Keppejä

Kun nyt tässä harkitsen, että meistä Jäynän kanssa tulisi PK-harrastajia, niin kokeilin keppejä jälkiesineinä. Olen siis laittanut jäljelle tähän mennessä esineiksi vain käyttöesineitä, kuten hanskoja, sukkia, lääkepurkkeja yms. Nyt kokeilin tunnistusjälkikeppejä ja yhtä oikeaa keppiä.

Esineet 1, 2 ja 4 olivat noita tunnarikapuloita, kolmonen oli keppi. Ekalla Jäynä oli vähän, että ”Tuossa on tommonen… jatkan matkaa… eiku…” ja meni maahan 🙂 Toisen kohdalla herra olikin jo, että ”Tämän mä tiedän”. Sitten tuli se keppi… Ja Jäynä innostui siitä aika paljon. Otti innoissaan kepin suuhun ja muisti sitten, että jäljellä ei pitänytkään tehdä niin. Pudotti kepin ihan itse ja meni makuulle. Jäynähän rrrrakastaa keppejä, metsässä sitä keppien kantamista pitää ihan rajoittaa. Olin kuitenkin ehkä vähäsen positiivisesti yllättynyt, että tämä meni näin hyvin 🙂 Viimeisen esineen kanssa tuli vähän ongelmaa, mutta se ei mielestäni johtunut esineestä. Olin tehnyt jäljen puistoon ja jäljen loppupuolella ohitimme sellaisen talon, jonka pihassa oli kaksi koiraa. Molemmat alkoivat haukkua. Jäynällä on tosiaan niitä huonoja kokemuksia muista koirista ja se ikävä kyllä paineistuu, kun kuulee koirien haukkumista. Kokemusten mukaan siitä saattaa seurata se, että koira tulee iholle huutamaan. Se sai kuitenkin jäljestettyä miten kuten, mutta paine näkyi hötkyilynä ja rauhattomuutena. Jäynä pysähtyi vähän haistelemaan viimeistä keppiä, mutta luulen, että se ei halunnut pysähtyä siihen haukkuvien koirien lähelle ja yritti jatkaa matkaa. Jouduin vähän huomauttamaan, että esineitä ei voi jättää, ne täytyy aina ilmaista. Vähän siinä mietin, että olikohan tilanne Jäynälle vähän epäreilu, mutta mielestäni ei. Viimeisestä esineestä Jäynä sai palkaksi lelun ja sen kanssa ne haukkuvat koirat tuntuivat unohtuvan hetkessä. Herra leikki ihan normaalilla innolla ❤ Oikeastaan tämä ehkä meni juuri hyvin näin: Oli hankalaa, piti vähän puuttua, mutta palkka oli superpalkka 🙂

”Meillä on oikea keppi täällä!”

Ja ettei Viivi unohtuisi, niin loppuun vielä kuva lenkiltä. Roadtripillä päätin keksiä uusia lenkkeilypaikkoja, joten tässä ihailemme Pohojammaan lakeuksia VUOREN huipulla… no mäki se taitaa oikeasti olla 😉

Retkeilyä ja treeniä

Kaikenlaista on touhailtu viimeisen parin viikon aikana 🙂 Kävin Jäynän kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa pienellä telttaretkellä, Viivi oli reissun ajan hoidossa. Eipä tarvinnut miettiä, jaksaako se varmasti olla ja kävellä helteessä. Meillä oli Jäynän kanssa oikein mukava reissu, menossa oli mukana yksi kaveri ja kolme kaverikoiraakin. Uinnin jälkeen Jäynä sai elämänsä pitkäkestoisimman märkähepulin 😀 Siitä juoksemisesta ja pomppimisesta ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Minäkään en saanut koiraani komennettua, kun nauratti niin paljon. Reissun jälkeen Jäynä oli kotona reporankana, samoin Viivi. Se oli hoidossa päässyt lenkille monta kertaa päivässä ja viettänyt mukavaa leffailtaa 🙂

Serkukset Helvetinjärvellä

Reissun jälkeen uni maistui 🙂

Rullatreeneissä on nyt edetty aika kivasti. Jäynä osaa ottaa kiintorullan, jos irtorullaa ei ole näkyvillä. Joskus se vähän aikaa miettii, että mitäs tässä nyt pitikään. Mutta viimeksi tehtiin niin, että odotettiin Jäynän keksivän asian itse. Ja tadaa! Osasihan se ilman mitään apuakin 🙂 Sain muutenkin uudessa treeniryhmässä palautetta, että omistan ihan aikuisen koiran, joka osaisi varmasti jo aika paljon. Voisin edetä treeneissä ja vaatia jo yhtä ja toista… Onhan tästä tainnut joku ennemminkin sanoa, mutta kun Jäynä on niin mun pentukoila. Mutta kai tässä nyt pitää ymmärtää, että 2,5-vuotias koira on tosiaan aikuinen 😀

Jäljellä mentiin taas askel eteenpäin, kun vieras ihminen teki meille jäljen. En muistanut kertoa kaikkia keksimiäni sääntöjä ja rajoituksia, joten saimme ehkä vähäsen hankalamman jäljen, mitä olisin itse uskaltanut tehdä. Ja sujuihan se 🙂 Että tässäkin sama juttu, olen junnannut vähän liiaksi helpohkoissa jutuissa. Tai olen tehnyt hankaliakin jälkiä, mutta isoilla avuilla. Ja ollut turhan tarkka siitä, että jokaisella jäljellä saa olla vain yksi haastava juttu. Että jos on mutkia, niin ei saa mikään muu olla hankalaa. Tai jos teen alustanvaihtoja, niin nameja pitää viljellä kuin pentukoiralle. Täytynee siis miettiä, miten jatkaisimme nyt jo eteenpäin näissäkin jutuissa…

Viivi on lähinnä vain lenkkeillyt ja nukkunut. Aika hyvin tuollainen 14-vuotias jo menee ilman isompaa aktivointiakin, mutta liian vähäinen lenkitys näkyy kyllä Viivin käytöksessä aika nopeasti. En ole malttanut viedä sitä kovin pitkille lenkeille hellesäässä, mutta pitäisi sitten mennä vaan illalla. Mummeli jaksaa kyllä 🙂 Lenkin jälkeen jaksaakin sitten taas nukkua…

Välillä pitää vähän huilata, että jaksaa sitten taas 🙂

Jäljennostoja

Kesä tuli odottamatta ja yllättäen, valtavat helteet. Kun ilmatieteenlaitos sanoi, että lämpöä on 27 astetta, mietin, mitä kannattaa treenata. Keksin sitten, että jäljennostoja emme ole juuri harjoitelleet ja ne on lyhyitä pätkiä 🙂

Eilen tein Jäynälle kolme jäljennostoa metsään. Nostot menivät sillä tavalla hyvin, että Jäynä löysi kaikki jäljet itse ja ainakin näytti siltä, että kahdessa jäljessä se myös tarkasteli, kumpaan suuntaan jälki menee 🙂 Tämä meni hyvin. Mutta se niin sanottu janatyöskentely, sitä meillä ei ole olemassa. Minkäänlaista. Sinne menimme metsään ja kyselin Jäynältä, että ”olisiko täällä jälki” ja Jäynä oli tohkeissaan. Pyöri ja hyöri ja touhotti joka suuntaan. Yritin pitää sitä lyhyellä liinalla, että touhottaminen olisi edes jollain tavalla rajoitettua. En kuitenkaan haluaisi pitää ihan lyhyellä remmillä, että koiralle jää tilaa tehdä työtään. Mutta uskoisin, että tähänkin tulee ajan kanssa rutiinia. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen varsinainen jäljennostotreeni sillä tavalla, että se oli se ainut asia, jota harjoittelimme. Olemme kyllä Jäynän kanssa etsineet jäljen jo monta kertaa, en vie sitä kovin usein suoraan jäljen päähän. Mutta se ei ole ollut kovin systemaattista ja järjestelmällistä. Eli lisätään tämäkin harjoiteltavien asioiden listalle. Se onkin jo aika pitkä 🙂 Ja muuten itselle muistutukseksi: muista tehdä nostoja sekä oikealle että vasemmalle. Tällä kerralla kaikki lähti oikealle. Hieman olen tehnyt jo eri kulmista lähestymistä, mutta ne vaikeammat kulmat tulee harjoiteltavien asioiden listalle vasta vähän myöhemmin 🙂

Jälkitreenien lisäksi omat ja treenikaverin koirat pääsivät vesileikkeihin. Ihan hyvä vähän jäähdytellä näillä helteillä 🙂

Roiskis ja polskis eivät ymmärtäneet pysähtyä poseeraamaan 😀

Kevään ensimmäiset jäljet

Olen yrittänyt olla reipas 🙂 Jäynä on ajellut tähän mennessä neljä jälkeä. Ensimmäinen oli aika perus, semmonen ”katsotaan, missä mennään” -tyyppinen. Jäynä pysyi jäljellä kivasti ja ilmaisi esineet hyvin. Ajattelin, että voimme siis jatkaa eteenpäin ja lisätä haasteita.

Toinen jälki oli mutkainen jälki. Olen tehnyt pääasiassa melko suoria pätkiä, joten ihan kulmia en vielä tehnyt. Jäljellä oli viisi mutkaa, jotka meni pääasiassa hyvin. Yksi mutka oli lähellä alueen reunalla olevaa ojaa ja ilmeisesti haju valui sinne, koska Jäynä meni ojaan haistelemaan pari kertaa. Itse se sitten kuitenkin jatkoi oikeaan suuntaan. Yhdessä kohdassa tuuli kävi vähän väärästä suunnasta mutkan kohdalla ja Jäynän nenä nousi, koska luullakseni se sain hajun jäljellä myöhemmin olevasta esineestä. Nenä kuitenkin laskeutui takaisin alas, kun odottelin hetken. Tällä jäljellä kävi toisenkin kerran niin, että Jäynä haistoi ja näkikin yhden esineen vähän kauempaa. Siinä oli vähän haastetta saada nenä takaisin alas, koska siellähän se esine köllötteli ihan selvästi. Itse mutkat eivät siis olleet niinkään tämän jäljen haasteina, vaikka kyllä niissä joissakin oli vähän hakemista. Ongelmana oli tuulensuunta, jota en ollut ottanut riittävän hyvin huomioon jälkeä tehdessä. Eli ei vastatuuleen, ei.

Seuraava jälki oli heinikossa ja vieraan tekemä. En ole ajanut Jäynän kanssa montaa vieraan tekemään jälkeä, joten tässä oli haasteena koiran lukeminen. Parissa kohdassa Jäynä hieman hukkasi jäljen ja osasin mielestäni ainakin vähän lukea, että nyt se etsii oikeaa kohtaa. Yhdessä kohdassa en osannut lukea, mutta onneksi jäljentekijä ei antanut meidän harhautua muutamaa metriä enempää. Jokaisessa kohdassa Jäynä kuitenkin etsi jäljen itsenäisesti uudelleen. Näitä pitäisi tehdä lisää, ihan liikaa treenaan niin, että tiedän tasan tarkkaan, missä jälki menee. Toki minun täytyy sitäkin tehdä vielä aika paljon, mutta täytyy sitä koiranlukuakin harjoitella ajoissa.

Neljännellä jäljellä teemana oli alustanvaihdot. Ei niitä kyllä montaa tullut, mutta sen verran, että asia tuli selväksi. Siis että näitäkin täytyy harjoitella lisää 🙂 Jälki alkoi heinikkoryteiköstä. Siellä oli ongelmana, että namit olivat pudonneet heinikon alle, joten Jäynä kaiveli osaa nameista aika syvältä ja osan ohi se meni vauhdilla. Jäynä pysyi jäljellä kohtalaisen hyvin, mutta vähän se yritti rynniä liikaa ajoittain. Mutta nykyään Jäynä kestää jo hyvin sen, että pidän vastaan. Vielä viime vuonna Jäynä usein pysähtyi, jos jälkiliina kiristyi. Sitä se ei tee enää 🙂 Kun jälki siirtyi ryteiköstä nurmelle, Jäynä pysähtyi katsomaan minua, että ”Jep, ihan kiva jälki tämä oli”. Kerroin sitten, että jälki kyllä jatkuu siellä nurmikon puolella. Jäynä jatkoi jäljestystä. Ensimmäinen esine nurmella meni hyvin, mutta palkan jälkeen Jäynä oli taas, että ”Mukava oli tosiaan tämä jälki, nythän se loppui?”. Vaan ei, jatkui vieläkin. Jostain syystä tämä pätkä meni vähän roiskien ja vauhdilla, syytä en oikein osaa sanoa. Lopussa jälki meni nurmelta vielä sinne heinikkoryteikköön takaisin, mutta sen vaihdon kanssa ei ollut ongelmaa. Loppuesine oli jokusen metrin ryteikön puolella ja myös sen ilmaisu meni hyvin. Tällä jäljellä näytti siltä, että Jäynä meinasi vähän väsähtää tai keskittyminen muuten rakoili jäljen loppupuolella. Ehkä syynä oli mökkeily ja telttayö ennen jälkeä, sekä noin 20 – 25 asteen lämpötila. Jäynä siis saattoi olla oikeasti hieman väsynyt. Eikä näitä helteitä ole ollut vielä kovin montaa päivää, joten kai tuo lämpökin saattaa vähän viedä voimia. Jälki meni kyllä ihan ookoo, mutta ei se ollut niin intensiivistä kuin se voisi olla.

Vähän tuli hiki viimeisimmällä jäljellä 🙂

Hyvin tämä kausi on lähtenyt käyntiin. Esiin on tullut jo monta asiaa, joita meidän täytyy harjoitella lisää. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että meillä olisi varsinaisesti ongelmia. On vaan asioita, joita emme osaa vielä kovin hyvin. Ne onneksi ratkeavat harjoittelemalla lisää 🙂

Sitten se Viivin doboilu. Mummeli oli ihan pro! Väittäisin, että ainakin joidenkin juttujen tekeminen on helpompaa pienen koiran kanssa. Kun alusta tai pallo on koiraa isompi, niin tassut osuu sopivaan kohtaan aika helposti. Sekin tietysti auttaa, että Viivillä ei ole epävakaiden alustoiden kanssa mitään ongelmaa. Selvästi Viivi kyllä väsyi 45 minuutin tasapainottelusta, mutta tohkeissaan se oli tunnin loppuun saakka. Kuvassa tassut ei ole ihan kokonaan kohdillaan, kun oli hankala kuvata ja ohjata koiraa samaan aikaan. Mutta huomatkaa keskittynyt ilme ❤

Myös Viivi on päässyt vähän ”jäljestelemään”, tavallaan. Aktivointina olen käynyt Viivin kanssa pari kertaa kävelemässä Jäynän jäljen sen jälkeen, kun olen mennyt ensin Jäynän kanssa. Sinne on aina kuitenkin jäänyt niitä nameja, niin Viivi on saanut etsiä niitä. Kyllä se siinä samalla vähän jäljestääkin sillä omalla epätarkalla tyylillään. Nenä ainakin tuhisee niin kovasti, että kyllä siinä nenän aktivoimista tapahtuu 🙂

Kevään kuulumisia

Jäynän rallittelukurssi oli ja meni. Meillä jäi kaksi viimeistä kertaa väliin lomareissun ja sairastelun vuoksi ja se hieman harmittaa. Koska me oltiin Jäynän kanssa aika hyviä 🙂 Täytynee katsoa, riittääkö aika siihen, että treenattaisiin lajia eteenpäin. Koskapa päätin tässä kevään mittaan, että lisään myös PK-haun meidän harrastuslistalle. Sen kanssakin menee yksi ilta viikossa, joten ihan kaikkeen ei taas aika riitä. PK-hommien kanssa kun pitää tuota tottistakin treenata vähäsen enemmän. Katsotaan siis, miten haku lähtee sujumaan ja mihin kaikkeen aika ja rahkeet riittää 🙂

Viivin kanssa ei ole treenailtu mitään. Mutta kun nyt olin tuolla Rallytokokurssilla Jäynän kanssa, niin se olisi kyllä Viiville sopiva laji. Että jos keksin, miten saan kaiken mahdollisen mahtumaan kalenteriin, niin miksipä ei… Mutta todennäköisesti en kyllä saa aikakonetta ihan lähitulevaisuudessa, joten voi olla, että vuorokausista vaan loppuu tunnit kesken. Viivin iloksi menen sen kanssa kuitenkin viikonloppuna kokeilemaan Doboa. Luulen, että mummo tulee liekehtimään koko tunnin ajan tavalla tai toisella 😀

Jäynän kanssa on kiintorullatreenit edelleen vaiheessa. Vähän jo tuntui, että homma lähti sujumaan. Mutta sitten tuli taas takapakkia, joten palattiin vähän taaksepäin treeneissä. Ehkä ongelma oli alunperinkin se, että harppasin liian ison askeleen kerralla. Eli siitä, että irtorulla on näkyvillä ja Jäynä näkee sen heti maalihenkilölle mennessä -> siihen, että rullaa ei näy missään ja se pitäisi osata ottaa kaulasta. Tehdään nyt sitten niin, että irtorulla on maalimiehellä, mutta sitä pitää vähän etsiä.  Kun toistoja otetaan useampi, niin välillä Jäynä löytää rullaan maalimieheltä ja välillä kaulaltaan. Eiköhän se tällä saada etenemään 🙂

Sitten Jäynän eturauhasesta. Sehän on nyt kahdesti jo saanut tulehdukseen antibiootit ja hormonit, mutta tulehdus uusi kuitenkin. Nyt oireet palasivat jo kolmannen kerran ja tulehdushan se siellä taas oli. Jäynä nyt sitten kastroitiin, että vaivoista päästään lopullisesti eroon. Ei tarvitse enää kytätä haukkana, että oireileeko se mahdollisesti oikeasti, vai olenko vain luulotautinen. Niin epämääräisiä ja moninaisia nuo eturauhastulehduksen oireet voivat kyllä olla. Jäynällä on myös kaksi veljeä, joten jos kävisi niin, että haluaa jatkaa Jäynän sukua, niin vaihtoehtoja on olemassa. Ei tämä nyt mikään ilonaihe ole ja olisin kovasti toivonut, että tulehdus oli lähtenyt pois kahden kuurin avulla. Mutta koska oman kokemukseni mukaan koira voi elää hyvin täyttä elämää ilmain palluroitaankin, niin tällä nyt mennään. Leikkaus meni ihan ohjelman mukaan ja nyt sitten saikutellaan pari viikkoa. Ensimmäisenä yönä Jäynä oli selvästi kipeä ja valvotti minua. Sen jälkeen toipuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle 🙂 Toivotaan, että saan pidettyä haavan puhtaana ja kuivana ja kaikki menee hyvin. Ensimmäiset pari päivää leikkauksen jälkeen on ollut kyllä märkä ja rapainen keli, joten olemme yrittäneet ulkoilla mahdollisimman vähän. Ainakin viimeksi, kun katsoin, haava näytti hyvältä. Pidetään sormet ristissä, että toipuminen jatkuukin hyvin 🙂

Jäynä kotona kastroinnin jälkeen ❤

Jälkikauden saimme polkaistua käyntiin viime viikolla ja kaksi jälkeä meni aika kivasti. Nyt tuleekin sitten heti vähän taukoa sairasloman vuoksi, mutta alun perusteella voimme jatkaa hyvin pitkälti siitä, mihin olemme jääneet. Yritän malttaa viljellä niitä nameja reilusti edelleen, että saadaan pidettyä vauhti ja tarkkuus oikealla tasolla.

Kuvan otti Tiina

Innolla siis menemme tässä kesää kohti. Kaikkea kivaa tiedossa 🙂