Viivi-Himpsukka porskuttaa vielä menemään. Kuvia katsonut spesialisti oli sitä mieltä, että keuhkoissa saattaa olla jotain tihentymää ja jos se ei ole sydän, joka keuhkoputkea painaa, niin siellä on jotain muuta. Eli siis kasvain 😦 Päädytiin siihen, että hammasremonttia siirrettiin eteenpäin ja yritetään saada Viivi aluksi oireettomaksi kortisonilla. Mahdollisesti hammasremontin voi unohtaa ihan kokonaan. Kortisonin kanssa on se, että Viivi ei voi jatkaa aikaisempaa kipulääkitystä. Sydänultra saattaa tulla myös ajankohtaiseksi, mutta itse mietin, että saadaanko siitä lisätietoa niin paljon, että se kannattaa tehdä.
Kokeilujen jälkeen Viiville on nyt löydetty sellainen lääkitys, että se köhii vähemmän ja on minun tulkintani mukaan kivuton. Nykyisen särkylääkkeen sivuoireena on vaan väsymys ja Viivi on kyllä selvästi väsyneempi. Mutta kuitenkin se on mielestäni iloisempi ja touhukkaampi kuin siinä vaiheessa, kun kokeiltiin, jos pelkkä kortisoni riittäisi köhään ja kivunlievitykseen. Ei riittänyt. Viikon jälkeen Viivi oli selvästi kipeä, eikä halunnut oikein edes lenkille. Nyt kun sillä on nuo hieman väsyttävät särkylääkkeetkin, se kuitenkin touhottaa paljon enemmän ja lähtee lenkillekin mielellään.

Käytiin istumassa nuotiolla
Vaikka Viivi voi nykyisellä lääkityksellä melko hyvin, niin sen kunto on mennyt selvästi huonompaan suuntaan lyhyessä ajassa. Lenkeillä Viivi on enenevissä määrin perässävedettävää mallia ja eilen huomasin, että se ei pääse enää hyppäämään sohvalle itse. Sen hengitys kuulostaa myös raskaammalta ja mielestäni se hengästyy lenkeillä helpommin, vaikka mennään ihan rauhalliseen tahtiin. Toisaalta leikittiin kuitenkin ihan pari päivää sitten lelulla ja teetin Viivillä temppuja, kun Jäynän treeneistä jäi nakkeja yli. Eli Viivillä on vielä intoa ja se jaksaa asioita, mutta yhä enemmän se nukkuu.

Yhdessä sohvalla päikkäreillä
Tällä hetkellä näyttää vähän huonolta, mutta mennään päivä kerrallaan ja nautitaan matkasta Viivin kanssa edelleen.