelle takaisin ja siinä olikin sitten se purkki hyvin pitkälti heti. Jäynä ilmaisee nuo purkit kyllä ihan täydellisesti, niillähän me aloitimme, kun Jäynä oli ihan lapsi vielä 🙂

Jatkoimme uudelleen jälkeä kohti ja tämä ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Tuossa matkan varrella oli joku häiriöjälki, jolle Jäynä yritti lähteä hyvinkin tarmokkaasti. Pienellä suostuttelulla Jäynä suostui jättämään sen ja jatkamaan. Kun lähestyimme oikeaa jälkeä, Jäynä lähestyi sitä jälleen nenä pystyssä. Jäljen kohdalla taas nenä alas ja voimakkaasti jäljestäen takajäljelle. Sain pidellä vastaan ihan tosissani, koska Jäynä oli täysin varma, että jälki lähtee vasemmalle. Aikansa yritettyään Jäynä sitten vaihtoi suuntaa ja lähdin perään. Esine löytyi ja ilmaistiin jälleen mallikkaasti 🙂 Tässä mietin, että mahtaako tuo takajäljelle yrittäminen johtua tuulen suunnasta vai olenko tullut opettaneeksi, että jälki lähtee aina vasemmalle. Olen tätä pohtinut ennenkin ja tuntuisi, että voimakas tuuli takajäljeltä on aiheuttanut joka kerralla tämän saman ongelman. En oikein nyt sitten tiedä, miten lähtisin tätä ratkomaan? Tekisinko tuulisella säällä vaan paljon jäljennostoja sekä myötä- että vastatuuleen ja toivon, että Jäynä ymmärtää jutun jujun? Täytynee kysellä kokeneemmilta…

Nakkeja syötellen jätimme taas jäljen ja päästin Jäynän vapaaksi. Lähdimme jälleen jälkeä kohti. Ja vapaana ollessaan Jäynä nosti jäljen tosi hienosti ja lähti vauhdikkaasti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Yritin saada Jäynän kiinni, mutta ei siitä mitään tullut ja jouduin kutsumaan Jäynän luokseni, että saan laitettua sen liinaan. Tuli se sieltä ja jatkoimme jäljestystä liinassa. Jäynä jäljesti tosi hienosti hankalassa maastossa. Metsässä oli aika paljon kaatuneita puita ja jouduin jälkeä tehdessä kiertämään niitä, kiipeilemään puiden yli ja melkein konttaamaan alta. Jäynä selvitti tämän hankalan kohdan tosi hienosti ja heitin lelun sen eteen palkaksi.

Mitä opimme tästä treenistä? Jäljennostoja pitää treenata vielä paljon lisää. Takajälkiongelmaa ilmenee ainakin tuulisella säällä ihan liikaa. Jäljen nostaminen vapaana onnistuu Jäynältä, itse saan vielä harjoitella sitä, että opin näkemään, kun Jäynä löytää jäljen. Tällä kerralla kävi vähän niin, että olin itse vasta kiipeämässä kallion päälle, kun Jäynä jo löysi jäljen ja lähti ajamaan sitä. En nähnyt juuri sitä kriittistä hetkeä, mutta ehkäpä opin kuitenkin sen, että kun Jäynä katoaa näkyvistä, siihen on hyvä syy 🙂 Ja tuo lelun heittäminen kesken jäljestyksen Jäynän eteen… Muutaman toiston jälkeen se on aiheuttanut sen, että kun kehun Jäynää jäljellä, se pysähtyy heti ja kääntyy katsomaan, jos vaikka heitän lelun. Olen tainnut lelua heittäessä samalla kehua Jäynää ja se on yhdistänyt nämä asiat mielessään. Täytynee siis vaihdella näitä palkkausjuttuja, eikä aina samalla tavalla. Ja varmaan kehua muutenkin jäljellä, eikä vain silloin, kun heittää samalla lelun. No, olen mielestäni kehunutkin, mutta ehkä täytyy nyt vaan muistaa kehua rauhallisemmin, ettei Jäynän jäljestys keskeydy.

Uimamaisteri

Kaikenlaista on puuhailtu

Jälkikausi on saatu käyntiin ja ongelmat esiin 😉 Ongelmana meillä tuntuu olevan se, että Jäynä tykkää esineistä tosi paljon, mutta itse jäljestäminen ei kiinnosta ihan niin hirveästi. Olen tainnut huomaamattani aiheuttaa tämän 😦 Meillä on ollut jäljellä aina esineitä ja olen palkannut niistä. Se jälki on ollut lähinnä tapa päästä esineeltä toiselle. Tämä ei itsessään olisi niin ongelma, mutta Jäynä ei pidä jäljestä huolta kovin hyvin. Se menee usein aika korkealla nenällä vähän sinne päin ja jälki meneekin ajoittain hukkaan. Jäljen uudelleen etsiminen ei tunnu olevan ihan Jäynän parhaita puolia ainakaan vielä, joten yhdistelmä korkea nenä + jäljen hukkaaminen + osaamattomuus jäljen uudelleen etsimisessä on osoittautunut huonosti toimivaksi yhdistelmäksi.

Pidellään Jäynän kanssa sadetta katoksessa

Mutta ei hätää. Nyt kun olemme ymmärtääksemme löytäneet ongelman ytimen, meillä on suunnitelma 🙂 Ei laiteta jäljelle esineitä, eikä merkata jälkeä maastoon minkäänlaisilla krepeillä tai muilla vastaavilla. Kun jälki menee hyvin, otan taskusta lelun ja heitän sen Jäynän eteen. Tai kaivan namit ja palkkaan. Näin palkka tulee jäljestämisestä, eikä jäljellä ole häiriöitä, jotka nostaisi nenän sieltä varvikosta. Parin kokeilun jälkeen edistymistä tuntuisi jo olevan. Jäynän nenä on pysynyt paremmin alhaalla, eikä jälki ole mennyt hukkaan niin helposti. Edelleen on vähän ongelmaa siinä jäljen uudelleen etsimisessä, mutta Jäynä tuntuu kyllä kehittyvän siinäkin hiljalleen. Se löytää jo kadottamansa jäljen aika hyvin, mutta tuntuu olevan itse kovin epävarma siinä tilanteessa. Jäljen uudelleen etsimisen jälkeen menee jonkin aikaa ennen kuin Jäynä taas ”asettuu” jäljelle ja lähtee kunnolla vauhtiin. Tämäkään ei sinänsä ole ihan kestämätön ongelma, mutta Jäynän lukeminen näissä tilanteissa on hieman hankalaa. Kun se ei oikein itse tiedä, onko se jäljellä, minäkään en oikein tiedä, onko se jäljellä. Mutta eiköhän tämäkin tästä parane, kun tiedän, missä jälki menee ja voin tukea ja kehua Jäynää, kun homma sujuu. Viimeisin ajettu jälki näytti ainakin jo melko hyvältä, Jäynän häntä heilui rennosti jäljellä ja se ajoi suurimman osan jäljestä voimakkaasti ja ihan jäljen päällä. Jäljen etsimistä ja nostamista voimme harjoitella myös erikseen, että ei tarvitse nyt tähän väliin tehdä sillä tavalla hankalia jälkiä, että ajetaan Jäynä tilanteeseen, että se hukkaa jäljen. Ajattelisin, että tässä vaiheessa täytyy nyt tehdä muutamia perusjälkiä, että Jäynä saa itseluottamuksensa takaisin. Sen jälkeen voidaan taas lisätä vaikeutta.

Hakuilussa on edetty hankalampiin piiloihin ja ilmaisuihin. On tehty hankalammin paikannettavia piiloja ja sellaisia, että Jäynä ei pääse ihan perille saakka ihmisen luo. Eli käytännössä umpipiiloja tai jotain korkeita piiloja tms. Näissä Jäynän aivosolut joutuvat tekemään aika paljon työtä, mutta toistojen kautta näihinkin on tullut varmuutta. Vielä ei ole onnistuttu rikkomaan ilmaisua kokonaan, vaan aina tilanne on ratkennut tavalla tai toisella. Mutta kyllä tämä haastekertoimen nostaminen treeneissä on näkynyt, koska Jäynä on ollut treenien jälkeen monesti aikaisempaa väsynyt. Tämä on vaan hyvä asia 🙂 Mutta ettei mene ihan kiusaamiseksi, niin toki Jäynä saa etsiä myös ihan tavallisia ihmisiä tavallisista piiloista.

Beachboy ❤

Viivi on myös päässyt pari kertaa hakuilemaan ja tekemään vähän namijälkeä. Mummo toimii edelleen lähes kuin hyvinrasvattu kone 😀 Innolla se etsii ihmiset ja jaksaa haukkua pidempäänkin. Namijäljellä Viiviä pitää jarrutella, että vauhtia ei ole liikaa. Pääasiassa Vinku toimittaa kuitenkin seuraneidin virkaa ja sen täytyy pitää välillä lepopäiviä, että taas jaksaa lenkkeillä ja touhailla. Tuntuu, että Viivin kuulo on vaan huonontunut, eikä se kuule enää oikein mitään. Kuitenkin aina välillä tulee tilanteita, että tuntuu, että se kuuli sittenkin ainakin jotain. Mene ja tiedä, se varmaan vedättää mua suurimman osan ajasta.

Eväsretken vahti 🙂

Treenailun lisäksi meidän päivät on tietysti enemmän vaan tavallista arkea. Välillä tehdään pieniä retkiä ja pidetään vaan hauskaa. Ei voi olla pelkkää treenaamista tämä elämä 🙂

Telttailua

Retkeilyä

Hengissä ollaan

Loppuvuosi meni aika vauhdilla ja alkuvuodesta opiskelin töiden ja harrastusten ohessa vähän ohjelmointia, joten illat, viikonloput ja vähän yötkin meni koneen ääressä istuen ja opiskellen. Mutta hengissä täällä ollaan kuitenkin ja opiskelut on saatu melkein päätökseen 🙂

Viivi-himpsulan kanssa mennään edelleen eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Kovat pakkaset ja nyt jäässä oleva maa on rajoittanut mummon lenkkeilyä jonkin verran, mutta mukana se on kuitenkin enemmän tai vähemmän. Edelleen se jaksaa hyvällä ilmalla lenkkeillä aika lailla vanhaan malliin. Oikeastaan se on hyväkin asia, että Viivi kertoo itse, jos ei halua lenkkeillä. Jos on liian kylmä tai tie on jäinen, Viivi on perässä vedettävä. Upottavassa hangessa olen välillä kantanut sitä, kun olen rämpinyt itsekin metsässä reisiä myöten lumessa. Jos käydään pidemmällä lenkillä, niin Viivi tarvii palautumiseen päivän tai pari, joten ihan joka päivä ei voida vetää täysillä. Mutta se on oikeastaan ihan hyväkin, kun ei tarvitse potea niin huonoa omaatuntoa, jos Jäynän treenit välillä venyy. Kun jos Viivillä olisi muutenkin lepopäivä, niin se lepäilee ihan mielelläänkin kotona sillä aikaa, kun olemme Jäynän kanssa treenailemassa.

Kuvat: Oskari Keisala

Jäynän kanssa on treenailtu hakua aika ahkerasti. Pakkasten ja huonojen ilmojen takia treenejä on välillä peruttu, mutta ollaan päästy metsään, taajamaan ja rakennuksiin ihan riittävästi. Jälkeä ei ole tullut oikein tehtyä, mutta ilmeisesti Jäynä kyllä muistaa senkin ihan hyvin. Meillä oli tuossa helmikuulla hälytysharjoitukset taajamassa ja meidänkin alueelle oli tehty muutama jälki. Löysimme kaikki jäljet ja Jäynä ilmaisi jäljeltä jopa tulitikkuaskit. Eli aika hyvin jäljen päällä mentiin ja esineilmaisut näyttäisivät olevan superhyvällä mallilla.

Kartturin kanssa hommiin lähdössä 🙂

Jäljeltä löydetty tulitikkuaski. Ullalle kiitos kuvista.

Ilmaisun kanssa meillä on edelleen hieman takkua 😦 Jäynä ilmaisee tosi hienosti ja korrektisti löytämänsä ihmiset, mutta se ottaa rullaa suuhun vähän muutenkin. En oikein tiedä, ottaako se rullan vaan siksi, että on kiva kanniskella suussa jotain, vai onko siihen joku muu syy. Olen edelleen tehnyt niin, että joko jätän asian kokonaan huomiotta tai sanon jotain tyyliin ”höpöhöpö nyt”. Itse ilmaisuissa on kuitenkin edetty jo hankalampiin juttuihinkin. Kerran laitettiin treeneissä etsittävät piiloon lähelle toisiaan ja katsottiin, miten Jäynä ratkaisee asian, kun se saa molemmista hajun samaan aikaan. Jäynä otti hienosti rullan toisen etsittävän luona ja ilmaisulla vei minut saman ihmisen luo, vaikka se ihan selvästi tiesi, että ihan lähellä on toinen. Kun ensimmäinen oli ilmaistu ja palkka saatu, Jäynä lähti heti luvan saatuaan sinne toisen ihmisen luo ja ilmaisi myös sen täydellisesti. On se vaan fiksu poika 🙂 Rakennusetsinnässä päästiin testaamaan, sujuuko ilmaisu myös silloin, kun maalimies löytyy ihan läheltä. Olin itse huoneen ovella ja etsittävä oli parin – kolmen metrin päässä ovesta pienen pöydän alla. Jäynä teki myös tässä mallikkaan rullailmaisun, joten luulisi tuon onnistuvan myös maastossa. Hankalammissa rakennuspiiloissa olen vielä käyttänyt suorapalkkaa, että Jäynä saa varmasti palkan oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta. Eli siitä, että paikallistaa hankalassa piilossa olevan ihmisen.

❤

Treenien lisäksi on tietysti touhailtu kaikenlaista muutakin. Jouluaikaan oltiin veljen perheen kanssa viikko hulppealla huvilalla ja hyvin Viivi ja Jäynä menivät lapsiperheenkin kanssa. Lapsetkin osaavat silitellä Viiviä nätisti ja varovasti, kun heille kertoo, että Viivillä on selkä kipeä ja sitä pitää varoa. Jäynä tosin hieman innostuu välillä liikaa lasten riehakkaista leikeistä ja taisi se pari kertaa touhottaessa tönäistä lapsen kumoonkin. Mutta mitään sellaista ei todellakaan tarvitse pelätä, että Jäynä olisi millään tavalla pahantahtoinen. Helmikuussa tuli nukuttua yksi yö laavulla ennestään vieraan koiran kanssa, mutta Jäynällä synkkasi heti vanhemman herrasmiehen kanssa. Viivi menee nykyään melkein missä vaan koiraseurassa, kunhan vieraat koirat eivät tunge iholle. Arki rullaa tällä hetkellä siis melko vaivattomasti. Hieman pitää välillä sovitella lenkkejä, kun toinen ei enää mielellään pitkästi mene ja toinen taas tarvitsisi kunnon lenkkejä. On ollut hauska seurata sitäkin, miten Viivi ja Jäynä ovat kasvaneet pariksi, joka toimii omalla tavallaan. Ne eivät leiki keskenään, vaikka Jäynä yrittää kovasti innostaa Viiviä. Ne nukkuvat paljon yhdessä ja kun tulemme Jäynän kanssa treeneistä kotiin, Jäynällä on aina kiire katsomaan Viiviä. Kun Viivi oli tässä yhden viikonlopun hoidossa ja olimme Jäynän kanssa kaksin, Jäynä kaipasi kaveriaan ihan selvästi.

Tunnelmat laavuyön jälkeen

”Juteltiin tuossa, että ei olla nähty meiän iltaruokaa ollenkaan”

Jälkileiri ja ne kokeet

Meillä oli tuossa jokunen viikko sitten oman yhdistyksen jälkileiri, jossa oli ulkopuolinen kouluttaja. Tehtiin muutama erilainen jäljennostoharjoitus sekä muutama jälki. Vähän hassua, että Jäynän kanssa meni jäljennostoharjoitukset tosi hyvin. Mutta kun oli tehty jälki ja sen aluksi se jälki pitää nostaa, niin ne eivät sitten oikein sujuneet. Väittäisin, että minä teen asioita jotenkin eri tavalla erilaisissa harjoituksissa, vaikka luulen kehittäneeni hyvät ja selkeät rutiinit jäljelle lähtemiseen. Kaikkea sitä voi luulla 😉

Jäljennostoissa Jäynä löytää aika tuoreet jäljet tosi varmasti. Se myös tutkii jälkeä jokusen metrin molempiin suuntiin ja osasi ainakin kolme kertaa peräkkäin valita oikean suunnan, vaikka minä en tiennyt, kumpaan suuntaan jälki menee. Mutta näyttäisi siltä, että jos takajäljeltä tuulee, Jäynä saattaa valita suunnan väärin. Mutta ehkä siinä tilanteessa mun täytyy opetella lukemaan Jäynää. Koska parin harjoituksen perusteella tällaisessa myötätuulitapauksessa Jäynä yrittää jäljelle nenä pystyssä. Kun se laittaa nenän maahan ja tutkii jälkeä, niin oikea suunta tuntuisi löytyvän varmemmin. Mutta nämä nyt ovat näillä harjoitusmäärillä vielä parhaita arvauksia. Pitää tehdä vaan paaaaljon lisää jäljennostoharjoituksia, ennen kuin osaamme Jäynän kanssa nämä jutut.

Ei paras kuvakulma minusta, mutta muuten hyvä kuva meidän rauhoittelujutuista ennen jäljelle lähtemistä 🙂

Lauantai-iltana jokaiselle oli tehty reilu puolen kilometrin jälki maastoon muhimaan. Kokemattomimmat ajoivat jälkensä tuoreempina, kokeneet 5 – 6 tuntia vanhoina. Meidän jälki taisi olla sen pari – kolme tuntia vanha ja noin 650 metriä pitkä. Jäljen nostamisessa oli vähäsen hässäkkää, mutta kun se sieltä saatiin kaivettua, niin Jäynä lähti menemään kuin juna. Jäljen alkupää oli vähän ryteikköinen ja siellä mentiin kyllä liinatuntumalla. Jäynää ei paljon näkynyt, oli vaan risukkoon menevä oranssi liina. Mutta koiraan luottaen menin perässä ja aika pian tulikin ensimmäinen esine, johon Jäynä pätkähti maahan. Olen kyllä niin iloinen siitä, että Jäynän esineilmaisut on ainakin tällä hetkellä näin varmoja 🙂 Jatkoimme jäljestystä ja yksi mutka mentiin vähän suoraksi. Jäynä korjasi kuitenkin tilanteen itse aika nopeasti. Toinen mutka menikin sitten vähän pahemmin hukkaan ja siinä tarvitsin kouluttajan ja GPS:n apua, että löysimme jäljen uudelleen. Tässä oli opetuksena, että ei ehkä kannata jäädä siihen samaan kohtaan pyörimään ja sotkemaan jälkeä vähän lisää jokaisella pyörähdyksellä, vaan kannattaisi ehkä tehdä heti vähän isompi ympyrä, että jälki löytyy uudelleen sieltä, missä ei ole itse ollut tallomassa. Tästä jälki kuitenkin jatkui, mutta jostain syystä Jäynä ei tuntunut enää ihan niin varmalta. Ehkäpä se johtui siitä, että emme ole kadottaneet jälkeä noin huolella aikaisemmin, eikä Jäynä osaa vielä toimia tuollaisissa tilanteissa kovin hyvin. Enkä minäkään oikein osannut/voinut tukea, kun en tiennyt, missä jälki menee. No, jatkoimme jälkeä joka tapauksessa. Viimeiseltä esineelta taisi tulla hajua aika kauas, koska Jäynän nenä nousi hakkuuaukealla. No, minähän olin taas, että jäljellä ei saa mennä nenä pystyssä ja jatkamme vasta, kun nenä laskee alas. Tällä tyylillä sitten taistelimme hakkuuaukealla eteenpäin, mutta Jäynän jäljestys meni kyllä koko ajan huonommaksi. Olin vähän tuskastunut. Vaikka ehkä se nenän nostelu johtui kuitenkin siitä, että tulimme koko ajan lähemmäs loppuesinetta. Kouluttaja sitten jo puuttui asiaan ja kehotti päästämään koiran irti. Päästin ja Jäynä meni suoraan sinne loppuesineelle, jolle olin niin kovasti yrittänyt sitä estää pääsemästä… Että onneksi Jäynällä on kuitenkin tuo motivaatio kunnossa, vaikka se muuten onkin vähän mammanpoika ja herkkä mun typeryyksille. Jospa sekin on jo tajunnut osaavansa nämä hommat minua paremmin 😉 Tämän jäljen opetuksia olivat mielestäni ne, että voin tehdä Jäynälle jo pidempiä jälkiä huoletta. Jäljen hukkaamista ja sen uudelleen etsimistä meidän on opeteltava aika paljon lisää. Ja jos Jäynä nostaa jäljellä nenän, siihen on todennäköisesti joku useimmiten järkevä syy. Joko se saa hajua esineestä tai se on hukannut jäljen ja etsii sitä ilmavainulla. Jäynästä kyllä näkee tosi hyvin, kun jälki menee hukkaan, että siinä mielessä se on kyllä helposti luettava kaveri pimeässäkin. Koska niin, tämä jälkihän ajettiin kokonaan pimeässä.

Sunnuntaille jäi sitten vielä harjoitus, jossa tehdään tarkoituksella niin hankala jälki, että se menisi hukkaan. Että päästään opettelemaan sitä jäljen etsimistä uudelleen. Samalla jäljelle laitettiin monenmoisia hankaluuksia ja samalla oli tarkoitus siis opetella lukemaan omaa koiraansa. Tässä kuva kaaviosta, jossa siis kaksi jälkeä tehdään samaan aikaan toistensa peilikuvina:

Jäljet siis ylittävät toisensa ja harhajäljen jälkeen on terävä kulma. Sen jälkeen 90 asteen kulma ja sen jälkeen paluuperä tuolla kohdassa reunassa, jossa vasemmalla on ympyrä sen sen yläpuolella kuva siitä paluuperästä. No sama kuva on myös oikealla reunalla. Tällä kerralla jälkiä ajoi vain yksi koirakko kerrallaan, mutta tähän voi lisätä vaikeutta vielä silläkin, että molemmat jäljet ajetaan samaan aikaan. Jäynälle tuli ajettavaksi kaavion vasemmalta lähtevä jälki ja toinen jälki oli ajettu ensin. Tuo harhajälki meni todella hienosti. Jäynä käänsi ehkä vähän päätä harhan kohdalla, mutta jatkoi omaa jälkeään epäröimättä pätkääkään. Superhieno mies! Terävässä kulmassa oli oikeastaan aika hassu reaktio Jäynältä. Se ajoi jälkeä ja sitten se vaan pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneenä kuin sanoen: ”Se oli ihan äsken tässä, mutta nyt sitä jälkeä ei ole missään. Se vaan katosi!”. Siinä kohdassa oli vielä pieni kallio ja Jäynä seisoi kallion päällä. Se jotenkin oikein korosti sitä hassua ilmettä. Pienen etsimisen jälkeen se kadonnut jälki löytyi kuitenkin uudelleen. Jälki meni sillä tavalla kivassa maastossa, että välillä sammaleessa/jäkälässä näki itsekin jäljentekijän kengänjälkiä ja pystyi kehumaan koiraa varmasti oikeassa kohdassa, eli kun se on jäljellä. Paluuperän kanssa Jäynälle tuli sitten taas pattitilanne. Jälki vaan katosi selittämättömästi. Ehkä tässä vaiheessa viikonloppu jo vähän painoi Jäynän jaloissa ja mielessä, koska se ei oikein jaksanut enää ratkoa tätä ongelmaa ihan niin intensiivisesti. Jälki kuitenkin löytyi ja lyhyen ajamisen jälkeen pysäytin Jäynän ja palkkasin sen. Hauska ja opettavainen treeni kyllä! Ehkä oikeasti ei kannattaisi laittaa jäljelle näin montaa uutta ja hankalaa asiaa kerralla, kun koirakaan ei ole vielä mikään superosaava. Mutta eipä ne kerrasta mene rikki ja tässä olikin tarkoitus opettaa ohjaajaa enemmän. Kuten leirillä monesti, täälläkin piti saada pariin päivään mahdollisimman monta erilaista harjoitusta, että voimme sitten itseksemme treenata näitä asioita ajan kanssa. Siinä mielessä leiri oli mielestäni erittäin onnistunut 🙂 Paljon uusia ideoita ja ajatuksia, joskin leirin jälkeen Jäynälle ja minulle on tehnyt hyvää tehdä vähän yksinkertaisempia juttuja, että saadaan Jäynänkin itsevarmuus takaisin. Mutta sain ainakin uskallusta kokeilla vaikeampiakin asioita, koska Jäynä osaa jo aika paljon kuitenkin.

No sitten se meidän hakukoe, kun ennen koetta saatiin aikaan valeilmaisujen suma 😀 Hallintaosuus ennen maastoa meni ihan loistavasti. Olemme treenanneet paikkamakuuta aika monenlaisissa paikoissa ja eri pituisia aikoja. Kokeessa Jäynä kulki mukanani sen noin 50 metriä vaivattomasti ja makasi sen kolmisen minuuttia paikallaan kuin tatti. Kun lähdimme maastoon, Jäynä otti aika alkuvaiheessa rullaan kerran suuhun muuten vaan. Onneksi maasto oli avointa ja näin, että ei se Jäynä mitään ihmistä löytänyt. Pyysin vaan pudottamaan rullan. Jatkoimme vähän matkaa ja aika pian näin Jäynästä selvästi, että nyt ollaan hajulla. Sieltä se tuli suopursupusikosta pian rulla suussa ja lähdimme näytölle. Maali oli aika isossa maakuopassa ja sain laskea melkein pyllymäkeä, että pääsin perille 🙂 Löydön jälkeen jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan ja aika pian Jäynä jälleen nosteli nenäänsä. Näin, että Jäynä pyöri lähellä sitä paikkaa, mistä olimme löytäneet sen ensimmäisen maalin. Sen vuoksi olin vähän tyhmä, kun Jäynä tuli luokseni rulla suussaan. Jäynä näytti mielestäni vähän epävarmalta ja sitten minäkin epäililin, että olisiko tässä nyt valeilmaisu. Todennäköisesti minun epävarmuudesta johtuen Jäynä pydotti rullan ja lähti uudelleen maalille. Siellä se ihmetteli vähän aikaa, että pitääköhän rulla viedä uudelleen, kun vein sen jo kerran. Jäynä kuitenkin päätti ottaa rullan uudelleen ja toi sen minulle. Tällä kerralla en törttöillyt, vaan kytkin liinan ja menin perään. Maali oli kyllä niin hyvin piilossa, että kun Jäynä meni maalin viereen suopursupuskaan maahan, olin sekunnin murto-osan, että ”Voi ei, ei täällä ole mitään!”. Mutta olihan siellä, pienessä ojassa suopursujen keskellä aika lähellä sitä ensimmäistä piiloa siinä ihan Jäynän vieressä. Eli koe läpi ja tälläkin kertaa vähän ohjaajasta huolimatta 😀 Yleisarvosanaksi tuli Erinomainen miinus, koska minä olin vähän tyhmä. Kokonaisuutena meidän homma meni kuitenkin aika hyvin, vaikka itse jännitin niin älyttömästi, että mielestäni vaan kompuroin ja törttöilin kokeen alusta loppuun. Ehkä se kuitenkin näytti ulospäin ihan hyvältä. Ja kun varsinaisia tyylipisteitä ei jaeta, vaan asiaa mietitään enemmän oikeiden etsintöjen kannalta, niin se toinen ilmaisu meni oikeastaan hyvin. Siis siinä mielessä, että tyhmästä ohjaajasta huolimatta koira toimi ja kertoi löytäneensä ihmisen, vaikka en ihan heti uskonutkaan.

Nyt on sitten talvi aikaa viilata ilmaisua kuntoon ja ehkä treenata myös jälki peruskoekuntoon. Ja myös PK-hakuryhmässä pidetään pientä painostusta, että eikö nyt kevääseen mennessä saataisi nekin asiat alokasluokan tasolle. Se on vaan se tottis edelleen vähän alkutekijöissään. Ehkä aika tuttu tarina, että maastoja jaksetaan treenata, mutta tottista ei niinkään 😀