Yhdistyksemme järjesti omille jäsenilleen koulutusviikonlopun aiheella: Ulkopuolinen kouluttaja + mitä haluat itse treenata. Tai suunnilleen tämä oli alkutieto. Homma meni kuitenkin aika paljon niin, että osallistujat toimittivat kouluttajalle etukäteen listan asioista, mitä haluaa treenata ja miksi. Näistä viesteistä kouluttaja oli tehnyt meille sopivan kokonaisuuden. Kaikki eivät ehkä saaneet juuri sellaista treeniä, mitä olivat toivoneet ja se oli varmasti hyvä asia. Muutenkin meitä ”ravisteltiin” viikonlopun aikana vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Treenattiin myös sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä onnistu. Koska jos aina treenataan niin, että onnistutaan 100-prosenttisesti, niin silloin ei todennäköisesti opita mitään tai treenata sitä, mitä pitäisi. Se oppiminen tapahtuu silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kuitenkin noin 80 prosenttia treeneistä pitäisi olla niitä, että koira (ja ohjaaja) onnistuvat. Tällä teemalla sitten mentiin, eikä kukaan tosiaan onnistunut 100-prosenttisesti 🙂
Ensimmäisenä tehtiin harha-häiriö-teräväkulma -jälkitreeni. On sillä varmasti joku hienokin nimi, mutta sitä ei sanottu tai sitten en vaan muista. Alla kuva harjoituksesta. Jos et tiedä harjoitusta, niin älä edes yritä ymmärtää 😀 Joka tapauksessa kuvasta olisi ehkä hyvä ymmärtää, että toinen koirakko on S ja toinen P. Älä kiinnitä kuvassa keskellä oleviin kirjaimiin huomiota, niin huomaat, että tämä on aika looginen. Kummallakin on ajettavana siksakin muotoinen jälki, jota ajetaan pätkä vuorotellen. Jäljentekijät ovat jo tehneet harhat kävellessään toistensa jälkien yli. Kun koirakot ajavat jälkeä vuorotellen, joka toisessa kohdassa on pelkkä jäljentekijän harha ja joka toisessa isompi harha, kun toinen koirakko on siitä kohdasta jo oman pätkänsä ajanut.
Jäynän kanssa tämä harjoitus ei mennyt mitenkään täydellisesti. Se lähti hienosti liikkeelle ja ensimmäinen harha meni kohtuullisen hyvin. Mutta kun Jäynä huomasi, että jäljellä on toinenkin koirakko, sillä meni pasmat sekaisin. ”Kuka toi on, haluan mennä katsomaan”. Jäljestys ei oikein suju, jos koira seisoo takajaloillaan ja hyppii ilmaan 😀 Siinä sitten odottelin hieman, että Jäynä muistaisi sen jäljestämisen. Toinen pätkä meni sitten vähän sinne päin. Välillä seistiin takajaloilla ja välillä jäljestettiin muutama metri. En osaa sanoa, miten se reagoi harhaan, siinä oli niin kovin kaikenlaista hässäkkää. Kolmas pätkä meni siihen, että Jäynä haistoi jäljen merkkaamiseen käytetyn puussa olevan kuitunauhan ja oli tohkeissaan siitä. Nenä käväisi maassa ajoittain, mutta ajatus oli kyllä puussa. Mutta vaikka tämä treeni ei mennyt oppikirjan mukaisesti, sain paljon informaatiota meidän ongelmakohdista. Ajattelin, että Jäynä ei häiriintyisi toisesta koirakosta noin pahasti, koska eihän se häiriinny puistossa jäljestäessäkään autoista, pyöräilijöistä, kävelijöistä sun muista. Mutta onhan se tietysti eri asia, jos ympärillä on hälinää koko ajan verrattuna siihen, että muutoin aika tyhjässä metsässä onkin yhtäkkiä joku ihminen ja koira pönöttämässä. Täytyy siis harjoitella sitä, että metsässäkin voi olla häiriöitä 🙂 Ja lisäksi joka paikassa pitää harjoitella koirahäiriöitä, koska ne on Jäynälle hankalia. Lisäksi Jäynän kanssa täytyy miettiä, miten jäljen merkkaa, koska se haistaa puihin laitetut merkit. Tämän tiesin kyllä jo ennestäänkin, enkä ole käyttänyt Jäynän jälkiä merkatessa enää hetkeen mitään liian isoja ja haisevia merkkejä. Sanoisin, että tämä on aika pitkälti itseaiheutettua, koska piilottelen Jäynälle esineitä maahan ja puuhun ja kivien päälle ja mitä nyt vaan keksin. En vaan suostu myöntämään, että kaikenlaisiin esineisiin reagoiminen, olivatpa ne missä vaan, olisi huono asia. Tämä täytyy vaan tiedostaa, jos Jäynälle tarvitsee tehdä maastoon merkattuja jälkiä.
Toisena treeninä suurin osa koirakoista teki sellaisen ison treenin, jossa ensin löydetään iso esine ilmavainulla (esim. reppu). Siitä esineeltä nostetaan jälki ja lähdetään jäljestämään. Sitten jäljestäessä koira saa ilmavainun jäljen päässä olevasta ihmisestä ja sen pitäisi vaihtaa ilmavainuun ja löytää etsittävä. Alla karkea kuva treenistä:
Tarkoitus on siis lähestyä koiran kanssa tuulen alapuolelta reppua. Kun reppu on löytynyt, jäljen päähän kävellyt ihminen on laittanut puuhun merkin muutaman metrin päähän repusta, että tiedämme, mihin jälki lähtee repulta. Koiran pitäisi tietysti osata nostaa jälki ilman apuja ja lähteä oikeaan suuntaan (eikä tuonne takajäljelle, mistä reppu on tuotu). Mutta koska treeneissä ei ollut ne kaikkein kokeneimmat koirat, niin tällä varmistettiin treenin onnistuminen. Jäljestäessä tuuli sitten tuo jäljen lopussa olevan ihmisen hajun ja koiran pitäisi lähteä ilmavainulla ihmisen luo.
Jäynän kanssa tämä treeni meni aika hyvin. Etsimme tyhjää aluetta aluksi reilu puolisen tuntia. Sitten siirryimme tarkoituksella sinne alueelle, johon tuulen pitäisi tuoda repun haju. Ja hienosti Jäynä lähti repulle nenä pystyssä. En oikein tiennyt etukäteen, mitä Jäynä tekee repulle, koska pienemmät esineet Jäynä tuo minulle ja jäljellä Jäynä ilmaisee esineet menemällä maahan. Nyt sillä oli myös ilmaisurulla kaulassa, joten mietin sitäkin vaihtoehtoa, että Jäynä voisi ehkä jopa ottaa sen suuhunsa, kun ei saa reppua tuotua. Kun Jäynä sitten löysi repun, se haisteli reppua vähäsen ja meni maahan. Ei ollenkaan huono ratkaisu sekään. Tosin tällainen esineilmaisu edellyttää sitä, että näen koiran. Että ehkä tähän täytyy myöhemmin keksiä joku muu ratkaisu. Noh, repulta sitten lähdettiin jäljestämään. Jäynä löysi jäljen ja lähti menemään sitä hienosti. Kunnes jostain syystä iski ilmeisesti joku epävarmuus, tai jotain muuta tapahtui, koska Jäynä päätti pysähtyä syömään mustikoita ja variksenmarjoja. Odottelin vähän aikaa, jospa se itse jatkaisi. Mutta koska marjat näyttivät maistuvan vaan koko ajan paremmin, keskeytin herkutteluhetken ja muistutin, että meillä oli tässä tämmönen jälkikin olemassa. Parin kehotuksen jälkeen Jäynä jatkoi jäljestämistä. Kun tultiin siihen kohtaan, mihin tuuli toi jäljen päässä olevan ihmisen hajun, Jäynän pää nousi. Se nosteli nenää tuulta vasten ja korvat meni siihen asentoon, kun ne sillä menee ihmisen haistaessa. Siinä Jäynä muutaman kerran nosti nenän ja laittoi korvat lättänäksi. Sitten se haistoi jälkeä ja taas ilmaa. Tätä Jäynä toisti muutaman kerran ja päätti sitten jatkaa jäljestystä. Menimme sitten loppuun jäljestäen. Loppupäässä Jäynä meni mielestäni vähän sekä ilma- että maavainulla, mutta sieltä se ihminen joka tapauksessa löytyi. Jäynällä ei ole ollut ennemmin jäljen päässä ihmistä ja olihan tämä muutenkin aika erilainen treeni kuin mitä olemme tehneet. Ehkä näiden muuttujien vuoksi Jäynä ei oikein muistanut sitä rullailmaisua. Ihminen sitten antoi Jäynälle sen kaulassa olevan rullan ja samalla minä pyysin tuomaan sen. Ilmaisun loppu menikin sitten ihan mallikkaasti, kun tuosta alusta vaan päästiin eteenpäin.
Piilossa kuusen juurella
Sitten harjoituksen huomiot ja jälkipuinti 🙂 Jäynä reagoi esineisiin ja osaa ainakin jollain tavalla ilmaista ne. Jäynä osaa myös etsiä jälkeä ja lähteä itsenäisesti ajamaan sitä. Tuosta marjojen syönnistä en nyt oikein tiedä, johtuiko se liian vähäisestä jälkimotivaatiosta vai oliko se vain jotain sijaistoimintoa, kun tilanne oli Jäynälle uusi. En nyt kuitenkaan lähde analysoimaan sitä puhki. Puutumme asiaan, jos tuo toistuu. Jäynä osaa ajaa jälkeä silloinkin, kun minä en tiedä, missä jälki menee. Eli se osaa siis jäljestää 🙂 Se ei näköjään kovin helpolla jätä jälkeä, vaikka saisi etsittävästä hajun kesken jäljestämisen. Jos olisin vähän tukenut ja kehunut sitä siinä kohdassa, kun se selvästi sai hajun ihmisestä, se olisi varmasi mennyt. Mutta halusin katsoa, miten Jäynä itse tilanteen ratkaisee. En ole tähänkään pettynyt, koska tässä vaiheessa koulutusta olen aika tyytyväinen, että Jäynä haluaa pitää jäljestä huolta, eikä jätä sitä kovin helpolla. Myöhemmin voimme harjoitella lisää tuota, että vaihdetaan ilmavainusta jälkeen ja jäljestä ilmavainuun. Koulutuksen tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin opettaa ensin sen, että kun jäljestetään, niin sitä jälkeä ei saa jättää. Voi olla, että menen tässä metsään ja minun pitäisi vahvistaa enemmän sitä, että Jäynä vaihtaisi ilmaivainuun. Mutta ehkä minussa asuu sisälläni pienenpieni insinööri, kun haluan opettaa nämä asiat aluksi erikseen vahvoiksi ja sitten vasta yhdistää. En osaa olla myöskään huolissani siitä, että ilmaisu ei sujunut lopuksi ihan oppikirjan mukaan. Uskoisin, että kunhan vaan harjoittelemme ilmaisua lisää ja saamme sen riittävän vahvaksi, se sujuu varmemmin erilaisissa tilanteissa. Jäynä ei vaan osaa asiaa vielä riittävän hyvin. Paria kauneusvirhettä lukuun ottamatta meidän harjoitus meni kuitenkin minun mielestäni hyvin. Sain huomata, että olen jarrutellut Jäynää ihan liikaa, sen kanssa voisi tehdä jo paljon paljon vaikeampiakin juttuja, kuin mitä uskallan kokeilla. Kouluttajalle siis kiitos, että hän vei minut pois omalta mukavuusalueeltani 🙂
Kun nyt sitten sain huomata, että voimme edetä treeneissä reilusti, niin alkuviikon hakutreeneissä niin tehtiin. Maanantaina oltiin pihapiirissä ja Jäynä sai harjoitella rullailmaisua melkein umpipiiloilla. Maalit olivat niin, että ovi oli esimerkiksi raollaan ja Jäynä näki ihmisen ovenraosta, mutta ei päässyt ihan kosketusetäisyydelle. Nämä meni aika hyvin, ihan vähäsen jouduin auttamaan siinä, kun Jäynä otti kyllä rullan suuhunsa, mutta jäi vähän miettimään, että toisiko rullan minulle vai pitäisikö sitä sittenkin kokeilla yrittää ottaa lähempänä ihmistä. Autoin siis siinä, että pyysin tuomaan rullan. Pari piiloa oli niin, että Jäynä pääsi ihmisen luo ihan perille saakka ja niissä ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Näyttäisi siis siltä, että uusissa tilanteissa Jäynä saattaa tarvita vielä vähän apua/vahvistusta, mutta nämä ”perusilmaisut” toimivat, vaikka ympäristö ei olekaan se tavallinen metsä. Tiistain PK-hakutreeneissä tehtiin jo pari valmistakin suoraa pistoa noin 25 metriä syvinä. Pidemmät pistot onnistuvat myös, jos Jäynälle näytetään, että sinne metsään meni joku. Enää emme vie Jäynän kanssa ihmistä perille saakka, saatamme vaan vähän matkaa. Olemme tehneet kuitenkin niin, että Jäynää ei lähetetä pistolle siitä kohdasta, mistä ihminen meni, vaan etenemme hieman keskilinjalla ja lähetän siitä. Ihminen siis menee piilolle vähän L-mallisesti. Ajatuksena siis on, että Jäynä menee pistolle sillä mielikuvalla, että sinne meni joku, mutta etsisi kuitenkin ilmavainulla ihmisen. Tämä tuntuisi toimivan ainakin tällä hetkellä. Olen aika vahvasti haamuja ja ääniapuja vastaan, enkä ole niihin suostunut, vaikka pari kertaa niitä on yritetty minulle ehdottaa 😀 Tiedä sitten, olenko vain jääräpäinen, koska PK-haku lajina ei ole minulle kovin tuttu. Mutta kantavana ajatuksena minulla ainakin yrittää olla, että pelaisimme mielikuvilla ja ilmaivainulla. Ilmaisut näissä pistohommissa sujuivat jälleen erinomaisesti, kuten ne ovat pääasiassa toimineetkin. Tällainen metsässä etsiminen on kuitenkin Jäynälle sitä tuttua juttua, vaikka samalla opetellaankin sitä, että pitäisi mennä suoraan, eikä juosta Jäynälle luontaisia ympyröitä.
Viimeviikolla käväisimme Jäynän kanssa myös tottistelemassa. Treenien teemana oli paukkujen kuuntelu, eli ampuminen. Jäynä teki sivulletuloja ja sivulla istumisia, leikkimistä ja paikkamakuuta paukkuja kuunnellen. Jäynä ei millään tavalla paineistu paukuista, mutta kääntää kyllä päänsä äänen suuntaan ehkä puoleksi sekunniksi. Mielestäni se on ihan luonnollinen reaktio, koska ääni ei ole Jäynälle vielä kovin tuttu. Se on kyllä kuullut pauketta paljonkin, koska käymme aika usein lenkillä ampumaradan lähellä. Mutta näin treenatessa se ei ole tainnut kuulla ampumista aikaisemmin kuin ehkä kerran tai kahdesti. Luulisin, että tuo pieni huomion herpaantuminen katoaa, kun asiaa vaan treenataan lisää. Paikkamakuussakin Jäynä vaan vilkaisi äänen suuntaan, mutta ei edes ajatellut nousevansa, tai mitään. Että treeniä vaan lisää tässäkin asiassa 🙂
Ja ettei Viivi unohtuisi, niin vähän myös sen kuulumisia. Viivi voi edelleen hyvin ja porskuttaa 🙂 Vaikka se on jo 14-vuotias, niin sen täytyy saada riittävästi lenkkiä ja/tai aktivointia. Sen riittävä on toki vähemmän kuin Jäynällä, mutta ihan pelkkää sohvakoiran elämää Viivi ei voi viettää. Tässä tuli nyt muutama päivä vähän huonommalla lenkityksellä, niin johan alkoi näkyä kaikenlaisia lieveilmiöitä. Viivi on vähäsen ylikierroksilla koko ajan ja sitä myötä joissakin tilanteissa aika rasittava. Tiistaina otin vähän aikaa Viivin kanssa ja vein sitä pienelle lenkille ihan kahdestaan. Illalla piilottelin myös Viiville ja Jäynälle lelua asunnossani. Sen jälkeen mummeli nukkui tyytyväisenä, eikä edes suunnitellut mitään koiruuksia ❤ On se vaan melkoinen persoona ja todellakin tietää, millä asioilla minulta saa huomiota ja mitkä on ne minun ”triggerit”, joilla saa aikaan toimintaa. Se on vaan niin ovela (tai minä tyhmä), että huomaan vasta jälkeenpäin, että taas se perhana vedätti mua 😀
Mummo uuden JumppaPomppansa kanssa
rusketusraidat.wordpress.com 