Virta läpi ja lomailua

Blogin päivittäminen on näköjään ihan retuperällä, en edes osaa sanoa, että miksi. Mutta koronan aiheuttama treenitauko on tällä hetkellä ainakin taakse jäänyttä elämää, joten treenit pyörivät taas täyttä häkää.

Aloittelimme viikkotreenit heti kun lupa tuli, olisiko se ollut joskus toukokuulla. Ahkerasti olemme yhdessä treenailleet, vaikka kesäloma-aika aiheutti jälleen pientä taukoilua. Oli tarkoitus pitää treenejä normaalisti, mutta minä, kuten moni muukin, olin reissussa ja pois paikkakunnalta useammankin viikon. Elokuulla polkaisimme yhdistyksessä kuitenkin koekauden käyntiin ja oli viimeinkin myös sen meidän VIRTA-tarkastuksen aika. VIRTA on siis pelastuskoirien viranomaistarkastus, jossa on tarkoitus tehdä oikeaa etsintää simuloiva useamman tunnin etsintä, joka arvioidaan. Meidän koepäivälle sattui mukava 27 asteen helle, mutta suoritimme Jäynän kanssa kuitenkin tarkastuksen hyväksytysti. Parantamisen varaakin jäi, mutta aika hyvin me vedettiin se 2,5 tuntia metsässä hikoillen. Jäynän vahvuus on ilmavainu ja jälkiasioiden harjoittelua jatkamme edelleen. Jäljen suunnan valitseminen etenkin on meillä heikkous, jota olemme kyllä aika paljon harjoitelleetkin, mutta jatkamme harjoituksia edelleen. Mutta olemme Jäynän kanssa nyt kuitenkin hälytyskelpoisia molemmat ja saamme mennä oikeisiin etsintöihin! Tätä varten tässä on tehty hommia vuosikaupalla, joten olen kyllä todella onnellinen 🙂

Hälykoirakko ❤

Kesän aikana olemme retkeilleet Jäynän kanssa ahkerasti pitkin Lappia ja Kainuuta. Kesäkuulla lähdimme juhannukseksi Muonioon ja pääsimme ihailemaan siellä mökkeilevän kaverin kanssa alueen parhaat nähtävyydet. Taivaskero ja Särkitunturi tuli huiputettua ja käytyä useammalla saamelaisten pyhällä paikalla. Maisemat ja tunnelma olivat todella kohdillaan, kuten myös sää. Heinäkuulla meidän lomasuunnitelmat muuttuivat jokusen kerran, mutta päädyimme lähtemään pitkin Suomenmaata vesiputouksia katsomaan. Hepoköngäs oli näyttävä, kuten myös muutamat vähemmän tunnetut putouokset kuten vaikka Myllykoski ja Härkäahonkoski. Hienoin paikka oli kuitenkin mielestäni Kullaojan vesiputous Sallassa. Olimme Jäynän kanssa siellä ihan kahdestaan ja aurinkokin näyttäytyi juuri sopivasti. Se oli oikea satumetsä keskellä erämaata ja henkeäsalpaavia maisemia. Lomareissullemme mahtui muutama seikkailu, joista osa oli edes vähän suunniteltuja, mutta suurin osa ei sitten yhtään 😀 Jäynän kanssa on kuitenkin niin vaivatonta ja helppoa reissata, että voimme mennä oikeastaan mihin vaan, kunhan meillä on rinkassa teltta ja molemmille evästä. Reilun viikon eräilyn jälkeen oli kuitenkin mukava palata kotiin oman pesuhuoneen ylellisyyteen.

Taivaskerolla

Särkitunturilla

Ölökynperässä aamupalan laittelua

Kullaojanputous

Olemme nautiskelleen Jäynän kanssa yhteisestä ajasta ja sen helppoudesta. Muutaman viikon kuluttua elämämme nimittäin menee sekaisin, kun pienenpieni bordercolliepoika astelee kotiimme laittaen sen todennäköisesti ihan mullin mallin 😀 Olen yrittänyt kertoa Jäynälle tästä tulevasta elämänmuutoksesta monin eri tavoin, mutta se taitaa olla kuitenkin aika tietämätön siitä mitä tuleman pitää. Ja niin taidan olla minäkin. Nähtäväksi jää, saammeko herttaisen karvapalleron vai hirvittävän piraijan seuraksemme. Luulisin, että sopivassa suhteessa molempia.

Täysi höyry päällä :)

Ihan on hyvä mieli, kun on voitu treenailla Jäynän kanssa täysillä 🙂 Nyt on voitu monena viikkona treenata jälkeä, hakua ja tottista/kettistä.

Huonolaatuinen videosta napattu kuva. Mutta hieno suoritus 🙂

En ole vuosikausiin treenannut enää tokoa tai tottista kovin aktiivisesti, joten en tiedä ja tunne tämän hetken koulutustrendejä kovinkaan hyvin. Tuo käsikosketus on yksi niistä jutuista, joita olen katselut vähän epäröiden. Nyt päätin kuitenkin opettaa Jäynälle käsikosketuksen, jos saisin sillä meidän perusasentoon ryhtiä. On nyt treenailtu tätä pari – kolme päivää ja Jäynä tuntuu hoksanneen jutun aika nopeasti 🙂 Vielä se ei osaa hypähtää kättä koskiessa, mutta eiköhän se pian tajua senkin. Ymmärtääkseni tätä voisi käyttää myös kisatessa liikkeiden alussa, tai ainakin olen nähnyt sitä käytettävän Youtube-videoissa. Mitähän jos oikein kävisi jossain koulutuksessa näkemässä ja kuulemassa nämä uusimmat trendit 😉

Viikonloppuna olen menossa Jäynän kanssa Nosework-koulutukseen. Ihan vaan, koska homma näyttää kiinnostavalta. Ja koska kaikenlainen nenänkäyttö tukee… nenänkäyttöä 🙂 Katsotaan, tuleeko siitä meidän juttu. Jäynälle tekisi ainakin hyvää, että joku näyttäisi mulle, miten koira opetetaan etsimään rauhallisesti ja keskittyneesti 😀 Sosiaalisessa mediassa näkee tosi hienoja videoita koirista, jotka etsivät rauhallisesti ja järjestelmällisesti niitä pikkuruisia juttuja. Niin ajatella, jos Jäynäkin voisi näyttää siltä 😉

”Mitenniin muka?”

Lomat lomailtu :)

Noniin, nyt on vihdoin kaikenmaailman saikutukset, joulutauot ja Thaimaan matkat lusittu ja voimme palata arkeen 🙂 En tiedä, onko se ihan kokonaan vaan ihana asia, lomailu on tietty kivaa myös. Mutta Jäynä varmaan tykkää siitä, että päästään taas treeneihin. Ja myönnetään, tykkään kyllä itsekin.

Ensimmäiset hakutreenit pitähkön tauon jälkeen menivät ihan ookoo. Oletinkin, että Jäynällä saattaa olla ylikierrosten takia tuo rullan ottaminen vähän herkässä ja kyllähän siellä treeneissä pari ylimääräistä rullan ottamista nähtiin. Olin varautunut tähän sillä, että kaikilla maaleilla oli PMR-puhelin, kuten myös minulla. Näin voitiin varmistaa, että voin muistuttaa Jäynää, jos se ottaa rullaa turhaan. Ja alkuinnostuksen jälkeen se rullalla leikkiminen unohtuikin. Seuraavat treenit olivat rakennusetsintää ja se tehtiin irtorullilla (ja yksi piilo suorapalkallakin), koska rakennuksissa tuo virheilmaisujen riski on aina vähän suurempi. Varmistettiin näin, että Jäynä varmasti tarkentaa piilot loppuun saakka, kun rullaa ei kerta saa mistään muualta. Katsotaan, mitä tulevilla viikoilla tehdään ulkotreeneissä, kun välillä on joka paikka yhtä jääkenttää.

Myös tottis/kettistreenit alkoivat. Yllättäen Jäynän seuraaminen näytti jo paremmalta. Ei edistänyt ja poikittanut ollenkaan niin paljon kuin ennen! Ehkä oman askeleen pidetäminen ja olohuoneessa tehdyt pikkutreenit ovat auttaneet. Luoksetulojen eteentulot näyttivät myös paremmilta ja onneksi oli silmäpareja katsomassa, että palkatessa oikeasti otan askeleita suoraan taakse, enkä takavasemmalle. Enkä ainakaan Jäynää kohti. Hyppykin lähti sujumaan jo paremmin, kun Jäynä tajusi, mitä siltä halutaan. Teen arkisin lenkeillä Jäynän kanssa aika paljon kaikenmaailman puiden, puskien ja pylväiden kiertämistä ja Jäynä tarjoaa sitä aika helposti muissakin tilanteissa. Hyppyeste oli Jäynän mielestä siis taas näitä kierrettäviä juttuja 🙂 Mutta kun päästiin rytmiin hyppimisessä, niin kiertäminen unohtui. Kettistelineistä vaakatikapuut oli vähän hankalat, kun varsinkin toinen takajalka oli Jäynällä vähän hukassa 😀 Kun sitä ei saanut muka laskettua välillä oikein mihinkään, niin piti sitten seistä kolmella jalalla. En muista, onko Jäynä koskaan tehnyt ennen vaakatikapuita, joten sovitaan, että ei ole. Ensimmäiseksi treeniksi ihan hyvä siis 🙂 Treenit meni mukavasti, eikä Jäynä ottanut suuremmin häiriötä häkissä huutavista koirista ja viereisessä tilassa olevista purutreeneistäkään. Seuraamisessa kontakti katkoi vähän, mutta toivottavasti se tulevissa treeneissä ei katko enää sitä vähääkään.

Kaupunkikävelyllä

Hyvin on päästy siis vauhtiin ja itsekin olen ihan uudella innolla mukana 🙂 Taisi tuo tauko tehdä hyvää ainakin minulle ja luulen vähän, että Jäynälle myös. Jospa nyt oikeasti laitettaisiin sen tottis kasalle muutaman vuoden katteettomien lupausten sijaan.

Kuvia leiriltä

Nämä Pauliina Havon ottaman kuvat ansaitsevat ihan oman postauksensa 🙂 Tunnelmia Myytin leiriltä, olkaa hyvät:

Näin vauhdikkaasti haetaan köyttä veneestä

Ei tämä ollenkaan pahalta näytä 🙂

”Kato, täällä se sun lelu on”

Kuiskuttelen Jäynälle, että joku on mennyt hukkaan

…ja sitten lähtee

”Mä löysin, mä löysin!”

Liina kiinni ja näytölle

…täysii!

 

Liian helppoa?

Jäynä päätti kokeilla PK-hakutreeneissä, että jospa ottaisikin heti lähetyksen jälkeen rullan suuhun ja hoitaisi etsimisen oikeastaan kokonaan niin, että kantaa rullaa. Kun herra ”jäi kiinni” tästä jutusta, niin kerroin aika selvästi, että oikeastaan tällainen tapa ei ole ookoo. Nyt on mennyt jo useampi treeni ilman tätä rullan kanniskelua.

Mietimme sitten porukalla, että mistä tämä voisi johtua. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin sitä, että teen liian helppoja ja samanlaisia treenejä. Jäynällä on ehkä vaan tylsää ja siksi se leikkii rullallaan. Tätä samaa on ollut havaittavissa myös pelastuskoiratreeneissä ja myös siellä ongelmaan on auttanut harjoitusten vaikeuttaminen. Sillä ajatuksella nyt sitten edettiin ja totta tosiaan, hieman haasteellisemmat treenit (ja ehkä se mun melko napakka asiaan puuttuminen) tosiaan tuntuvat auttavan. Eli jälleen kerran taisin jumiutua liian pitkäksi ajaksi mukavuusalueelle treeneissä. Onhan se kivaa, kun treenit sujuu 😉

Jäljellä olen myös huomannut, että Jäynä osaa jäljestää ja tehdä tosi tarkkaakin työtä. Mutta kuitenkin se varsinkin metsässä hukkaa jäljen turhan usein. Luulen, että Jäynä jäljestää vähän niin, että se tekee tarkasti vain välillä. Ja siltä se näyttääkin. Se menee pätkän aina tarkasti ja sitten pätkän vähän sinne päin. Ja sitten taas pätkä tarkasti. Ja sitten yhtäkkiä jälki ei enää olekaan siinä. Tämäkään ei sinänsä olisi suuri ongelma, koska Jäynä kyllä etsii oma-aloitteisesti ja aktiivisesti jälkeä. Ongelma tässä kohdassa on se, että minä en osaa lukea Jäynää siinä tilanteessa. Huomaan toki, että jälki meni hukkaan ja Jäynä etsii jälkeä. Mutta sitä en ainakaan vielä läheskään aina osaa nähdä, koska Jäynä löysi jäljen uudelleen ja koska se vaan etsii jälkeä intensiivisesti nenä maassa. Ehkä tämä on asia, joka tulee ajan kanssa. Siis että minä opin lukemaan Jäynää jäljellä eri tilanteissa.

Noh, testasin tätä teoriaa jäljellä. Eli että meneekö Jäynä paremmin, kun jälki on riittävän vaikea. Tekaisin n. 25 asteen lämpötilassa jäljen nurmelle puistoon, jossa on paljon liikkujia. Jälki ehti vanhentua lähemmäs pari tuntia. Ja sehän meni vaikeuteen nähden hemmetin hyvin! Alussa Jäynä ei oikein tuntunut hoksaavan, että siellä kaiken häiriön seassa menee mun tekemä jälki. Siinä oikeaan suuntaan mennessä ja haistellessa Jäynä kuitenkin ”kiinnittyi” jälkeen ja teki selvästi töitä. Sivutuulesta johtuen jälki oli siinä alkupuolella ilmeisesti levinnyt vähän nurmen reunalla olevan pusikon puolelle ja Jäynä teki noin metrin koukkauksia ryteikköön, mutta palasi aina nurmelle takaisin. Nurmen reunalta jälki kääntyi jyrkkään rinteeseen pienelle polulle. Olin kävellyt polun reunassa heinikossa. Tässä Jäynä hukkasi jäljen ja teki kovasti töitä löytääkseen sen uudelleen. Ja löytyihän se lopulta 🙂 Siinä Jäynä meni tosi tarkasti polun vieressä olevassa heinikossa esineelle saakka. Olin tehnyt niin, että esine oli jäljellä kulmassa ja esineen jälkeen Jäynä taas hieman haeskeli jälkeä. Ja taas löytyi. Olin tehnyt ehkä vähän tyhmästi tämän kohdan ja mennyt polkua pitkin. Siellä ryteikössä ei oikein päässyt muualta. Polulta jälki putkahti taas nurmelle ja ylitti sellaisen kohdan, josta on varmasti kulkenut paljon ihmisiä. Siinä Jäynä joutui vähän hakemaan ja teki sitten ratkaisun, että meni nurmen toiselta reunalta etsimään jälkeä ja sieltä se nousikin uudelleen. Taas jatkettiin ja löydettiin toinen esine nurmen reunan pusikosta. Siitä jälki jatkui taas sellaisen paljon kuljetun kohdan yli nurmen reunaan ja siitä heinikkoon. Oli hauska huomata, miten heinikossa Jäynä meni tosi itsevarmasti tuon kaiken hankalan nurmen jälkeen 🙂 Siellä loppuesine odotti pienen puskan takana ja sieltähän se löytyi. Jos en olisi tiennyt, missä jälki menee, niin oltaisiin ehkä hukattu tämä jälki parissa kohdassa. Lähinnä siksi, että jälkeä etsiessä Jäynä olisi todennäköisesti ajautunut liian kauas jäljeltä. Mutta kun en päästänyt sitä viitta metriä pidemmälle, niin Jäynä kyllä löysi itse jäljen uudelleen. Niin että kyllä se osaa ja pystyy, ongelmat eivät mielestäni johdu siitä. Ja nyt kun jälki oli hankala, niin Jäynä oli jotenkin tosi hyvässä mielentilassa. Sillä oli suorastaan sitä ”perkelettä” nähtävillä ❤

Puistojälki

Jos jäljellä ongelmana on siis se, että Jäynä menee helpolla jäljellä takki auki, niin miten se ehkä aika helppo koejälki läpäistään? Teenkö sille muka-helppoja jälkiä, joissa onkin vaikeita kohtia, jolloin se oppisi olemaan skarppina aina? Ehkä jotain sellaista. Ja varmaan myös tuota mielentilaa voisi miettiä. Olen menossa viikonloppuan leirille/koulutukseen, josta ehkä saan uusia ajatuksia 🙂

Kaikenlaista on puuhailtu

Jälkikausi on saatu käyntiin ja ongelmat esiin 😉 Ongelmana meillä tuntuu olevan se, että Jäynä tykkää esineistä tosi paljon, mutta itse jäljestäminen ei kiinnosta ihan niin hirveästi. Olen tainnut huomaamattani aiheuttaa tämän 😦 Meillä on ollut jäljellä aina esineitä ja olen palkannut niistä. Se jälki on ollut lähinnä tapa päästä esineeltä toiselle. Tämä ei itsessään olisi niin ongelma, mutta Jäynä ei pidä jäljestä huolta kovin hyvin. Se menee usein aika korkealla nenällä vähän sinne päin ja jälki meneekin ajoittain hukkaan. Jäljen uudelleen etsiminen ei tunnu olevan ihan Jäynän parhaita puolia ainakaan vielä, joten yhdistelmä korkea nenä + jäljen hukkaaminen + osaamattomuus jäljen uudelleen etsimisessä on osoittautunut huonosti toimivaksi yhdistelmäksi.

Pidellään Jäynän kanssa sadetta katoksessa

Mutta ei hätää. Nyt kun olemme ymmärtääksemme löytäneet ongelman ytimen, meillä on suunnitelma 🙂 Ei laiteta jäljelle esineitä, eikä merkata jälkeä maastoon minkäänlaisilla krepeillä tai muilla vastaavilla. Kun jälki menee hyvin, otan taskusta lelun ja heitän sen Jäynän eteen. Tai kaivan namit ja palkkaan. Näin palkka tulee jäljestämisestä, eikä jäljellä ole häiriöitä, jotka nostaisi nenän sieltä varvikosta. Parin kokeilun jälkeen edistymistä tuntuisi jo olevan. Jäynän nenä on pysynyt paremmin alhaalla, eikä jälki ole mennyt hukkaan niin helposti. Edelleen on vähän ongelmaa siinä jäljen uudelleen etsimisessä, mutta Jäynä tuntuu kyllä kehittyvän siinäkin hiljalleen. Se löytää jo kadottamansa jäljen aika hyvin, mutta tuntuu olevan itse kovin epävarma siinä tilanteessa. Jäljen uudelleen etsimisen jälkeen menee jonkin aikaa ennen kuin Jäynä taas ”asettuu” jäljelle ja lähtee kunnolla vauhtiin. Tämäkään ei sinänsä ole ihan kestämätön ongelma, mutta Jäynän lukeminen näissä tilanteissa on hieman hankalaa. Kun se ei oikein itse tiedä, onko se jäljellä, minäkään en oikein tiedä, onko se jäljellä. Mutta eiköhän tämäkin tästä parane, kun tiedän, missä jälki menee ja voin tukea ja kehua Jäynää, kun homma sujuu. Viimeisin ajettu jälki näytti ainakin jo melko hyvältä, Jäynän häntä heilui rennosti jäljellä ja se ajoi suurimman osan jäljestä voimakkaasti ja ihan jäljen päällä. Jäljen etsimistä ja nostamista voimme harjoitella myös erikseen, että ei tarvitse nyt tähän väliin tehdä sillä tavalla hankalia jälkiä, että ajetaan Jäynä tilanteeseen, että se hukkaa jäljen. Ajattelisin, että tässä vaiheessa täytyy nyt tehdä muutamia perusjälkiä, että Jäynä saa itseluottamuksensa takaisin. Sen jälkeen voidaan taas lisätä vaikeutta.

Hakuilussa on edetty hankalampiin piiloihin ja ilmaisuihin. On tehty hankalammin paikannettavia piiloja ja sellaisia, että Jäynä ei pääse ihan perille saakka ihmisen luo. Eli käytännössä umpipiiloja tai jotain korkeita piiloja tms. Näissä Jäynän aivosolut joutuvat tekemään aika paljon työtä, mutta toistojen kautta näihinkin on tullut varmuutta. Vielä ei ole onnistuttu rikkomaan ilmaisua kokonaan, vaan aina tilanne on ratkennut tavalla tai toisella. Mutta kyllä tämä haastekertoimen nostaminen treeneissä on näkynyt, koska Jäynä on ollut treenien jälkeen monesti aikaisempaa väsynyt. Tämä on vaan hyvä asia 🙂 Mutta ettei mene ihan kiusaamiseksi, niin toki Jäynä saa etsiä myös ihan tavallisia ihmisiä tavallisista piiloista.

Beachboy ❤

Viivi on myös päässyt pari kertaa hakuilemaan ja tekemään vähän namijälkeä. Mummo toimii edelleen lähes kuin hyvinrasvattu kone 😀 Innolla se etsii ihmiset ja jaksaa haukkua pidempäänkin. Namijäljellä Viiviä pitää jarrutella, että vauhtia ei ole liikaa. Pääasiassa Vinku toimittaa kuitenkin seuraneidin virkaa ja sen täytyy pitää välillä lepopäiviä, että taas jaksaa lenkkeillä ja touhailla. Tuntuu, että Viivin kuulo on vaan huonontunut, eikä se kuule enää oikein mitään. Kuitenkin aina välillä tulee tilanteita, että tuntuu, että se kuuli sittenkin ainakin jotain. Mene ja tiedä, se varmaan vedättää mua suurimman osan ajasta.

Eväsretken vahti 🙂

Treenailun lisäksi meidän päivät on tietysti enemmän vaan tavallista arkea. Välillä tehdään pieniä retkiä ja pidetään vaan hauskaa. Ei voi olla pelkkää treenaamista tämä elämä 🙂

Telttailua

Retkeilyä

Yhtä askelta lähempänä :)

Osallistuin Jäynän kanssa haun loppukokeeseen perjantaina 3.5.2019 ja koe meni kirkkaasti läpi 🙂 Kaikista osioista saimme arvosanaksi erinomaisen ja omasta mielestänikin koe meni kyllä hyvin. Kokeessa kävi sellainen tilanne, jota ei ole harjoituksissa tainnut käydäkään, eli Jäynä irtosi pimeässä metsässä aikamoisen kauas. Hetkeen koko koirasta ei näkynyt eikä kuulunut mitään, vaikka lähdin kyllä sen perään, kun näin, että nyt taidettiin lähteä hajulle. Mutta sinne se katosi pimeään, enkä halunnut kutsuakaan, kun Jäynä selvästi lähti hajun perään. En kuitenkaan viitsinyt siirtyäkään, koska en ollut nähnyt Jäynää hetkeen. Ajattelin, että jotain ääntä olisi kuitenkin hyvä pitää, että Jäynä löytää minut rullaa tuodessaan. Viheltelin vähäsen ja huutelin jotain ”Hyvä, täälläpäin” ja sieltä se sitten tulikin rulla suussa. Kytkin liinan ja lähdettiin näytölle… ja sehän jatkui ja jatkui. Ihan pienenpieni epäilys hiipi mieleeni, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Mutta ajattelin sitten mielessäni, että Jäynällä on ihan selvä suunta ja mihin muuallekaan se nyt voisi olla minua viemässä. Ja arviolta noin 80 metrin jälkeen oltiin sitten perille etsittävän luona 🙂 Ehkäpä tämä on ihan normaali juttu rullakoirille, mutta olen itsekin aika aloitteleva rullakoiran ohjaajana, eikä tosiaan ole kokemusta kovin pitkistä ilmaisumatkoista. Olin ihan haljeta ylpeydestä, koska Jäynälle tämä ei tuntunut olevan juttu eikä mikään.

Jäynä on kyllä siinä mielessä hieno koira, että kun sille opettaa jonkun asian perusteet, niin se osaa ihan itse yleistää asian erilaisiin tilanteisiin. Ei tarvitse miettiä, että nyt tämä asia täytyy vielä opettaa 20:ssa eri paikassa ja 20:ssa eri tilanteessa. Jäynän kanssa ei tosiaan tarvitse. On se vaan hieno eläin ❤

Nyt ollaan siis yhtä askelta lähempänä oikean pelastuskoiran uraa 🙂 Seuraavaksi olisi tarkoitus hioa jälkijutut koekuntoon. Jäynä on aika pätevä myös jäljellä, mutta itse en osaa vielä lukea sitä erilaisissta tilanteissa. Nyt siis keskittymme siihen, että löydämme jäljellä yhteistyön. Aika toiveikas olen kyllä näiden jälkijuttujenkin suhteen, mutta on siinä kyllä aika monta osattavaa asiaa sekä koiralle että ohjaajalle. Tai enemmän ehkä ohjaajalle, joka tässäkin tapauksessa on se heikompi lenkki. Mutta eipä se kauhistuta tämän kaverin kanssa.

PK-hakua

Treenamme talvella PK-hakua aika paljon parkkipaikoilla, koska metsässä on hieman hankala päästä liikkumaan, jos lunta on reiteen saakka.

Nämä parkkistreenit on todella hyviä tekniikkatreenejä 🙂 Voidaan harjoitella suoraan menemistä, kun se on mahdollista toisin kuin näissä meidän metsissä. On myös helpompi puuttua kaikenlaiseen mutkitteluun ja vaatia menemään suoraan, kun koiran näkee koko ajan ja sen on tosiaan mahdollista mennä suoraan. Metsässä on koko ajan vähän harmaalla alueella, että voinko vaatia, onko koiran edes mahdollista mennä suoraan. Samalla voidaan harjoitella erilaisten esteiden ja maastojen ylittämistä sekä ylämäkeen ja alamäkeen menemistä häiriöistä puhumattakaan. Jäynän kanssa on edetty teknisesti aika paljon talven aikana. Jäynä menee aika suoraan ja minä muistan edetä keskilinjalla. Ainakin muutamat viimetreenit Jäynä on osannut tuoda rullaa jo eteenpäin, eikä juokse samaa linjaa edestakaisin. Sanoisin, että se, että treenaan kahta aika erilaista hakua samaan aikaan, aiheuttaa ainakin PK-haun puolella hieman hitaampaa edistymistä. Mutta onneksi meillä ei ole kiirettä, valmiissa maailmassa 🙂

Tällä viikolla treeneissä taputin itseäni selkään, kun tajusin hyödyntää melkein myrskylukemissa puhaltavan tuulen. Jäynälle tehtiin ensimmäistä kertaa ihan suunnitelmalliset L-treenit, kun tähän saakka on keskitytty aika paljon siihen, että se osaisi juosta suoraan eteenpäin sen 50 metriä ja sieltä löytyy ukko. Nyt se juoksi suoraan eteenpäin viitisenkymmentä metriä ja siellä se sitten sai hajun maalihenkilöstä, joka oli keskilinjaan nähden edessäpäin parisenkymmentä metriä. Ja yllättävää kyllä, treeni onnistui melko täydellisesti! Jäynä tosiaan teki todella hienot ”ällät” ja loppua kohden hoksasi myös tuoda rullan minulle vähän suorempaa linjaa, eikä juossut takaisin samaa reittiä, mitä oli aluksi mennyt. Hyvä treeni, parempi mieli 🙂 Kerrankin hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty.

Tässä alkaa tämä maastopuoli näyttää jo aika hyvältä. En toki ole niin lapsellinen kuitenkaan, että uskoisin parkkipaikkojen suorien hienojen pistojen siirtyvän metsään itsestään. Mutta on kuitenkin edetty tosi hyvin asioissa. Mutta se tottispuoli sitten… Siitä minulla ei ole oikein muuta kerrottavaa kuin että talven aikana olen saanut esiin yhden ongelman, joka tulee mahdollisesti vaatimaan jonkin verran työstöä. Sen kaiken lisäksi, mitä ei ole vielä edes pahemmin tehty. Edelleen siis sitä kadonnutta toko/tottismotivaatiota etsimässä…

Hengissä ollaan

Loppuvuosi meni aika vauhdilla ja alkuvuodesta opiskelin töiden ja harrastusten ohessa vähän ohjelmointia, joten illat, viikonloput ja vähän yötkin meni koneen ääressä istuen ja opiskellen. Mutta hengissä täällä ollaan kuitenkin ja opiskelut on saatu melkein päätökseen 🙂

Viivi-himpsulan kanssa mennään edelleen eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Kovat pakkaset ja nyt jäässä oleva maa on rajoittanut mummon lenkkeilyä jonkin verran, mutta mukana se on kuitenkin enemmän tai vähemmän. Edelleen se jaksaa hyvällä ilmalla lenkkeillä aika lailla vanhaan malliin. Oikeastaan se on hyväkin asia, että Viivi kertoo itse, jos ei halua lenkkeillä. Jos on liian kylmä tai tie on jäinen, Viivi on perässä vedettävä. Upottavassa hangessa olen välillä kantanut sitä, kun olen rämpinyt itsekin metsässä reisiä myöten lumessa. Jos käydään pidemmällä lenkillä, niin Viivi tarvii palautumiseen päivän tai pari, joten ihan joka päivä ei voida vetää täysillä. Mutta se on oikeastaan ihan hyväkin, kun ei tarvitse potea niin huonoa omaatuntoa, jos Jäynän treenit välillä venyy. Kun jos Viivillä olisi muutenkin lepopäivä, niin se lepäilee ihan mielelläänkin kotona sillä aikaa, kun olemme Jäynän kanssa treenailemassa.

Kuvat: Oskari Keisala

Jäynän kanssa on treenailtu hakua aika ahkerasti. Pakkasten ja huonojen ilmojen takia treenejä on välillä peruttu, mutta ollaan päästy metsään, taajamaan ja rakennuksiin ihan riittävästi. Jälkeä ei ole tullut oikein tehtyä, mutta ilmeisesti Jäynä kyllä muistaa senkin ihan hyvin. Meillä oli tuossa helmikuulla hälytysharjoitukset taajamassa ja meidänkin alueelle oli tehty muutama jälki. Löysimme kaikki jäljet ja Jäynä ilmaisi jäljeltä jopa tulitikkuaskit. Eli aika hyvin jäljen päällä mentiin ja esineilmaisut näyttäisivät olevan superhyvällä mallilla.

Kartturin kanssa hommiin lähdössä 🙂

Jäljeltä löydetty tulitikkuaski. Ullalle kiitos kuvista.

Ilmaisun kanssa meillä on edelleen hieman takkua 😦 Jäynä ilmaisee tosi hienosti ja korrektisti löytämänsä ihmiset, mutta se ottaa rullaa suuhun vähän muutenkin. En oikein tiedä, ottaako se rullan vaan siksi, että on kiva kanniskella suussa jotain, vai onko siihen joku muu syy. Olen edelleen tehnyt niin, että joko jätän asian kokonaan huomiotta tai sanon jotain tyyliin ”höpöhöpö nyt”. Itse ilmaisuissa on kuitenkin edetty jo hankalampiin juttuihinkin. Kerran laitettiin treeneissä etsittävät piiloon lähelle toisiaan ja katsottiin, miten Jäynä ratkaisee asian, kun se saa molemmista hajun samaan aikaan. Jäynä otti hienosti rullan toisen etsittävän luona ja ilmaisulla vei minut saman ihmisen luo, vaikka se ihan selvästi tiesi, että ihan lähellä on toinen. Kun ensimmäinen oli ilmaistu ja palkka saatu, Jäynä lähti heti luvan saatuaan sinne toisen ihmisen luo ja ilmaisi myös sen täydellisesti. On se vaan fiksu poika 🙂 Rakennusetsinnässä päästiin testaamaan, sujuuko ilmaisu myös silloin, kun maalimies löytyy ihan läheltä. Olin itse huoneen ovella ja etsittävä oli parin – kolmen metrin päässä ovesta pienen pöydän alla. Jäynä teki myös tässä mallikkaan rullailmaisun, joten luulisi tuon onnistuvan myös maastossa. Hankalammissa rakennuspiiloissa olen vielä käyttänyt suorapalkkaa, että Jäynä saa varmasti palkan oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta. Eli siitä, että paikallistaa hankalassa piilossa olevan ihmisen.

❤

Treenien lisäksi on tietysti touhailtu kaikenlaista muutakin. Jouluaikaan oltiin veljen perheen kanssa viikko hulppealla huvilalla ja hyvin Viivi ja Jäynä menivät lapsiperheenkin kanssa. Lapsetkin osaavat silitellä Viiviä nätisti ja varovasti, kun heille kertoo, että Viivillä on selkä kipeä ja sitä pitää varoa. Jäynä tosin hieman innostuu välillä liikaa lasten riehakkaista leikeistä ja taisi se pari kertaa touhottaessa tönäistä lapsen kumoonkin. Mutta mitään sellaista ei todellakaan tarvitse pelätä, että Jäynä olisi millään tavalla pahantahtoinen. Helmikuussa tuli nukuttua yksi yö laavulla ennestään vieraan koiran kanssa, mutta Jäynällä synkkasi heti vanhemman herrasmiehen kanssa. Viivi menee nykyään melkein missä vaan koiraseurassa, kunhan vieraat koirat eivät tunge iholle. Arki rullaa tällä hetkellä siis melko vaivattomasti. Hieman pitää välillä sovitella lenkkejä, kun toinen ei enää mielellään pitkästi mene ja toinen taas tarvitsisi kunnon lenkkejä. On ollut hauska seurata sitäkin, miten Viivi ja Jäynä ovat kasvaneet pariksi, joka toimii omalla tavallaan. Ne eivät leiki keskenään, vaikka Jäynä yrittää kovasti innostaa Viiviä. Ne nukkuvat paljon yhdessä ja kun tulemme Jäynän kanssa treeneistä kotiin, Jäynällä on aina kiire katsomaan Viiviä. Kun Viivi oli tässä yhden viikonlopun hoidossa ja olimme Jäynän kanssa kaksin, Jäynä kaipasi kaveriaan ihan selvästi.

Tunnelmat laavuyön jälkeen

”Juteltiin tuossa, että ei olla nähty meiän iltaruokaa ollenkaan”

Jälkileiri ja ne kokeet

Meillä oli tuossa jokunen viikko sitten oman yhdistyksen jälkileiri, jossa oli ulkopuolinen kouluttaja. Tehtiin muutama erilainen jäljennostoharjoitus sekä muutama jälki. Vähän hassua, että Jäynän kanssa meni jäljennostoharjoitukset tosi hyvin. Mutta kun oli tehty jälki ja sen aluksi se jälki pitää nostaa, niin ne eivät sitten oikein sujuneet. Väittäisin, että minä teen asioita jotenkin eri tavalla erilaisissa harjoituksissa, vaikka luulen kehittäneeni hyvät ja selkeät rutiinit jäljelle lähtemiseen. Kaikkea sitä voi luulla 😉

Jäljennostoissa Jäynä löytää aika tuoreet jäljet tosi varmasti. Se myös tutkii jälkeä jokusen metrin molempiin suuntiin ja osasi ainakin kolme kertaa peräkkäin valita oikean suunnan, vaikka minä en tiennyt, kumpaan suuntaan jälki menee. Mutta näyttäisi siltä, että jos takajäljeltä tuulee, Jäynä saattaa valita suunnan väärin. Mutta ehkä siinä tilanteessa mun täytyy opetella lukemaan Jäynää. Koska parin harjoituksen perusteella tällaisessa myötätuulitapauksessa Jäynä yrittää jäljelle nenä pystyssä. Kun se laittaa nenän maahan ja tutkii jälkeä, niin oikea suunta tuntuisi löytyvän varmemmin. Mutta nämä nyt ovat näillä harjoitusmäärillä vielä parhaita arvauksia. Pitää tehdä vaan paaaaljon lisää jäljennostoharjoituksia, ennen kuin osaamme Jäynän kanssa nämä jutut.

Ei paras kuvakulma minusta, mutta muuten hyvä kuva meidän rauhoittelujutuista ennen jäljelle lähtemistä 🙂

Lauantai-iltana jokaiselle oli tehty reilu puolen kilometrin jälki maastoon muhimaan. Kokemattomimmat ajoivat jälkensä tuoreempina, kokeneet 5 – 6 tuntia vanhoina. Meidän jälki taisi olla sen pari – kolme tuntia vanha ja noin 650 metriä pitkä. Jäljen nostamisessa oli vähäsen hässäkkää, mutta kun se sieltä saatiin kaivettua, niin Jäynä lähti menemään kuin juna. Jäljen alkupää oli vähän ryteikköinen ja siellä mentiin kyllä liinatuntumalla. Jäynää ei paljon näkynyt, oli vaan risukkoon menevä oranssi liina. Mutta koiraan luottaen menin perässä ja aika pian tulikin ensimmäinen esine, johon Jäynä pätkähti maahan. Olen kyllä niin iloinen siitä, että Jäynän esineilmaisut on ainakin tällä hetkellä näin varmoja 🙂 Jatkoimme jäljestystä ja yksi mutka mentiin vähän suoraksi. Jäynä korjasi kuitenkin tilanteen itse aika nopeasti. Toinen mutka menikin sitten vähän pahemmin hukkaan ja siinä tarvitsin kouluttajan ja GPS:n apua, että löysimme jäljen uudelleen. Tässä oli opetuksena, että ei ehkä kannata jäädä siihen samaan kohtaan pyörimään ja sotkemaan jälkeä vähän lisää jokaisella pyörähdyksellä, vaan kannattaisi ehkä tehdä heti vähän isompi ympyrä, että jälki löytyy uudelleen sieltä, missä ei ole itse ollut tallomassa. Tästä jälki kuitenkin jatkui, mutta jostain syystä Jäynä ei tuntunut enää ihan niin varmalta. Ehkäpä se johtui siitä, että emme ole kadottaneet jälkeä noin huolella aikaisemmin, eikä Jäynä osaa vielä toimia tuollaisissa tilanteissa kovin hyvin. Enkä minäkään oikein osannut/voinut tukea, kun en tiennyt, missä jälki menee. No, jatkoimme jälkeä joka tapauksessa. Viimeiseltä esineelta taisi tulla hajua aika kauas, koska Jäynän nenä nousi hakkuuaukealla. No, minähän olin taas, että jäljellä ei saa mennä nenä pystyssä ja jatkamme vasta, kun nenä laskee alas. Tällä tyylillä sitten taistelimme hakkuuaukealla eteenpäin, mutta Jäynän jäljestys meni kyllä koko ajan huonommaksi. Olin vähän tuskastunut. Vaikka ehkä se nenän nostelu johtui kuitenkin siitä, että tulimme koko ajan lähemmäs loppuesinetta. Kouluttaja sitten jo puuttui asiaan ja kehotti päästämään koiran irti. Päästin ja Jäynä meni suoraan sinne loppuesineelle, jolle olin niin kovasti yrittänyt sitä estää pääsemästä… Että onneksi Jäynällä on kuitenkin tuo motivaatio kunnossa, vaikka se muuten onkin vähän mammanpoika ja herkkä mun typeryyksille. Jospa sekin on jo tajunnut osaavansa nämä hommat minua paremmin 😉 Tämän jäljen opetuksia olivat mielestäni ne, että voin tehdä Jäynälle jo pidempiä jälkiä huoletta. Jäljen hukkaamista ja sen uudelleen etsimistä meidän on opeteltava aika paljon lisää. Ja jos Jäynä nostaa jäljellä nenän, siihen on todennäköisesti joku useimmiten järkevä syy. Joko se saa hajua esineestä tai se on hukannut jäljen ja etsii sitä ilmavainulla. Jäynästä kyllä näkee tosi hyvin, kun jälki menee hukkaan, että siinä mielessä se on kyllä helposti luettava kaveri pimeässäkin. Koska niin, tämä jälkihän ajettiin kokonaan pimeässä.

Sunnuntaille jäi sitten vielä harjoitus, jossa tehdään tarkoituksella niin hankala jälki, että se menisi hukkaan. Että päästään opettelemaan sitä jäljen etsimistä uudelleen. Samalla jäljelle laitettiin monenmoisia hankaluuksia ja samalla oli tarkoitus siis opetella lukemaan omaa koiraansa. Tässä kuva kaaviosta, jossa siis kaksi jälkeä tehdään samaan aikaan toistensa peilikuvina:

Jäljet siis ylittävät toisensa ja harhajäljen jälkeen on terävä kulma. Sen jälkeen 90 asteen kulma ja sen jälkeen paluuperä tuolla kohdassa reunassa, jossa vasemmalla on ympyrä sen sen yläpuolella kuva siitä paluuperästä. No sama kuva on myös oikealla reunalla. Tällä kerralla jälkiä ajoi vain yksi koirakko kerrallaan, mutta tähän voi lisätä vaikeutta vielä silläkin, että molemmat jäljet ajetaan samaan aikaan. Jäynälle tuli ajettavaksi kaavion vasemmalta lähtevä jälki ja toinen jälki oli ajettu ensin. Tuo harhajälki meni todella hienosti. Jäynä käänsi ehkä vähän päätä harhan kohdalla, mutta jatkoi omaa jälkeään epäröimättä pätkääkään. Superhieno mies! Terävässä kulmassa oli oikeastaan aika hassu reaktio Jäynältä. Se ajoi jälkeä ja sitten se vaan pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneenä kuin sanoen: ”Se oli ihan äsken tässä, mutta nyt sitä jälkeä ei ole missään. Se vaan katosi!”. Siinä kohdassa oli vielä pieni kallio ja Jäynä seisoi kallion päällä. Se jotenkin oikein korosti sitä hassua ilmettä. Pienen etsimisen jälkeen se kadonnut jälki löytyi kuitenkin uudelleen. Jälki meni sillä tavalla kivassa maastossa, että välillä sammaleessa/jäkälässä näki itsekin jäljentekijän kengänjälkiä ja pystyi kehumaan koiraa varmasti oikeassa kohdassa, eli kun se on jäljellä. Paluuperän kanssa Jäynälle tuli sitten taas pattitilanne. Jälki vaan katosi selittämättömästi. Ehkä tässä vaiheessa viikonloppu jo vähän painoi Jäynän jaloissa ja mielessä, koska se ei oikein jaksanut enää ratkoa tätä ongelmaa ihan niin intensiivisesti. Jälki kuitenkin löytyi ja lyhyen ajamisen jälkeen pysäytin Jäynän ja palkkasin sen. Hauska ja opettavainen treeni kyllä! Ehkä oikeasti ei kannattaisi laittaa jäljelle näin montaa uutta ja hankalaa asiaa kerralla, kun koirakaan ei ole vielä mikään superosaava. Mutta eipä ne kerrasta mene rikki ja tässä olikin tarkoitus opettaa ohjaajaa enemmän. Kuten leirillä monesti, täälläkin piti saada pariin päivään mahdollisimman monta erilaista harjoitusta, että voimme sitten itseksemme treenata näitä asioita ajan kanssa. Siinä mielessä leiri oli mielestäni erittäin onnistunut 🙂 Paljon uusia ideoita ja ajatuksia, joskin leirin jälkeen Jäynälle ja minulle on tehnyt hyvää tehdä vähän yksinkertaisempia juttuja, että saadaan Jäynänkin itsevarmuus takaisin. Mutta sain ainakin uskallusta kokeilla vaikeampiakin asioita, koska Jäynä osaa jo aika paljon kuitenkin.

No sitten se meidän hakukoe, kun ennen koetta saatiin aikaan valeilmaisujen suma 😀 Hallintaosuus ennen maastoa meni ihan loistavasti. Olemme treenanneet paikkamakuuta aika monenlaisissa paikoissa ja eri pituisia aikoja. Kokeessa Jäynä kulki mukanani sen noin 50 metriä vaivattomasti ja makasi sen kolmisen minuuttia paikallaan kuin tatti. Kun lähdimme maastoon, Jäynä otti aika alkuvaiheessa rullaan kerran suuhun muuten vaan. Onneksi maasto oli avointa ja näin, että ei se Jäynä mitään ihmistä löytänyt. Pyysin vaan pudottamaan rullan. Jatkoimme vähän matkaa ja aika pian näin Jäynästä selvästi, että nyt ollaan hajulla. Sieltä se tuli suopursupusikosta pian rulla suussa ja lähdimme näytölle. Maali oli aika isossa maakuopassa ja sain laskea melkein pyllymäkeä, että pääsin perille 🙂 Löydön jälkeen jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan ja aika pian Jäynä jälleen nosteli nenäänsä. Näin, että Jäynä pyöri lähellä sitä paikkaa, mistä olimme löytäneet sen ensimmäisen maalin. Sen vuoksi olin vähän tyhmä, kun Jäynä tuli luokseni rulla suussaan. Jäynä näytti mielestäni vähän epävarmalta ja sitten minäkin epäililin, että olisiko tässä nyt valeilmaisu. Todennäköisesti minun epävarmuudesta johtuen Jäynä pydotti rullan ja lähti uudelleen maalille. Siellä se ihmetteli vähän aikaa, että pitääköhän rulla viedä uudelleen, kun vein sen jo kerran. Jäynä kuitenkin päätti ottaa rullan uudelleen ja toi sen minulle. Tällä kerralla en törttöillyt, vaan kytkin liinan ja menin perään. Maali oli kyllä niin hyvin piilossa, että kun Jäynä meni maalin viereen suopursupuskaan maahan, olin sekunnin murto-osan, että ”Voi ei, ei täällä ole mitään!”. Mutta olihan siellä, pienessä ojassa suopursujen keskellä aika lähellä sitä ensimmäistä piiloa siinä ihan Jäynän vieressä. Eli koe läpi ja tälläkin kertaa vähän ohjaajasta huolimatta 😀 Yleisarvosanaksi tuli Erinomainen miinus, koska minä olin vähän tyhmä. Kokonaisuutena meidän homma meni kuitenkin aika hyvin, vaikka itse jännitin niin älyttömästi, että mielestäni vaan kompuroin ja törttöilin kokeen alusta loppuun. Ehkä se kuitenkin näytti ulospäin ihan hyvältä. Ja kun varsinaisia tyylipisteitä ei jaeta, vaan asiaa mietitään enemmän oikeiden etsintöjen kannalta, niin se toinen ilmaisu meni oikeastaan hyvin. Siis siinä mielessä, että tyhmästä ohjaajasta huolimatta koira toimi ja kertoi löytäneensä ihmisen, vaikka en ihan heti uskonutkaan.

Nyt on sitten talvi aikaa viilata ilmaisua kuntoon ja ehkä treenata myös jälki peruskoekuntoon. Ja myös PK-hakuryhmässä pidetään pientä painostusta, että eikö nyt kevääseen mennessä saataisi nekin asiat alokasluokan tasolle. Se on vaan se tottis edelleen vähän alkutekijöissään. Ehkä aika tuttu tarina, että maastoja jaksetaan treenata, mutta tottista ei niinkään 😀