Treenit tauolla, kuten kaikilla

Kaikki yhteistreenit on nyt meillä tauolla, kuten kaikilla muillakin. Myös salilla käyminen on tauolla, joten aikaa riittää Jäynän kanssa touhailuun 🙂

Etätyökaveri

Hankin itselleni juoksuvyön, että voin juosta Jäynän kanssa muuallakin kun jossain perämetsillä. Siis kun aluksi käytiin hölkkäilemässä aina niin, että Jäynä sai juosta vapaana. Noh, parin lenkin jälken Jäynä yllättäen keksi, että tässähän voisi vetää sillä tavalla tasaisesti. Aluksi se jolkotteli vaan mukana, eikä oikein tajunnut sitä vetämistä. Mutta kun se sitten tajusikin, piti hankkia kunnolliset vetovaljaat Jäynälle myös. Ei olla päästy juoksemaan vielä kovin montaa kertaa, mutta varusteet on nyt ainakin kunnossa 🙂 Kunhan tuo satanut lumi ja jää tuosta taas kaikkoaa, niin jatkamme uusien ennätysten metsästystä, koska mun juoksuharrastus on erittäin alussa vielä. Kun lähtötaso on melkein nollassa, niin suunta on vain ylöspäin.

Valjasostoksilla

Tottishommissa olen yrittänyt pitää löytynyttä intoa yllä sellaisella säännöllä, että iltaruokaa ei saa antaa ruokakiposta, vaan se pitää antaa treeninameina. Olen myös kirjoittanut itselleni aina pariksi viikoksi listan treenattavista jutuista, että ei voi käyttää sitä tekosyytä, että ei oikein keksi mitä pitäisi tehdä. Nyt on jumpattu kaukokäskyjen asentojenvaihtoja niin, että takajalat ei liiku. Aika paljon vielä autan Jäynää, mutta edistystä on selvästi tapahtunut. Toinen helppo juttu on ollut se, kun lähden Jäynän sivulta ja kun palaan siihen. Jäynä on ollut niissä tilanteissa vähän rauhaton, etenkin siinä kun palaan viereen. Eipä ole enää 🙂 Tai ei ollut ainakaan pari iltaa sitten. Laiskoina iltoina on tehty edes pidempi paikkamakuu. Ja sitten on tietysti semmonen takaportti, että on jos on treenattu jo päivällä jotain, vaikka jälkeä, niin saa sittenkin antaa iltaruuan kiposta 😀 Että vähän tulee kyllä käytettyä tekosyitä, mutta on nyt kuitenkin treenattu edes jotain, mikä meidän tilanteessa on askel oikeaan suuntaan.

NoseWork-juttuja yritin myös tehdä, mutta totesin, että varusteeni ovat hieman puutteelliset. Pitäisi nyt askarrella joku teline purkeille tai keksiä jotain muuta. Jäynä ja etenkin minä turhauduimme vähän turhan nopeasti, kun vesilasit vieri pitkin lattioita ja muovirasiat meni edellä, jos niitä vähänkin koski.

Jälkeä olemme tehneet myös jonkin verran. Ja olemme taas tilanteessa, että homma ei oikein suju. En vaan ole vieläkään saanut kiinni siitä, että mitä teen väärin. Ehkä teen liian tylsiä treenejä tai jotain. Jäynä osaa edelleen jäljestää todella hyvin, mutta se ei vaan jaksa/halua keskittyä jälkeen pitkiä pätkiä kerrallaan. Toisaalta se löytää sieltä jäljeltä jopa pienet kolikot metsässä ja toisinaan hukkaa helpon jäljen ilman mitään selkeää syytä. Olen ajatellut, että ehkä se vapaana jäljestäminen on opettanut Jäynän roiskimaan vähän liikaa. Että ei nyt olla tehty sitä hetkeen, eikä varmaan tehdäkään. Yritämme tehdä nyt vaan erilaisia treenejä ja haarukoida, että mikä se asia on, joka on ongelman ydin. Eiköhän se jälleen kerran löydy sieltä minun päästä liinaa. Turhauttavaa joka tapauksessa, kun koira selvästi osaa, mutta joku siinä nyt vaan tökkii.

Pieni metalliesine löydetty ja ilmaistu

Kaikenlaisen treenailun lisäksi ollaan lenkkeilty ja ulkoiltu paljon. Jäynä tuntuu olevan tyytyväinen pidempiin lenkkeihin ja useisiin eväsretkiin. Myös koirakavereiden kanssa on käyty välillä lenkillä (omistajat turvaväliä pitäen), että Jäynäkin saa oikoa raajojaan kunnolla. Tosin silläkin taitaa olla päiviä, että se toivoisi mun lähtevän aamulla normaalisti töihin, että saisi nukkua rauhassa.

Kaverukset pysäytetty poseeraamaan

NoseWork ja muita treenejä

Niin, miten se meidän NoseWork-kurssi meni? No sehän meni hyvin 🙂 Parin lyhyen harjoituksen aikana Jäynä oppi jo laittamaan nenän purkkiin ja vähän erottelemaan kahta purkkia, joissa toisessa oli hajua ja toisessa ei. Laji tuntui itsestäkin aika kivalta ja ei siellä onneksi tarvinnutkaan koiran osata tehdä asioita hitaasti 😀 Ajattelin, että voitaisiin treenata näitä perusasioita kotona vaikka kanelitangon palalla. Siis että etsitään tiettyä hajua ja sitä ilmaisua. Kanelitankoja olen jo saanut hankittua, nyt pitäisi miettiä muita käytännön juttuja. Mutta nythän aikaa on, kun kaikki treenit on tauolla 😦

Tottishommissa on tehty myös yhtä ja toista. Pidän nykyään melko tunnollisesti treenipäiväkirjaa ja sinne on noussut paljon juttuja, joita pitää treenata. Ehkä BH:ssa tarvittavat asiat on jo aika hyvin kasalla, joten pitäisi varmasti treenata jo kokonaisuuttakin vähän enemmän. Tai siis kasalla ja kasalla… kaikki liikkeet on vähän sinne päin, en ole oikein itse tyytyväinen itseeni. Jäynä tietysti tekee sillä tasolla, minkä minä olen sille opettanut. Mutta vaikka me ei olla tehty kaikkea ihan viimeisen päälle tarkasti, niin onneksi Jäynän tekeminen on kuitenkin iloista.

Pari viikkoa sitten tottikset Jäynän kanssa ei oikein sujuneet. Se oli jotenkin jähmeä ja kun kokeilimme kantamista ja koiran antamista toiselle ihmiselle, niin Jäynä rimpuili. Jäynä ei yleensä rimpuile sylissä, koska sitä on treenattu lapsesta asti. Ajattelin, että jotenkin se treeni tuntui nyt väärältä. Tai enemmänkin niin, että Jäynä ei ollut oma itsensä. Viikonloppuna meillä olikin jo varattuna kattava rankakäsittely/hieronta Jäynälle ja sieltähän se selvisi, miksi kantaminen oli Jäynän mielestä epämukavaa. Sillä oli rintaranka kunnolla jumissa. Käsittelyssä jumi lähti onneksi hellittämään hyvin, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Mutta eipä ihme, että kanniskelu ei Jäynää oikein kiinnostanut. Jäynällä oli muitakin jumeja, todennäköisesti tuolla jäätiköllä lenkkeilystä johtuvaa. Ei mitään huolestuttavaa siis 🙂 Jäynän kanssa nyt vaan täytyy käydä aika säännöllisesti hoidettavana, kun se on tuollainen touhottaja ja tekee asiat tunteella ❤ Siinä ei paljon edessä pönöttävät puut tai kivet vauhtia hidasta.

Omatoimista ”rankahuoltoa” 😀

Jälkeä olemme tehneet myös jonkin verran haun lisäksi. Viimeksi treenasimme teräviä kulmia ja kuten odotettua, Jäynä meni kulmasta vähän yli. Mutta vain jokusen metrin. Sitten oikea suunta löytyi, mutta Jäynä halusi kuitenkin tarkistaa, ettei jälki sittenkin menisi johonkin toiseen suuntaan. Muistan, että Leolla oli kulmien kanssa ihan samanlainen vaihe. Eli oikeastaan kulmat meni jo oikein, mutta jostain syystä piti kuitenkin tehdä varmistuskierros. Ainakin Leon kanssa tämä vaihe meni ohi, joten en ole Jäynänkään kanssa asiasta millään tavalla huolissani. Kyllä se vielä oppii luottamaan itseensä kulmienkin kanssa 🙂 Muuten meidän jälkihommat sujuu aika hyvin. Jäljennostot on edelleen melkoista roiskimista, mutta mielestäni siinäkin on päästy eteenpäin sillä, että olen tehnyt Jäynälle nostoja vähän helpommasta kulmasta enemmän. Ja välillä vaan hankalampia. Ja se mistä tykkään Jäynän kanssa jäljestäessä on se vauhti. Se on sopiva. Ja pystyn jäljestämään Jäynän kanssa myös ilman liinaa. Jäynä jää odottelemaan minua, jos en pysy mukana, tai tulee hakemaan. Voiko näin yhteistyökykyistä koiraa ollakaan ❤ Otan nyt ilon irti tästä yhdessä tekemisestä samalla peläten, että Jäynä jossain vaiheessa tajuaa, että minä olen oikeastaan melko hyödytön osanen näissä etsintähommissa ja hän tekee hommat paremmin ilman minua. Tai sitten se on vaan niin huomaavainen ja kiltti, että pitää mut hommassa mukana kaikesta huolimatta.

Arjessa ollaan nähty aika paljon vaivaa ohitusjuttujen eteen. Meillä on lenkillä mukana pallo, jonka kanssa ohitukset menee jo melko hyvin. Joskus vastaan tulee melkoista loppuvastustajakamaa ja sellaisten ohittaminen on vielä liian vaikeaa. Jäynä ei vieläkään luota siihen, ettei huutava ja remmissä riehuva koira tule päälle 😦 Jäynä selvästi yrittää, mutta ei vaan voi olla vilkuilematta. Ja kun se sitten huomaa, että ”vastustaja” riehuu räkä roiskuen, niin ei vaan pysty. Mutta fiksusti käyttäytyvien koirien ohi päästään jo pääsääntöisesti hyvin ja hankalammatkin menee, jos voidaan väistää vähän sivummalle. Mutta on tämä kyllä välillä turhauttavaa, kun homma jo sujuu, kunnes jonain päivänä ei taas sujukaan. Yksi huono ohitus ja tuntuu, että ollaan melkein lähtöpisteessä jälleen kerran. Mutta eiköhän tämä joku päivä korjaannu, jos vaan itse saan pidettyä oman pääni kylmänä.

Lenkkien vakiovaruste

Täysi höyry päällä :)

Ihan on hyvä mieli, kun on voitu treenailla Jäynän kanssa täysillä 🙂 Nyt on voitu monena viikkona treenata jälkeä, hakua ja tottista/kettistä.

Huonolaatuinen videosta napattu kuva. Mutta hieno suoritus 🙂

En ole vuosikausiin treenannut enää tokoa tai tottista kovin aktiivisesti, joten en tiedä ja tunne tämän hetken koulutustrendejä kovinkaan hyvin. Tuo käsikosketus on yksi niistä jutuista, joita olen katselut vähän epäröiden. Nyt päätin kuitenkin opettaa Jäynälle käsikosketuksen, jos saisin sillä meidän perusasentoon ryhtiä. On nyt treenailtu tätä pari – kolme päivää ja Jäynä tuntuu hoksanneen jutun aika nopeasti 🙂 Vielä se ei osaa hypähtää kättä koskiessa, mutta eiköhän se pian tajua senkin. Ymmärtääkseni tätä voisi käyttää myös kisatessa liikkeiden alussa, tai ainakin olen nähnyt sitä käytettävän Youtube-videoissa. Mitähän jos oikein kävisi jossain koulutuksessa näkemässä ja kuulemassa nämä uusimmat trendit 😉

Viikonloppuna olen menossa Jäynän kanssa Nosework-koulutukseen. Ihan vaan, koska homma näyttää kiinnostavalta. Ja koska kaikenlainen nenänkäyttö tukee… nenänkäyttöä 🙂 Katsotaan, tuleeko siitä meidän juttu. Jäynälle tekisi ainakin hyvää, että joku näyttäisi mulle, miten koira opetetaan etsimään rauhallisesti ja keskittyneesti 😀 Sosiaalisessa mediassa näkee tosi hienoja videoita koirista, jotka etsivät rauhallisesti ja järjestelmällisesti niitä pikkuruisia juttuja. Niin ajatella, jos Jäynäkin voisi näyttää siltä 😉

”Mitenniin muka?”

Lomat lomailtu :)

Noniin, nyt on vihdoin kaikenmaailman saikutukset, joulutauot ja Thaimaan matkat lusittu ja voimme palata arkeen 🙂 En tiedä, onko se ihan kokonaan vaan ihana asia, lomailu on tietty kivaa myös. Mutta Jäynä varmaan tykkää siitä, että päästään taas treeneihin. Ja myönnetään, tykkään kyllä itsekin.

Ensimmäiset hakutreenit pitähkön tauon jälkeen menivät ihan ookoo. Oletinkin, että Jäynällä saattaa olla ylikierrosten takia tuo rullan ottaminen vähän herkässä ja kyllähän siellä treeneissä pari ylimääräistä rullan ottamista nähtiin. Olin varautunut tähän sillä, että kaikilla maaleilla oli PMR-puhelin, kuten myös minulla. Näin voitiin varmistaa, että voin muistuttaa Jäynää, jos se ottaa rullaa turhaan. Ja alkuinnostuksen jälkeen se rullalla leikkiminen unohtuikin. Seuraavat treenit olivat rakennusetsintää ja se tehtiin irtorullilla (ja yksi piilo suorapalkallakin), koska rakennuksissa tuo virheilmaisujen riski on aina vähän suurempi. Varmistettiin näin, että Jäynä varmasti tarkentaa piilot loppuun saakka, kun rullaa ei kerta saa mistään muualta. Katsotaan, mitä tulevilla viikoilla tehdään ulkotreeneissä, kun välillä on joka paikka yhtä jääkenttää.

Myös tottis/kettistreenit alkoivat. Yllättäen Jäynän seuraaminen näytti jo paremmalta. Ei edistänyt ja poikittanut ollenkaan niin paljon kuin ennen! Ehkä oman askeleen pidetäminen ja olohuoneessa tehdyt pikkutreenit ovat auttaneet. Luoksetulojen eteentulot näyttivät myös paremmilta ja onneksi oli silmäpareja katsomassa, että palkatessa oikeasti otan askeleita suoraan taakse, enkä takavasemmalle. Enkä ainakaan Jäynää kohti. Hyppykin lähti sujumaan jo paremmin, kun Jäynä tajusi, mitä siltä halutaan. Teen arkisin lenkeillä Jäynän kanssa aika paljon kaikenmaailman puiden, puskien ja pylväiden kiertämistä ja Jäynä tarjoaa sitä aika helposti muissakin tilanteissa. Hyppyeste oli Jäynän mielestä siis taas näitä kierrettäviä juttuja 🙂 Mutta kun päästiin rytmiin hyppimisessä, niin kiertäminen unohtui. Kettistelineistä vaakatikapuut oli vähän hankalat, kun varsinkin toinen takajalka oli Jäynällä vähän hukassa 😀 Kun sitä ei saanut muka laskettua välillä oikein mihinkään, niin piti sitten seistä kolmella jalalla. En muista, onko Jäynä koskaan tehnyt ennen vaakatikapuita, joten sovitaan, että ei ole. Ensimmäiseksi treeniksi ihan hyvä siis 🙂 Treenit meni mukavasti, eikä Jäynä ottanut suuremmin häiriötä häkissä huutavista koirista ja viereisessä tilassa olevista purutreeneistäkään. Seuraamisessa kontakti katkoi vähän, mutta toivottavasti se tulevissa treeneissä ei katko enää sitä vähääkään.

Kaupunkikävelyllä

Hyvin on päästy siis vauhtiin ja itsekin olen ihan uudella innolla mukana 🙂 Taisi tuo tauko tehdä hyvää ainakin minulle ja luulen vähän, että Jäynälle myös. Jospa nyt oikeasti laitettaisiin sen tottis kasalle muutaman vuoden katteettomien lupausten sijaan.

Kuvia leiriltä

Nämä Pauliina Havon ottaman kuvat ansaitsevat ihan oman postauksensa 🙂 Tunnelmia Myytin leiriltä, olkaa hyvät:

Näin vauhdikkaasti haetaan köyttä veneestä

Ei tämä ollenkaan pahalta näytä 🙂

”Kato, täällä se sun lelu on”

Kuiskuttelen Jäynälle, että joku on mennyt hukkaan

…ja sitten lähtee

”Mä löysin, mä löysin!”

Liina kiinni ja näytölle

…täysii!

 

Nytkö se kadonnut motivaatio löytyi?

En ole tainnut itsekään ymmärtää, miten koville Leon menettäminen kaksi vuotta sitten otti. Muistan kyllä, kun yritin jatkaa tokoa/tottistelua Jäynän kanssa Leon kuoleman jälkeen. Ensimmäisellä yrityksellä en päässyt edes kentälle saakka, kun itku tuli jo kentän laidalla. En vaan pystynyt 😦 Puolipakolla kuitenkin puskin eteenpäin, vaikka se tekemisen ilo puuttui. Jäynän kanssa tekeminen tuntui muka vääränlaiselta, koska se ei ollut Leo. Jotenkin se huono vire ja mieliala taisi jäädä mulle päälle ja ehkä sen takia en ole päässyt Jäynän kanssa ihan siihen oikeaan mielentilaan itse. Ja sen takia koko tottistelu on tökkinyt.

Mutta nyt kevään ja kesän aikana olen tsempannut 🙂 Hiljalleen onnistumisten kautta Jäynän kanssa tottistelu on hetkittäin tuntunut jo ihan mukavalta. Viikonloppuna olin pitkästä aikaa ihan uudella kouluttajalla ja nyt tuntuu, että joku lukko lopulta aukesi. Hanna Närhi sai mut näkemään ne hyvät jutut meidän tekemisessä ja ehkäpä hänen positiivisuutensa vaan tarttui. Vaikeat ja monimutkaiset asiat tuntuu nyt yhtäkkiä yksinkertaisemmilta ja Jäynä entistäkin hienommalta koiralta ❤ Sain viikonlopun leiriltä kaikkiin meidän harrastuslajeihin uutta intoa ja lisäksi pieni kipinä syttyi uuteenkin lajiin, kun päästiin kokeilemaan vesipelastusta 🙂

Kuva: Pauliina Havo

Jos ja kun jossain lajissa tulee jatkossa hankalalta tuntuvia pattitilanteita, niin tiedän nyt ainakin yhden kouluttajan, joka toimii mulle ja Jäynälle 🙂 Voi olla, että olen jossain leirin jälkeisessä honeymoon-tilassa, mutta nyt tosiaan tuntuu, että joku pitkään kadoksissa ollut tunne löytyi ❤

80/20 ja mukavuusalueita

Yhdistyksemme järjesti omille jäsenilleen koulutusviikonlopun aiheella: Ulkopuolinen kouluttaja + mitä haluat itse treenata. Tai suunnilleen tämä oli alkutieto. Homma meni kuitenkin aika paljon niin, että osallistujat toimittivat kouluttajalle etukäteen listan asioista, mitä haluaa treenata ja miksi. Näistä viesteistä kouluttaja oli tehnyt meille sopivan kokonaisuuden. Kaikki eivät ehkä saaneet juuri sellaista treeniä, mitä olivat toivoneet ja se oli varmasti hyvä asia. Muutenkin meitä ”ravisteltiin” viikonlopun aikana vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Treenattiin myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä onnistu. Koska jos aina treenataan niin, että onnistutaan 100-prosenttisesti, niin silloin ei todennäköisesti opita mitään tai treenata sitä, mitä pitäisi. Se oppiminen tapahtuu silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kuitenkin noin 80 prosenttia treeneistä pitäisi olla niitä, että koira (ja ohjaaja) onnistuvat. Tällä teemalla sitten mentiin, eikä kukaan tosiaan onnistunut 100-prosenttisesti 🙂

Ensimmäisenä tehtiin harha-häiriö-teräväkulma -jälkitreeni. On sillä varmasti joku hienokin nimi, mutta sitä ei sanottu tai sitten en vaan muista. Alla kuva harjoituksesta. Jos et tiedä harjoitusta, niin älä edes yritä ymmärtää 😀 Joka tapauksessa kuvasta olisi ehkä hyvä ymmärtää, että toinen koirakko on S ja toinen P. Älä kiinnitä kuvassa keskellä oleviin kirjaimiin huomiota, niin huomaat, että tämä on aika looginen. Kummallakin on ajettavana siksakin muotoinen jälki, jota ajetaan pätkä vuorotellen. Jäljentekijät ovat jo tehneet harhat kävellessään toistensa jälkien yli. Kun koirakot ajavat jälkeä vuorotellen, joka toisessa kohdassa on pelkkä jäljentekijän harha ja joka toisessa isompi harha, kun toinen koirakko on siitä kohdasta jo oman pätkänsä ajanut.

Jäynän kanssa tämä harjoitus ei mennyt mitenkään täydellisesti. Se lähti hienosti liikkeelle ja ensimmäinen harha meni kohtuullisen hyvin. Mutta kun Jäynä huomasi, että jäljellä on toinenkin koirakko, sillä meni pasmat sekaisin. ”Kuka toi on, haluan mennä katsomaan”. Jäljestys ei oikein suju, jos koira seisoo takajaloillaan ja hyppii ilmaan 😀 Siinä sitten odottelin hieman, että Jäynä muistaisi sen jäljestämisen. Toinen pätkä meni sitten vähän sinne päin. Välillä seistiin takajaloilla ja välillä jäljestettiin muutama metri. En osaa sanoa, miten se reagoi harhaan, siinä oli niin kovin kaikenlaista hässäkkää. Kolmas pätkä meni siihen, että Jäynä haistoi jäljen merkkaamiseen käytetyn puussa olevan kuitunauhan ja oli tohkeissaan siitä. Nenä käväisi maassa ajoittain, mutta ajatus oli kyllä puussa. Mutta vaikka tämä treeni ei mennyt oppikirjan mukaisesti, sain paljon informaatiota meidän ongelmakohdista. Ajattelin, että Jäynä ei häiriintyisi toisesta koirakosta noin pahasti, koska eihän se häiriinny puistossa jäljestäessäkään autoista, pyöräilijöistä, kävelijöistä sun muista. Mutta onhan se tietysti eri asia, jos ympärillä on hälinää koko ajan verrattuna siihen, että muutoin aika tyhjässä metsässä onkin yhtäkkiä joku ihminen ja koira pönöttämässä. Täytyy siis harjoitella sitä, että metsässäkin voi olla häiriöitä 🙂 Ja lisäksi joka paikassa pitää harjoitella koirahäiriöitä, koska ne on Jäynälle hankalia. Lisäksi Jäynän kanssa täytyy miettiä, miten jäljen merkkaa, koska se haistaa puihin laitetut merkit. Tämän tiesin kyllä jo ennestäänkin, enkä ole käyttänyt Jäynän jälkiä merkatessa enää hetkeen mitään liian isoja ja haisevia merkkejä. Sanoisin, että tämä on aika pitkälti itseaiheutettua, koska piilottelen Jäynälle esineitä maahan ja puuhun ja kivien päälle ja mitä nyt vaan keksin. En vaan suostu myöntämään, että kaikenlaisiin esineisiin reagoiminen, olivatpa ne missä vaan, olisi huono asia. Tämä täytyy vaan tiedostaa, jos Jäynälle tarvitsee tehdä maastoon merkattuja jälkiä.

Toisena treeninä suurin osa koirakoista teki sellaisen ison treenin, jossa ensin löydetään iso esine ilmavainulla (esim. reppu). Siitä esineeltä nostetaan jälki ja lähdetään jäljestämään. Sitten jäljestäessä koira saa ilmavainun jäljen päässä olevasta ihmisestä ja sen pitäisi vaihtaa ilmavainuun ja löytää etsittävä. Alla karkea kuva treenistä:

Tarkoitus on siis lähestyä koiran kanssa tuulen alapuolelta reppua. Kun reppu on löytynyt, jäljen päähän kävellyt ihminen on laittanut puuhun merkin muutaman metrin päähän repusta, että tiedämme, mihin jälki lähtee repulta. Koiran pitäisi tietysti osata nostaa jälki ilman apuja ja lähteä oikeaan suuntaan (eikä tuonne takajäljelle, mistä reppu on tuotu). Mutta koska treeneissä ei ollut ne kaikkein kokeneimmat koirat, niin tällä varmistettiin treenin onnistuminen. Jäljestäessä tuuli sitten tuo jäljen lopussa olevan ihmisen hajun ja koiran pitäisi lähteä ilmavainulla ihmisen luo.

Jäynän kanssa tämä treeni meni aika hyvin. Etsimme tyhjää aluetta aluksi reilu puolisen tuntia. Sitten siirryimme tarkoituksella sinne alueelle, johon tuulen pitäisi tuoda repun haju. Ja hienosti Jäynä lähti repulle nenä pystyssä. En oikein tiennyt etukäteen, mitä Jäynä tekee repulle, koska pienemmät esineet Jäynä tuo minulle ja jäljellä Jäynä ilmaisee esineet menemällä maahan. Nyt sillä oli myös ilmaisurulla kaulassa, joten mietin sitäkin vaihtoehtoa, että Jäynä voisi ehkä jopa ottaa sen suuhunsa, kun ei saa reppua tuotua. Kun Jäynä sitten löysi repun, se haisteli reppua vähäsen ja meni maahan. Ei ollenkaan huono ratkaisu sekään. Tosin tällainen esineilmaisu edellyttää sitä, että näen koiran. Että ehkä tähän täytyy myöhemmin keksiä joku muu ratkaisu. Noh, repulta sitten lähdettiin jäljestämään. Jäynä löysi jäljen ja lähti menemään sitä hienosti. Kunnes jostain syystä iski ilmeisesti joku epävarmuus, tai jotain muuta tapahtui, koska Jäynä päätti pysähtyä syömään mustikoita ja variksenmarjoja. Odottelin vähän aikaa, jospa se itse jatkaisi. Mutta koska marjat näyttivät maistuvan vaan koko ajan paremmin, keskeytin herkutteluhetken ja muistutin, että meillä oli tässä tämmönen jälkikin olemassa. Parin kehotuksen jälkeen Jäynä jatkoi jäljestämistä. Kun tultiin siihen kohtaan, mihin tuuli toi jäljen päässä olevan ihmisen hajun, Jäynän pää nousi. Se nosteli nenää tuulta vasten ja korvat meni siihen asentoon, kun ne sillä menee ihmisen haistaessa. Siinä Jäynä muutaman kerran nosti nenän ja laittoi korvat lättänäksi. Sitten se haistoi jälkeä ja taas ilmaa. Tätä Jäynä toisti muutaman kerran ja päätti sitten jatkaa jäljestystä. Menimme sitten loppuun jäljestäen. Loppupäässä Jäynä meni mielestäni vähän sekä ilma- että maavainulla, mutta sieltä se ihminen joka tapauksessa löytyi. Jäynällä ei ole ollut ennemmin jäljen päässä ihmistä ja olihan tämä muutenkin aika erilainen treeni kuin mitä olemme tehneet. Ehkä näiden muuttujien vuoksi Jäynä ei oikein muistanut sitä rullailmaisua. Ihminen sitten antoi Jäynälle sen kaulassa olevan rullan ja samalla minä pyysin tuomaan sen. Ilmaisun loppu menikin sitten ihan mallikkaasti, kun tuosta alusta vaan päästiin eteenpäin.

Piilossa kuusen juurella

Sitten harjoituksen huomiot ja jälkipuinti 🙂 Jäynä reagoi esineisiin ja osaa ainakin jollain tavalla ilmaista ne. Jäynä osaa myös etsiä jälkeä ja lähteä itsenäisesti ajamaan sitä. Tuosta marjojen syönnistä en nyt oikein tiedä, johtuiko se liian vähäisestä jälkimotivaatiosta vai oliko se vain jotain sijaistoimintoa, kun tilanne oli Jäynälle uusi. En nyt kuitenkaan lähde analysoimaan sitä puhki. Puutumme asiaan, jos tuo toistuu. Jäynä osaa ajaa jälkeä silloinkin, kun minä en tiedä, missä jälki menee. Eli se osaa siis jäljestää 🙂 Se ei näköjään kovin helpolla jätä jälkeä, vaikka saisi etsittävästä hajun kesken jäljestämisen. Jos olisin vähän tukenut ja kehunut sitä siinä kohdassa, kun se selvästi sai hajun ihmisestä, se olisi varmasi mennyt. Mutta halusin katsoa, miten Jäynä itse tilanteen ratkaisee. En ole tähänkään pettynyt, koska tässä vaiheessa koulutusta olen aika tyytyväinen, että Jäynä haluaa pitää jäljestä huolta, eikä jätä sitä kovin helpolla. Myöhemmin voimme harjoitella lisää tuota, että vaihdetaan ilmavainusta jälkeen ja jäljestä ilmavainuun. Koulutuksen tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin opettaa ensin sen, että kun jäljestetään, niin sitä jälkeä ei saa jättää. Voi olla, että menen tässä metsään ja minun pitäisi vahvistaa enemmän sitä, että Jäynä vaihtaisi ilmaivainuun. Mutta ehkä minussa asuu sisälläni pienenpieni insinööri, kun haluan opettaa nämä asiat aluksi erikseen vahvoiksi ja sitten vasta yhdistää. En osaa olla myöskään huolissani siitä, että ilmaisu ei sujunut lopuksi ihan oppikirjan mukaan. Uskoisin, että kunhan vaan harjoittelemme ilmaisua lisää ja saamme sen riittävän vahvaksi, se sujuu varmemmin erilaisissa tilanteissa. Jäynä ei vaan osaa asiaa vielä riittävän hyvin. Paria kauneusvirhettä lukuun ottamatta meidän harjoitus meni kuitenkin minun mielestäni hyvin. Sain huomata, että olen jarrutellut Jäynää ihan liikaa, sen kanssa voisi tehdä jo paljon paljon vaikeampiakin juttuja, kuin mitä uskallan kokeilla. Kouluttajalle siis kiitos, että hän vei minut pois omalta mukavuusalueeltani 🙂

Kun nyt sitten sain huomata, että voimme edetä treeneissä reilusti, niin alkuviikon hakutreeneissä niin tehtiin. Maanantaina oltiin pihapiirissä ja Jäynä sai harjoitella rullailmaisua melkein umpipiiloilla. Maalit olivat niin, että ovi oli esimerkiksi raollaan ja Jäynä näki ihmisen ovenraosta, mutta ei päässyt ihan kosketusetäisyydelle. Nämä meni aika hyvin, ihan vähäsen jouduin auttamaan siinä, kun Jäynä otti kyllä rullan suuhunsa, mutta jäi vähän miettimään, että toisiko rullan minulle vai pitäisikö sitä sittenkin kokeilla yrittää ottaa lähempänä ihmistä. Autoin siis siinä, että pyysin tuomaan rullan. Pari piiloa oli niin, että Jäynä pääsi ihmisen luo ihan perille saakka ja niissä ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Näyttäisi siis siltä, että uusissa tilanteissa Jäynä saattaa tarvita vielä vähän apua/vahvistusta, mutta nämä ”perusilmaisut” toimivat, vaikka ympäristö ei olekaan se tavallinen metsä. Tiistain PK-hakutreeneissä tehtiin jo pari valmistakin suoraa pistoa noin 25 metriä syvinä. Pidemmät pistot onnistuvat myös, jos Jäynälle näytetään, että sinne metsään meni joku. Enää emme vie Jäynän kanssa ihmistä perille saakka, saatamme vaan vähän matkaa. Olemme tehneet kuitenkin niin, että Jäynää ei lähetetä pistolle siitä kohdasta, mistä ihminen meni, vaan etenemme hieman keskilinjalla ja lähetän siitä. Ihminen siis menee piilolle vähän L-mallisesti. Ajatuksena siis on, että Jäynä menee pistolle sillä mielikuvalla, että sinne meni joku, mutta etsisi kuitenkin ilmavainulla ihmisen. Tämä tuntuisi toimivan ainakin tällä hetkellä. Olen aika vahvasti haamuja ja ääniapuja vastaan, enkä ole niihin suostunut, vaikka pari kertaa niitä on yritetty minulle ehdottaa 😀 Tiedä sitten, olenko vain jääräpäinen, koska PK-haku lajina ei ole minulle kovin tuttu. Mutta kantavana ajatuksena minulla ainakin yrittää olla, että pelaisimme mielikuvilla ja ilmaivainulla. Ilmaisut näissä pistohommissa sujuivat jälleen erinomaisesti, kuten ne ovat pääasiassa toimineetkin. Tällainen metsässä etsiminen on kuitenkin Jäynälle sitä tuttua juttua, vaikka samalla opetellaankin sitä, että pitäisi mennä suoraan, eikä juosta Jäynälle luontaisia ympyröitä.

Viimeviikolla käväisimme Jäynän kanssa myös tottistelemassa. Treenien teemana oli paukkujen kuuntelu, eli ampuminen. Jäynä teki sivulletuloja ja sivulla istumisia, leikkimistä ja paikkamakuuta paukkuja kuunnellen. Jäynä ei millään tavalla paineistu paukuista, mutta kääntää kyllä päänsä äänen suuntaan ehkä puoleksi sekunniksi. Mielestäni se on ihan luonnollinen reaktio, koska ääni ei ole Jäynälle vielä kovin tuttu. Se on kyllä kuullut pauketta paljonkin, koska käymme aika usein lenkillä ampumaradan lähellä. Mutta näin treenatessa se ei ole tainnut kuulla ampumista aikaisemmin kuin ehkä kerran tai kahdesti. Luulisin, että tuo pieni huomion herpaantuminen katoaa, kun asiaa vaan treenataan lisää. Paikkamakuussakin Jäynä vaan vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei edes ajatellut nousevansa, tai mitään. Että treeniä vaan lisää tässäkin asiassa 🙂

Ja ettei Viivi unohtuisi, niin vähän myös sen kuulumisia. Viivi voi edelleen hyvin ja porskuttaa 🙂 Vaikka se on jo 14-vuotias, niin sen täytyy saada riittävästi lenkkiä ja/tai aktivointia. Sen riittävä on toki vähemmän kuin Jäynällä, mutta ihan pelkkää sohvakoiran elämää Viivi ei voi viettää. Tässä tuli nyt muutama päivä vähän huonommalla lenkityksellä, niin johan alkoi näkyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Viivi on vähäsen ylikierroksilla koko ajan ja sitä myötä joissakin tilanteissa aika rasittava. Tiistaina otin vähän aikaa Viivin kanssa ja vein sitä pienelle lenkille ihan kahdestaan. Illalla piilottelin myös Viiville ja Jäynälle lelua asunnossani. Sen jälkeen mummeli nukkui tyytyväisenä, eikä edes suunnitellut mitään koiruuksia ❤ On se vaan melkoinen persoona ja todellakin tietää, millä asioilla minulta saa huomiota ja mitkä on ne minun ”triggerit”, joilla saa aikaan toimintaa. Se on vaan niin ovela (tai minä tyhmä), että huomaan vasta jälkeenpäin, että taas se perhana vedätti mua 😀

Mummo uuden JumppaPomppansa kanssa

Kesä täynnä toimintaa :)

Tässä kesällä on nyt taas riittänyt tekemistä ihan omiksi tarpeiksi. Koirajuttuja on tullut tehtyä, mutta olen malttanut viedä koiria myös hoitolaan ihmisreissujen ajaksi 😉 Vuosikausia olen ollut sitä mieltä, että minun koirani ovat niin erityislaatuisia, että niitä ei oikeastaan voi viedä hoitolaan ollenkaan. Mutta kun nyt olen päässyt tästä yli, niin elämä on helpottunut jonkin verran. Ilmaistahan tämä hoitolajuttu ei ole, mutta aika vaivatonta kuitenkin. Koirat ovat tuntuneet viihtyvän ja hoitoloiden henkilökuntakin on kehunut Viiviä ja Jäynää helpoiksi tapauksiksi (mitä kyllä hieman epäilen ainakin Viivin osalta…).

5.-8.7. meni Myytin leirillä treenaillessa. Leirin aikana oli myös Viivin 14. syntymäpäivä, jota juhlittiinkin kakkukahvien kera. Pyynnöstä toin sankarin myös näytille ja Viivi sai esitellä temppujaan ihastuneelle yleisölle. Syntymäpäivän kunniaksi treenailin juhlaviikon aikaan Viivin kanssa sen lempparilajeja: Viivi sai hakuilla, ajaa pari pientä jälkeä, tokoilla ja uida. Kaikissa edellämainituissa on pientä lisämystiikkaa, kun koira on lähes kuuro 😀 Hakua tehdessä Viivi lähti aluksi vähän eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Ei auttanut huutaa perään, mutta onneksi se huomasi aika pian, että en ole mukana. Jälkeä ajaessa ei ääntä tarvita, mutta tokoilussa oli pientä lisähaastetta. Käsimerkeillä Viivi kyllä teki osan jutuista oikeastaan tosi hienosti ja nopeasti. Uimaan päästän mummon vain fleksissä, että se ei lähde järvenselälle itsekseen polskimaan. Paitsi sitten se voi olla irti, jos uin itse sen kanssa. SporttiRakin Heidi oli leirillä pari päivää ja otti myös Viivistä muutaman loistavan otoksen syntympäivän kunniaksi. Kiitos Heidi!

Jäynä pääsi leirillä treenaamaan enemmänkin. Kun peltoa oli tarjolla, niin tehtiin kolme peltojälkeä. Ja kyllä sen tekniikka vaan paranee ihan silmissä siellä pellolla! Eka jälki oli vähän roiskimista, mutta suoritus parani joka jäljellä. Tuon rutistuksen jälkeen Jäynä jäljestää metsäjälkeä ajatellen vähän turhankin tarkasti, mutta eiköhän se tuosta taas villiinny, kun tehdään jälkiä metsään vähän aikaa 😉 Kulmia tuli nyt treenattua kuitenkin reilusti ja muutamassa päivässä Jäynä edistyi tosi paljon. Aika hienoa 🙂

Kuva: SporttiRakki

Hakua tehtiin kaksi treeniä. Ekassa harjoiteltiin ilmaisuja ja ne meni aika kivasti. Toisessa treenissä tehtiin suoria pistoja ja nekin meni aika hyvin. Vaan ei se Jäynä vielä asiaa niin hyvin osaa, että menisi ilman mielikuvaa tosi suoraan sinne 50 metriin. Mutta eipä sitä voi tällä treenimäärällä vaatiakaan. Jatkamme siis mielikuva- ja hajunhakuharjoituksia 🙂 Jäynän ilmaisusta tuli kyllä todella hieno kuvasarja, kiitos kuuluu edelleen SporttiRakille 🙂

Tässä Jäynä tuo minulle rullan…

…sitten lähdetään näytölle…

…niin että neulaset vaan lentää 🙂

Teimme pari kierrosta tottista/tokoakin leirillä, mutta siitä ei nyt ole suuremmin kerrottavaa. Ei tähän meidän liian edessä olevaan perusasentoon ja sitä myötä edistävään seuraamiseen ole olemassa mitään taikatemppua, työtä se vaan vaatii. Toistoja ja toistoja ja toistoja, että kohta korjaantuu oikeaksi. Nyt on sitten treenailtu iltaruuan kanssa sitä oikeaa kohtaa. Sinänsä tuo on sellaista helppoa ja nopeaa treenattavaa, mutta vähän tylsäähän se on. Mutta kyllä tässä on nyt tekosyyt jo käytetty niin loppuun, että eiköhän ole jo aika laittaa asia kuntoon.

Lopuksi vielä yksi SporttiRakin kuva. Pidän itse tästä kuvasta tosi paljon, me ollaan Jäynän kanssa tässä niin yhdessä hommissa ❤

Jäynä ❤

 

Treeniä, treeniä

Jotenkin tämä kesä toi tullessaan valtavan treenimotivaation ja jo oli aikakin 🙂 Jäynän kanssa on tehty viikon aikana kaksi jälkeä, kaksi hakutreeniä ja kerran tottista. Että onhan siinä jo ihan riittävästi, kun on vielä kuitenkin lenkkeilty ja käyty uimassakin (vain koirat, en minä vielä).

Viikon ensimmäinen jälki oli vieraan tekemä jälki, joka alkoi soralta ja jatkui metsään. Mittaa oli arviolta ehkä jotain parisataa metriä Se meni mielestäni hyvin 🙂 Osaan jo vähän lukea, jos Jäynä hukkaa jäljen ja sen, kun jälki löytyy uudelleen. Puhun nyt hukkaamisesta, mutta oikeastaan kyse on siis lähinnä siitä, että Jäynä tutkii, mihin suuntaan jälki jatkuu. Toisena tein aika lyhyen jäljen (n. 150 m), jossa oli kaikenlaisia ylityksiä. Siihen tuli kaksi ojanylitystä, kaksi polunylitystä ja oli siinä yksi kaatunut puukin, jonka yli mentiin. Tähän saakka erittäin varmat esineilmaisut olivat tällä viikolla vähän epävarmempia. En tiedä, voiko se johtua siitä viimeviikoisesta pienestä hankaluudesta, vai onko se sittenkin jotain muuta. Jospa Jäynän jäljestysmotivaatio on lisääntynyt, eikä se sen vuoksi haluaisi niin pysähtyä esineille. Täytynee miettiä, jos on syytä parantaa esineistä saatavaa palkkaa. Seurailen vähän tilannetta ennen kuin muutan mitään.

Hakujutuissa tehtiin alkuviikosta pistotyylistä ilmaisutreeniä. Tuuli kävi hyvin keskilinjalle, joten Jäynä sai siihen hajun ja lähetin sen maalille kiintorullan kanssa. Nämä meni muuten tosi hyvin, mutta koska Jäynälle ei ole olemassa vielä mitään käskyä pistoille, niin kun sanoin ”Ukko!”, niin Jäynä katseli jostain syystä ylös puihin 😀 En sitten enää sanonut Ukkoa, kun se ei kerran tarkoita Jäynälle mitään, tai sitten se tarkoittaa, että puussa on jotain. Joka tapauksessa kiintorullan kanssa homma sujui siitäkin huolimatta, että yhdelle näytölle mennessä astuin liinan päälle.

Toisena hakutreeninä halusin sitten kokeilla, osaako Jäynä ilmaisun, kun se tehdään edes vähän isomman etsinnän yhteydessä. Ei mennyt ihan putkeen. Epäonnistuminen saattoi olla useamman pikkujutun summa. Sanoisin, että ilmaisuun täytyy saada vielä lisää varmuutta, että se toimii joka tilanteessa. Ei tämä treeni kuitenkaan millään tavalla mennyt hukkaan, onnistumisiakin tuli ja saatiin ainakin yksi ongelma esiin. Jäynällä roikkuu nyt se rulla kaulalla ja joskus Jäynä menee maalihenkilöllä maahan silloinkin, kun pitäisi mennä hakemaan rullaa. Siinä se yleensä vähän miettii, ottaa rullan ja lähtee tuomaan sitä minulle. Nyt kävi kuitenkin ainakin kerran niin, että kun Jäynä meni makuulle, rulla jäi piiloon Jäynän alle. Jäynä ei osaa vielä hommaa niin hyvin, että se etsisi rullaa sinnikkäästi, jos se menee vähän ”piiloon”. Joko muutamme rullan sijoittelua jollain tapaa, tai sitten tehdään vaan niin paljon toistoja, että Jäynä oppii etsimään/ottamaan rullan, vaikka se ei olisi ihan heti näkyvillä. Tällä hetkellä ajattelin panostaa jälkimmäiseen 🙂

Tottistelussa meillä on ongelmana liian edessä oleva perusasento ja siitä seurauksena luonnollisesti seuraamisessa edistäminen ja poikittaminen. Ratkaisuvaihtoehtoja tähän on olemassa varmaan ainakin sata. Mun pitäisi nyt vaan päättää, minkä otan käyttöön ja sen jälkeen tehdä niin säännöllisesti. Mutta kun en nyt oikein osaa päättää, niin me ei Jäynän kanssa kumpikaan tiedetä, mitä me ollaan tekemässä 😉 Tottistelun teemana meillä siis taitaa olla ohjaajan pään kasaaminen ja suun teippaaminen. Höpötän ja touhaan kaikkea ylimääräistä, joten ei ole ihme, että myös Jäynä tekee niin. Mutta kai osa ongelman ratkaisua on se ongelman tunnistaminen ja myöntäminen. Että siinä mielessä ollaan oikealla tiellä 😀

Viivi on kunnostautunut lenkkikaverina ja jäniksenkakan etsijänä. Syvällä nenällä se tuolla pelloilla ja nurmella menee 😀

Jäynä 9 kk

Pikkumies on jo 9 kuukauden ikäinen, eikä tosiaankaan mikään pieni enää. Mittasin ja punnitsin Jäynän pari viikkoa sitten ja strategiset mitat olivat silloin 56 cm ja 23 kg. Se on rakenteeltaan Leksaa jämäkämpi, joten saapa nähdä, millainen jättiläinen tuosta vielä kasvaa 🙂 Tällä hetkellä se on tuollainen 23 kiloa puhdasta iloa ja rakkautta. Eli siis hyppii päälle ja tunkee syliin aina, kun tilaisuus annetaan. Tämän ison koon ja rakkauden määrän vuoksi olen tullut siihen tulokseen, että nuorelle miehelle on kerrottava muutamia elämän tosiasioita. Eli olemme ottaneet ohjelmaan vähän enemmän hallintaa ja kuria.

Jos olisin ollut fiksu, olisin yrittänyt opettaa Jäynälle jo vähän aikaisemmin oikeasti remmissä kävelemistä ja muiden koirien ohittamista. Siis sillä tavalla kunnolla, eikä vähän sinne päin. Nyt kun nuori herra on löytänyt sisältään pienen miehen ja aloittanut jalan nostamisen ja tyttöjen haistelun, se on samalla keksinyt myös, että muille koirille voi rähistä. Jos vastaan tulee koira ja minulla on kaikki koirat mukana, niin Leokin lähtee pullisteluun mukaan. Että niinku kiva. Olen palannut siis siihen, että Jäynä lenkkeilee pääasiassa yksin, että voin keskittyä siihen täysin, kun tilanne on päällä. Osaksi tämä hankala vaihe voi johtua myös siitä, että olemme viettäneet suuren osan kesästä metsässä, eikä niinkään ihmisten ilmoilla. Eli lisätään taasen ohjelmaan myös kaupunkikävelyt. Jäynä on ehkä päässyt vähän unohtamaan, että meidänkin ympärillä on maailma.

Maakaatopaikalta löytyi suodatinkankaan pala. Pileet!

Harrastuksissa on edetty aika kivasti. Haussa Jäynä on saanut etsiä ihmisiä metsän lisäksi pihapiireistä ja rakennuksista. Rakennuksessa Jäynälle tuli aluksi vähän yllätyksenä se, että ihminen voi olla sielläkin piilossa. Toisella kierroksella poika oli kuitenkin ihan asialla ja joutui ihan vähän tekemään töitäkin ennen kuin ihminen löytyi. Paloaseman pihapiiristä löytyi vaikka mitä jänskää, muuta päädyin ottamaan Jäynän kanssa siellä enemmänkin alustatreeniä. Yhdessä menimme muutaman kerroksen rappusia ja ritiläportaita ja ylhäältä löytyi ihminen. Ihan vähäsen Jäynää huimasi kolmannessa kerroksessa kontin katolla, mutta mukava ihminen oli kuitenkin pientä huimausta tärkeämpi juttu 🙂 Tässä pihapiirissä oli myös kierrätettävien isojen säkkien keräyspiste, eli siis iso kasa semmosia pressukankaasta tehtyjä säkkejä. Ihminen meni kasan päälle piiloon ja Jäynä saikin hyvin etsittävästä hajun. Mutta kun miten sinne pääsee, kun vastassa oli Jäynän mielestä säkkiseinä? Ongelma ratkesi sillä, kun avustaja nosti jalkansa yhden säkin päälle. Jäynä ymmärsi heti, että niitä pitkin voi kiivetä ja sinne se paineli kasan päälle häntä huiskuen. Metsässä ihmisiä on laitettu vähitellen vaikeampiin piiloihin ja kauemmas toisistaan. Vielä tällä hetkellä Jäynä pysyy aika kivalla etäisyydellä minusta, eikä painele hajua etsien pitkin metsää. Täytynee yrittää pitää harjoitukset sellaisina, että ne eivät tukisi hemmetin kauas irtoamista. Uskoisin, että Jäynänkään kanssa sitä asiaa ei tarvitse mitenkään erikseen opetella, vaan se tulee itsestään iän ja itsevarmuuden karttuessa. Jos nyt kävisi niin hassusti, että ongelmana olisi liian lähellä työskentelevä koira, niin takataskusta löytyy kyllä harjoitteita, millä koiraa voi opettaa irtoamaan kauemmas ohjaajasta.

Jäljellä Jäynä on edennyt myös kivasti. Olen itse ollut vähän hukassa sen kanssa, että missä järjestyksessä opettaisin asioita. Jäljellä on jotenkin niin kovin paljon eri osia: Jäljen ylösotto, jäljen pidentäminen ja vanhentaminen, esineilmaisu jäljellä, erilaiset mutkat ja kulmat, erilaiset alustat ja alustanvaihdot ainakin muutamia mainitakseni. Ja kun nyt sitten päädyin opettaman namijälkeä, niin se namien vähentäminen ja lopulta pois jättäminen kokonaan. Kovemmilla alustoilla jäljestäminen kärsii, jos treenaan metsässä. Mutta kun tavoitteena on kuitenkin tehdä metsäjälkikoira. Niin lopputulos on nyt sitten se, että olen jämähtänyt tekemään lyhyehköjä jälkiä erilaisilla alustoilla ja metsässä olen ottanut esineilmaisuja jonkin verran. Minun pitäisi nyt tehdä jonku selkeä suunnitelma ja edetä sen mukaan. Ei voi treenata eri asiaa joka kerralla. Asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että lähden nyt pidentämään ja vanhentamaan jälkeä metsässä. Samalla yritän vähentää nameja. Kun saan tehtyä 100 – 300 metriä ilman namia, niin sitten vasta lähden miettimään ojanylityksiä, alustanvaihtoja ja kulmia. Mutkia metsässä tulee väkisinkin, koska harvoin löytää sellaista kivaa tasaista metsää, jossa voisi kävellä suoraan. Niin ja sitten pitäisi ottaa mukaan jo sekin juttu, että joku muu kuin minä tekee niitä jälkiä. Pari vieraan tekemää jälkeä Jäynä on tehnyt, mutta ei enempää.

Esineilmaisut ovat aika kivalla mallilla. Välillä Jäynä suorastaan syöksyy maahan, kun näkee esineen edessään jäljellä. Aina se ei mene suoraan, mutta eiköhän se tuosta tasaannu. Esinemotivaatiota on yritetty saada myös tekemällä esineruutua. Välillä tehdään niin, että Jäynä näkee, kun esine viedään. Sinne se juoksee iloisesti ja on vielä iloisempi löytäessään esineen. Olemme tehneet myös sellaisia harjoituksia, että kävelemme vaan yhdessä esineen läheltä ja Jäynä saa mennä itse esineen luo sen haistaessaan. Ja näissäkin harjoituksissa Jäynä on tavattoman onnellinen saadessaa hajun esineestä ja menee etsimään sen hyvällä motivaatiolla. Palkaksi olen leikkinyt Jäynän kanssa löytyneillä esineillä ja nyt uutena, olen vaihtanut esineen leluun.

Metsästä löytyi heijastinliivin pala. Pileet!

Se tottelevaisuus ja hallinta sitten… sitä ei ole juuri treenattu ja sen huomaa. Jos tekisin edes vähän tottista joka päivä, niin tulokset näkyisivät todennäköisesti aika nopeasti. Jäynä oppii nopeasti ja haluaa tehdä asioita. Tässä asiassa ei ole mitään tekosyitä, peiliin sitä on katsottava. Yritän selittää itselleni, että aika ei vaan riitä kaikkeen. Mutta jos todella haluaisin, niin ihan varmasti ehtisin treenata edes muutaman minuutin päivässä. Täytynee vaan hakea nakkia jääkaappiin ja vaikka paloitella ne valmiiksi, niin tekosyyt olisivat jo aika vähissä 😉 Jäynä saavuttaa kokeisiin osallistumisen alaikärajan ensivuoden kesällä. Olisi vähän typerää, jos kokeisiin osallistuminen jäisi siitä kiinni, että en ole jaksanut opettaa Jäynälle hallintaa. Eli nyt lähtee: Joka päivä seuraamista edes vähän. Ja paikallapysymistä opettelemme myös systemaattisesti. Vuoden loppuun mennessä tavoitteena seuraamista vähintään 20 metriä niin, että namit eivät ole kädessä ja paikallapysymistä ainakin minuutti. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.

Sitten se ilmaisu. Eli miten Jäynä kertoo minulle, että hän on löytänyt sen ”kadonneen” ihmisen. Viivi ja Leo ovat molemmat haukkuvia, eli ne jäävät ihmisen luo haukkumaan ja minä löydän perille äänen perusteella. Olin päättänyt jo ennen Jäynän syntymää, että siitä tulee rullakoira. Eli koiralla roikkuu kaulapannassa patukkaa, jonka se ottaa suuhunsa löytäessää ihmisen. Koira kantaa patukan suussaan ohjaajalleen ja sen jälkeen ohjaaja kytkee koiran remmiin ja koira vie ohjaajansa ”eksyneen” luo. Mutta… yleensä koira vie ohjaajansa eksyneen luo melkoisella vauhdilla. Vetää remmissä. Vaasanseudulla maastot ovat yhtä kiveä ja kuoppaa. Ei kivaa maastoa raahautua koiran perässä. Olen nyt sitten kuitenkin päättänyt, että yritän saada Jäynästäkin haukkuvan koiran. Tähän mennessä en vaan ole vielä löytänyt sitä keinoa, jolla olisin saanut Jäynästä haukkumisen ulos halutessani. Sehän kyllä osaa haukkua autossa ja muutenkaan äänen tuottaminen ei tunnu olevan Jäynälle mikään ongelma. Yritän nyt vaan keksiä, miten saa kerrottua Jäykkyselle, että haluan sen haukkuvan ruokapurkille. Kun sille on jo opetettu, että purkin nähdessään pitää mennä maahan ja olla hiljaa. Voi olla, että saan käyttää tämän asian kanssa nyt vähän enemmän mielikuvitusta, kun mitä Viivin ja Leon kanssa tarvitsi käyttää. Uskon kyllä, että kunhan vaan keksin sen keinon, millä saan Jäynän ymmärtämään, mitä siltä halutaan, niin ilmaisu lähtee varmaankin aika helpolla etenemään. Ainakin se tosiaan autossa pystyy haukkumaan helposti useita minuutteja putkeen, kun se näkee, että Viivi ja/tai Leo pääsee mukaan, mutta hän ei. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että eihän tämäkään asiaa tietysti ole näin mustavalkoinen ja itsestäänselvä. Vaikka koiralla olisikin taipumusta haukkua joillekin asioille, niin siitä ei automaattisesti seuraa, että siitä saa helposti haukkumalla ilmaisevan hakukoiran. Se kun vaatii koiralta vähän muutakin, kun vaan sen, että se osaa haukkua.

Lopuksi vielä yleisfiilistä Jäynästä näin yhdeksän kuukauden ikäisenä teinipoikana. Tykkään siitä ihan hulluna! Jäynä on reipas ja rohkea, sillä löytyy kykyä tehdä itsenäisiä ratkaisuja, mutta kuitenkin se pitää kontaktia minuun. Yksikään aikaisemmista koiristani ei ole ollut tuollainen syliin tunkija. Jäynä on myös ihan valtavan iloinen koira. Se menee ihan pähkinöiksi, jos sille nauraa. Samalla se on kuitenkin ehkä vähän liiankin villi lapsi, ainakin jos miettii, miten monta kertaa olen ollut huuli turvoksissa sen takia, että Jäynä on pamauttanut minua naamaan omalla päällään. Jäynä tietää kyllä, että huomiota pitäisi odottaa nätisti istuen. Muttakun ei aina malta! Ja kun istuin jo kolme sekuntia, eikä vieläkään tullut rapsutuksia. Energiaa on tällä hetkellä hieman yli oman tarpeen, mutta se nyt kuuluu asiaan tässä iässä. Ainakin Jäynän elämän tässä kohdassa sanoisin, että siitä tulee tosi hieno kaveri. Toivottavasi tuo muille koirille rähinöiminen menee ohi, niin siitä tulee täydellinen 😉

Sänkipeltoa silmänkantamattomiin. Pileet!