Kunnon syysmyrsky rantautui Suomeen, joten pitihän se hyödyntää 🙂 Tekaisin Jäynälle melko lyhyen jäljen kunnon myötä/sivutuuleen. Tuulta oli jotain 11 m/s ja puuskissa varmasti aika paljon enemmän. Jälki oli L:n muotoinen, alkupää oli myötätuulessa ja loppupätkä sivutuulessa. Jäljellä oli mittaa vain noin 100 metriä ja se ehti vanhentua jotain kolme varttia. Tarkoitus oli vanhentaa enemmän, mutta huomasin katsoa kelloa liian myöhään, jälki piti saada ajettua ennen pimeäntuloa.
Niinhän siinä tietysti kävi, että Jäynä olisi halunnut lähteä takajäljelle. Olen ymmärtänyt, että ilmavainuiselle koiralle käy ajoittain niin, että jos takajäljeltä tuulee kovasti, koira yrittää lähteä sinne suuntaan. Niinkin varma Jäynä oli asiastaan, että sain pidellä sitä ihan kunnolla. Ja kun en päästänyt, Jäynä istui ihmettelemään asiaa. Vähän siinä ihmeteltyään se sitten lähti jäljestämään oikeaan suuntaan. En tiedä, oppiko se tästä mitään, vai keksikö se kokeilla oikeaa suuntaan vain siksi, kun en päästänyt sinne väärään suuntaan. No, tästä homma lähti sujumaan kuitenkin tosi hyvin. Jäynä jäljesti hienosti ja hyvällä innolla. Ensimmäinen esine (keppi) oli kiven päällä ja Jäynä meni siitä ensin ohi puolisen metriä. Sitten palasi takaisin ja paikansi kepin. Varma en voi olla, mutta olisiko voimakas tuuli vienyt kepin hajun vähän sinne edemmäs, koska se oli vielä kiven päällä. Jäynä kyllä menee jälkeä aika tarkasti, koska yhdessä kohdassa se harhautui jäljeltä sen verran, että meni väärältä puolelta puuta. Jäynä itse korjasi asian niin, että tuli metrin verran takaisin päin ja kiersi puun oikealta puolelta 🙂 Toinen esine oli hanska ja sen ilmaisu meni tooodella hienosti. Olin itse liinan päässä vielä taistelemassa tietäni ryteikön läpi, kun Jäynä mätkähti esineelle maahan ja vieläpä suoraan! Tähän tein tahallani sellainen kokeilun, että esineen jälkeen noin 5 – 10 metrin päässä oli kulma. Niin ei mitään ongelmaa, kulma meni ihan loistavasti. Vielä pieni pätkä jälkeä ja oltiin loppuesineellä. Se oli vanha tennari ja palkkaamisen jälkeen leikin Jäynän kanssa kengällä koko matkan autolle saakka.
Tämä kuva on meidän lähimetsästä normaalilta lenkiltä 🙂
Tässä on nyt näissä jälkiasioissa tullut viimeaikoina onnistumisia ja itsellänikin on kasvanut luotto siihen, että Jäynä osaa jäljestää jo aika hyvin. Varmasti myös Jäynän itseluottamus on kasvanut, koska se vetää jäljellä minun makuuni sopivasti. Tunnen liinassa aika hyvin, koska ollaan jäljellä ja koska etsitään jälkeä. Ihan eri intensiteetti, kun mennään jäljellä. Ja Jäynä todella haluaa edetä jäljellä, se ei nytkään häiriintynyt yhtään siitä, että minä kompuroin perässä iltahämärässä kivenkoloja ja ryteikköjä väistellen. Kyllä tuli hyvä mieli. Uskon, että Jäynäkin huomasi, että olin supertyytyväinen 🙂
rusketusraidat.wordpress.com 