Viimeiset pari kuukautta tiivistettynä

Viimeisen parin kuukauden aikana olen yrittänyt keskittyä nyt jälkeen ja tokoiluun Jäynän kanssa. Myös Leo ja Viivi ovat päässeet jäljestelemään ja vähän tokoilemaankin.

Leksalle tehtiin viime kuussa ”marjanpoimijajälki”. Eli välillä kävellään suoraan ja välillä sitten pyöritään ja hyöritään. Jäljellä oli viisi pyörimiskohtaa sekä alussa, lopussa ja pyörimisten välissä suoraa kävelyä. Pyörimiskohdat oli merkitty jäljelle niin, että puuhun pyykkipoika siihen, mistä pyöriminen alkaa ja toinen pyykkipoika siihen, mistä jälki jatkuu normaalina. Ajatuksena oli myös se, että pyöriminen on välillä kulmassa ja välillä suoralla. Eli että koiran täytyy todella etsiä se ”ulospääsy”, eikä jälki jatku aina suoraan eteenpäin sykerön jälkeen. Sanoisin, että harjoitus meni vauhdikkaasti. Parilla ensimmäisellä sykeröllä Leo hidasti ja ihmetteli vähän, mutta löysi aika nopeasti ulospääsyn. Sen jälkeen se sitten kaahotti vaan eteenpäin, enkä oikein osaa sanoa, millä menetelmällä se päätteli, mihin suuntaan jälki jatkuu. Lopussa homma menikin vähän häsläämiseksi, mutta se saatta johtua siitäkin, että jäljen lähellä näytti olevan suunnistusrasti. Eli loppupäässä saattoi olla lisäksi myös harhajälkiä. Loppuun Leksa kuitenkin löysi kaahaamisellaan ja löysi loppupalkkana olevan vinkulelun astumalla sen päälle. En osaa nyt oikein sanoa mitään tämän yhden jäljen perusteella, että opittiinko me jotain vai ei. Teimme Leon lisäksi myös toiselle ryhmämme koiralle samanlaisen jäljen ja sen touhu oli hyvinkin eri näköistä, kun Leolla. Minni ratkaisi asian sillä, että meni sen sykerön ulkopuolelle ja kiersi sen löytäen sillä tavalla kohdan, mistä jälki jatkuu. Siinä näkee sen ajattelevan ja kaahaavan koiran eron 😉 Tein Jämillä sitten samantyylisen jäljen Leolle ja se menikin paremmin. Pyörimiskohdat olivat isommat ja Leo joutui enemmän työstämään asiaa. Jämillä se oikein pyöri siinä marjanpoimimiskohdassa ja kävi välillä ulkopuolella. Sitten palasi takaisin ja etsi ulospääsyn. Hyvä jälki 🙂 Koska olen menossa Leon kanssa jälkikokeeseen nyt viikonloppuna, niin pitihän sitä tehdä edes se yksi kahden kilsan jälki ennen koetta. Yhden treenikaverin kanssa tehtiin vaihtarina toisillemme jäljet yhtenä sateisena sunnuntaina. Leon jälki meni muuten hyvin, mutta vähän ennen puoltaväliä sattui vähän ikävä välikohtaus. Leo alkoi yhtäkkiä aivastelemaan ihan älyttömästi ja toisesta sieraimesta tuli vähän vertakin. Sanoin jo, että meidän jälki oli kyllä tässä. Mutta Leo sitten lopettikin aivastelun ja oli itse jatkamassa jälkeä. Nenä näytti puhtaalta, mutta juotin Leksaa vielä varmuuden vuoksi ja tarkistin nenun vielä ”putsauksen” jälkeen. Ei näkynyt mitään ja Leksaa piti vallan pidätellä, kun se olisi vaan halunnut jatkaa. Päättelin sitten, että ilmeisesti Leo vaan tökkäsi nenänsä johonkin, tai sitten nenään meni joku roska, joka tuli aivastelemalla ulos. Jatkoimme jäljestystä ja minä tarkkailin Leksaa. Se näytti toimivan ihan normaalisti ja jatkoimme jäljen loppuun saakka. On se vaan sissi 🙂

Leksa on lisäksi päässyt tokoilemaan ja jopa Viivikin vähän. Viivi on kyllä ihana, kun se suorastaan kihisee innosta päästessään tekemään jotain. Tein sille muutama viikko sitten pienen jäljenkin soralle ja mummeli jäljesti ihan intopinkeänä. Viivin kanssa ei vaan pidä innostua treenaamaan liikaa, kun se tulee vähän kaikesta kipeäksi. Toisaalta se on välillä kipeä, vaikka ei tehtäisi mitään. Aika hyvin sen kyllä Rimadylin ja vatsahappobakteerien voimalla vetää., mutta välillä huomaa, että mummeli kärttyilee normaalia enemmän. Silloin annan sen huilata. Kyllä sen sitten huomaa, kun mummoa taas menottaa. Edelleen huonoja päiviä on kuitenkin selvästi hyviä päiviä vähemmän. joten tuossa tuo söpöilee ja kirkuu mukana. Ja Viivi on tainnut lämmetä myös Jäynälle jo vähän. Lenkillä Leo ärähti Jäynälle vähän enemmän, kun Jäynä ei ymmärtänyt lopettaa niskassa roikkumista nätisti pyytämällä. Kun Jäynä vinkaisi, Viivi juoksi heti katsomaan, onko pennulla kaikki hyvin. Haisteli kaulaa ja suupieliä ja päästi sitte Jäynän jatkamaan juoksemista. Että vaikka mummeli yrittää esittää välinpitämätöntä, niin kyllä se kuitenkin taitaa salaa vähän tykätä Jäynästä.

Jäynän kanssa on jatkettu jäljestämistä pääasiassa metsässä. Se menee kyllä tosi kivasti metsikössä ja voisin tehdä sille jo pidempiäkin jälkiä. En ole mitannut tekemiäni jälkiä tarkasti, mutta reilusti alle sadan metrin pätkiä ne ovat. Sanoisin, että maksimissaan 70 – 80 metriä. Ja namia on jäljellä vielä tosi paljon. Tokoilua on tehty vähän fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Jäynä tarjoaa jo mielestäni aktiivisemmin perusasentoa, eikä tarvitse kovin paljon käsiapua. Mutta nami minulla on kyllä vielä vasemmassa kädessä melkein aina. Olen tehnyt imuuttamalla sen kanssa askeleen ja parin seuraamisia ja pieniä käännöksiä. Takajalkojen käyttöä esiintyy vaihtelevasti. Eli todennäköisesti en itse tee kaikkia käännöksiä samalla tavalla. Paikalla istumista ja makaamista olemme harjoitelleet myös vähän. Ruokakupilla Jäynän täytyy muutenkin istua ja siinä voin jo mennä kauemmasti ja kääntää jopa selän. Makuulla se ei pysy ihan niin hyvin. Olemme tehneet ehkä noin 15 sekunnin pysymisiä. Leikkimisessä olemme myös edistyneet ja nyt Jäynä jo tuo joitakin leluja minulle käteen saakka ainakin välillä. Pallot se omii, mutta veto- ja repimisleluja se tuo jo ajoittain revittäviksi. Ehkä se meidän välinen luottamus tässä rakentuu pikkuhiljaa 🙂 Muuten Jäynä on keskittynyt kasvamiseen. Aikuisen bordercollieuroksen ihannekorkeus on 53 cm rotumääritelmän mukaan. Ymmärtääkseni paino on yleensä siinä 20 kilon huiteilla tai muutama kilo alle. Jäynä menee tällä hetkellä puolen vuoden ikäisenä siinä 54 sentin tuntumassa ja painaa noin 20 kiloa. Se on selvästi takakorkea tällä hetkellä ja runko on aika lyhyt jalkoihin verrattuna. Että eiköhän tuohon vielä tule uusia ulottuvuuksia jonkun verran. Saa nähdä millainen mötikkä siitä kasvaa.

Viikko Jämillä

Tulipa otettua semmonen viikon irtiotto normaalista arjesta, kun olin Myytin leirillä Jämillä. Kyseessä ei ollut mikään rentoutumisleiri, vaan treenitunteja kertyi reilusti. En toki viihtyisikään aurinkotuolissa makoilemassa kovin hyvin, joten toiminnantäyteiset päivät sopivat minulle paremmin kuin hyvin.

Viikon aikana treenattiin tokoa, jälkeä, hakua ja esineruutua. Jälkeä tuli tehtyä eniten ja suurin osa jäljistä tehtiin pellolle. En pysynyt enää laskuissa mukana, että montako kertaa treenattiin mitäkin. Arvioisin, että Jäynä sai kymmenkunta erilaista jälkeä, ehkä viidet tokotreenit, kaksi hakutreeniä ja yhdet esinetreenit. Leolle tehtiin neljä jälkeä, yhdet hakutreenit ja kolme tai neljä tokotreeniä. Viivi sai etsiä pari eksynyttä yhtenä päivänä. Muuten mummokoira pääsi lenkkeilemään ja uimaan sekä hengailemaan välillä mökin olohuoneeseen tai grillauskotaan. Laskeskelin tuossa. että ulkona tuli vietettyä noin 50 tuntia ja aurinkorasvaa kului varmaan puoli purkkia. Siitäkin huolimatta poltin hieman nahkaani ja sain otsaan semmosen kivan rusketusrajan. Mutta en valita 🙂 Mieluummin sitä kuitenkin treenaa hellekelillä kun räntäsateessa.

Jäynän kanssa päästiin jälkiasioissa aika tavalla eteenpäin. Jäynä jäljestää jo aika kivasti kaaria molempiin suuntiin pellolla, mullalla ja metsässä. Esineilmaisu saatiin alulle, sitä toki pitää treenata vielä jäljestä erillään enemmän. Välillä Jäynä muistaa mennä hyvin maahan muovirasialle, mutta ajoittain se maahanmeno unohtuu. Koska päädyin tekemään namijälkeä, niin nyt pitäisi sitten saada ne namit pois sieltä jäljeltä. Jäynä jäljestelee ainakin noin 10 askeleen pätkiä ilman namia, mutta pidempää namitonta pätkää en ole vielä tehnyt. Ajattelin laittaa nyt sen esineilmaisun kuntoon ensin ja sen jälkeen vähennän ruokaa jäljeltä. Jäynä ajoi myös pari vieraan tekemää jälkeä, eikä siinä ollut mitään ongelmaa.

Tokossa ei edetty niin kovin paljon, koska viikon aikana keskityttiin enemmän minun opettamiseen. Pitäisi osata olla innostavampi ja leikkiä paremmin. Sen asian kanssa päästiin aika paljon eteenpäin ja viimeisimmässä treenissä Jäynä taisi tuoda lelun minulle jo kerran käden ulottuville vahingossa. Hakutreeneissä ei tehty mitään kovin ihmeellistä. Jäynä lähtee edelleen aika itsenäisesti ihmisen luo, kun saa hajun. Sielläkin purkille maaahanmenoa voisi vähän taas vahvistaa. Olen vähän niin kuin unohtanut treenata sitä viimeaikoina, kun on ollut niin paljon muutakin treenattavaa. Kaiken kaikkiaan joka tapauksessa kiva tehotreeniviikko. Takki on aika tyhjä juuri nyt, mutta en kyllä ehtinyt ajatella työasioita tai mitään muutakaan normaaliarkeen liittyviä asioita koko viikolla.

Leksa-boy sai tehdä monta erilaista treeniä, siitä iso kiitos jäljentekijälle! Viikon aikana tehtiin marjanpoimijajälki (sen talloin itse), jäljennostoja, yön yli vanhentunut jälki ja teräviä kulmia sisältänyt jälki. Lisäksi Leksa pääsi tokoilemaan useamman kerran. Teemana oli pääasiassa se, että Leo oppisi erottamaan ruudun ja merkin kierron. Viikon loppua kohti saatiin onnistumisia jo aikaiseksi, joten ehkä se osaa jo ainakin jollain tasolla erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Mietin jo ihan, että pitäisikö ilmoittautua tokokokeeseen…

…mutta totuus onkin…

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessa mainostaa, että meillä pidetään lepopäiviä aina välillä. No, jotenkin tämä homma on tässä kevään mittaan lähtenyt lapasesta ja on tullut treenattua vähän liikaa. Mutta kun on noita lajeja niin paljon. On tehty hakua, jälkeä, esineruutua, tottista ja raunioitakin aina välillä. Siihen päälle lenkit suurimmaksi osaksi vähintään kahdessa erässä ja aina välillä kaupunkikävelyt + muut pienet sosiaalistamisjutut. Vaikka olen tiedostanut, että liika häsääminen nostaa koirienkin kierroksia, niin olen onnistunut siinä taas. Kaiken iltaa ajellaan pitkin maita ja mantuja ja otetaan koiria autosta yksi kerrallaan ja tehdään sitä ja tätä. Jäynäkin on nyt sitten oppinut nostamaan kierroksia siellä autossa. Viivin suosiollisella kannustuksella. Viivi on huutanut välillä äänensä melkein pois ja Jäynä on jatkanut auton kattoverhoilun repimistä siitä reijästä, jonka Viivi aloitti pari vuotta sitten. Kiva.

Eli nyt on tavoitteena tehdä jonkinlainen järjellinen treenisuunnitelma ja jaksottaa nämä jutut jotenkin järkevämmin. Rauniokoulutusviikonloppuna Leo teki seitsemän treeniä ja Jäynä kaksi. Siitä viikon sisään Jäynä pääsi vielä kertaalleen raunioille ja kerran hakutreeneihin. Leo sai tehdä jäljen. Lisäksi oli yhdet tottistreenit + se mitä on kotona tehty. Ja ennen raunioviikonloppua tein esineruutua kaikille koirille. Eli Leolle viikon sisään esineruutu, 7 treenikertaa raunioilla, jälki ja tokotreenit. Jäynälle esineruutu, kolme kertaa raunoilla, hakutreenit ja tottisharjoitukset + kotona siinä välissä jotain pientä juttua. Viiville yksi esineruutu ja vähän tokoilua samalla metsässä. Ainut mikä tässä mielestäni kuulostaa järkevältä on tuo Viivin treenimäärä, koska kuitenkin on lisäksi tehty vielä lenkit. Jäynä pääsi vielä treenien lisäksi myös riehumaan muiden koirien kanssa pari kertaa. Tästä kaikesta on nyt seurannut se, että Jäykky on kyllä työpäivät melko rauhassa, ei pahemmin sisusta kämppää. Mutta en pidä siitä kierrosmäärästä, mikä nousee autossa. Koska vielä muutama viikko sitten Jäynä oli autossa ihan rauhassa ja nukkui siellä suurimman osan ajasta. Kyllä se onneksi osaa autoon vielä rentoutua myös, mutta se osaa myös huutaa. Ja repiä sitä kattoa. Eli nyt taidan vähän vähentää treenaamista ja lisätä suunnitelmaan rauhoittumisharjoitukset. Ja muutenkin viettää aikaa sillä tavalla rennosti vähän enemmän jo omienkin kierrosten takia. Tai tämä on ainakin tavoitteena. Se on vaan vaikeeta, niin vaikeeta. Kun jos on vapaailta ja joku kaveri kysyy, lähdenkö treenaamaan jotain koirien kanssa, niin miksi en menisi. Jos vähän vaan (eli kolme tuntia metsässä) ja sillä tavalla rennosti (veren maku suussa). Sitten kotiin kymmenen maissa, koirien huolto, oma huolto ja ruokinnat. Nukkumaan joskus yhdentoista maissa, mutta uni ei tule, kun on vielä niin kierroksilla. Nukahtaa joskus ja herätä 5:30 uuteen päivään kuola poskella. Tätä sitten aina semmonen 5 – 14 päivää putkeen, niin johan hihityttää tai menee hermo sekunnissa. Jospa siis välillä jättäisi treenit väliin ja menisi metsään vaan istumaan koirien kanssa. Ei painaisikaan hiki päässä sinne ja takaisin vaan ottaisi rauhallisesti. Se on kyllä haastavaa, mutta varmaankin opeteltavissa 😉

Leon kanssa olen tehnyt nyt jonkin verran jälkeä. Viime viikolla oli sellainen jälki, että tiesin suunnilleen, minkä muotoinen jälki on ja minkä teiden välissä se menee. Jäljentekijä oli piilossa jäljen päässä, eikä minulla ollut mukana ketään sellaista, joka tietää, missä jälki menee. Eli niinsanottu tuplasokko, tavallaan. Jäljellä kävi vielä sellainen kiva juttu, että jäljen loppupuolella aika lähellä jälkeä oli pari luontokuvaajaa kameroineen. Siinä kohdassa Leo tuntui työntävän päänsä vaan syvemmälle turpeeseen, eikä Leo edes vilkaissut ”häiriöihmisiä”. Hyvä treeni, parempi mieli 🙂

Jäynän kanssa on edetty tottelevaisuuskurssilla siihen, että yritän vähentää apuja sivulletulossa ja tehdä muutenkin tuloja eri kulmista. Kotiläksynä on tällä hetkellä myöskin peruuttamisen opettelua ihan vaan sen takia, että Jäynä oppisi hahmottamaan sen asian, että hänellä on myös takajalat. Lisäksi on treenattua vietin nostamista loppua kohti sillä, että loppupalkkana on leikkiminen. Aika hyvin Jäynä leikkii ja retuuttaa karvalelua, vaikka välillä vähän hampaita ja verta lentääkin. Leikkimisen kanssa olen nyt kuitenkin tällä hetkellä vähän varovainen, että Jäynälle ei jäisi huonoja mielikuvia leikkimisestä, jos jonkun hampaan irtoaminen sattuu. Jos se hampaiden lentely tuntuu epämiellyttävälle, niin ei Jäynä sitä kyllä ainakaan näytä. Yhtä innokkaasti se puree leluun kiinni, vaikka veri valuu suusta.

Jäljellä ei ole edetty ihan niin paljon, en ole ehtinyt tekemään Jäynälle kovin montaa jälkeä. Olemme kuitenkin päässeet metsän puolelle ja olen tehnyt jäljille jo pieniä kaaria. Jäykky on hahmottanut mielestäni hyvin se, mihin suuntaan jälki menee ja oikeastaan sen vuoksi lisäsin nyt kaaret jäljelle. Jäynä yrittää vähän jo rynniä suoraan eteenpäin, joten haluan, että sen täytyy keskittyä vähän enemmän siihen, mihin se jälki oikeasti menee. Leon kanssa jäljellä on ollut – ja on välillä edelleen – ongelmia vauhdin kanssa, joten yritän välttää Jäynän kanssa sitä ongelmaa. Saan sitten varmaankin aikaiseksi jonkun toisenlaisen ongelman.

Haun ajattelin laittaa hetkeksi Jäynän kanssa tauolle. On nyt tosiaan jotenkin liikaa näitä lajeja, joten keskityn ainakin vähäksi aikaa nyt vaan pariin asiaan: Tottis/toko ja jälki. Haun suhteen meillä on kuitenkin mielestäni hyvät pohjat tehtynä, eli Jäynällä on kova halu mennä ihmisen luo, se osaa ottaa hajun hyvin ilmasta ja perille päästyään se menee hyvin maahan, kun ihminen pitaa ruokapurkkia oikealla tavalla. Tästä on hyvä jatkaa syksymmällä.

Viivi on lähinnä seuraneitellyt ja lenkkeillyt. Välillä sillä on ärrimurripäiviä ja välillä parempia päiviä. Kerran se taas ärähti Jäynälle, mutta mielestäni riittävän hyvästä syystä. Jäynä yritti sinnikkäästi saada Viiviä leikkimään hyppelehtimällä ja kieriskelemällä Viivin edessä. Viivi jäykisteli sille pari kertaa, murisikin jo kerran ja neljännellä kerralla se sitten yritti käydä päälle. Menin väliin ja vein Viivin pois tilanteesta. En kuitenkaan edes torunut Viiviä, mielestäni sillä on oikeus olla halutessaan rauhassa. Päästin vähän tahallani tilanteen noin pitkälle, että Jäynä oppisi tietämään rajat Viivin kanssa. Ja aika hyvin Jäynä ne jo tietääkin. Nytkään se ei kertaakaan koskenut Viiviin, vaikka hihhuloikin sen edessä.

 

Terveysjutuista sen verran, että osteopaatti kävi käsittelemässä Leon ja Viivin. Tiesin, että Viivi on jumissa ja Leollakin on jotain ongelmaa. Leksa on ollut jotenkin vähän hysteerinen tuon juoksemisen kanssa, eikä se ole ollut oikein kuulolla lenkeillä. Tyyppi on tuntunut elelevän vähän omassa kuplassaan. No Viivihän oli tyypilliseen tapaan melko jäykkä pötkö, mutta oli siellä muutama nikama ihan paikallaankin. Takapää oli tosi jäykkä, eikä sitä kerralla saatu edes kuntoon. Viivin kanssa nyt vaan on se tilanne, että sitä ei varmaankaan koskaan enää saada kuntoon-kuntoon, mutta vähän parempaan kuntoon sen voi saada suht säännöllisellä hoidolla. Yritän muistaa venytellä mummoa pidempien lenkkien jälkeen, josko sillä saisi pidettyä kropassa edes jonkinlaista joustoa. Leksan omituinen käytös saattaa selittyä ainakin osittain sillä, että myös Leon selkäranka oli vähän rullalla. Rintarangan kohdalta kuulemma noin jokatoinen nikama oli lukossa. Osteopaatin mukaan syynä on todennäköisesti Jäynä, koska tuollainen selkäjumi tulee helposti siitä liikkeestä, kun koira nostelee päätään ylös- ja taaksepäin. Niinku se liike, mitä Leo tekee, kun se yrittää väistellä Jäynää. Tuo ipanahan roikkuu Leon kaulassa edessä ja sivussa sekä niskan puolella. Muun muassa. Leksa-raukka, sen elämä on mennyt ihan sekaisin ja kroppa samalla. Mutta eiköhän se tästä ajan kanssa tasoitu. Ja kai se Leksakin jossain vaiheessa oppii sanomaan Jäynälle kunnolla, jos ei halua leikkiä.

Arki meillä rullaa kyllä tällä kokoonpanolla jo aika kivasti. Voin päästää kaikki kolme yhtäaikaa ulos pissalle ja yleensä homma sujuu ongelmitta. Pääasiassa kaverukset ulkoilevat kyllä erikseen, mutta olen kokeillut pari kertaa jo pienenpientä remmilenkkiä kaikkien kolmen kanssa yhdessä. Se onnistuu kyllä, mutta aikamoista säätöä touhu vielä on, kun Jäynä haluaa leikkiä kaikkien kanssa ja morjenstaa kaikkia ja kaikkea. Metsälenkillä huomasin viimeksi, että en muistanut juuri edes jännittää ja tarkkailla, miten Viivi ja Jäynä menevät. Ei tämä nyt vielä ihan ruusuilla tanssimista ole, mutta suunta on kuitenkin oikea ja homma menee koko ajan vaan sujuvammin.

Lepoakin välillä

Liika treenaaminen ei ole ainakaan omille koirilleni hyväksi. Leo menee vähän ylikierroksille, jos treenataan liikaa. Se odottaa joka hetki, että lähdetäänkö pian taas johonkin ja on kotona melkoinen hyrrä. Yritän välttää siis liikaa treenaamista Leon kanssa ja nyt Jäynän kanssa yritän opettaa alusta saakka, että välillä meillä on lepopäiviä. Jolloin hoidetaan vaan pakolliset pissalenkit, mutta ei treenata mitään. Eikä tehdä pitkää lenkkiä. Toki meillä on myös niitä päiviä, että ei treenata, mutta tehdään pidempi lenkki.

Leksan kanssa voisi aloitella pyöräilykauden. Mutta mitenköhän sen tänä vuonna hoitaisi, että tassujen iho ei menisi taas rullalle? Joka kevät on ollut sama juttu, että ensimmäisen pyörälenkin jälkeen on seurannut ainakin muutaman päivän ”sairasloma” kaikesta. Sen vuoksi en ole aloittanut pyöräilyä vielä. Suunnitelmana on kuitenkin, että vien pyörän ja Leon autolla hiekkatielle, enkä juoksuta Leksaa asfaltilla ollenkaan. Tuleepa se viime kesänä ostettu pyörätelinekin käyttöön. Viivi on ilmoittanut jo muutama vuosi sitten, että hän ei enää juokse pyörän vierellä. Jäynän kanssa pyöräilyt taitavat mennä ensivuoden puolelle. Ehkä sitä voisi kuitenkin joskus syksyllä kuitenkin totuttaa pyörään edes vähän. Vaikka vaan taluttamalla pyörää ja kävelemällä Jäynän kanssa pyörän vierellä. Tässä vaiheessa Jäynä ei kyllä osaa edes kävellä remmissä nätisti juoksemista puhumattakaan.

Jotain on kyllä treenattukin, ei me viikkokaupalla olla huilattu. Leo pääsi pari viikkoa sitten hakutreeneihin teemalla ”en halua tietää missä maalimiehet ovat”. No, Leo tiesi. Ja juoksi about 200 metrin päähän haukkumaan. Oli aika lennokasta menoa ja suurimman osan ajasta mulla ei ollut tarkkaa tietoa, missä Leo menee. Ei hyvä. Saan sen pysymään järkevällä etäisyydellä, kun huutelen sitä koko ajan. Mutta jatkuvasta komentamisesta Leolla vaan kierrokset nousee. Pitäisi varmaan tehdä muutama iso treeni putkeen, heti semmonen parin tunnin etsintä. Vai onko tähän olemassa joku muu lääke? Tällä viikolla tilasin Leksalle treenit sillä ajatuksella, että vaikka ollaan metsässä, maalimiehet saisivat olla vaikeasti paikannettavissa. Halusin seisovan ihmisen (ihan vaan, kun sitä ei muista treenata riittävän usein), sitten yhden kiven päälle ja kolmannen puuhun. Puussa olevaa ihmistä Leo saikin paikantaa hyvän aikaa ja kerkesin jopa paikalle ennen kuin Leo löysi ihmisen. Jonkin aikaa se olikin jo pyörinyt puun ympärillä ennen sitä. Jossain vaiheessa Leo ymmärsin katso ylös ja siellähän se ihminen oli 🙂 Hienosti Leksa nousi välillä haukkuessa puuta vastenkin haukkumaan. Toinen ja kolmas maali olivat hyvin lähellä toisiaan. Toinen seisoi sen kiven vieressä, jonka päällä kolmas ihminen oli piilossa. Hyvä keksintö! Harmittavasti minä näin sen kivellä olevan ihmisen, kun palkkasin Leksaa siitä seisovan ihmisen löytämisestä. Se olisi ollut minulle kunnon pähkinä ellen olisi itse huomannut kiven päällä pötköttävää maalia. Yritin olla ihan coolina, että en auttaisi Leksaa ja lähdimmekin kiven luota pois. Kyllähän Leo sitten kuitenkin osasi mennä kivelle takaisin jonkun matkan päästä, kun sille taisi tulla olo, että jotain siellä kivellä tapahtui. Pieni ”outous” näkyi siinä, että kun Leksa meni kiven päälle, se ensin pissasi melkein ihmisen päälle ja aloitti haukkumisen vasta sitten. Leolla on tuollainen kiva tapa. Että jos on jotain hankalaa tai outoa, niin paineet täytyy päästä pissaamalla ulos. Mutta hyvä treeni joka tapauksessa. Ihan kiva, että Leo ei aina selviä treeneistä ihan rallattelemalla.

Jäynä on jatkanut jäljestelyä eri alustoilla. Pari viikkoa sitten tein n. 60 askelta pitkän jäljen soralle. Alussa oli pientä häsäämistä, mutta aika pian se tajusi, että tämä on sitä samaa juttua kun ennenkin. Sanoisin jopa, että nakkeja jäi väliin vähän vähemmän. Jäynä siis teki tarkasti. Tällä viikolla oli ohjelmassa about saman mittainen jälki metsässä. Ensimmäinen laatuaan siis siinä ympäristössä. Hyvin Jäykky kyllä jo tietää, mitä ollaan menossa tekemään, kun vaihdan jäljen lähellä kaulapannasta valjaisiin. Tällä jäljellä Jäynää piti jo jarrutella aika paljon ja kerran se jopa istui minua katsomaan, että ”eikö saakaan mennä?”. Odotin rauhassa ja Jäynä jatkoi jäljestämistä itse. Tähän mennessä olen ajanut kaikki jäljet tosi tuoreina, joten ehkä voisin jo vanhentaa jälkiä vähän enemmän. Tai lisätä pituutta. Tai tehdä kaarroksia. Monta on vaihtoehtoa 😉 Nyt olen tähän saakka yrittänyt tehdä muuten aika samanlaisia jälkiä, koska olen tehnyt niitä eri alustoille. Ehkä lisään nyt ensin jäljille pituutta, niin samalla siinä tulee väistämättä myös vähän ikää lisää.

Viikonloppuna Leo ja Jäynä pääsivät raunioille treenaamaan. Leolle halusin kaksi ihmistä vaikeisiin piiloihin niin, että en tiedä, missä ihmiset ovat. Kovasti Leo saikin tehdä töitä ensimmäisen piilon kanssa, mutta paikansi se sitten lopuksi maalin. Toinen meni vähän nopeammin, mutta ei sekään ollut onneksi ihan läpihuutojuttu. Tällaiset treenit meille sopivat, että Leo joutuu tarkentamaan, eikä löydä ihmistä sillä älyttömällä juoksemisella ja vouhkaamisella.

Jäynällä oli myös kaksi ukkoa piilossa. Toinen oli kasan päällä pienessä painaumassa. Ajatuksena oli, että kun Jäynä kiipeää kasan päälle, maalimies löytyy heti. Toinen oli vaakaputkessa ja ajatuksena oli, että Jäynä joutuisi menemään hämärään putkeen vähän sisään. Noh, se putkessa ollut ihminen, sen Jäynä haistoi kasan päältä, koska putkesta meni ylös toinen putki. Maalimies kiipesi palkkaamaan sinne ylös, kun Jäynä siellä heilutteli häntäänsä. Tulipa vahingossa sitten sellainen puoliksi umpinainen piilo, kun putken päällä oli eurolava. Se toinen maali oli tavallaan odotettua haasteellisempi, koska vaikka haju tuli hyvin kasan reunaa alas, matkan varrella oli pieni notkelma, minkä kohdassa haju katosi. Vähän pyörittyään Jäynä keksi kuitenkin jatkaa ylöspäin ja sai hajun uudelleen. Sieltä se ukko löytyi Jäynän suureksi iloksi. Lopuksi Jäykky sai vielä kokeilla pellin päällä kävelemistä, isoon betoniputkeen menemistä minun kanssani, korkealla sillalla kävelemistä ja jyrkähköjä rappusia. Jäynä ei oikein osannut mennä rappusia ylös, mutta alaspäin se tuli, varovasti.

Muuten tämä leiriviikonloppu meni muita koirakoita harjoitusarvostellessa ja erilaisia suorituksia katsoessa. Omia koiria en jaksanut illalla enää treenata, mutta ne pääsivät monta kertaa päivässä pienelle lenkille. Jäynä pääsi myös painimaan jokusen viikon vanhemmat malikkapojan kanssa. Siinä olikin Jäynälle kunnolla vastusta 🙂 Pojat löysivät yhteisen sävelen aika hyvin ja Jäynä sai vähän ehkä maistaa omaa lääkettään, kun kaverikin oli kovaotteinen. Jäynä oli leirillä aika harmiton ja hyväkäytöksinen. Jonkin verran sen kyllä pöhisi ja möykkäsi muille koirille. Eli mörköikä tekee ilmeisesti tuloaan.

Muuten kolmen päivän leiri/koulutusviikonloppu meni aika kivuttomasti. Viivi oli Pedon luona hoidossa ja pääsi mökkeilemään. Siellä Vinkunen oli saanut kirmailla vapaana tuntikaupalla ja laittaa viisivuotiaan saksanpaimenkoirauroksen ruotuun. Sakemanni oli kuulemma aluksi kiusannut myös Viiviä vähän, mutta se loppui lyhyeen. Sen jälkeen se oli härkkinyt Petoa, eikä ollut totellut, vaikka Peto oli sille ärähtänyt. Viivi oli sitten kuulemma mennyt useammin kun kerran seisomaan poikittain sakemannin ja Pedon väliin. On se kyllä hassua, miten tuolla 5-kiloisella pikkukoiralla voikin olla tuollainen auktoriteetti. Ja miten se suojelee laumaansa, oli vastassa mitä tahansa. Hänen alaisiaan ei höykytä muut kuin hän itse 😉

Ilmoitin Jäynän tuossa pari viikkoa sitten tottelevaisuuskurssille. Se tulikin nyt sitten aika hyvään aikaan. Kurssilla Jäynä pääsee näkemään muita koiria, se kun tuntuu olevan tällä hetkellä vähän jännää. Ensimmäinen kerta oli maanantaina. Koirat oli jaettu pareiksi ja jokaiselle otettiin muutama nopea kierros. Aina kierroksen jälkeen ohjaaja sai ohjeet seuraavalle kierrokselle. Ekalla kiekalla Jäynä pöhisi parilleen, eikä muutenkaan keskittynyt ihan kunnolla. Uusi paikka, uusi koira. Sen jälkeen sain ohjeeksi olla itse nopeampi ja kierrokset menivätkin sen jälkeen aina edellistä paremmin. Jäynän kanssa tehtiin sivulletuloja nopeaan tahtiin ehkä noin viisi per kierros. Siitä loppupalkka ja nopeasti autoon. Pikkukaveri ei ehtinyt juuri katsella ympärilleen, eikä ehtinyt puhistakkaan. Hyvä treeni kyllä. Taas kerran sain huomata, että minulla on taipumusta ahnehtia vähän liikaa. Ja muutenkin olen taipuvainen kaikenlaiseen häsläämiseen. Mulle tuli ohjeeksi opetella namien antamista niin, että niitä ei lentele ympääriinsä. Itse ajattelin myös, että opettaisin Jäynälle jo hieman sitä sivulla olemistakin sen sijaan, että siihen vaan tullaan käymään sekunniksi. Makuulla olemista olen myös kotona harjoitellut jonkin verran. Jäynä pysyy jo joitakin sekunteja namien välissä. Yhteensä olen tehnyt varmaankin maksimissaan parinkymmenen sekunnin makaamisia.

Meillä on siis valtakunnassa kaikki hyvin. Jäynä on oppinut väistämään Viiviä ja päästän niitä päivittäin ainakin kerran toisiaan tapaamaan. Yhteislenkkejä on tehty muutama, eikä mitään pahempia selkkauksia ole tapahtunut. Viivin terveystilanne on melko vakaa, eikä se ole ollut erityisemmän huonolla tuulellakaan, kuten se kipeänä ollessaan on. Etujalkaansa (sitä ainutta tervettä jalkaa) Viivi on ontunut hieman tällä viikolla. Sanoisin kuitenkin, että ontuminen on vähentynyt viikon aikana, eli jalassa ei todennäköisesti ole mitään vakavaa. En viitsi tutkituttaa enää jokaista ontumista ja kipuilua, koska hoito olisi todennäköisesti joka tapauksessa särkylääkettä ja lepoa. Ja ne kuuluvat Viivin jokaiseen päivään jo muutenkin. Yritämme siis jatkaa treenaamista ja lepoa sopivassa suhteessa edelleen. Viivikin saa satunnaisesti käydä syömässä Jäynän jäljelle jääneet nakit tai etsimässä ”vahingossa” pudonnutta hanskaa. Ja kaikki tämä tietysti häntä iloisesti heiluen.

Treeniä, treeniä

Lumet ovat pääasiassa sulaneet, joten jälkikautemme on alkanut. Leo on tehnyt viisi jälkeä, samoin Jäynä. Hakua treenaamme ympäri vuoden, joten Leon treenikertoja en edes lähde laskemaan. Jäynällä on hakutreenikertoja nyt takana seitsemän. Viivi on toimittanut pääasiassa sohvanvaltaajan ja lenkkikaverin virkaa. Tosin senkin lenkkeilyt ovat olleet nyt viikon verran aika lyhyitä tulehtuneen varvasvälin takia. Ilmeisesti Viivillä on jollain lenkillä mennyt varpaiden väliin joku pieni kivi tai soraa ja iho oli hierynyt vähän rikki. En huomannut juttua heti ja Viivi ehti nuoleskella jalkaansa vähän liikaa. Näytin Viivin varpaan samalla, kun Jäynä sai toiset rokotuksensa. Nyt sitten laittelen pikkuruisiin varpaisiin antibioottivoidetta kahdesti päivässä ja Viivi joutuu pitämään kauluria. Varvas näytti jo aika hyvältä, mutta sunnuntain hiekkadyynilenkki taisi olla varpaalle liikaa ja Viivi ontui maanantaina taas vähän enemmän. Täytynee malttaa siis pitää mummokoiraa vielä remmissä ja lenkit lyhyinä.

Leon jälkitreenit ovat lähteneet käyntiin vauhdikkaasti. Vähän liiankin. Eli jäljellä mennessä vauhtia  on vähän liikaa ja sen vuoksi tarkkuus kärsii. Ensimmäinen treeni oli jäljennostotreeni ja se meni aika hyvin. Tosin vauhtia tosiaan oli. Toisena treeninä oli soralle tehty jälki, jossa oli harhoja. Kolmas jälki oli sänkipellolla, neljäs metsässä ja viides myös metsässä. Soralla Leo yritti mennä tarkemmin, eikä se välittänyt harhajäljistä mitään. Esineet olivat jäljellä tosi pieniä ja materiaaleina oli metallia ja muovia. Leo meni muistaakseni yhdestä esineestä ohi (20 sentin kolikko). Harhatreeninä tämä oli kuitenkin tosi hyvä, koska niistä Leo ei häiriintynyt lainkaan. Samantyylisiä treenejä tullaan tekemään varmasti myös jatkossa. Peltojäljellä Leo häsläsi jokaisessa kulmassa, koska vauhtia oli ihan liikaa. Jälki oli melko tuore, noin tunnin vanha. Tästä opetuksena, että jos teen pellolle, niin jäljen pitää olla vanhempi. Neljäs jälki oli metsässä, noin puoli kilometriä ja nelisen tuntia vanha. Jäljellä oli mutkia ja yksi tienylitys. Yksi esine jäi Leolta huomaamatta, vaikka Leo käveli suoraan esineen yli. Muut nousivat, vaikka jäljellä oli myös muovisia melko pieniä esineitä. Yhdessä kohdassa Leo oli jäljeltä noin viisi metriä sivussa sellaisessa kohdassa, jossa oli lumiläiskä ja olin mennyt lumen läpi. Leo Jäljesti lumen reunalta ja samalla kallion alareunalta. Ehkä haju valui lumella kalliolta alas? Se oli tämän kohdan jälkeen, kun Leo meni esineestä yli. Alla kuva jäljestä ja ajosta. Yhdessä kohdassa sanoisin, että paikannus ei näytä oikein. Mutta tuolla ennen tienylitystä on se kohta, jossa oltiin oikeasti vähän jäljen vieressä. Lopussa taas olemme menneet oikeasti jälkeä pitkin, koska löysimme myös lopussa olevan esineen. Eli ei tämä tekniikka ihan metrintarkkaa ole 🙂 Ja kuvan jälki on tämän kauden neljäs, vaikka kuvassa lukee, että kolmas.

Kauden viides jäljennosto/jälkitreeni tehtiin Lohtajan leirillä. Teimme niin, että Leolle oli kolme jäljennostoa ja viimeisen noston jälkeen Leo sai ajaa jäljen loppuun. Jälki oli ehkä noin 200 metrin mittainen. Ensimmäiseen jälkeen törmätessä Leo teki pienen tarkastuksen väärään suuntaan, mutta kääntyi itse oikeaan suuntaan. Toisella nostolla se yritti väärään suuntaan aika sinnikkäästi, mutta kun en päästänyt, se kääntyi oikeaan suuntaan. Kolmas jäljennosto menikin sitten taas jo kuin oppikirjasta, eli noin metrin tarkastus, että kumpaan suuntaan ja sen jälkeen Leo lähti oikeaan suuntaan. Aika pian olikin esine, josta palkkasin. Sen jälkeen Leo sai ajaa jäljen loppuun ja siellä olikin Leon suureksi iloksi ihminen jäljen päässä. Olen tullut siihen tulokseen, että Leo osaa kyllä nostaa jäljen oikeaan suuntaan, kunhan se vaan keskittyy. Yleensä ainakin ensimmäinen nosto menee hyvin suurella todennäköisyydellä pieleen. Se on vähän paskempi juttu, kun tositilanteessa tilaisuuksia ei ole sitä kahta tai kolmea, vaan vain se yksi. Olen itse päätellyt, että Leolla on vaan väärä mielentila jäljelle mennessä ja sen vuoksi alku menee helposti häsläämiseksi. Miten opetetaan 7-vuotiaalle koiralle uusi mielentila jäljestämiseen? Kaikenlainen ”rauhoittelu” ennen jäljelle menemistä on Leon mielestä vaan hidastelua ja se nostaa mielentilaa entisestään. Syöminen rauhoittaa, mutta Leo ei todennäköisesti suostu syömään ennen ”töitä”. Jos se söisikin, niin sekin olisi todennäköisesti vaan sellainen ”okei, mä syön oikeen nopeesti, jos sen jälkeen saan mennä jäljelle”. Ehkä se voisi toimia, että se ei pääse jäljelle, jos häslää liikaa. Toki se aluksi vaan nostaisi kierroksia, mutta ehkä jonkun 50. kerran jälkeen se ymmärtäisi rauhoittua? Kuka jaksaa muka kokeilla tätä menetelmää? Täytyy siis miettiä, miten Leksaa saisi rauhoitettua.

Sitten Jäynän jäljet. Minun oli tarkoitus opettaa Jäynä ilman nakkeja. Tai siis että nakit eivät olisi maassa. Kokeilin sitä, mutta en saanut hommaa sujumaan. Tulin sitten siihen tulokseen, että jos meistä kumpikaan ei oikein tiedä, mitä ollaan tekemässä, niin on olemassa suuri riski, että homma menee päin pyllyä. Päädyin sitten tekemään sitä ennestään tuttua namijälkeä, jossa osaa ratkaista paremmin mahdollisia vastaan tulevia ongelmia. Eka jälki oli noin 20 askelta nurmella puiston reunalla. Jäynä haisteli innokkaasti, mutta ei oikein vielä tajunnut, mihin suuntaan se homma etenee. Olin kuitenkin tyytyväinen kuullessani nuuskutusta koko ajan. Toinen jälki oli sänkipellon laidalla (noin 30 askelta) ja myös siellä Jäynä osasi haistella hienosti. Pyörimistä tai ainakin sen yrittämistä tapahtui edelleen. Kolmas jälki oli metsässä sellaisella heinällä, joka oli lakoontunut ja tallaantunut talven aikana. Pituutta oli muistaakseni 20 – 30 askelta ja tällä jäljellä Jäynällä syttyi lamppu sen suhteen, että mistä suunnasta seuraava nakkia kannattaa etsiä. Kun suunta oli selvä, myös vauhtia tuli vähän lisää. Siitä seurasi, että nakkeja jäi väliin ja Jäynä yritti kääntyä takaisin päin etsimään ohittamiaan nakkeja. Yritin estää kääntymisen astumalla ohitettujen nakkien päälle. Tällä jäljellä huomasin, että nakkeja jää enemmän oikean jalan askelille. Neljäs jälki oli taas nurmella ja pituutta oli 25 askelta. Vein Jäynän nurmikon reunalle pannassa ja vaihdoin valjaat päälle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jäynä aloitti haistelun heti, kun vaihdoin ”vermeet”. Kaverilla on selkeä mielikuva, että nyt haistellaan maata 🙂 Tämä jälki meni aika kivasti, mutta huomasin, että minun täytyy ottaa vähän lyhempiä askelia jälkeä tehdessä. Jäynällä oli selkeä ajatus oikeasta suunnasta, mutta kun seuraava askel ei ollutkaan siinä heti, niin taas tuli vähän pyörimistä. Taas nakkeja jäi oikean jalan askelille enemmän. Nämä neljä ensimmäistä jälkeä tein peräkkäisinä päivinä, että saan heti alkuun pienen ajan sisällä useamman toiston. Näiden jälkien jälkeen taukoa tuli viisi päivää. Sinä aikana tehtiin muita juttuja. Sitten se viides jälki. Sain neuvon, että tekisin Jäynälle vähän pidemmän jäljen, että se pääsee kunnolla vauhtiin. Askelia en laskenut, mutta jäljellä oli mittaa noin 40 metriä. Alustana hiekkakangasta, jossa niukka aluskasvillisuus. Otin vähän lyhyemmät askeleet myös. Tällä jäljellä oli tosi hyviä pätkiä, tosin Jäynä pääsi pyörähtämään taas pari – kolme kertaa. Tuuli kävi aika hyvin takaa ja nakkeja jäi jäljelle. Ilmeisesti niistä taakse jääneistä nakeista tuli sitten hajua ja sen vuoksi Jäynä yritti käätyä välillä takaisin. En päästänyt. Jälleen nakkeja jäi enemmän oikean jalan askelille. Se voi johtua siitä, että kävelen jäljellä Jäynä vasemmalla puolella. Yritän seuraavalla kerralla kävellä enemmän sen takana, josko Jäynällä olisi sitten paremmin tilaa ottaa myös oikealla puolella olevat nakit. Alla kuva viidennestä jäljestä. Kuva on aika epätarkka, mutta näkee kuitenkin millaisella alustalla jäljestetään. Ja kylläpä Jäynä on jo iso!

Jäynän hakuilut ovat lähteneet alkuun erittäin hyvin. Sehän rakastaa ihmisiä ja lähtee kyllä hajun saatuaan etsimään kadonneita innokkaasti. Ensimmäiset kolme treeniä menivät siihen, että Jäynä haki aktiivisemmin vasta ensimmäisen tai toisen maalimiehen jälkeen. Ensimmäiset löytyivät vähän sattumalta, kun mentiin tarpeeksi läheltä ohi ja Jäynä sai ihmisen hajun nenäänsä. Neljännellä treenikerralla Jäynä haki  jo itse hajua aktiivisemmin ja lähti maalimiehelle kauempaakin. Lohtajan leirillä saatiinkin kahden päivän aikana kolme treenikertaa ja toistoja tuli pienen ajan sisään aika monta. Nyt Jäynä osaa etsiä jo grillikatoksista, rakennusten alta, lavoista rakennetun kehikon sisältä ja  rinteessä olevaa ihmistä. Siis ”normaalien” maastossa olevien lisäksi. Jäynä on myös etsinyt kokonaan pressulla tai muulla peitteellä peitettyjä maalimiehiä. Seisova ihminen aiheutti pientä jännitystä, joten sen kanssa täytyy ottaa varovasti ja miettiä tarkemmin, miten seuraava seisova ihminen sijoitetaan. Ohtakarin Papinpauhassa on avointa maastoa ja lauantaina kävi hyvä tuuli. Siellä Jäynä irtaantui minusta jo helposti 30 – 50 metriä saatuaan hajun etsittävästä. Hienoa on myös se, että Jäynä osaa mennä maalimiehen luona hienosti maahan, kun purkkia pidetään samalla tavalla, miten minä olen sitä kotona purkin kanssa opettanut. Maahanmenon kanssa osallistumisprosentti on ollut tasan sata sen jälkeen, kun ohjeistin maalimiehet pitämään purkkia maassa näkyvillä Jäynän tullessa paikalle. Jäynän mielestä maahanmeno purkille on ilmeisesti kiva temppu, koska sen häntä ainakin heiluu vimmatusti aina maahan mennessä 🙂  Alla videon pätkä Jäynän neljännestä hakutreenistä. Tämä oli sen treenin ensimmäinen etsittävä.

Lohtajan leiristä on pakko kirjoittaa ihan erillinen pieni raportti. Tämä oli nyt 7. tai 8. kerta kun olin Lohtajalla ja joka kerta se paikka vaan tekee vaikutuksen. Tälläkin kerralla luonto tarjosi parastaan, kun aurinko paistoi täydeltä terältä melkein koko viikonlopun. Hyvässä seurassa, kauniissa luonnossa ja mahtavalla kelillä lauantain noin 7 tunnin treenailut ja 15 kilometrin kävelyt menivät aika kevyesti. Viikonlopun aikana sain omille koirille yhteensä kuusi hakutreeniä, kaksi jälkeä, yhden esineruudun ja yhdet esineilmaisutreenit. Sain olla muille koirille piilossa kaikissa kivoissa paikoissa ja onhan se hienoa katsoa hyvin koulutettuja ja toimivia koiria. Kiitos jälleen kerran järjestäjälle ja treenikavereille. Tämä leiri käynnistää kyllä aina kevätkauden parhaalla mahdollisella tavalla 🙂

Mieltä lämmittää myös se, että Viivi on leikkinyt Jäynän kanssa nyt yhden kerran. Ja Lohtajalla tein ensimmäisen yhteislenkin koko lauman kanssa. Viiviä joutuu kyllä vähän vahtimaan, mutta ainakin ajoittain yhteiselo sujuu jo kohtalaisesti. Olen antanut Viivin sanoa Jäynälle aiheesta, esimerkiksi lenkillä Jäynä yritti paimentaa ja juosta Viiviä päin. Niistä Viivi saa mielestäni ärähtää. Ja omassa pihassa Jäynä yritti Viivin iholle, vaikka Viivi oli jo kolme kertaa ilmaissut, että ei halua nyt leikkiä. Neljännellä kerralla Viivi ärähti, enkä torunut siitäkään. Kerran se on rähissyt Jäynälle ilman hyvää syytä ja siihen puutuin kyllä. Aika hyvin Jäynä osaa jo varoa Viiviä ja lähestyä kohteliaasti kun kysyen, että ”Mahtaisiko neitiä kiinnostaa pieni leikkihetki?”. Että eiköhän tämäkin tästä lähde sujumaan, kun Viivi saa opetettua Jäynälle omat sääntönsä 🙂

Uusi blogi

Blogspotin blogissa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta kaipasin uutta ilmettä sivuilleni. Ja on tässä laumassakin tapahtunut pientä muutosta, niin täytyyhän sen näkyä myös blogissa. Jatkossa meidät löytää siis täältä 🙂

 

Vanhat kuulumiset löydät osoitteesta http://viivipetoleo.blogspot.fi/ ja vielä sitäkin vanhemmat vuodatuksesta http://viivijapeto.vuodatus.net/.