Jälkileiri ja ne kokeet

Meillä oli tuossa jokunen viikko sitten oman yhdistyksen jälkileiri, jossa oli ulkopuolinen kouluttaja. Tehtiin muutama erilainen jäljennostoharjoitus sekä muutama jälki. Vähän hassua, että Jäynän kanssa meni jäljennostoharjoitukset tosi hyvin. Mutta kun oli tehty jälki ja sen aluksi se jälki pitää nostaa, niin ne eivät sitten oikein sujuneet. Väittäisin, että minä teen asioita jotenkin eri tavalla erilaisissa harjoituksissa, vaikka luulen kehittäneeni hyvät ja selkeät rutiinit jäljelle lähtemiseen. Kaikkea sitä voi luulla 😉

Jäljennostoissa Jäynä löytää aika tuoreet jäljet tosi varmasti. Se myös tutkii jälkeä jokusen metrin molempiin suuntiin ja osasi ainakin kolme kertaa peräkkäin valita oikean suunnan, vaikka minä en tiennyt, kumpaan suuntaan jälki menee. Mutta näyttäisi siltä, että jos takajäljeltä tuulee, Jäynä saattaa valita suunnan väärin. Mutta ehkä siinä tilanteessa mun täytyy opetella lukemaan Jäynää. Koska parin harjoituksen perusteella tällaisessa myötätuulitapauksessa Jäynä yrittää jäljelle nenä pystyssä. Kun se laittaa nenän maahan ja tutkii jälkeä, niin oikea suunta tuntuisi löytyvän varmemmin. Mutta nämä nyt ovat näillä harjoitusmäärillä vielä parhaita arvauksia. Pitää tehdä vaan paaaaljon lisää jäljennostoharjoituksia, ennen kuin osaamme Jäynän kanssa nämä jutut.

Ei paras kuvakulma minusta, mutta muuten hyvä kuva meidän rauhoittelujutuista ennen jäljelle lähtemistä 🙂

Lauantai-iltana jokaiselle oli tehty reilu puolen kilometrin jälki maastoon muhimaan. Kokemattomimmat ajoivat jälkensä tuoreempina, kokeneet 5 – 6 tuntia vanhoina. Meidän jälki taisi olla sen pari – kolme tuntia vanha ja noin 650 metriä pitkä. Jäljen nostamisessa oli vähäsen hässäkkää, mutta kun se sieltä saatiin kaivettua, niin Jäynä lähti menemään kuin juna. Jäljen alkupää oli vähän ryteikköinen ja siellä mentiin kyllä liinatuntumalla. Jäynää ei paljon näkynyt, oli vaan risukkoon menevä oranssi liina. Mutta koiraan luottaen menin perässä ja aika pian tulikin ensimmäinen esine, johon Jäynä pätkähti maahan. Olen kyllä niin iloinen siitä, että Jäynän esineilmaisut on ainakin tällä hetkellä näin varmoja 🙂 Jatkoimme jäljestystä ja yksi mutka mentiin vähän suoraksi. Jäynä korjasi kuitenkin tilanteen itse aika nopeasti. Toinen mutka menikin sitten vähän pahemmin hukkaan ja siinä tarvitsin kouluttajan ja GPS:n apua, että löysimme jäljen uudelleen. Tässä oli opetuksena, että ei ehkä kannata jäädä siihen samaan kohtaan pyörimään ja sotkemaan jälkeä vähän lisää jokaisella pyörähdyksellä, vaan kannattaisi ehkä tehdä heti vähän isompi ympyrä, että jälki löytyy uudelleen sieltä, missä ei ole itse ollut tallomassa. Tästä jälki kuitenkin jatkui, mutta jostain syystä Jäynä ei tuntunut enää ihan niin varmalta. Ehkäpä se johtui siitä, että emme ole kadottaneet jälkeä noin huolella aikaisemmin, eikä Jäynä osaa vielä toimia tuollaisissa tilanteissa kovin hyvin. Enkä minäkään oikein osannut/voinut tukea, kun en tiennyt, missä jälki menee. No, jatkoimme jälkeä joka tapauksessa. Viimeiseltä esineelta taisi tulla hajua aika kauas, koska Jäynän nenä nousi hakkuuaukealla. No, minähän olin taas, että jäljellä ei saa mennä nenä pystyssä ja jatkamme vasta, kun nenä laskee alas. Tällä tyylillä sitten taistelimme hakkuuaukealla eteenpäin, mutta Jäynän jäljestys meni kyllä koko ajan huonommaksi. Olin vähän tuskastunut. Vaikka ehkä se nenän nostelu johtui kuitenkin siitä, että tulimme koko ajan lähemmäs loppuesinetta. Kouluttaja sitten jo puuttui asiaan ja kehotti päästämään koiran irti. Päästin ja Jäynä meni suoraan sinne loppuesineelle, jolle olin niin kovasti yrittänyt sitä estää pääsemästä… Että onneksi Jäynällä on kuitenkin tuo motivaatio kunnossa, vaikka se muuten onkin vähän mammanpoika ja herkkä mun typeryyksille. Jospa sekin on jo tajunnut osaavansa nämä hommat minua paremmin 😉 Tämän jäljen opetuksia olivat mielestäni ne, että voin tehdä Jäynälle jo pidempiä jälkiä huoletta. Jäljen hukkaamista ja sen uudelleen etsimistä meidän on opeteltava aika paljon lisää. Ja jos Jäynä nostaa jäljellä nenän, siihen on todennäköisesti joku useimmiten järkevä syy. Joko se saa hajua esineestä tai se on hukannut jäljen ja etsii sitä ilmavainulla. Jäynästä kyllä näkee tosi hyvin, kun jälki menee hukkaan, että siinä mielessä se on kyllä helposti luettava kaveri pimeässäkin. Koska niin, tämä jälkihän ajettiin kokonaan pimeässä.

Sunnuntaille jäi sitten vielä harjoitus, jossa tehdään tarkoituksella niin hankala jälki, että se menisi hukkaan. Että päästään opettelemaan sitä jäljen etsimistä uudelleen. Samalla jäljelle laitettiin monenmoisia hankaluuksia ja samalla oli tarkoitus siis opetella lukemaan omaa koiraansa. Tässä kuva kaaviosta, jossa siis kaksi jälkeä tehdään samaan aikaan toistensa peilikuvina:

Jäljet siis ylittävät toisensa ja harhajäljen jälkeen on terävä kulma. Sen jälkeen 90 asteen kulma ja sen jälkeen paluuperä tuolla kohdassa reunassa, jossa vasemmalla on ympyrä sen sen yläpuolella kuva siitä paluuperästä. No sama kuva on myös oikealla reunalla. Tällä kerralla jälkiä ajoi vain yksi koirakko kerrallaan, mutta tähän voi lisätä vaikeutta vielä silläkin, että molemmat jäljet ajetaan samaan aikaan. Jäynälle tuli ajettavaksi kaavion vasemmalta lähtevä jälki ja toinen jälki oli ajettu ensin. Tuo harhajälki meni todella hienosti. Jäynä käänsi ehkä vähän päätä harhan kohdalla, mutta jatkoi omaa jälkeään epäröimättä pätkääkään. Superhieno mies! Terävässä kulmassa oli oikeastaan aika hassu reaktio Jäynältä. Se ajoi jälkeä ja sitten se vaan pysähtyi ja katsoi minua hölmistyneenä kuin sanoen: ”Se oli ihan äsken tässä, mutta nyt sitä jälkeä ei ole missään. Se vaan katosi!”. Siinä kohdassa oli vielä pieni kallio ja Jäynä seisoi kallion päällä. Se jotenkin oikein korosti sitä hassua ilmettä. Pienen etsimisen jälkeen se kadonnut jälki löytyi kuitenkin uudelleen. Jälki meni sillä tavalla kivassa maastossa, että välillä sammaleessa/jäkälässä näki itsekin jäljentekijän kengänjälkiä ja pystyi kehumaan koiraa varmasti oikeassa kohdassa, eli kun se on jäljellä. Paluuperän kanssa Jäynälle tuli sitten taas pattitilanne. Jälki vaan katosi selittämättömästi. Ehkä tässä vaiheessa viikonloppu jo vähän painoi Jäynän jaloissa ja mielessä, koska se ei oikein jaksanut enää ratkoa tätä ongelmaa ihan niin intensiivisesti. Jälki kuitenkin löytyi ja lyhyen ajamisen jälkeen pysäytin Jäynän ja palkkasin sen. Hauska ja opettavainen treeni kyllä! Ehkä oikeasti ei kannattaisi laittaa jäljelle näin montaa uutta ja hankalaa asiaa kerralla, kun koirakaan ei ole vielä mikään superosaava. Mutta eipä ne kerrasta mene rikki ja tässä olikin tarkoitus opettaa ohjaajaa enemmän. Kuten leirillä monesti, täälläkin piti saada pariin päivään mahdollisimman monta erilaista harjoitusta, että voimme sitten itseksemme treenata näitä asioita ajan kanssa. Siinä mielessä leiri oli mielestäni erittäin onnistunut 🙂 Paljon uusia ideoita ja ajatuksia, joskin leirin jälkeen Jäynälle ja minulle on tehnyt hyvää tehdä vähän yksinkertaisempia juttuja, että saadaan Jäynänkin itsevarmuus takaisin. Mutta sain ainakin uskallusta kokeilla vaikeampiakin asioita, koska Jäynä osaa jo aika paljon kuitenkin.

No sitten se meidän hakukoe, kun ennen koetta saatiin aikaan valeilmaisujen suma 😀 Hallintaosuus ennen maastoa meni ihan loistavasti. Olemme treenanneet paikkamakuuta aika monenlaisissa paikoissa ja eri pituisia aikoja. Kokeessa Jäynä kulki mukanani sen noin 50 metriä vaivattomasti ja makasi sen kolmisen minuuttia paikallaan kuin tatti. Kun lähdimme maastoon, Jäynä otti aika alkuvaiheessa rullaan kerran suuhun muuten vaan. Onneksi maasto oli avointa ja näin, että ei se Jäynä mitään ihmistä löytänyt. Pyysin vaan pudottamaan rullan. Jatkoimme vähän matkaa ja aika pian näin Jäynästä selvästi, että nyt ollaan hajulla. Sieltä se tuli suopursupusikosta pian rulla suussa ja lähdimme näytölle. Maali oli aika isossa maakuopassa ja sain laskea melkein pyllymäkeä, että pääsin perille 🙂 Löydön jälkeen jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan ja aika pian Jäynä jälleen nosteli nenäänsä. Näin, että Jäynä pyöri lähellä sitä paikkaa, mistä olimme löytäneet sen ensimmäisen maalin. Sen vuoksi olin vähän tyhmä, kun Jäynä tuli luokseni rulla suussaan. Jäynä näytti mielestäni vähän epävarmalta ja sitten minäkin epäililin, että olisiko tässä nyt valeilmaisu. Todennäköisesti minun epävarmuudesta johtuen Jäynä pydotti rullan ja lähti uudelleen maalille. Siellä se ihmetteli vähän aikaa, että pitääköhän rulla viedä uudelleen, kun vein sen jo kerran. Jäynä kuitenkin päätti ottaa rullan uudelleen ja toi sen minulle. Tällä kerralla en törttöillyt, vaan kytkin liinan ja menin perään. Maali oli kyllä niin hyvin piilossa, että kun Jäynä meni maalin viereen suopursupuskaan maahan, olin sekunnin murto-osan, että ”Voi ei, ei täällä ole mitään!”. Mutta olihan siellä, pienessä ojassa suopursujen keskellä aika lähellä sitä ensimmäistä piiloa siinä ihan Jäynän vieressä. Eli koe läpi ja tälläkin kertaa vähän ohjaajasta huolimatta 😀 Yleisarvosanaksi tuli Erinomainen miinus, koska minä olin vähän tyhmä. Kokonaisuutena meidän homma meni kuitenkin aika hyvin, vaikka itse jännitin niin älyttömästi, että mielestäni vaan kompuroin ja törttöilin kokeen alusta loppuun. Ehkä se kuitenkin näytti ulospäin ihan hyvältä. Ja kun varsinaisia tyylipisteitä ei jaeta, vaan asiaa mietitään enemmän oikeiden etsintöjen kannalta, niin se toinen ilmaisu meni oikeastaan hyvin. Siis siinä mielessä, että tyhmästä ohjaajasta huolimatta koira toimi ja kertoi löytäneensä ihmisen, vaikka en ihan heti uskonutkaan.

Nyt on sitten talvi aikaa viilata ilmaisua kuntoon ja ehkä treenata myös jälki peruskoekuntoon. Ja myös PK-hakuryhmässä pidetään pientä painostusta, että eikö nyt kevääseen mennessä saataisi nekin asiat alokasluokan tasolle. Se on vaan se tottis edelleen vähän alkutekijöissään. Ehkä aika tuttu tarina, että maastoja jaksetaan treenata, mutta tottista ei niinkään 😀