Hengissä ollaan

Loppuvuosi meni aika vauhdilla ja alkuvuodesta opiskelin töiden ja harrastusten ohessa vähän ohjelmointia, joten illat, viikonloput ja vähän yötkin meni koneen ääressä istuen ja opiskellen. Mutta hengissä täällä ollaan kuitenkin ja opiskelut on saatu melkein päätökseen 🙂

Viivi-himpsulan kanssa mennään edelleen eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Kovat pakkaset ja nyt jäässä oleva maa on rajoittanut mummon lenkkeilyä jonkin verran, mutta mukana se on kuitenkin enemmän tai vähemmän. Edelleen se jaksaa hyvällä ilmalla lenkkeillä aika lailla vanhaan malliin. Oikeastaan se on hyväkin asia, että Viivi kertoo itse, jos ei halua lenkkeillä. Jos on liian kylmä tai tie on jäinen, Viivi on perässä vedettävä. Upottavassa hangessa olen välillä kantanut sitä, kun olen rämpinyt itsekin metsässä reisiä myöten lumessa. Jos käydään pidemmällä lenkillä, niin Viivi tarvii palautumiseen päivän tai pari, joten ihan joka päivä ei voida vetää täysillä. Mutta se on oikeastaan ihan hyväkin, kun ei tarvitse potea niin huonoa omaatuntoa, jos Jäynän treenit välillä venyy. Kun jos Viivillä olisi muutenkin lepopäivä, niin se lepäilee ihan mielelläänkin kotona sillä aikaa, kun olemme Jäynän kanssa treenailemassa.

Vinku

Ikkunassa

Kuvat: Oskari Keisala

Jäynän kanssa on treenailtu hakua aika ahkerasti. Pakkasten ja huonojen ilmojen takia treenejä on välillä peruttu, mutta ollaan päästy metsään, taajamaan ja rakennuksiin ihan riittävästi. Jälkeä ei ole tullut oikein tehtyä, mutta ilmeisesti Jäynä kyllä muistaa senkin ihan hyvin. Meillä oli tuossa helmikuulla hälytysharjoitukset taajamassa ja meidänkin alueelle oli tehty muutama jälki. Löysimme kaikki jäljet ja Jäynä ilmaisi jäljeltä jopa tulitikkuaskit. Eli aika hyvin jäljen päällä mentiin ja esineilmaisut näyttäisivät olevan superhyvällä mallilla.

Hälytreenit

Kartturin kanssa hommiin lähdössä 🙂

Tikkuaski

Jäljeltä löydetty tulitikkuaski. Ullalle kiitos kuvista.

Ilmaisun kanssa meillä on edelleen hieman takkua 😦 Jäynä ilmaisee tosi hienosti ja korrektisti löytämänsä ihmiset, mutta se ottaa rullaa suuhun vähän muutenkin. En oikein tiedä, ottaako se rullan vaan siksi, että on kiva kanniskella suussa jotain, vai onko siihen joku muu syy. Olen edelleen tehnyt niin, että joko jätän asian kokonaan huomiotta tai sanon jotain tyyliin ”höpöhöpö nyt”. Itse ilmaisuissa on kuitenkin edetty jo hankalampiin juttuihinkin. Kerran laitettiin treeneissä etsittävät piiloon lähelle toisiaan ja katsottiin, miten Jäynä ratkaisee asian, kun se saa molemmista hajun samaan aikaan. Jäynä otti hienosti rullan toisen etsittävän luona ja ilmaisulla vei minut saman ihmisen luo, vaikka se ihan selvästi tiesi, että ihan lähellä on toinen. Kun ensimmäinen oli ilmaistu ja palkka saatu, Jäynä lähti heti luvan saatuaan sinne toisen ihmisen luo ja ilmaisi myös sen täydellisesti. On se vaan fiksu poika 🙂 Rakennusetsinnässä päästiin testaamaan, sujuuko ilmaisu myös silloin, kun maalimies löytyy ihan läheltä. Olin itse huoneen ovella ja etsittävä oli parin – kolmen metrin päässä ovesta pienen pöydän alla. Jäynä teki myös tässä mallikkaan rullailmaisun, joten luulisi tuon onnistuvan myös maastossa. Hankalammissa rakennuspiiloissa olen vielä käyttänyt suorapalkkaa, että Jäynä saa varmasti palkan oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta. Eli siitä, että paikallistaa hankalassa piilossa olevan ihmisen.

Jäysky

Treenien lisäksi on tietysti touhailtu kaikenlaista muutakin. Jouluaikaan oltiin veljen perheen kanssa viikko hulppealla huvilalla ja hyvin Viivi ja Jäynä menivät lapsiperheenkin kanssa. Lapsetkin osaavat silitellä Viiviä nätisti ja varovasti, kun heille kertoo, että Viivillä on selkä kipeä ja sitä pitää varoa. Jäynä tosin hieman innostuu välillä liikaa lasten riehakkaista leikeistä ja taisi se pari kertaa touhottaessa tönäistä lapsen kumoonkin. Mutta mitään sellaista ei todellakaan tarvitse pelätä, että Jäynä olisi millään tavalla pahantahtoinen. Helmikuussa tuli nukuttua yksi yö laavulla ennestään vieraan koiran kanssa, mutta Jäynällä synkkasi heti vanhemman herrasmiehen kanssa. Viivi menee nykyään melkein missä vaan koiraseurassa, kunhan vieraat koirat eivät tunge iholle. Arki rullaa tällä hetkellä siis melko vaivattomasti. Hieman pitää välillä sovitella lenkkejä, kun toinen ei enää mielellään pitkästi mene ja toinen taas tarvitsisi kunnon lenkkejä. On ollut hauska seurata sitäkin, miten Viivi ja Jäynä ovat kasvaneet pariksi, joka toimii omalla tavallaan. Ne eivät leiki keskenään, vaikka Jäynä yrittää kovasti innostaa Viiviä. Ne nukkuvat paljon yhdessä ja kun tulemme Jäynän kanssa treeneistä kotiin, Jäynällä on aina kiire katsomaan Viiviä. Kun Viivi oli tässä yhden viikonlopun hoidossa ja olimme Jäynän kanssa kaksin, Jäynä kaipasi kaveriaan ihan selvästi.

Sohvalla

Tunnelmat laavuyön jälkeen

Ruokaa

”Juteltiin tuossa, että ei olla nähty meiän iltaruokaa ollenkaan”

Jälkileiri ja ne kokeet

Meillä oli tuossa jokunen viikko sitten oman yhdistyksen jälkileiri, jossa oli ulkopuolinen kouluttaja. Tehtiin muutama erilainen jäljennostoharjoitus sekä muutama jälki. Vähän hassua, että Jäynän kanssa meni jäljennostoharjoitukset tosi hyvin. Mutta kun oli tehty jälki ja sen aluksi se jälki pitää nostaa, niin ne eivät sitten oikein sujuneet. Väittäisin, että minä teen asioita jotenkin eri tavalla erilaisissa harjoituksissa, vaikka luulen kehittäneeni hyvät ja selkeät rutiinit jäljelle lähtemiseen. Kaikkea sitä voi luulla 😉

Jäljennostoissa Jäynä löytää aika tuoreet jäljet tosi varmasti. Se myös tutkii jälkeä jokusen metrin molempiin suuntiin ja osasi ainakin kolme kertaa peräkkäin valita oikean suunnan, vaikka minä en tiennyt, kumpaan suuntaan jälki menee. Mutta näyttäisi siltä, että jos takajäljeltä tuulee, Jäynä saattaa valita suunnan väärin. Mutta ehkä siinä tilanteessa mun täytyy opetella lukemaan Jäynää. Koska parin harjoituksen perusteella tällaisessa myötätuulitapauksessa Jäynä yrittää jäljelle nenä pystyssä. Kun se laittaa nenän maahan ja tutkii jälkeä, niin oikea suunta tuntuisi löytyvän varmemmin. Mutta nämä nyt ovat näillä harjoitusmäärillä vielä parhaita arvauksia. Pitää tehdä vaan paaaaljon lisää jäljennostoharjoituksia, ennen kuin osaamme Jäynän kanssa nämä jutut.

Rauhoittelua

Ei paras kuvakulma minusta, mutta muuten hyvä kuva meidän rauhoittelujutuista ennen jäljelle lähtemistä 🙂

Lauantai-iltana jokaiselle oli tehty reilu puolen kilometrin jälki maastoon muhimaan. Kokemattomimmat ajoivat jälkensä tuoreempina, kokeneet 5 – 6 tuntia vanhoina. Meidän jälki taisi olla sen pari – kolme tuntia vanha ja noin 650 metriä pitkä. Jäljen nostamisessa oli vähäsen hässäkkää, mutta kun se sieltä saatiin kaivettua, niin Jäynä lähti menemään kuin juna. Jäljen alkupää oli vähän ryteikköinen ja siellä mentiin kyllä liinatuntumalla. Jäynää ei paljon näkynyt, oli vaan risukkoon menevä oranssi liina. Mutta koiraan luottaen menin perässä ja aika pian tulikin ensimmäinen esine, johon Jäynä pätkähti maahan. Olen kyllä niin iloinen siitä, että Jäynän esineilmaisut on ainakin tällä hetkellä näin varmoja 🙂 Jatkoimme jäljestystä ja yksi mutka mentiin vähän suoraksi. Jäynä korjasi kuitenkin tilanteen itse aika nopeasti. Toinen mutka menikin sitten vähän pahemmin hukkaan ja siinä tarvitsin kouluttajan ja GPS:n apua, että löysimme jäljen uudelleen. Tässä oli opetuksena, että ei ehkä kannata jäädä siihen samaan kohtaan pyörimään ja sotkemaan jälkeä vähän lisää jokaisella pyörähdyksellä, vaan kannattaisi ehkä tehdä heti vähän isompi ympyrä, että jälki löytyy uudelleen sieltä, missä ei ole itse ollut tallomassa. Tästä jälki kuitenkin jatkui, mutta jostain syystä Jäynä ei tuntunut enää ihan niin varmalta. Ehkäpä se johtui siitä, että emme ole kadottaneet jälkeä noin huolella aikaisemmin, eikä Jäynä osaa vielä toimia tuollaisissa tilanteissa kovin hyvin. Enkä minäkään oikein osannut/voinut tukea, kun en tiennyt, missä jälki menee. No, jatkoimme jälkeä joka tapauksessa. Viimeiseltä esineelta taisi tulla hajua aika kauas, koska Jäynän nenä nousi hakkuuaukealla. No, minähän olin taas, että jäljellä ei saa mennä nenä pystyssä ja jatkamme vasta, kun nenä laskee alas. Tällä tyylillä sitten taistelimme hakkuuaukealla eteenpäin, mutta Jäynän jäljestys meni kyllä koko ajan huonommaksi. Olin vähän tuskastunut. Vaikka ehkä se nenän nostelu johtui kuitenkin siitä, että tulimme koko ajan lähemmäs loppuesinetta. Kouluttaja sitten jo puuttui asiaan ja kehotti päästämään koiran irti. Päästin ja Jäynä meni suoraan sinne loppuesineelle, jolle olin niin kovasti yrittänyt sitä estää pääsemästä… Että onneksi Jäynällä on kuitenkin tuo motivaatio kunnossa, vaikka se muuten onkin vähän mammanpoika ja herkkä mun typeryyksille. Jospa sekin on jo tajunnut osaavansa nämä hommat minua paremmin 😉 Tämän jäljen opetuksia olivat mielestäni ne, että voin tehdä Jäynälle jo pidempiä jälkiä huoletta. Jäljen hukkaamista ja sen uudelleen etsimistä meidän on opeteltava aika paljon lisää. Ja jos Jäynä nostaa jäljellä nenän, siihen on todennäköisesti joku useimmiten järkevä syy. Joko se saa hajua esineestä tai se on hukannut jäljen ja etsii sitä ilmavainulla. Jäynästä kyllä näkee tosi hyvin, kun jälki menee hukkaan, että siinä mielessä se on kyllä helposti luettava kaveri pimeässäkin. Koska niin, tämä jälkihän ajettiin kokonaan pimeässä.

Sunnuntaille jäi sitten vielä harjoitus, jossa tehdään tarkoituksella niin hankala jälki, että se menisi hukkaan. Että päästään opettelemaan sitä jäljen etsimistä uudelleen. Samalla jäljelle laitettiin monenmoisia hankaluuksia ja samalla oli tarkoitus siis opetella lukemaan omaa koiraansa. Tässä kuva kaaviosta, jossa siis kaksi jälkeä tehdään samaan aikaan toistensa peilikuvina:

Kaavio

Jäljet siis ylittävät toisensa ja harhajäljen jälkeen on terävä kulma. Sen jälkeen 90 asteen kulma ja sen jälkeen paluuperä tuolla kohdassa reunassa, jossa vasemmalla on ympyrä sen sen yläpuolella kuva siitä paluuperästä. No sama kuva on myös oikealla reunalla. Tällä kerralla jälkiä ajoi vain yksi koirakko kerrallaan, mutta tähän voi lisätä vaikeutta vielä silläkin, että molemmat jäljet ajetaan samaan aikaan. Jäynälle tuli ajettavaksi kaavion vasemmalta lähtevä jälki ja toinen jälki oli ajettu ensin. Tuo harhajälki meni todella hienosti. Jäynä käänsi ehkä vähän päätä harhan kohdalla, mutta jatkoi omaa jälkeään epäröimättä pätkääkään. Superhieno mies! Terävässä kulmassa oli oikeastaan aika hassu reaktio Jäynältä. Se ajoi jälkeä ja sitten se vaan pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneenä kuin sanoen: ”Se oli ihan äsken tässä, mutta nyt sitä jälkeä ei ole missään. Se vaan katosi!”. Siinä kohdassa oli vielä pieni kallio ja Jäynä seisoi kallion päällä. Se jotenkin oikein korosti sitä hassua ilmettä. Pienen etsimisen jälkeen se kadonnut jälki löytyi kuitenkin uudelleen. Jälki meni sillä tavalla kivassa maastossa, että välillä sammaleessa/jäkälässä näki itsekin jäljentekijän kengänjälkiä ja pystyi kehumaan koiraa varmasti oikeassa kohdassa, eli kun se on jäljellä. Paluuperän kanssa Jäynälle tuli sitten taas pattitilanne. Jälki vaan katosi selittämättömästi. Ehkä tässä vaiheessa viikonloppu jo vähän painoi Jäynän jaloissa ja mielessä, koska se ei oikein jaksanut enää ratkoa tätä ongelmaa ihan niin intensiivisesti. Jälki kuitenkin löytyi ja lyhyen ajamisen jälkeen pysäytin Jäynän ja palkkasin sen. Hauska ja opettavainen treeni kyllä! Ehkä oikeasti ei kannattaisi laittaa jäljelle näin montaa uutta ja hankalaa asiaa kerralla, kun koirakaan ei ole vielä mikään superosaava. Mutta eipä ne kerrasta mene rikki ja tässä olikin tarkoitus opettaa ohjaajaa enemmän. Kuten leirillä monesti, täälläkin piti saada pariin päivään mahdollisimman monta erilaista harjoitusta, että voimme sitten itseksemme treenata näitä asioita ajan kanssa. Siinä mielessä leiri oli mielestäni erittäin onnistunut 🙂 Paljon uusia ideoita ja ajatuksia, joskin leirin jälkeen Jäynälle ja minulle on tehnyt hyvää tehdä vähän yksinkertaisempia juttuja, että saadaan Jäynänkin itsevarmuus takaisin. Mutta sain ainakin uskallusta kokeilla vaikeampiakin asioita, koska Jäynä osaa jo aika paljon kuitenkin.

Jäynis

No sitten se meidän hakukoe, kun ennen koetta saatiin aikaan valeilmaisujen suma 😀 Hallintaosuus ennen maastoa meni ihan loistavasti. Olemme treenanneet paikkamakuuta aika monenlaisissa paikoissa ja eri pituisia aikoja. Kokeessa Jäynä kulki mukanani sen noin 50 metriä vaivattomasti ja makasi sen kolmisen minuuttia paikallaan kuin tatti. Kun lähdimme maastoon, Jäynä otti aika alkuvaiheessa rullaan kerran suuhun muuten vaan. Onneksi maasto oli avointa ja näin, että ei se Jäynä mitään ihmistä löytänyt. Pyysin vaan pudottamaan rullan. Jatkoimme vähän matkaa ja aika pian näin Jäynästä selvästi, että nyt ollaan hajulla. Sieltä se tuli suopursupusikosta pian rulla suussa ja lähdimme näytölle. Maali oli aika isossa maakuopassa ja sain laskea melkein pyllymäkeä, että pääsin perille 🙂 Löydön jälkeen jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan ja aika pian Jäynä jälleen nosteli nenäänsä. Näin, että Jäynä pyöri lähellä sitä paikkaa, mistä olimme löytäneet sen ensimmäisen maalin. Sen vuoksi olin vähän tyhmä, kun Jäynä tuli luokseni rulla suussaan. Jäynä näytti mielestäni vähän epävarmalta ja sitten minäkin epäililin, että olisiko tässä nyt valeilmaisu. Todennäköisesti minun epävarmuudesta johtuen Jäynä pydotti rullan ja lähti uudelleen maalille. Siellä se ihmetteli vähän aikaa, että pitääköhän rulla viedä uudelleen, kun vein sen jo kerran. Jäynä kuitenkin päätti ottaa rullan uudelleen ja toi sen minulle. Tällä kerralla en törttöillyt, vaan kytkin liinan ja menin perään. Maali oli kyllä niin hyvin piilossa, että kun Jäynä meni maalin viereen suopursupuskaan maahan, olin sekunnin murto-osan, että ”Voi ei, ei täällä ole mitään!”. Mutta olihan siellä, pienessä ojassa suopursujen keskellä aika lähellä sitä ensimmäistä piiloa siinä ihan Jäynän vieressä. Eli koe läpi ja tälläkin kertaa vähän ohjaajasta huolimatta 😀 Yleisarvosanaksi tuli Erinomainen miinus, koska minä olin vähän tyhmä. Kokonaisuutena meidän homma meni kuitenkin aika hyvin, vaikka itse jännitin niin älyttömästi, että mielestäni vaan kompuroin ja törttöilin kokeen alusta loppuun. Ehkä se kuitenkin näytti ulospäin ihan hyvältä. Ja kun varsinaisia tyylipisteitä ei jaeta, vaan asiaa mietitään enemmän oikeiden etsintöjen kannalta, niin se toinen ilmaisu meni oikeastaan hyvin. Siis siinä mielessä, että tyhmästä ohjaajasta huolimatta koira toimi ja kertoi löytäneensä ihmisen, vaikka en ihan heti uskonutkaan.

Koekirja

Nyt on sitten talvi aikaa viilata ilmaisua kuntoon ja ehkä treenata myös jälki peruskoekuntoon. Ja myös PK-hakuryhmässä pidetään pientä painostusta, että eikö nyt kevääseen mennessä saataisi nekin asiat alokasluokan tasolle. Se on vaan se tottis edelleen vähän alkutekijöissään. Ehkä aika tuttu tarina, että maastoja jaksetaan treenata, mutta tottista ei niinkään 😀

Kun ilmoittaudut kokeeseen…

Jotenkin niin tyypillistä. Kun ilmoittaudut viikonloppuna kokeeseen, heti seuraavan maanantain treeneissä esiin pulpahtaa uusi ongelma. Eli valeilmaisut. Ilmeisesti Jäynä keksi, että esineetkin voi oikeastaan ilmaista rullalla. Ja myös esineen hajun. Tai melkein minkä vaan hajun. Tässä on nyt sitten otettu käyttöön PMR-puhelimet, eli maalimies ilmoittaa, kun Jäynä kävi ja otti rullan. Näin en sitten hyväksy mitään muita ilmaisuja. Jäynä ilmaisee kyllä siis maalimiehet hienosti ja korrektisti. Mutta kun se rulla on suussa vähän muutenkin.

Yhden kerran Jäynä kyllä teki ihan loistavan esineilmaisun rullalla. Eli löysi maasta alueen merkkaamiseen käytetyn krepin, otti rullaan suuhun ja toi rullan minulle. Tässä treenissä meillä ei vielä ollut niitä PMR-puhelimia, joten kytkin Jäynän näytölle. Hienosti Jäynä vei minut sinne krepille ja meni maahan erittäin mallikkaasti niin, että esine oli ihan siinä etujalkojen välissä. Palkkasin siitä ilmaisusta, koska se oli ihan selvä, mitä Jäynä halusi minulle kertoa. Ja oikeastaan se olisikin ihan mahtava juttu, jos Jäynä ilmaisisi esineet näin. Noin oikeita etsintöjä ajatellen. Mutta… Ilmeisesti Jäynä ilmaisee myös puissa roikkuvia kreppejä ja niitähän kokeessa riittää, koska alueen rajat on merkattu krepeillä. Ja näyttäisi nyt vähän siltä, että välillä Jäynä ottaa rullaa suuhun ilman mitään näkyvää syytäkin. Kokeeseenhan on nyt alle kaksi viikkoa….

Paikkista

Paikkamakuuta on treenattu

Yritän nyt kuitenkin olla panikoitumatta. Eilisissä treeneissä alueelle oli laitettu muutamia kreppejä puihin roikkumaan, että Jäynä tottuisi niihin. Maaleilla oli PMR-puhelimet ja tiesin, koska Jäynä ilmaisee oikeaa asiaa. Heti alussa tuli yksi valeilmaisu, jota en hyväksynyt. Sen jälkeen löytyi ihminen ja ilmaisu oli hyvä. Sen jälkeen Jäynä juoksi yhden kerran rulla suussa, mutta ei tuonut sitä minulle. Kutsuin Jäynää ja otin rullan pois suusta. Siitä etsiminen jatkui mallikkaasti, Jäynä löysi toisen etsittävän ja ilmaisi sen rullalla kuten kuuluukin. Hieman siinä rullan ottamisessa etsittävän luona oli ollut häslinkiä, mutta itsenäisesti Jäynä kuitenkin päätyi oikeaan ratkaisuun. Toivon kovasti, että tässä on kyseessä vain joku erikoinen välivaihe, joka menee ohi, kun hyväksyn vain oikeat ilmaisut. Ja olisi aika hienoa, jos se menisi ohi parissa viikossa. En sinänsä ole erityisen huolestunut tästä, koska luulen, että tämä menee kyllä ohi. Mutta se nyt tietysti vähän harmittaa, että pitikö tämän tulla nyt juuri tässä ennen koetta, kun kokeen jälkeen olisi koko talvi aikaa säheltää 😉 Jos ongelma ei korjaannu sillä, että jätän väärät ilmaisut hyväksymättä, täytynee tehdä vähän aikaa treenejä irtorullilla, jolloin rullaa ei ole missään muualla kuin maalimiehellä. Eli mulla on kyllä suunnitelma 🙂

Sohvalla

Sohvanvaltaajat

Pesuapuri

Pikkuapuri ❤ Tällä kertaa Viivi osallistui heinäseipäiden pesemiseen

Rullailmaisu koevalmis? Ja mitä Viiville kuuluu

Meillä oli tällä viikolla isomman treenin vuoro. Olin tilannut sellaisen harjoituksen, että etsisimme ”tyhjää” jotain 15 – 20 minuuttia ja sitten törmäisimme jälkeen. Tarkoituksena oli, että oppisin näkemään Jäynästä, miltä se näyttää löytäessään jäljen vapaana etsien. Treeni ei nyt mennyt ihan kokonaan suunnitelmien mukaan…

Etsimme melko tyhjää aluetta (oli siellä poluilla joku kävellyt päivän aikana) sen parikymmentä minuuttia ja sitten lähestyimme jälkeä. Näin Jäynästä erittäin selvästi, että nyt törmättiin johonkin vahvaan hajuun. Ilmeisesti Jäynä sai jäljestä hajun ilmavainulla ja lähti itsenäisesti selvittämään asiaa. Oikeastaan treeni meni siinä mielessä suunnitellusti, että Jäynä ilmeisesti löysi jäljen ja päätyi sitä pitkin etsittävän luo. En nyt vaan nähnyt kyseistä tapahtumaa, koska Jäynä irtosi jälkeä etsiessään minusta ehkä 30-40 metrin päähän. Ei siis mitenkään ylettömän kauas, mutta ei tuollaisessa perusmetsässä näe edes sinne 30 metrin päähän. Mutta treeni ei mennyt kuitenkaan millään tavalla pieleen 🙂 Minä en tiennyt, missä jälki menee ja missä ihminen on piilossa, eli en ainakaan auttanut Jäynää mitenkään. Mutta sieltä se tuli rulla suussa ja oli kuulemma ottanutkin rullan todella varmasti etsittävän luona. Innostuin itse vähän liikaa ja kehuin ehkä turhan vuolaasti, koska rullaan luovutuksessa oli pientä säätöä. Muuten ilmaisu oli ihan täydellinen! Tämän treenin jälkeen uskallan ilmoittautua kokeeseen hyvillä mielin. Peruskokeessa alue on eilistä pienempi ja suoritusaikaakin on kokonaisuudessaan se parikymmentä minuuttia. Eli ilmaisun kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, mutta toki aina voi sattua jotain yllättävää. En esimerkiksi tiedä vielä, miten Jäynä toimii, kun minä jännitän ihan hulluna… Mutta kokeeseen siis mennään vielä tämän syksyn aikana 🙂 Paikkamakuuta olemmekin treenailleet eri pituisia aikoja erilaisissa paikoissa, mutta sitä saamme vielä treenata lisää, että minä luotan siihen, että Jäynä pysyy. Mutta hyvä mieli jäi tästä treenistä.

Kiimakallio

Sitten Viivin kuulumisia. Sanoisin, että mummolla ei ole kaikki kunnossa 😦 Se on nyt viikon verran nukkunut tosi sikeästi. Sillä tavalla sikeästi, että se täytyy herättää monta kertaa päivässä. On se tähänkin saakka toisinaan pitänyt herättää, mutta nyt on tapahtunut selvä muutos. Se on myös ollut normaalia kärttyisempi. Toivon, että tämä johtuisi vaan ilmojen viilenemisestä ja ehkä vanhoja luita kolottaa kostea sää. Uloskaan Viivi ei oikein haluaisi mennä aina, välillä se on toki yhtä innokas kun tähänkin saakka. Mutta joka tapauksessa käytöksessä on nyt tapahtunut selvä muutos. Seurailen nyt tilannetta vähän aikaa ja voisin tilata Viiville hierojan. Jos aika ja hieronta ei auta, niin täytynee viedä mummeli tutkittavaksi. Viivi on jo niin vanha, että sitä ei todennäköisesti kannata juurikaan hoitaa, löytyi siltä mitä tahansa. Sillä tässä tulee vähän lykättyä tutkittavaksi viemistä. Että jos löytyykin jotain 😦 Mutta toki täytyy pitää mielessä, että tietenkin täytyy tutkia, että Viivi-parka ei kärsisi turhaan jostain kivuista. Aika paljon huolestuttaa, että onko tässä alkanut lähtölaskenta. Toivottavasti murehdin turhaan… Kuitenkin toisina päivinä Viivi tuntuu jaksavan vanhaan malliin ja juoksenteleekin vähän metsälenkeillä. Että jospa se nyt olisi vaan tämä sateinen sää.

Pilvilampi

Reilu viikko sitten retkeilemässä

Vauhtia riittää

Nyt on päästy Jäynän kanssa jäljestyksessä seuraavalle tasolle… vauhdissa nimittäin. Viimeksi oli 350-metrinen vieraan tekemä jälki, joka ehti vanhentua ehkä sen kolme varttia. Nämä illat nyt jo pimenee niin aikaisin, että jos ei halua pimeässä mennä, niin ei oikein työpäivän jälkeen ehdi vanhentaa jälkeä montaa tuntia. Mieluummin tekisin Jäynän kanssa jo vanhempia jälkiä.

Syyskuu2018

Jäynä nosti tällä kerralla jäljen hienosti ja valitsi myös oikean suunnan. Ja siitä sitten lähdettiin tukka putkella. Pysäyttelin herraa välillä, kun se yritti mennä vähän nokka pystyssä. Ehkä tästä syystä Jäynä meni ensimmäisestä esineestä ohi. Jäynällä oli varmaankin esineestä haju ja minä estelin, kun nenä oli pystyssä. Minusta johtuvasta sähellyksestä johtui siis tämä esineen ohittaminen mielestäni. Jälki oli merkitty pyykkipojilla maastoon ja sekin ehkä aiheutti nenän nostelua välillä. Sanoisin, että tämä liiallinen vauhti aiheutti sitä, että Jäynä ei pysynyt jäljellä hirveän hyvin, vaan joutui etsimään jälkeä monta kertaa. Ja siinä kävi sitä, mistä en oikein tykkää: Jäynä etsi jälkeä juosten. Valtava touhottaminen ja ihan oikeasti juoksuaskelia. Liina kiertyy puiden ja puskien ympärille, kun herra touhottaa. Tein sitten niin, että laitoin Jäynän istumaan, selvitin liinan ja sen jälkeen jatkoimme rauhallisemmin. Tämä sama kävi jäljellä useamman kerran ja vauhti tuntui vaan lisääntyvän koko ajan. Itse jäljestys meni mielestäni suurimmaksi osaksi hyvin ja Jäynällä on todellakin halu jäljestää ja edetä jäljellä. Siitä myös huomaa (ja liinassa tuntee), kun se on jäljellä ja kun se ei ole. Jäljellä oli vain kaksi esinettä, noin 50 metriä alusta ja toinen jäljen lopussa. Halusin nähdä, miten Jäynä jäljestää ihan oikeasti. Viimeisen esineen ilmaisu meni hyvin, siinä ei ole huomautettavaa.

Sanoisin, että tämän jäljen perusteella Jäynälle voisi tehdä jo pidempiäkin jälkiä ihan hyvin. Ehkä myös vanhempia, jos tuo vauhti vähän vähenisi ja tarkkuus lisääntyisi. Vire saisi olla vähän alempana, että työ olisi tarkempaa. Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin tosi hyvä harjoitus, jossa suuri osa hommasta meni hyvin, mutta saatiin esiin myös ongelmia. Voisi myös päätellä, että ohjaajan opetustavassa on jotain vikana, jos kerran tässä on tulossa jo toinen koira, joka paahtaa jäljellä hirveää vauhtia. Että ehkäpä tässä on taas syytä katsoa peiliin…

Tuulinen jälki

Kunnon syysmyrsky rantautui Suomeen, joten pitihän se hyödyntää 🙂 Tekaisin Jäynälle melko lyhyen jäljen kunnon myötä/sivutuuleen. Tuulta oli jotain 11 m/s ja puuskissa varmasti aika paljon enemmän. Jälki oli L:n muotoinen, alkupää oli myötätuulessa ja loppupätkä sivutuulessa. Jäljellä oli mittaa vain noin 100 metriä ja se ehti vanhentua jotain kolme varttia. Tarkoitus oli vanhentaa enemmän, mutta huomasin katsoa kelloa liian myöhään, jälki piti saada ajettua ennen pimeäntuloa.

Niinhän siinä tietysti kävi, että Jäynä olisi halunnut lähteä takajäljelle. Olen ymmärtänyt, että ilmavainuiselle koiralle käy ajoittain niin, että jos takajäljeltä tuulee kovasti, koira yrittää lähteä sinne suuntaan. Niinkin varma Jäynä oli asiastaan, että sain pidellä sitä ihan kunnolla. Ja kun en päästänyt, Jäynä istui ihmettelemään asiaa. Vähän siinä ihmeteltyään se sitten lähti jäljestämään oikeaan suuntaan. En tiedä, oppiko se tästä mitään, vai keksikö se kokeilla oikeaa suuntaan vain siksi, kun en päästänyt sinne väärään suuntaan. No, tästä homma lähti sujumaan kuitenkin tosi hyvin. Jäynä jäljesti hienosti ja hyvällä innolla. Ensimmäinen esine (keppi) oli kiven päällä ja Jäynä meni siitä ensin ohi puolisen metriä. Sitten palasi takaisin ja paikansi kepin. Varma en voi olla, mutta olisiko voimakas tuuli vienyt kepin hajun vähän sinne edemmäs, koska se oli vielä kiven päällä. Jäynä kyllä menee jälkeä aika tarkasti, koska yhdessä kohdassa se harhautui jäljeltä sen verran, että meni väärältä puolelta puuta. Jäynä itse korjasi asian niin, että tuli metrin verran takaisin päin ja kiersi puun oikealta puolelta 🙂 Toinen esine oli hanska ja sen ilmaisu meni tooodella hienosti. Olin itse liinan päässä vielä taistelemassa tietäni ryteikön läpi, kun Jäynä mätkähti esineelle maahan ja vieläpä suoraan! Tähän tein tahallani sellainen kokeilun, että esineen jälkeen noin 5 – 10 metrin päässä oli kulma. Niin ei mitään ongelmaa, kulma meni ihan loistavasti. Vielä pieni pätkä jälkeä ja oltiin loppuesineellä. Se oli vanha tennari ja palkkaamisen jälkeen leikin Jäynän kanssa kengällä koko matkan autolle saakka.

Polku

Tämä kuva on meidän lähimetsästä normaalilta lenkiltä 🙂

Tässä on nyt näissä jälkiasioissa tullut viimeaikoina onnistumisia ja itsellänikin on kasvanut luotto siihen, että Jäynä osaa jäljestää jo aika hyvin. Varmasti myös Jäynän itseluottamus on kasvanut, koska se vetää jäljellä minun makuuni sopivasti. Tunnen liinassa aika hyvin, koska ollaan jäljellä ja koska etsitään jälkeä. Ihan eri intensiteetti, kun mennään jäljellä. Ja Jäynä todella haluaa edetä jäljellä, se ei nytkään häiriintynyt yhtään siitä, että minä kompuroin perässä iltahämärässä kivenkoloja ja ryteikköjä väistellen. Kyllä tuli hyvä mieli. Uskon, että Jäynäkin huomasi, että olin supertyytyväinen 🙂

80/20 ja mukavuusalueita

Yhdistyksemme järjesti omille jäsenilleen koulutusviikonlopun aiheella: Ulkopuolinen kouluttaja + mitä haluat itse treenata. Tai suunnilleen tämä oli alkutieto. Homma meni kuitenkin aika paljon niin, että osallistujat toimittivat kouluttajalle etukäteen listan asioista, mitä haluaa treenata ja miksi. Näistä viesteistä kouluttaja oli tehnyt meille sopivan kokonaisuuden. Kaikki eivät ehkä saaneet juuri sellaista treeniä, mitä olivat toivoneet ja se oli varmasti hyvä asia. Muutenkin meitä ”ravisteltiin” viikonlopun aikana vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Treenattiin myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä onnistu. Koska jos aina treenataan niin, että onnistutaan 100-prosenttisesti, niin silloin ei todennäköisesti opita mitään tai treenata sitä, mitä pitäisi. Se oppiminen tapahtuu silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kuitenkin noin 80 prosenttia treeneistä pitäisi olla niitä, että koira (ja ohjaaja) onnistuvat. Tällä teemalla sitten mentiin, eikä kukaan tosiaan onnistunut 100-prosenttisesti 🙂

Ensimmäisenä tehtiin harha-häiriö-teräväkulma -jälkitreeni. On sillä varmasti joku hienokin nimi, mutta sitä ei sanottu tai sitten en vaan muista. Alla kuva harjoituksesta. Jos et tiedä harjoitusta, niin älä edes yritä ymmärtää 😀 Joka tapauksessa kuvasta olisi ehkä hyvä ymmärtää, että toinen koirakko on S ja toinen P. Älä kiinnitä kuvassa keskellä oleviin kirjaimiin huomiota, niin huomaat, että tämä on aika looginen. Kummallakin on ajettavana siksakin muotoinen jälki, jota ajetaan pätkä vuorotellen. Jäljentekijät ovat jo tehneet harhat kävellessään toistensa jälkien yli. Kun koirakot ajavat jälkeä vuorotellen, joka toisessa kohdassa on pelkkä jäljentekijän harha ja joka toisessa isompi harha, kun toinen koirakko on siitä kohdasta jo oman pätkänsä ajanut.

Spår

Jäynän kanssa tämä harjoitus ei mennyt mitenkään täydellisesti. Se lähti hienosti liikkeelle ja ensimmäinen harha meni kohtuullisen hyvin. Mutta kun Jäynä huomasi, että jäljellä on toinenkin koirakko, sillä meni pasmat sekaisin. ”Kuka toi on, haluan mennä katsomaan”. Jäljestys ei oikein suju, jos koira seisoo takajaloillaan ja hyppii ilmaan 😀 Siinä sitten odottelin hieman, että Jäynä muistaisi sen jäljestämisen. Toinen pätkä meni sitten vähän sinne päin. Välillä seistiin takajaloilla ja välillä jäljestettiin muutama metri. En osaa sanoa, miten se reagoi harhaan, siinä oli niin kovin kaikenlaista hässäkkää. Kolmas pätkä meni siihen, että Jäynä haistoi jäljen merkkaamiseen käytetyn puussa olevan kuitunauhan ja oli tohkeissaan siitä. Nenä käväisi maassa ajoittain, mutta ajatus oli kyllä puussa. Mutta vaikka tämä treeni ei mennyt oppikirjan mukaisesti, sain paljon informaatiota meidän ongelmakohdista. Ajattelin, että Jäynä ei häiriintyisi toisesta koirakosta noin pahasti, koska eihän se häiriinny puistossa jäljestäessäkään autoista, pyöräilijöistä, kävelijöistä sun muista. Mutta onhan se tietysti eri asia, jos ympärillä on hälinää koko ajan verrattuna siihen, että muutoin aika tyhjässä metsässä onkin yhtäkkiä joku ihminen ja koira pönöttämässä. Täytyy siis harjoitella sitä, että metsässäkin voi olla häiriöitä 🙂 Ja lisäksi joka paikassa pitää harjoitella koirahäiriöitä, koska ne on Jäynälle hankalia. Lisäksi Jäynän kanssa täytyy miettiä, miten jäljen merkkaa, koska se haistaa puihin laitetut merkit. Tämän tiesin kyllä jo ennestäänkin, enkä ole käyttänyt Jäynän jälkiä merkatessa enää hetkeen mitään liian isoja ja haisevia merkkejä. Sanoisin, että tämä on aika pitkälti itseaiheutettua, koska piilottelen Jäynälle esineitä maahan ja puuhun ja kivien päälle ja mitä nyt vaan keksin. En vaan suostu myöntämään, että kaikenlaisiin esineisiin reagoiminen, olivatpa ne missä vaan, olisi huono asia. Tämä täytyy vaan tiedostaa, jos Jäynälle tarvitsee tehdä maastoon merkattuja jälkiä.

Toisena treeninä suurin osa koirakoista teki sellaisen ison treenin, jossa ensin löydetään iso esine ilmavainulla (esim. reppu). Siitä esineeltä nostetaan jälki ja lähdetään jäljestämään. Sitten jäljestäessä koira saa ilmavainun jäljen päässä olevasta ihmisestä ja sen pitäisi vaihtaa ilmavainuun ja löytää etsittävä. Alla karkea kuva treenistä:

Iso treeni

Tarkoitus on siis lähestyä koiran kanssa tuulen alapuolelta reppua. Kun reppu on löytynyt, jäljen päähän kävellyt ihminen on laittanut puuhun merkin muutaman metrin päähän repusta, että tiedämme, mihin jälki lähtee repulta. Koiran pitäisi tietysti osata nostaa jälki ilman apuja ja lähteä oikeaan suuntaan (eikä tuonne takajäljelle, mistä reppu on tuotu). Mutta koska treeneissä ei ollut ne kaikkein kokeneimmat koirat, niin tällä varmistettiin treenin onnistuminen. Jäljestäessä tuuli sitten tuo jäljen lopussa olevan ihmisen hajun ja koiran pitäisi lähteä ilmavainulla ihmisen luo.

Jäynän kanssa tämä treeni meni aika hyvin. Etsimme tyhjää aluetta aluksi reilu puolisen tuntia. Sitten siirryimme tarkoituksella sinne alueelle, johon tuulen pitäisi tuoda repun haju. Ja hienosti Jäynä lähti repulle nenä pystyssä. En oikein tiennyt etukäteen, mitä Jäynä tekee repulle, koska pienemmät esineet Jäynä tuo minulle ja jäljellä Jäynä ilmaisee esineet menemällä maahan. Nyt sillä oli myös ilmaisurulla kaulassa, joten mietin sitäkin vaihtoehtoa, että Jäynä voisi ehkä jopa ottaa sen suuhunsa, kun ei saa reppua tuotua. Kun Jäynä sitten löysi repun, se haisteli reppua vähäsen ja meni maahan. Ei ollenkaan huono ratkaisu sekään. Tosin tällainen esineilmaisu edellyttää sitä, että näen koiran. Että ehkä tähän täytyy myöhemmin keksiä joku muu ratkaisu. Noh, repulta sitten lähdettiin jäljestämään. Jäynä löysi jäljen ja lähti menemään sitä hienosti. Kunnes jostain syystä iski ilmeisesti joku epävarmuus, tai jotain muuta tapahtui, koska Jäynä päätti pysähtyä syömään mustikoita ja variksenmarjoja. Odottelin vähän aikaa, jospa se itse jatkaisi. Mutta koska marjat näyttivät maistuvan vaan koko ajan paremmin, keskeytin herkutteluhetken ja muistutin, että meillä oli tässä tämmönen jälkikin olemassa. Parin kehotuksen jälkeen Jäynä jatkoi jäljestämistä. Kun tultiin siihen kohtaan, mihin tuuli toi jäljen päässä olevan ihmisen hajun, Jäynän pää nousi. Se nosteli nenää tuulta vasten ja korvat meni siihen asentoon, kun ne sillä menee ihmisen haistaessa. Siinä Jäynä muutaman kerran nosti nenän ja laittoi korvat lättänäksi. Sitten se haistoi jälkeä ja taas ilmaa. Tätä Jäynä toisti muutaman kerran ja päätti sitten jatkaa jäljestystä. Menimme sitten loppuun jäljestäen. Loppupäässä Jäynä meni mielestäni vähän sekä ilma- että maavainulla, mutta sieltä se ihminen joka tapauksessa löytyi. Jäynällä ei ole ollut ennemmin jäljen päässä ihmistä ja olihan tämä muutenkin aika erilainen treeni kuin mitä olemme tehneet. Ehkä näiden muuttujien vuoksi Jäynä ei oikein muistanut sitä rullailmaisua. Ihminen sitten antoi Jäynälle sen kaulassa olevan rullan ja samalla minä pyysin tuomaan sen. Ilmaisun loppu menikin sitten ihan mallikkaasti, kun tuosta alusta vaan päästiin eteenpäin.

Piilossa

Piilossa kuusen juurella

Sitten harjoituksen huomiot ja jälkipuinti 🙂 Jäynä reagoi esineisiin ja osaa ainakin jollain tavalla ilmaista ne. Jäynä osaa myös etsiä jälkeä ja lähteä itsenäisesti ajamaan sitä. Tuosta marjojen syönnistä en nyt oikein tiedä, johtuiko se liian vähäisestä jälkimotivaatiosta vai oliko se vain jotain sijaistoimintoa, kun tilanne oli Jäynälle uusi. En nyt kuitenkaan lähde analysoimaan sitä puhki. Puutumme asiaan, jos tuo toistuu. Jäynä osaa ajaa jälkeä silloinkin, kun minä en tiedä, missä jälki menee. Eli se osaa siis jäljestää 🙂 Se ei näköjään kovin helpolla jätä jälkeä, vaikka saisi etsittävästä hajun kesken jäljestämisen. Jos olisin vähän tukenut ja kehunut sitä siinä kohdassa, kun se selvästi sai hajun ihmisestä, se olisi varmasi mennyt. Mutta halusin katsoa, miten Jäynä itse tilanteen ratkaisee. En ole tähänkään pettynyt, koska tässä vaiheessa koulutusta olen aika tyytyväinen, että Jäynä haluaa pitää jäljestä huolta, eikä jätä sitä kovin helpolla. Myöhemmin voimme harjoitella lisää tuota, että vaihdetaan ilmavainusta jälkeen ja jäljestä ilmavainuun. Koulutuksen tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin opettaa ensin sen, että kun jäljestetään, niin sitä jälkeä ei saa jättää. Voi olla, että menen tässä metsään ja minun pitäisi vahvistaa enemmän sitä, että Jäynä vaihtaisi ilmaivainuun. Mutta ehkä minussa asuu sisälläni pienenpieni insinööri, kun haluan opettaa nämä asiat aluksi erikseen vahvoiksi ja sitten vasta yhdistää. En osaa olla myöskään huolissani siitä, että ilmaisu ei sujunut lopuksi ihan oppikirjan mukaan. Uskoisin, että kunhan vaan harjoittelemme ilmaisua lisää ja saamme sen riittävän vahvaksi, se sujuu varmemmin erilaisissa tilanteissa. Jäynä ei vaan osaa asiaa vielä riittävän hyvin. Paria kauneusvirhettä lukuun ottamatta meidän harjoitus meni kuitenkin minun mielestäni hyvin. Sain huomata, että olen jarrutellut Jäynää ihan liikaa, sen kanssa voisi tehdä jo paljon paljon vaikeampiakin juttuja, kuin mitä uskallan kokeilla. Kouluttajalle siis kiitos, että hän vei minut pois omalta mukavuusalueeltani 🙂

Kun nyt sitten sain huomata, että voimme edetä treeneissä reilusti, niin alkuviikon hakutreeneissä niin tehtiin. Maanantaina oltiin pihapiirissä ja Jäynä sai harjoitella rullailmaisua melkein umpipiiloilla. Maalit olivat niin, että ovi oli esimerkiksi raollaan ja Jäynä näki ihmisen ovenraosta, mutta ei päässyt ihan kosketusetäisyydelle. Nämä meni aika hyvin, ihan vähäsen jouduin auttamaan siinä, kun Jäynä otti kyllä rullan suuhunsa, mutta jäi vähän miettimään, että toisiko rullan minulle vai pitäisikö sitä sittenkin kokeilla yrittää ottaa lähempänä ihmistä. Autoin siis siinä, että pyysin tuomaan rullan. Pari piiloa oli niin, että Jäynä pääsi ihmisen luo ihan perille saakka ja niissä ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Näyttäisi siis siltä, että uusissa tilanteissa Jäynä saattaa tarvita vielä vähän apua/vahvistusta, mutta nämä ”perusilmaisut” toimivat, vaikka ympäristö ei olekaan se tavallinen metsä. Tiistain PK-hakutreeneissä tehtiin jo pari valmistakin suoraa pistoa noin 25 metriä syvinä. Pidemmät pistot onnistuvat myös, jos Jäynälle näytetään, että sinne metsään meni joku. Enää emme vie Jäynän kanssa ihmistä perille saakka, saatamme vaan vähän matkaa. Olemme tehneet kuitenkin niin, että Jäynää ei lähetetä pistolle siitä kohdasta, mistä ihminen meni, vaan etenemme hieman keskilinjalla ja lähetän siitä. Ihminen siis menee piilolle vähän L-mallisesti. Ajatuksena siis on, että Jäynä menee pistolle sillä mielikuvalla, että sinne meni joku, mutta etsisi kuitenkin ilmavainulla ihmisen. Tämä tuntuisi toimivan ainakin tällä hetkellä. Olen aika vahvasti haamuja ja ääniapuja vastaan, enkä ole niihin suostunut, vaikka pari kertaa niitä on yritetty minulle ehdottaa 😀 Tiedä sitten, olenko vain jääräpäinen, koska PK-haku lajina ei ole minulle kovin tuttu. Mutta kantavana ajatuksena minulla ainakin yrittää olla, että pelaisimme mielikuvilla ja ilmaivainulla. Ilmaisut näissä pistohommissa sujuivat jälleen erinomaisesti, kuten ne ovat pääasiassa toimineetkin. Tällainen metsässä etsiminen on kuitenkin Jäynälle sitä tuttua juttua, vaikka samalla opetellaankin sitä, että pitäisi mennä suoraan, eikä juosta Jäynälle luontaisia ympyröitä.

Viimeviikolla käväisimme Jäynän kanssa myös tottistelemassa. Treenien teemana oli paukkujen kuuntelu, eli ampuminen. Jäynä teki sivulletuloja ja sivulla istumisia, leikkimistä ja paikkamakuuta paukkuja kuunnellen. Jäynä ei millään tavalla paineistu paukuista, mutta kääntää kyllä päänsä äänen suuntaan ehkä puoleksi sekunniksi. Mielestäni se on ihan luonnollinen reaktio, koska ääni ei ole Jäynälle vielä kovin tuttu. Se on kyllä kuullut pauketta paljonkin, koska käymme aika usein lenkillä ampumaradan lähellä. Mutta näin treenatessa se ei ole tainnut kuulla ampumista aikaisemmin kuin ehkä kerran tai kahdesti. Luulisin, että tuo pieni huomion herpaantuminen katoaa, kun asiaa vaan treenataan lisää. Paikkamakuussakin Jäynä vaan vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei edes ajatellut nousevansa, tai mitään. Että treeniä vaan lisää tässäkin asiassa 🙂

Ja ettei Viivi unohtuisi, niin vähän myös sen kuulumisia. Viivi voi edelleen hyvin ja porskuttaa 🙂 Vaikka se on jo 14-vuotias, niin sen täytyy saada riittävästi lenkkiä ja/tai aktivointia. Sen riittävä on toki vähemmän kuin Jäynällä, mutta ihan pelkkää sohvakoiran elämää Viivi ei voi viettää. Tässä tuli nyt muutama päivä vähän huonommalla lenkityksellä, niin johan alkoi näkyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Viivi on vähäsen ylikierroksilla koko ajan ja sitä myötä joissakin tilanteissa aika rasittava. Tiistaina otin vähän aikaa Viivin kanssa ja vein sitä pienelle lenkille ihan kahdestaan. Illalla piilottelin myös Viiville ja Jäynälle lelua asunnossani. Sen jälkeen mummeli nukkui tyytyväisenä, eikä edes suunnitellut mitään koiruuksia ❤ On se vaan melkoinen persoona ja todellakin tietää, millä asioilla minulta saa huomiota ja mitkä on ne minun ”triggerit”, joilla saa aikaan toimintaa. Se on vaan niin ovela (tai minä tyhmä), että huomaan vasta jälkeenpäin, että taas se perhana vedätti mua 😀

PimPim

Mummo uuden JumppaPomppansa kanssa

Meille kuuluu hyvää ja huonoa

Jäynän ilmaisut on menneet treeneissä suorastaan erinomaisesti 🙂 Nyt on tehty pelastuskoiratreeneissä koko ketjua ihan oikean etsimisen kanssa, kiintorullalla ja niin, että minä roikun liinan perässä näytölle mennessä. Maanantaina oli oikein hyvän mielen treenit. Jäynäkin tuntuu tykkäävän hommasta valtavasti ja minä tykkään Jäynästä ❤

Mutta miksi meille kuuluu huonoa? No, Jäynän mahan kanssa on ongelmia nyt ihan koko ajan 😦 Se on ripulilla vähän väliä, maha ei tunnu kestävän oikein mitään. Olen nyt ihmisten kanssa keskusteltuani tullut siihen tulokseen, että ehkä Jäynän vatsabakteerit ovat kärsineet liian monista antibioottikuureista. Asiaa on yritetty auttaa syöttämällä laadukkaita maitohappobakteereita, mutta tilanne ei vaan tunnu helpottuvan. Vaihdoin nyt Jäynälle Royal Caninin Gastro Intestinal -ruuan ja se saa syödä sitä vähän aikaa. Jospa saataisiin vatsa ensin kuntoon, sitten voidaan miettiä jatkoa. Ehkä voisin myös varata joltain suolisto-ongelmien erikoisasiantuntijalta ajan ja keskustella, miten Jäynän maha/suolisto saataisiin kuntoon. Ei tästä nyt tule mitään näin, että vatsa toimii viikon tai pari kerrallaan ja sitten ollaan taas vesiripulilla pari päivää. Ei se nyt niin haittaisi, jos Jäynän maha olisi silloin tällöin vähän löysällä. Mutta kun se on aina heti niin, että yö tai pari menee ulkona juostessa ja Jäynä puskee tavaraa ulos kuin paloletkusta 😦 Juuri tätä kohtaa kirjoittaessa takana on aika uneton yö eilisen siivousurakan päälle, koska ripuli oli alkanut työpäivän aikana. Ehkäpä tilanne ei ole ihan näin synkkä, vaikka tällä hetkellä väsyneenä olen aika turhautunut.

Mutta asiat voisi olla paljon huonomminkin. Niinä päivinä, kun Jäynä on kunnossa, treenaaminen ja eläminen sen kanssa on ihan huippua. Metsässä vapaana ollessaan Jäynä tulee supernopeasti luokseni, jos joku tulee vastaan. Siis ihan itse, en kutsu sitä. Se on muutenkin melkoinen soulreader ja ”kertoo” minulle kaikesta. Siis sillä tavalla, että se tulee aina luokseni, jos havaitsee jotain poikkeavaa. Luulen näkeväni siitä jo sen eron, onko sillä havainto ihmisistä vai eläimistä. Samaten Jäynä ilmoittaa minulle, jos Viivillä on jotain typeryyksiä mielessä vapaana ollessaan. Jäynä on kyllä tässä suhteessa ihan erilainen koira aikaisempiin verrattuna. Luulen, että suurin osa näistä ominaisuuksista on tullut sille äidinmaidossa, mutta ehkäpä olen tehnyt sen kanssa myös oikeita asioita oikeaan aikaan 🙂 Jäynällä on lysy ja liian edessä oleva perusasento, eikä se osaa seurata oikeassa kohdassa. Vieraita koiria se jännittää edelleen, mutta olemme mielestäni edenneet siinä asiassa jo jonkin verran. Mutta se haluaa kulkea mukanani joka paikassa ja tehdä asioita kanssani, sen kanssa on helppo lähteä mihin vaan. Ihan mahdottoman ihana ystävä siis ❤ Jäynä on luikerrellut myös Viivin sydämeen tavalla, johon mikään muu koira ei ole aikaisemmin pystynyt. Nyt muutama päivä ripuliepisodin jälkeen mieli on taas itsellänikin parempi ja uskon siihen, että Jäynän terveysongelmat saadaan kyllä selätettyä.

Lähdössä

Lenkille lähdössä. Tai Jäynä ehkä ”Lähdöffä” 😀

Mehtässä

…ja siellä lenkillä.

Treenit täydessä vauhdissa :)

Jäynä on tuntunut olevan kunnossa, joten aloitin loman jälkeen treenit normaalilla vauhdilla. Viime viikolla oli myös Jäynän kontrollikäynti eläinlääkärillä ja kaikki oli melkein kunnossa. Leukosyytit olivat vähän alhaalla, mutta lääkärin mukaan ei ole syytä huoleen, se johtuu vaan siitä, että Jäynä on ollut sairaana. Toinen juttu oli myös… Löysin alkuviikosta Jäynän niskasta tosi oudon haavan tai patin. Eläinlääkärillä kävi ilmi, että Jäynän ollessa sairaana sille on pistetty lääkkeitä myös niskaan ja pistokseen on tullut pienoinen reaktio. Niskassa on pieni kuolioitunut alue ja on sanottava, että haava on aika ällön näköinen 😦 Haavalle ei tarvitse juuri nyt tehdä mitään, siinä on rupi päällä. Kun rupi aikanaan irtoaa, haavaa on hoidettava ja seurattava huolellisesti. Lääkärin mukaan voin kuitenkin harrastaa Jäynän kanssa normaaliin tapaan, kun kerran yleisvointi on hyvä, haava näyttää hyvältä eikä se tunnu vaivaavan Jäynää mitenkään.

Hieman otin raskaasti tämän pikkujutun, kun tuli tunne, että eikö tämä lopu nyt ollenkaan. Ongelmat alkoivat jo viimesyksynä niillä eturauhastulehduksilla. Niiden jälkeen keväällä kastrointi, joka meni kyllä hyvin. Mutta sairaslomailua siitä kuitenkin tuli. Sitten tuli iho-oireita ja allergiaepäily. Siitä ei ollut vielä toivuttu, kun tuli sitten tämä veriripuli ja nyt sen jälkimaininkina pieni kuolio niskassa. Mun mielestä tässä nyt olisi jo ihan riittämiin yhdelle vuodelle, voisin jo lopettaa tämän murehtimisen. Onneksi Jäynä ei kuitenkaan murehdi terveydentilaansa, vaan elää elämäänsä onnellisena päivä kerrallaan ❤

Auringonlapsi

Kanyylien kohdat näkyy vielä vähän, mutta muuten Jäynä on varsin suloinen ❤

Haussa on edistytty rullailmaisun kanssa mukavasti. Olemme siirtyneet siihen, että yleistämme ilmaisua eri tilanteisiin. Nyt on ilmaistu jo istuvia, makaavia, seisovia ja peitettyjä maaleja. Pidemmältä ja lyhyemmältä matkalta. Hyvässä ja huonossa maastossa. Lisää vain toistoja, niin ollaan pian aika valmiita 🙂 Kivikko-ryteikössä Jäynällä on rulla tippunut kerran ja se välillä ”räkii” rullaa minulle. Eli tuo sen perille saakka ja istuu eteeni. Mutta pudottaa rullan ennen kuin ehdin ottaa sen suusta. Pohdimme tähän ratkaisuja. PK-haussa harjoittelemme edelleen suoria pistoja, mutta niiden suhteen homma ei ole edennyt kovin paljon. Oli tässä kesällä hieman taukoa helteiden, lomien ja Jäynän sairaslomien vuoksi. Mutta olemme nyt palanneet treeneihin ja meillä on selkeä suunnitelma, miten etenemme.

Juokseerullankanssa

Edelleen SporttiRakin mahtavia otoksia 🙂

Jäljellä on myös edetty. Tein Jäynälle pidemmän ja vaikeamman jäljen kuin ikinä. Sillä ajatuksella, että välillä täytyy kokeilla ja uskaltaa, aina voi palata treeneissä taaksepäin. Olen ollut Jäynän kanssa jäljellä vähän turhankin varovainen, emmekä ole edenneet treeneissä kovinkaan paljon. Viimeksi Jäynä jäljesti siis noin 400 metriä viidellä esineellä ja maasto oli hieman haasteellinen. Jälki meni hukkaan useammankin kerran, mutta Jäynä etsii itse jäljen uudelleen sitkeästi. Samalla yritän opetella itse lukemaan, miltä se näyttää jälkeä etsiessä ja mistä tiedän, että jälki on löytynyt uudelleen. Kaikki esineet löytyivät (kaksi hanskaa, kaksi keppiä ja lopussa lelu). Esineilmaisu on Jäynällä edelleen tosi varmaa, mutta ei se suoraan mene makuulla. Koska emme ole menossa FH-kokeeseen, en ole nillittänyt asiasta. Loppua kohti jäljestäminen muuttui vähän huolimattomaksi, ilmeisesti Jäynä jo vähän väsähti. Mutta nytpä tiedän, missä mennään 🙂

Palkkaapellolla

Esineilmaisun palkkausta pellolla. Kuva: SporttiRakki

Viivi ei ole treenannut juuri muuta kuin ruuan kerjäämistä ja päiväunien nukkumista yhdessä. Molemmissa se on aika hyvä 🙂 Lenkeillä mummeli on tietenkin ollut mukana ja hyvin se jaksaa. Vieraissa paikoissa näkee, että Viivi on edelleen tosi utelias ja haluaa tutkia ympäristöään. Eli tunkee ihan joka paikkaan, mihin pää vaan mahtuu. Onhan se toisaalta hieman rasittavaa, mutta toisaalta on aika mukavaa, että Viivi on edelleen aktiivinen ja reipas ❤

Vinkunen

Pilvilammella eväsretkellä. Mummo menossa mukana 🙂

Kesäloma oli ja meni

Kesäloma tosiaan meni, eikä tullut sitten treenattua. Olin ajatellut, että ehdin tehdä jälkeä loman aikana, mutta aina ei mene suunnitelmien mukaan…

Ensimmäinen lomaviikko meni siinä, kun oli ihan älyttömän kuuma. Mökillä oltiin vuoroin järvessä ja vuoroin nurmella pötköttelemässä. En jaksanut oikein itse mitään, eikä olisi varmaan koiratkaan jaksaneet. Mökillä elellään sillä tavalla, että koirat nukkuvat vanhemmassa saunamökissä yöt ja ihmiset nukkuvat uudemmassa päärakennuksessa. Heräsin viimeisenä mökkiaamuna mökillä yksin siihen, että Viivi haukkui saunamökissä. Ajattelin, että mitähän siellä nyt on meneillään, ei se tuolla tavalla normaalistin huuda. Nousin katsomaan. Jäynä-parka oli yön aikana oksentanut ja ripuloinut saunamökin täyteen ja makasi itse ihan voipuneena sen kaiken keskellä. Se oli juonut yön aikana vesiastian tyhjäksi ja ajattelin, että se piristyy, kunhan saa juotua. Ja kyllä Jäynä joikin järvessä seisten. Olo ei näyttänyt kuitenkaan paranevan. Soitin Jyväskylään päivystävälle eläinlääkärille ja kyselin, mitä kannattaa tehdä. Lääkäri suositteli seurailemaan koiran vointia muutaman tunnin, koska jos se juo, niin olon pitäisi kyllä parantua. Näin sitten toimin. Siivoilin saunamökkiä ja pesin mattoja. Seurailin samalla, miltä Jäynä näyttää. Se ei vaan piristynyt ja parin tunnin päästä Jäynä myös oksensi kaiken juomansa veden. Päätin lähteä Seinäjoelle eläinlääkärille, Jäynä näytti aika huonolta. Kun pääsimme perille, Jäynä sai käveltyä omin jaloin toimenpidehuoneeseen juuri ja juuri. Jäynä laitettiin tippaan välittömästi ja nestettä tiputeltiin kaksi pussia täydellä vauhdilla. Lääkärin ja hoitajan toimet näyttivät aika tehokkailta, mutta pian he näyttivät rentoutuvan hieman. Tullessa Jäynä oli shokissa ja tippaa laittaessa se nukahti, eikä meinannut edes herätä, vaikka kutsuin sitä. Parin nestepussin jälkeen Jäynä kuitenkin hieman jo piristyi ja eläinlääkäri huokaisi helpotuksesta. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa ymmärsin, miten huonossa kunnossa Jäynä oli meidän tullessa. Eläinlääkäri myönsi, että hetkeen hän ei ollut ihan varma, selviääkö Jäynä 😦 Tilanne näytti kuitenkin jo paremmalta. Jäynä sai kipulääkettä ja vatsansuojalääkettä. Mutta sitten tuli taas takapakkia… Jäynän suolisto lähti toimimaan nesteytyksen myötä ja takapuolesta alkoi valua veristä ripulia taukoamatta. Ei hyvä. Jäynä sai suoneen nyt myös antibioottia ja tiputusta jatkettiin. Eläinlääkäri ilmoitti, että Jäynän on päästävä jatkohoitoon, koska siellä päivystyksessä sunnuntaina ei voida tehdä juuri enempään, eikä tarvittavia veri- ym. kokeita saada otettua. Ennen jatkohoitoon menemistä Jäynä pitäisi kuitenkin saada niin vakaaseen kuntoon, että se selviää hengissä matkan Tampereelle. Jatkoimme tiputusta ja ripulin valumisen katsomista, eläinlääkäri siirtyi hoitamaan muita potilaita. Välillä hoitaja tai eläinlääkäri kävi katselemassa Jäynän alati parantuvaa vointia. Jossain vaiheessa lähdimme selvittämään, mihin siirrymme jatkohoitoon ja soittelin eläinlääkärin kanssa Tampereelle ja Hattulaan. Eläinlääkäri sai selvittää lääkäri lääkärille, että mistä on kyse. Kolme tuntia saapumisemme jälkeen olimme valmiita siirtymään Tampereelle. Katsotaan siellä, jatkammeko Hattulaan vai voimmeko jäädä jatkohoitoon Tampereelle. Jäynä pissasi Seinäjoella jo muutaman kerran ja halusi myös juoda itse. Elimistö näytti toimivan oikein ja vointikin oli jo niin hyvä, että juominen kelpasi. Lähdimme ajamaan sydän syrjällään Tamperetta kohti. Jalasjärvellä pysähdyimme ja Jäynä kävi pissalla. Veristä ripulia valui edelleen. Joskus kello 23 maissa olimme perillä Tampereella ja Jäynä laitettiin uudelleen tippaan. Siltä otettiin myös verikokeet, joista selviäisi tarkemmin, missä mennään. Ripulia valui vieläkin pitkin lattioita. Verikokeiden perusteella näytti siltä, että Jäynällä on vain voimakas suolistotulehdus/veriripuli (hemorraaginen gastroenteriitti), eikä mikään veriarvo antanut viitteitä muuhun. Arvoissa oli vähän heittoa, mutta ei mitään sellaista, minkä takia tarvitsisi lähteä Hattulaan. Raskain mielin jätin Jäynän klinikalle tiputukseen yöksi ja lähdin muka nukkumaan. Siinä vaiheessa taidettiin olla jo seuraavan vuorokauden puolella.

Tipassa

Aamulla sain hyviä uutisia 🙂 Yön aikana ripulointi oli loppunut ja Jäynä oli jo syönytkin vähän. Tulehdusarvo ei vaan ollut vielä tippunut riittävästi, joten Jäynä ei pääsisi ihan vielä kotiin. Iltapäivällä todennäköisesti. Lähdin katsomaan ja halimaan potilasta klinikalle ja käytin Jäynän pissalla. Olihan se edelleen erittäin voipunut, mutta jo paljon paljon parempi. Iltapäivällä sain hakea Jäynän kotiin melkoisen lääkearsenaalin kanssa. Kotihoidossa annoin Jäynälle ruokaa muutaman tunnin välein ja lääkkeitä ohjeen mukaan. Vointi parani hetki hetkeltä ja parin päivän jälkeen Jäynä olisi halunnut jo juosta ja riehua entiseen malliin. Pidin sitä kuitenkin levossa ja teimme vain pieniä lenkkejä vielä muutaman päivän ajan.

Potilas

Potilas keittiöremontin keskellä Tampereella

 

Koska Jäynän vointi oli jo selvästi parempi, päätin lähteä lomareissulle Lappiin. Oli tarkoitus lähteä jo aikaisemmin, mutta tämän ripulitapauksen jälkeen reissu lykkääntyi. Ajattelin, että ainakin yksi päivä menee vielä autoillessa, joten Jäynä saa vielä levätä. Ensimmäiset pari päivää menivätkin reissussa aika vähäisellä liikunnalla, kun yövyimme matkan varrella ja Kilpisjärvelle päästessä satoi vettä. Päätimme vuokrata yhdeksi yöksi mökin, ette emme kastelisi kaikkia varusteita heti reissun ensimmäisinä päivinä. Koirat saivat jäädä mökkiin lepäilemään, kun itse ajoimme Norjan puolelle katselemaan maisemia. Seuraavina päivinä kävimme Saanajärvella, Saanan huipulla, uudelleen Punaisella hiekalla ja vielä Pyhä-Nattasen huipulla. Reissu oli aika onnistunut ja maisemat silmiähiveleviä. Loistava ympäristö asioiden miettimiseen ja mielen rauhoittamiseen. Olihan se Jäynän ripulihomma aika pelottava kokemus ja muutenkin elämässä on hyvä välillä pysähtyä ja miettiä asioita.

Loma ei mennyt kaikilta osin ihan suunnitellusti, eikä tullut treenattuakaan mitään. Mutta ehtiihän sitä nyt loman jälkeenkin. Pääasia, että koirat ovat hengissä ja kunnossa ❤

Trangia

Ensimmäisen illan iltapalamaisemat 🙂

Makuupussissa

Varpaidenlämmittäjä makuupussissa ❤

Saanalla

Joku urpå sumuisen Saanan juurella