Viivin terveystilanne

Viivi-Himpsukka porskuttaa vielä menemään. Kuvia katsonut spesialisti oli sitä mieltä, että keuhkoissa saattaa olla jotain tihentymää ja jos se ei ole sydän, joka keuhkoputkea painaa, niin siellä on jotain muuta. Eli siis kasvain 😦 Päädytiin siihen, että hammasremonttia siirrettiin eteenpäin ja yritetään saada Viivi aluksi oireettomaksi kortisonilla. Mahdollisesti hammasremontin voi unohtaa ihan kokonaan. Kortisonin kanssa on se, että Viivi ei voi jatkaa aikaisempaa kipulääkitystä. Sydänultra saattaa tulla myös ajankohtaiseksi, mutta itse mietin, että saadaanko siitä lisätietoa niin paljon, että se kannattaa tehdä.

Kokeilujen jälkeen Viiville on nyt löydetty sellainen lääkitys, että se köhii vähemmän ja on minun tulkintani mukaan kivuton. Nykyisen särkylääkkeen sivuoireena on vaan väsymys ja Viivi on kyllä selvästi väsyneempi. Mutta kuitenkin se on mielestäni iloisempi ja touhukkaampi kuin siinä vaiheessa, kun kokeiltiin, jos pelkkä kortisoni riittäisi köhään ja kivunlievitykseen. Ei riittänyt. Viikon jälkeen Viivi oli selvästi kipeä, eikä halunnut oikein edes lenkille. Nyt kun sillä on nuo hieman väsyttävät särkylääkkeetkin, se kuitenkin touhottaa paljon enemmän ja lähtee lenkillekin mielellään.

Käytiin istumassa nuotiolla

 

Vaikka Viivi voi nykyisellä lääkityksellä melko hyvin, niin sen kunto on mennyt selvästi huonompaan suuntaan lyhyessä ajassa. Lenkeillä Viivi on enenevissä määrin perässävedettävää mallia ja eilen huomasin, että se ei pääse enää hyppäämään sohvalle itse. Sen hengitys kuulostaa myös raskaammalta ja mielestäni se hengästyy lenkeillä helpommin, vaikka mennään ihan rauhalliseen tahtiin. Toisaalta leikittiin kuitenkin ihan pari päivää sitten lelulla ja teetin Viivillä temppuja, kun Jäynän treeneistä jäi nakkeja yli. Eli Viivillä on vielä intoa ja se jaksaa asioita, mutta yhä enemmän se nukkuu.

Yhdessä sohvalla päikkäreillä

Tällä hetkellä näyttää vähän huonolta, mutta mennään päivä kerrallaan ja nautitaan matkasta Viivin kanssa edelleen.

Jälkikokeessa Jäynän kanssa

Noniin, jälkikoe oli nyt sitten. Harjoittelu viimeisinä viikkoina ennen koetta oli aika intensiivistä. Osa treeneistä meni ihan hyvin ja osa ei ollenkaan hyvin…

Kokeessa eniten jännitti sen jäljennosto. Olemme harjoitelleet sitä liian vähän ja olen muutenkin pitkään miettinyt, miksi se ei oikein suju. Muutama päivä ennen koetta tulin siihen tulokseen, että olen ilmeisesti tehnyt enemmän jäljennostoja vasemmalle, koska sen suunnan Jäynä valitsee melkein joka kerta. En ehtinyt kuitenkaan enää korjailla asiaa mitenkään, joten kokeeseen mentiin sillä toivolla, että se jälki sattuisi menemään vasemmalle 😉

Iisa (Dream Begins Sugar Rush) ja Jäynä hyväksytyn kokeen jälkeen 🙂

Kokeessa Jäynä sitten nosti jäljen varmasti ja lähti vasemmalle, kuten odotettua. Menin sen perässä vähän matkaa (parsenkymmentä metriä), mutta se Jäynän jäljestäminen oli aika epävarman näköistä. Sitten se lähti kaartamaan takaisin janan suuntaan. Ilmoitin, että taidetaan olla takajäljellä, joten palataan janalle ja otetaan uusi yritys. Pelastuskoirakokeessa janan saa siis mennä edestakaisin, jolloin jäljen nostamiseen on kaksi mahdollisuutta. Palasimme janalle ja Jäynä nosti jäljen uudelleen sinne toiseen suuntaan. Yritin näyttää varmalta, kun ilmoitin, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Ja kyllä, suunta oli oikea ja pääsimme jatkamaan jäljestystä suunnistajan kanssa! Alussa olimme ilmeisesti vähäsen sivussa jäljeltä, mutta Jäynä pääsi jäljen päälle ja homma lähti sujumaan. Jäljestys näytti varmalta ja menimme suunnistajan kanssa vaan perässä. Pian löytyikin ensimmäinen esine, sen jälkeen toinen ja pian kolmas. Suht nopeasti olimme jo viimeisellä esineellä, joka oli reppu, kun muut esineet olivat sukkia. Jäynä meni koko jäljen tosi hienosti! Muutaman kerran se harhautui jäljeltä muutaman metrin, mutta etsi jäljen itse uudelleen ja jatkoi varmasti. En muista, että meidän jäljestäminen olisi ikinä mennyt näin hyvin! Se on tosiaan tehnyt hienoja pätkiä, mutta melkein joka jäljellä on tullut jotain ihme sähläämistä. Olemme nyt treenikaverien kanssa tulleet siihen tulokseen, että minä aiheutan se kaiken sähellyksen olettamalla asioita ja ohjaamalla Jäynää, vaikka luulen käveleväni vaan perässä. Nyt kun en tiennyt missä jälki menee, enkä voinut kysyä sillä perässä kävelijältäkään, koska hänkään ei tiennyt, niin oikeasti annoin Jäynän jäljestää. Ei yhtään kyllä huvittaisi myöntää, mutta pakko kai se on 😀

Jälkihommia ja Viivin kuulumisia

Jäynän jäljestys ei oikein ota toimiakseen. Se tekee edelleen hyviä pätkiä, mutta metsässä sen touhu on vähän sinne päin. Tällä hetkellä ollaan jostain syystä tilanteessa, että jälkeä nostaessa se valitsee väärän suunnan todennäköisemmin kun oikean. En oikein tiedosta, mikä on mennyt vikaan 😦

Hassua on kuitenkin se, että hankalammat jäljet tuntuu sujuvan edelleen paremmin. Tällä viikolla olen tehnyt kaatosateessa metsään yhden jäljen, joka ajettiin parin tunnin päästä. Taas hyviä pätkiä, mutta myös melkoisia hukkaamisia. Kun sitten tein taajamaan pusikoihin hankalan jäljen, joka meni polkujen yli ja kierteli vähän miten sattuu, niin se meni älyttömän hyvin. Jälki oli kolme tuntia vanha ja ajoin sen pimeällä.

Hauskonta tässä on se, että jälkikokeeseen on vähän reilu viikko aikaa. Ehkä yritän tässä vaan tehdä mahdollisimman monta jälkeä, että saataisiin jonkinlainen rytmi. Koska uskon siihen, että Jäynä osaa kyllä. Ehkä meiltä puuttuu vaan rutiinia ja sellaista kokemusta, että osattaisiin yhdessä ratkoa eteentulevat ongelmat. Ehkä teen kokeessa niin, että päästän Jäynän vaan irti, jos homma ei muuten suju. Kyllä se yleensä nämä tilanteet jotenkin ratkoo kuitenkin, vaikka sen touhu ei juuri jäljestämiseltä näytä. Ja teen itseni kanssa viikon jotain mentaaliharjoituksia, että mulla ei vanne kiristyisi heti, kun homma alkaa näyttää huonolta. Siinä tilanteessa Jäynä varmaan arvostaisi tsemppausta ja tukemista epätoivoisen puhinan sijaan.

No sitten Viivin kuulumisia. Vinkunen on alkanut köhiä välillä sillä tavalla kakovasti. Vein sen tutkittavaksi ja löytyihän sieltä jotain. Henkitorvi tekee sydämen kohdalla pienen mutkan, eli ilmeisesti Viivin sydän on hieman laajentunut ja painaa vähän henkitorvea. Keuhkoissa ei kuitenkaan  näy nestettä, eli sydän ei ole ainakaan paljon laajentunut ja sydäntä kuunnellessa ei kuulu mitään ylimääräistä. Vielä tilanne ei ole siis kovin paha, mutta sinänsä tätä ei voi myöskään oikein hoitaa. Tällä hetkellä odotamme sitä, että eläinlääkäri konsultoi alan spesialistia, että mitä asialle kannattaisi tehdä. Viiville on varattu jo aika myös hammasremonttiin, koska sen suu on jälleen aika huonossa kunnossa. Katsotaan nyt sitten, miten homma etenee ja mitä mieltä spesialisti on Viivin nukuttamisesta hammashoitoa varten. Tilanne suussa on kuitenkin aika paha, eikä sitäkään oikein voi jättää hoitamatta. Onneksi tuo yskiminen on kuitenkin toistaiseksi melko vähäistä, eikä rajoita Viivin elämistä ja olemista. Hampaatkaan ei vaivaa ainakaan sillä tavalla, että Viivi jättäisi mitään syömättä. Mummon yleisvointi ja mieliala on hyvällä tolalla, joten tällä hetkellä jatkamme elämäämme normaalisti. Viime viikoloppunakin oltiin parin tunnin metsäretkellä ja siellä Viivi pomppi kivien yli leikki rantavedessä ihan köhimättä häntä heiluen. Toistaiseksi siis valtakunnassa kaikki hyvin 🙂 Tiedostan kuitenkin, että tilanne saattaa mennä ihan päälaelleen pienessä hetkessä.

Telttaretkellä palvelu on Viivin mielestä edelleen turhan hidasta

Kuvia leiriltä

Nämä Pauliina Havon ottaman kuvat ansaitsevat ihan oman postauksensa 🙂 Tunnelmia Myytin leiriltä, olkaa hyvät:

Näin vauhdikkaasti haetaan köyttä veneestä

Ei tämä ollenkaan pahalta näytä 🙂

”Kato, täällä se sun lelu on”

Kuiskuttelen Jäynälle, että joku on mennyt hukkaan

…ja sitten lähtee

”Mä löysin, mä löysin!”

Liina kiinni ja näytölle

…täysii!

 

Nytkö se kadonnut motivaatio löytyi?

En ole tainnut itsekään ymmärtää, miten koville Leon menettäminen kaksi vuotta sitten otti. Muistan kyllä, kun yritin jatkaa tokoa/tottistelua Jäynän kanssa Leon kuoleman jälkeen. Ensimmäisellä yrityksellä en päässyt edes kentälle saakka, kun itku tuli jo kentän laidalla. En vaan pystynyt 😦 Puolipakolla kuitenkin puskin eteenpäin, vaikka se tekemisen ilo puuttui. Jäynän kanssa tekeminen tuntui muka vääränlaiselta, koska se ei ollut Leo. Jotenkin se huono vire ja mieliala taisi jäädä mulle päälle ja ehkä sen takia en ole päässyt Jäynän kanssa ihan siihen oikeaan mielentilaan itse. Ja sen takia koko tottistelu on tökkinyt.

Mutta nyt kevään ja kesän aikana olen tsempannut 🙂 Hiljalleen onnistumisten kautta Jäynän kanssa tottistelu on hetkittäin tuntunut jo ihan mukavalta. Viikonloppuna olin pitkästä aikaa ihan uudella kouluttajalla ja nyt tuntuu, että joku lukko lopulta aukesi. Hanna Närhi sai mut näkemään ne hyvät jutut meidän tekemisessä ja ehkäpä hänen positiivisuutensa vaan tarttui. Vaikeat ja monimutkaiset asiat tuntuu nyt yhtäkkiä yksinkertaisemmilta ja Jäynä entistäkin hienommalta koiralta ❤ Sain viikonlopun leiriltä kaikkiin meidän harrastuslajeihin uutta intoa ja lisäksi pieni kipinä syttyi uuteenkin lajiin, kun päästiin kokeilemaan vesipelastusta 🙂

Kuva: Pauliina Havo

Jos ja kun jossain lajissa tulee jatkossa hankalalta tuntuvia pattitilanteita, niin tiedän nyt ainakin yhden kouluttajan, joka toimii mulle ja Jäynälle 🙂 Voi olla, että olen jossain leirin jälkeisessä honeymoon-tilassa, mutta nyt tosiaan tuntuu, että joku pitkään kadoksissa ollut tunne löytyi ❤

Liian helppoa?

Jäynä päätti kokeilla PK-hakutreeneissä, että jospa ottaisikin heti lähetyksen jälkeen rullan suuhun ja hoitaisi etsimisen oikeastaan kokonaan niin, että kantaa rullaa. Kun herra ”jäi kiinni” tästä jutusta, niin kerroin aika selvästi, että oikeastaan tällainen tapa ei ole ookoo. Nyt on mennyt jo useampi treeni ilman tätä rullan kanniskelua.

Mietimme sitten porukalla, että mistä tämä voisi johtua. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin sitä, että teen liian helppoja ja samanlaisia treenejä. Jäynällä on ehkä vaan tylsää ja siksi se leikkii rullallaan. Tätä samaa on ollut havaittavissa myös pelastuskoiratreeneissä ja myös siellä ongelmaan on auttanut harjoitusten vaikeuttaminen. Sillä ajatuksella nyt sitten edettiin ja totta tosiaan, hieman haasteellisemmat treenit (ja ehkä se mun melko napakka asiaan puuttuminen) tosiaan tuntuvat auttavan. Eli jälleen kerran taisin jumiutua liian pitkäksi ajaksi mukavuusalueelle treeneissä. Onhan se kivaa, kun treenit sujuu 😉

Jäljellä olen myös huomannut, että Jäynä osaa jäljestää ja tehdä tosi tarkkaakin työtä. Mutta kuitenkin se varsinkin metsässä hukkaa jäljen turhan usein. Luulen, että Jäynä jäljestää vähän niin, että se tekee tarkasti vain välillä. Ja siltä se näyttääkin. Se menee pätkän aina tarkasti ja sitten pätkän vähän sinne päin. Ja sitten taas pätkä tarkasti. Ja sitten yhtäkkiä jälki ei enää olekaan siinä. Tämäkään ei sinänsä olisi suuri ongelma, koska Jäynä kyllä etsii oma-aloitteisesti ja aktiivisesti jälkeä. Ongelma tässä kohdassa on se, että minä en osaa lukea Jäynää siinä tilanteessa. Huomaan toki, että jälki meni hukkaan ja Jäynä etsii jälkeä. Mutta sitä en ainakaan vielä läheskään aina osaa nähdä, koska Jäynä löysi jäljen uudelleen ja koska se vaan etsii jälkeä intensiivisesti nenä maassa. Ehkä tämä on asia, joka tulee ajan kanssa. Siis että minä opin lukemaan Jäynää jäljellä eri tilanteissa.

Noh, testasin tätä teoriaa jäljellä. Eli että meneekö Jäynä paremmin, kun jälki on riittävän vaikea. Tekaisin n. 25 asteen lämpötilassa jäljen nurmelle puistoon, jossa on paljon liikkujia. Jälki ehti vanhentua lähemmäs pari tuntia. Ja sehän meni vaikeuteen nähden hemmetin hyvin! Alussa Jäynä ei oikein tuntunut hoksaavan, että siellä kaiken häiriön seassa menee mun tekemä jälki. Siinä oikeaan suuntaan mennessä ja haistellessa Jäynä kuitenkin ”kiinnittyi” jälkeen ja teki selvästi töitä. Sivutuulesta johtuen jälki oli siinä alkupuolella ilmeisesti levinnyt vähän nurmen reunalla olevan pusikon puolelle ja Jäynä teki noin metrin koukkauksia ryteikköön, mutta palasi aina nurmelle takaisin. Nurmen reunalta jälki kääntyi jyrkkään rinteeseen pienelle polulle. Olin kävellyt polun reunassa heinikossa. Tässä Jäynä hukkasi jäljen ja teki kovasti töitä löytääkseen sen uudelleen. Ja löytyihän se lopulta 🙂 Siinä Jäynä meni tosi tarkasti polun vieressä olevassa heinikossa esineelle saakka. Olin tehnyt niin, että esine oli jäljellä kulmassa ja esineen jälkeen Jäynä taas hieman haeskeli jälkeä. Ja taas löytyi. Olin tehnyt ehkä vähän tyhmästi tämän kohdan ja mennyt polkua pitkin. Siellä ryteikössä ei oikein päässyt muualta. Polulta jälki putkahti taas nurmelle ja ylitti sellaisen kohdan, josta on varmasti kulkenut paljon ihmisiä. Siinä Jäynä joutui vähän hakemaan ja teki sitten ratkaisun, että meni nurmen toiselta reunalta etsimään jälkeä ja sieltä se nousikin uudelleen. Taas jatkettiin ja löydettiin toinen esine nurmen reunan pusikosta. Siitä jälki jatkui taas sellaisen paljon kuljetun kohdan yli nurmen reunaan ja siitä heinikkoon. Oli hauska huomata, miten heinikossa Jäynä meni tosi itsevarmasti tuon kaiken hankalan nurmen jälkeen 🙂 Siellä loppuesine odotti pienen puskan takana ja sieltähän se löytyi. Jos en olisi tiennyt, missä jälki menee, niin oltaisiin ehkä hukattu tämä jälki parissa kohdassa. Lähinnä siksi, että jälkeä etsiessä Jäynä olisi todennäköisesti ajautunut liian kauas jäljeltä. Mutta kun en päästänyt sitä viitta metriä pidemmälle, niin Jäynä kyllä löysi itse jäljen uudelleen. Niin että kyllä se osaa ja pystyy, ongelmat eivät mielestäni johdu siitä. Ja nyt kun jälki oli hankala, niin Jäynä oli jotenkin tosi hyvässä mielentilassa. Sillä oli suorastaan sitä ”perkelettä” nähtävillä ❤

Puistojälki

Jos jäljellä ongelmana on siis se, että Jäynä menee helpolla jäljellä takki auki, niin miten se ehkä aika helppo koejälki läpäistään? Teenkö sille muka-helppoja jälkiä, joissa onkin vaikeita kohtia, jolloin se oppisi olemaan skarppina aina? Ehkä jotain sellaista. Ja varmaan myös tuota mielentilaa voisi miettiä. Olen menossa viikonloppuan leirille/koulutukseen, josta ehkä saan uusia ajatuksia 🙂

Jäljennostoa

Pelastuskoiraliiton koepöytäkirjoihin tuli viimesyksynä muutos, että pöytäkirjaan merkitään myös kokeen hylkäyssyy. Viime viikolla saimme tilastot tietoomme ja aika mielenkiintoista luettavaa se onkin! Jälkikokeissa eniten hylkäyksiä aiheuttaa takajäljelle lähteminen ja jonkin verran myös se, että jälkeä ei löydetä ollenkaan. Siitäpä sain sitten kipinän lähteä metsään heti samana iltana harjoittelemaan jäljennostoja.

Tein kolme jäljennostoa niin, että kaksi ensimmäistä mentiin liinassa ja kolmas vapaana. Alla kuva treenistä. Oranssi viiva on tekemäni jälki ja punainen (vähän huonosti näkyvä viiva) Jäynän kanssa kuljettu reitti. Alhaalta siis lähdimme liikkeelle ja ensimmäinen pallo on namipurkki, toinen pallo on esine ja kolmas oli mun taskussa oleva lelupalkka, jonka heitin Jäynän eteen siinä kohdassa, kun jäljestys sujui hyvin.

Ensimmäinen nosto meni hyvin. Näin jo ennen jälkeä, että Jäynä sai ilmasta hajun jäljestä ja se kulki jälkeä kohti nenä pystyssä. Kun pääsimme jäljen kohtaan, Jäynän nenä laski ja se lähti ajamaan jälkeä. Vähän ennen tuota namipurkkia jäljellä oli polunylitys ja siinä Jäynä yritti lähteä menemään polkua pitkin. En päästänyt ja Jäynä korjasi itse oikealle jäljelle takaisin ja siinä olikin sitten se purkki hyvin pitkälti heti. Jäynä ilmaisee nuo purkit kyllä ihan täydellisesti, niillähän me aloitimme, kun Jäynä oli ihan lapsi vielä 🙂

Jatkoimme uudelleen jälkeä kohti ja tämä ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Tuossa matkan varrella oli joku häiriöjälki, jolle Jäynä yritti lähteä hyvinkin tarmokkaasti. Pienellä suostuttelulla Jäynä suostui jättämään sen ja jatkamaan. Kun lähestyimme oikeaa jälkeä, Jäynä lähestyi sitä jälleen nenä pystyssä. Jäljen kohdalla taas nenä alas ja voimakkaasti jäljestäen takajäljelle. Sain pidellä vastaan ihan tosissani, koska Jäynä oli täysin varma, että jälki lähtee vasemmalle. Aikansa yritettyään Jäynä sitten vaihtoi suuntaa ja lähdin perään. Esine löytyi ja ilmaistiin jälleen mallikkaasti 🙂 Tässä mietin, että mahtaako tuo takajäljelle yrittäminen johtua tuulen suunnasta vai olenko tullut opettaneeksi, että jälki lähtee aina vasemmalle. Olen tätä pohtinut ennenkin ja tuntuisi, että voimakas tuuli takajäljeltä on aiheuttanut joka kerralla tämän saman ongelman. En oikein nyt sitten tiedä, miten lähtisin tätä ratkomaan? Tekisinko tuulisella säällä vaan paljon jäljennostoja sekä myötä- että vastatuuleen ja toivon, että Jäynä ymmärtää jutun jujun? Täytynee kysellä kokeneemmilta…

Nakkeja syötellen jätimme taas jäljen ja päästin Jäynän vapaaksi. Lähdimme jälleen jälkeä kohti. Ja vapaana ollessaan Jäynä nosti jäljen tosi hienosti ja lähti vauhdikkaasti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Yritin saada Jäynän kiinni, mutta ei siitä mitään tullut ja jouduin kutsumaan Jäynän luokseni, että saan laitettua sen liinaan. Tuli se sieltä ja jatkoimme jäljestystä liinassa. Jäynä jäljesti tosi hienosti hankalassa maastossa. Metsässä oli aika paljon kaatuneita puita ja jouduin jälkeä tehdessä kiertämään niitä, kiipeilemään puiden yli ja melkein konttaamaan alta. Jäynä selvitti tämän hankalan kohdan tosi hienosti ja heitin lelun sen eteen palkaksi.

Mitä opimme tästä treenistä? Jäljennostoja pitää treenata vielä paljon lisää. Takajälkiongelmaa ilmenee ainakin tuulisella säällä ihan liikaa. Jäljen nostaminen vapaana onnistuu Jäynältä, itse saan vielä harjoitella sitä, että opin näkemään, kun Jäynä löytää jäljen. Tällä kerralla kävi vähän niin, että olin itse vasta kiipeämässä kallion päälle, kun Jäynä jo löysi jäljen ja lähti ajamaan sitä. En nähnyt juuri sitä kriittistä hetkeä, mutta ehkäpä opin kuitenkin sen, että kun Jäynä katoaa näkyvistä, siihen on hyvä syy 🙂 Ja tuo lelun heittäminen kesken jäljestyksen Jäynän eteen… Muutaman toiston jälkeen se on aiheuttanut sen, että kun kehun Jäynää jäljellä, se pysähtyy heti ja kääntyy katsomaan, jos vaikka heitän lelun. Olen tainnut lelua heittäessä samalla kehua Jäynää ja se on yhdistänyt nämä asiat mielessään. Täytynee siis vaihdella näitä palkkausjuttuja, eikä aina samalla tavalla. Ja varmaan kehua muutenkin jäljellä, eikä vain silloin, kun heittää samalla lelun. No, olen mielestäni kehunutkin, mutta ehkä täytyy nyt vaan muistaa kehua rauhallisemmin, ettei Jäynän jäljestys keskeydy.

Uimamaisteri

Kaikenlaista on puuhailtu

Jälkikausi on saatu käyntiin ja ongelmat esiin 😉 Ongelmana meillä tuntuu olevan se, että Jäynä tykkää esineistä tosi paljon, mutta itse jäljestäminen ei kiinnosta ihan niin hirveästi. Olen tainnut huomaamattani aiheuttaa tämän 😦 Meillä on ollut jäljellä aina esineitä ja olen palkannut niistä. Se jälki on ollut lähinnä tapa päästä esineeltä toiselle. Tämä ei itsessään olisi niin ongelma, mutta Jäynä ei pidä jäljestä huolta kovin hyvin. Se menee usein aika korkealla nenällä vähän sinne päin ja jälki meneekin ajoittain hukkaan. Jäljen uudelleen etsiminen ei tunnu olevan ihan Jäynän parhaita puolia ainakaan vielä, joten yhdistelmä korkea nenä + jäljen hukkaaminen + osaamattomuus jäljen uudelleen etsimisessä on osoittautunut huonosti toimivaksi yhdistelmäksi.

Pidellään Jäynän kanssa sadetta katoksessa

Mutta ei hätää. Nyt kun olemme ymmärtääksemme löytäneet ongelman ytimen, meillä on suunnitelma 🙂 Ei laiteta jäljelle esineitä, eikä merkata jälkeä maastoon minkäänlaisilla krepeillä tai muilla vastaavilla. Kun jälki menee hyvin, otan taskusta lelun ja heitän sen Jäynän eteen. Tai kaivan namit ja palkkaan. Näin palkka tulee jäljestämisestä, eikä jäljellä ole häiriöitä, jotka nostaisi nenän sieltä varvikosta. Parin kokeilun jälkeen edistymistä tuntuisi jo olevan. Jäynän nenä on pysynyt paremmin alhaalla, eikä jälki ole mennyt hukkaan niin helposti. Edelleen on vähän ongelmaa siinä jäljen uudelleen etsimisessä, mutta Jäynä tuntuu kyllä kehittyvän siinäkin hiljalleen. Se löytää jo kadottamansa jäljen aika hyvin, mutta tuntuu olevan itse kovin epävarma siinä tilanteessa. Jäljen uudelleen etsimisen jälkeen menee jonkin aikaa ennen kuin Jäynä taas ”asettuu” jäljelle ja lähtee kunnolla vauhtiin. Tämäkään ei sinänsä ole ihan kestämätön ongelma, mutta Jäynän lukeminen näissä tilanteissa on hieman hankalaa. Kun se ei oikein itse tiedä, onko se jäljellä, minäkään en oikein tiedä, onko se jäljellä. Mutta eiköhän tämäkin tästä parane, kun tiedän, missä jälki menee ja voin tukea ja kehua Jäynää, kun homma sujuu. Viimeisin ajettu jälki näytti ainakin jo melko hyvältä, Jäynän häntä heilui rennosti jäljellä ja se ajoi suurimman osan jäljestä voimakkaasti ja ihan jäljen päällä. Jäljen etsimistä ja nostamista voimme harjoitella myös erikseen, että ei tarvitse nyt tähän väliin tehdä sillä tavalla hankalia jälkiä, että ajetaan Jäynä tilanteeseen, että se hukkaa jäljen. Ajattelisin, että tässä vaiheessa täytyy nyt tehdä muutamia perusjälkiä, että Jäynä saa itseluottamuksensa takaisin. Sen jälkeen voidaan taas lisätä vaikeutta.

Hakuilussa on edetty hankalampiin piiloihin ja ilmaisuihin. On tehty hankalammin paikannettavia piiloja ja sellaisia, että Jäynä ei pääse ihan perille saakka ihmisen luo. Eli käytännössä umpipiiloja tai jotain korkeita piiloja tms. Näissä Jäynän aivosolut joutuvat tekemään aika paljon työtä, mutta toistojen kautta näihinkin on tullut varmuutta. Vielä ei ole onnistuttu rikkomaan ilmaisua kokonaan, vaan aina tilanne on ratkennut tavalla tai toisella. Mutta kyllä tämä haastekertoimen nostaminen treeneissä on näkynyt, koska Jäynä on ollut treenien jälkeen monesti aikaisempaa väsynyt. Tämä on vaan hyvä asia 🙂 Mutta ettei mene ihan kiusaamiseksi, niin toki Jäynä saa etsiä myös ihan tavallisia ihmisiä tavallisista piiloista.

Beachboy ❤

Viivi on myös päässyt pari kertaa hakuilemaan ja tekemään vähän namijälkeä. Mummo toimii edelleen lähes kuin hyvinrasvattu kone 😀 Innolla se etsii ihmiset ja jaksaa haukkua pidempäänkin. Namijäljellä Viiviä pitää jarrutella, että vauhtia ei ole liikaa. Pääasiassa Vinku toimittaa kuitenkin seuraneidin virkaa ja sen täytyy pitää välillä lepopäiviä, että taas jaksaa lenkkeillä ja touhailla. Tuntuu, että Viivin kuulo on vaan huonontunut, eikä se kuule enää oikein mitään. Kuitenkin aina välillä tulee tilanteita, että tuntuu, että se kuuli sittenkin ainakin jotain. Mene ja tiedä, se varmaan vedättää mua suurimman osan ajasta.

Eväsretken vahti 🙂

Treenailun lisäksi meidän päivät on tietysti enemmän vaan tavallista arkea. Välillä tehdään pieniä retkiä ja pidetään vaan hauskaa. Ei voi olla pelkkää treenaamista tämä elämä 🙂

Telttailua

Retkeilyä

Yhtä askelta lähempänä :)

Osallistuin Jäynän kanssa haun loppukokeeseen perjantaina 3.5.2019 ja koe meni kirkkaasti läpi 🙂 Kaikista osioista saimme arvosanaksi erinomaisen ja omasta mielestänikin koe meni kyllä hyvin. Kokeessa kävi sellainen tilanne, jota ei ole harjoituksissa tainnut käydäkään, eli Jäynä irtosi pimeässä metsässä aikamoisen kauas. Hetkeen koko koirasta ei näkynyt eikä kuulunut mitään, vaikka lähdin kyllä sen perään, kun näin, että nyt taidettiin lähteä hajulle. Mutta sinne se katosi pimeään, enkä halunnut kutsuakaan, kun Jäynä selvästi lähti hajun perään. En kuitenkaan viitsinyt siirtyäkään, koska en ollut nähnyt Jäynää hetkeen. Ajattelin, että jotain ääntä olisi kuitenkin hyvä pitää, että Jäynä löytää minut rullaa tuodessaan. Viheltelin vähäsen ja huutelin jotain ”Hyvä, täälläpäin” ja sieltä se sitten tulikin rulla suussa. Kytkin liinan ja lähdettiin näytölle… ja sehän jatkui ja jatkui. Ihan pienenpieni epäilys hiipi mieleeni, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Mutta ajattelin sitten mielessäni, että Jäynällä on ihan selvä suunta ja mihin muuallekaan se nyt voisi olla minua viemässä. Ja arviolta noin 80 metrin jälkeen oltiin sitten perille etsittävän luona 🙂 Ehkäpä tämä on ihan normaali juttu rullakoirille, mutta olen itsekin aika aloitteleva rullakoiran ohjaajana, eikä tosiaan ole kokemusta kovin pitkistä ilmaisumatkoista. Olin ihan haljeta ylpeydestä, koska Jäynälle tämä ei tuntunut olevan juttu eikä mikään.

Jäynä on kyllä siinä mielessä hieno koira, että kun sille opettaa jonkun asian perusteet, niin se osaa ihan itse yleistää asian erilaisiin tilanteisiin. Ei tarvitse miettiä, että nyt tämä asia täytyy vielä opettaa 20:ssa eri paikassa ja 20:ssa eri tilanteessa. Jäynän kanssa ei tosiaan tarvitse. On se vaan hieno eläin ❤

Nyt ollaan siis yhtä askelta lähempänä oikean pelastuskoiran uraa 🙂 Seuraavaksi olisi tarkoitus hioa jälkijutut koekuntoon. Jäynä on aika pätevä myös jäljellä, mutta itse en osaa vielä lukea sitä erilaisissta tilanteissa. Nyt siis keskittymme siihen, että löydämme jäljellä yhteistyön. Aika toiveikas olen kyllä näiden jälkijuttujenkin suhteen, mutta on siinä kyllä aika monta osattavaa asiaa sekä koiralle että ohjaajalle. Tai enemmän ehkä ohjaajalle, joka tässäkin tapauksessa on se heikompi lenkki. Mutta eipä se kauhistuta tämän kaverin kanssa.

PK-hakua

Treenamme talvella PK-hakua aika paljon parkkipaikoilla, koska metsässä on hieman hankala päästä liikkumaan, jos lunta on reiteen saakka.

Nämä parkkistreenit on todella hyviä tekniikkatreenejä 🙂 Voidaan harjoitella suoraan menemistä, kun se on mahdollista toisin kuin näissä meidän metsissä. On myös helpompi puuttua kaikenlaiseen mutkitteluun ja vaatia menemään suoraan, kun koiran näkee koko ajan ja sen on tosiaan mahdollista mennä suoraan. Metsässä on koko ajan vähän harmaalla alueella, että voinko vaatia, onko koiran edes mahdollista mennä suoraan. Samalla voidaan harjoitella erilaisten esteiden ja maastojen ylittämistä sekä ylämäkeen ja alamäkeen menemistä häiriöistä puhumattakaan. Jäynän kanssa on edetty teknisesti aika paljon talven aikana. Jäynä menee aika suoraan ja minä muistan edetä keskilinjalla. Ainakin muutamat viimetreenit Jäynä on osannut tuoda rullaa jo eteenpäin, eikä juokse samaa linjaa edestakaisin. Sanoisin, että se, että treenaan kahta aika erilaista hakua samaan aikaan, aiheuttaa ainakin PK-haun puolella hieman hitaampaa edistymistä. Mutta onneksi meillä ei ole kiirettä, valmiissa maailmassa 🙂

Tällä viikolla treeneissä taputin itseäni selkään, kun tajusin hyödyntää melkein myrskylukemissa puhaltavan tuulen. Jäynälle tehtiin ensimmäistä kertaa ihan suunnitelmalliset L-treenit, kun tähän saakka on keskitytty aika paljon siihen, että se osaisi juosta suoraan eteenpäin sen 50 metriä ja sieltä löytyy ukko. Nyt se juoksi suoraan eteenpäin viitisenkymmentä metriä ja siellä se sitten sai hajun maalihenkilöstä, joka oli keskilinjaan nähden edessäpäin parisenkymmentä metriä. Ja yllättävää kyllä, treeni onnistui melko täydellisesti! Jäynä tosiaan teki todella hienot ”ällät” ja loppua kohden hoksasi myös tuoda rullan minulle vähän suorempaa linjaa, eikä juossut takaisin samaa reittiä, mitä oli aluksi mennyt. Hyvä treeni, parempi mieli 🙂 Kerrankin hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty.

Tässä alkaa tämä maastopuoli näyttää jo aika hyvältä. En toki ole niin lapsellinen kuitenkaan, että uskoisin parkkipaikkojen suorien hienojen pistojen siirtyvän metsään itsestään. Mutta on kuitenkin edetty tosi hyvin asioissa. Mutta se tottispuoli sitten… Siitä minulla ei ole oikein muuta kerrottavaa kuin että talven aikana olen saanut esiin yhden ongelman, joka tulee mahdollisesti vaatimaan jonkin verran työstöä. Sen kaiken lisäksi, mitä ei ole vielä edes pahemmin tehty. Edelleen siis sitä kadonnutta toko/tottismotivaatiota etsimässä…