Viimeisen parin kuukauden aikana olen yrittänyt keskittyä nyt jälkeen ja tokoiluun Jäynän kanssa. Myös Leo ja Viivi ovat päässeet jäljestelemään ja vähän tokoilemaankin.
Leksalle tehtiin viime kuussa ”marjanpoimijajälki”. Eli välillä kävellään suoraan ja välillä sitten pyöritään ja hyöritään. Jäljellä oli viisi pyörimiskohtaa sekä alussa, lopussa ja pyörimisten välissä suoraa kävelyä. Pyörimiskohdat oli merkitty jäljelle niin, että puuhun pyykkipoika siihen, mistä pyöriminen alkaa ja toinen pyykkipoika siihen, mistä jälki jatkuu normaalina. Ajatuksena oli myös se, että pyöriminen on välillä kulmassa ja välillä suoralla. Eli että koiran täytyy todella etsiä se ”ulospääsy”, eikä jälki jatku aina suoraan eteenpäin sykerön jälkeen. Sanoisin, että harjoitus meni vauhdikkaasti. Parilla ensimmäisellä sykeröllä Leo hidasti ja ihmetteli vähän, mutta löysi aika nopeasti ulospääsyn. Sen jälkeen se sitten kaahotti vaan eteenpäin, enkä oikein osaa sanoa, millä menetelmällä se päätteli, mihin suuntaan jälki jatkuu. Lopussa homma menikin vähän häsläämiseksi, mutta se saatta johtua siitäkin, että jäljen lähellä näytti olevan suunnistusrasti. Eli loppupäässä saattoi olla lisäksi myös harhajälkiä. Loppuun Leksa kuitenkin löysi kaahaamisellaan ja löysi loppupalkkana olevan vinkulelun astumalla sen päälle. En osaa nyt oikein sanoa mitään tämän yhden jäljen perusteella, että opittiinko me jotain vai ei. Teimme Leon lisäksi myös toiselle ryhmämme koiralle samanlaisen jäljen ja sen touhu oli hyvinkin eri näköistä, kun Leolla. Minni ratkaisi asian sillä, että meni sen sykerön ulkopuolelle ja kiersi sen löytäen sillä tavalla kohdan, mistä jälki jatkuu. Siinä näkee sen ajattelevan ja kaahaavan koiran eron 😉 Tein Jämillä sitten samantyylisen jäljen Leolle ja se menikin paremmin. Pyörimiskohdat olivat isommat ja Leo joutui enemmän työstämään asiaa. Jämillä se oikein pyöri siinä marjanpoimimiskohdassa ja kävi välillä ulkopuolella. Sitten palasi takaisin ja etsi ulospääsyn. Hyvä jälki 🙂 Koska olen menossa Leon kanssa jälkikokeeseen nyt viikonloppuna, niin pitihän sitä tehdä edes se yksi kahden kilsan jälki ennen koetta. Yhden treenikaverin kanssa tehtiin vaihtarina toisillemme jäljet yhtenä sateisena sunnuntaina. Leon jälki meni muuten hyvin, mutta vähän ennen puoltaväliä sattui vähän ikävä välikohtaus. Leo alkoi yhtäkkiä aivastelemaan ihan älyttömästi ja toisesta sieraimesta tuli vähän vertakin. Sanoin jo, että meidän jälki oli kyllä tässä. Mutta Leo sitten lopettikin aivastelun ja oli itse jatkamassa jälkeä. Nenä näytti puhtaalta, mutta juotin Leksaa vielä varmuuden vuoksi ja tarkistin nenun vielä ”putsauksen” jälkeen. Ei näkynyt mitään ja Leksaa piti vallan pidätellä, kun se olisi vaan halunnut jatkaa. Päättelin sitten, että ilmeisesti Leo vaan tökkäsi nenänsä johonkin, tai sitten nenään meni joku roska, joka tuli aivastelemalla ulos. Jatkoimme jäljestystä ja minä tarkkailin Leksaa. Se näytti toimivan ihan normaalisti ja jatkoimme jäljen loppuun saakka. On se vaan sissi 🙂
Leksa on lisäksi päässyt tokoilemaan ja jopa Viivikin vähän. Viivi on kyllä ihana, kun se suorastaan kihisee innosta päästessään tekemään jotain. Tein sille muutama viikko sitten pienen jäljenkin soralle ja mummeli jäljesti ihan intopinkeänä. Viivin kanssa ei vaan pidä innostua treenaamaan liikaa, kun se tulee vähän kaikesta kipeäksi. Toisaalta se on välillä kipeä, vaikka ei tehtäisi mitään. Aika hyvin sen kyllä Rimadylin ja vatsahappobakteerien voimalla vetää., mutta välillä huomaa, että mummeli kärttyilee normaalia enemmän. Silloin annan sen huilata. Kyllä sen sitten huomaa, kun mummoa taas menottaa. Edelleen huonoja päiviä on kuitenkin selvästi hyviä päiviä vähemmän. joten tuossa tuo söpöilee ja kirkuu mukana. Ja Viivi on tainnut lämmetä myös Jäynälle jo vähän. Lenkillä Leo ärähti Jäynälle vähän enemmän, kun Jäynä ei ymmärtänyt lopettaa niskassa roikkumista nätisti pyytämällä. Kun Jäynä vinkaisi, Viivi juoksi heti katsomaan, onko pennulla kaikki hyvin. Haisteli kaulaa ja suupieliä ja päästi sitte Jäynän jatkamaan juoksemista. Että vaikka mummeli yrittää esittää välinpitämätöntä, niin kyllä se kuitenkin taitaa salaa vähän tykätä Jäynästä.
Jäynän kanssa on jatkettu jäljestämistä pääasiassa metsässä. Se menee kyllä tosi kivasti metsikössä ja voisin tehdä sille jo pidempiäkin jälkiä. En ole mitannut tekemiäni jälkiä tarkasti, mutta reilusti alle sadan metrin pätkiä ne ovat. Sanoisin, että maksimissaan 70 – 80 metriä. Ja namia on jäljellä vielä tosi paljon. Tokoilua on tehty vähän fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Jäynä tarjoaa jo mielestäni aktiivisemmin perusasentoa, eikä tarvitse kovin paljon käsiapua. Mutta nami minulla on kyllä vielä vasemmassa kädessä melkein aina. Olen tehnyt imuuttamalla sen kanssa askeleen ja parin seuraamisia ja pieniä käännöksiä. Takajalkojen käyttöä esiintyy vaihtelevasti. Eli todennäköisesti en itse tee kaikkia käännöksiä samalla tavalla. Paikalla istumista ja makaamista olemme harjoitelleet myös vähän. Ruokakupilla Jäynän täytyy muutenkin istua ja siinä voin jo mennä kauemmasti ja kääntää jopa selän. Makuulla se ei pysy ihan niin hyvin. Olemme tehneet ehkä noin 15 sekunnin pysymisiä. Leikkimisessä olemme myös edistyneet ja nyt Jäynä jo tuo joitakin leluja minulle käteen saakka ainakin välillä. Pallot se omii, mutta veto- ja repimisleluja se tuo jo ajoittain revittäviksi. Ehkä se meidän välinen luottamus tässä rakentuu pikkuhiljaa 🙂 Muuten Jäynä on keskittynyt kasvamiseen. Aikuisen bordercollieuroksen ihannekorkeus on 53 cm rotumääritelmän mukaan. Ymmärtääkseni paino on yleensä siinä 20 kilon huiteilla tai muutama kilo alle. Jäynä menee tällä hetkellä puolen vuoden ikäisenä siinä 54 sentin tuntumassa ja painaa noin 20 kiloa. Se on selvästi takakorkea tällä hetkellä ja runko on aika lyhyt jalkoihin verrattuna. Että eiköhän tuohon vielä tule uusia ulottuvuuksia jonkun verran. Saa nähdä millainen mötikkä siitä kasvaa.
rusketusraidat.wordpress.com 