Treeniä, treeniä

Jotenkin tämä kesä toi tullessaan valtavan treenimotivaation ja jo oli aikakin 🙂 Jäynän kanssa on tehty viikon aikana kaksi jälkeä, kaksi hakutreeniä ja kerran tottista. Että onhan siinä jo ihan riittävästi, kun on vielä kuitenkin lenkkeilty ja käyty uimassakin (vain koirat, en minä vielä).

Viikon ensimmäinen jälki oli vieraan tekemä jälki, joka alkoi soralta ja jatkui metsään. Mittaa oli arviolta ehkä jotain parisataa metriä Se meni mielestäni hyvin 🙂 Osaan jo vähän lukea, jos Jäynä hukkaa jäljen ja sen, kun jälki löytyy uudelleen. Puhun nyt hukkaamisesta, mutta oikeastaan kyse on siis lähinnä siitä, että Jäynä tutkii, mihin suuntaan jälki jatkuu. Toisena tein aika lyhyen jäljen (n. 150 m), jossa oli kaikenlaisia ylityksiä. Siihen tuli kaksi ojanylitystä, kaksi polunylitystä ja oli siinä yksi kaatunut puukin, jonka yli mentiin. Tähän saakka erittäin varmat esineilmaisut olivat tällä viikolla vähän epävarmempia. En tiedä, voiko se johtua siitä viimeviikoisesta pienestä hankaluudesta, vai onko se sittenkin jotain muuta. Jospa Jäynän jäljestysmotivaatio on lisääntynyt, eikä se sen vuoksi haluaisi niin pysähtyä esineille. Täytynee miettiä, jos on syytä parantaa esineistä saatavaa palkkaa. Seurailen vähän tilannetta ennen kuin muutan mitään.

Hakujutuissa tehtiin alkuviikosta pistotyylistä ilmaisutreeniä. Tuuli kävi hyvin keskilinjalle, joten Jäynä sai siihen hajun ja lähetin sen maalille kiintorullan kanssa. Nämä meni muuten tosi hyvin, mutta koska Jäynälle ei ole olemassa vielä mitään käskyä pistoille, niin kun sanoin ”Ukko!”, niin Jäynä katseli jostain syystä ylös puihin 😀 En sitten enää sanonut Ukkoa, kun se ei kerran tarkoita Jäynälle mitään, tai sitten se tarkoittaa, että puussa on jotain. Joka tapauksessa kiintorullan kanssa homma sujui siitäkin huolimatta, että yhdelle näytölle mennessä astuin liinan päälle.

Toisena hakutreeninä halusin sitten kokeilla, osaako Jäynä ilmaisun, kun se tehdään edes vähän isomman etsinnän yhteydessä. Ei mennyt ihan putkeen. Epäonnistuminen saattoi olla useamman pikkujutun summa. Sanoisin, että ilmaisuun täytyy saada vielä lisää varmuutta, että se toimii joka tilanteessa. Ei tämä treeni kuitenkaan millään tavalla mennyt hukkaan, onnistumisiakin tuli ja saatiin ainakin yksi ongelma esiin. Jäynällä roikkuu nyt se rulla kaulalla ja joskus Jäynä menee maalihenkilöllä maahan silloinkin, kun pitäisi mennä hakemaan rullaa. Siinä se yleensä vähän miettii, ottaa rullan ja lähtee tuomaan sitä minulle. Nyt kävi kuitenkin ainakin kerran niin, että kun Jäynä meni makuulle, rulla jäi piiloon Jäynän alle. Jäynä ei osaa vielä hommaa niin hyvin, että se etsisi rullaa sinnikkäästi, jos se menee vähän ”piiloon”. Joko muutamme rullan sijoittelua jollain tapaa, tai sitten tehdään vaan niin paljon toistoja, että Jäynä oppii etsimään/ottamaan rullan, vaikka se ei olisi ihan heti näkyvillä. Tällä hetkellä ajattelin panostaa jälkimmäiseen 🙂

Tottistelussa meillä on ongelmana liian edessä oleva perusasento ja siitä seurauksena luonnollisesti seuraamisessa edistäminen ja poikittaminen. Ratkaisuvaihtoehtoja tähän on olemassa varmaan ainakin sata. Mun pitäisi nyt vaan päättää, minkä otan käyttöön ja sen jälkeen tehdä niin säännöllisesti. Mutta kun en nyt oikein osaa päättää, niin me ei Jäynän kanssa kumpikaan tiedetä, mitä me ollaan tekemässä 😉 Tottistelun teemana meillä siis taitaa olla ohjaajan pään kasaaminen ja suun teippaaminen. Höpötän ja touhaan kaikkea ylimääräistä, joten ei ole ihme, että myös Jäynä tekee niin. Mutta kai osa ongelman ratkaisua on se ongelman tunnistaminen ja myöntäminen. Että siinä mielessä ollaan oikealla tiellä 😀

Viivi on kunnostautunut lenkkikaverina ja jäniksenkakan etsijänä. Syvällä nenällä se tuolla pelloilla ja nurmella menee 😀