Treenaamista ja koiran huoltoa

Jäynän kanssa on taas treenailtu hakujuttuja (mutta ei edelleenkään juuri sitä tottista…). Kotosalla on tehty pitoharjoituksia ahkerasti joka päivä ja metallikapulakin pysyy suussa, vaikka vähäsen tönin sitä. Pysyy myös, vaikka otan kapulasta kiinni ja vedän. Irti päästetään vasta käskystä. Hyvä me 🙂 Ehkäpä näiden harjoitusten myötä oma varmuus asian sujumisesta on lisääntynyt. Viimeisimmät rullatreenit olivat selvä parannus pariin edelliseen, kun minä keskityin ja olin rauhassa. Jäynälläkin pysyi rulla suussa, vaikka se yritti hypätä rullan kanssa puupinon yli siinä onnistumatta. Autoin sitten vähän kutsumalla siellä puupinon päässä, että Jäynä ymmärsi kiertää. Hyvin meni siis pienestä vastustuksesta huolimatta. Ehkä näissä uskaltaisi nyt lisätä vaikeusastetta vähäsen, että ei jäädä junnaamaan samaan vaiheeseen liian pitkästi. Jospa uskaltaisi kokeilla sen kiintorullan kanssa…

Pelastuskoirayhdistyksessämme pidetään hälytreenit kuukausittain. Treenit ovat pääasiassa hälykoirille ja jos niitä ei pääse paikalle, niin kokeita käyneille koirille. Käytännössä meillä on tällä hetkellä aika vähän hälykoiria, eli oikeastaan joka kerralla mukana on myös kokeita käyneitä koiria, jotka eivät ole vielä hälytasolla. Jäynän kanssa en vielä voi näihin treeneihin osallistua, koska ei olle käyty vielä missään kokeissa. Viimeksi kävi kuitenkin niin, että treeneissä oli tavallaan yksi koira liian vähän. Ja kun minulla oli koirat mukana autossa, niin Jäynä päätettiin ottaa mukaan. Hälytreeneissä siis koirakolle annetaan alue ja on olemassa tarina, mitä olemme etsimässä. Mietin vähän, että mitenköhän nyt Jäynän kanssa menisin, kun ei tullut edes niitä treenivermeitä mukaan. Ajattelin sitten, että katsotaan alue suht suunnitelmallisesti ja Jäynä on mukana vaan lenkkeilemässä. Yritän sitten tukea sitä, jos se näyttää reagoivan johonkin. Tällä tavalla jäljestimme kaksi jälkeä ja löysimme kaikki jäljellä olevat esineet 🙂 Ymmärtääkseni menimme molemmat jäljet myös oikeaan suuntaan, Jäynä kun kokeili molempia suuntia ja päätti sitten, kumpi on oikea. Toki tuossa lumihangessa näin itsekin, missä jälki menee, mutta ihan itse Jäynä ne jäljet löysi. Ja esineet. Yksi esine meillä jäi tien varteen, vaikka Jäynä selvästi kyllä näytti sen minulle. Kävin muka katsomassakin, mutta en nähnyt hirvitornin kylkeen kiinnitettyä sukkaa. Se oli kyllä omaa tyhmyyttä, Jäynä kun näytti parikin kertaa, että täällä olisi. Yritti myös vähän kiivetä sukkaa ottamaan. Olin siis huolimaton 😦 Muuten olin tyytyväinen treeniin, kyllä tuo Jäynä näyttää jo osaavaan yhtä ja toista. Itse en vaan vielä luota siihen riittävästi, enkä joka tilanteessa osaa myöskään lukea Jäynää riittävän hyvin. Tai ehkä se on vaan omaa epävarmuutta, kun siitä on jo aika monta vuotta, kun on viimeksi ollut etsimässä aloittelevan koiran kanssa. Kyllä näissä hommissa kokemus tuo varmuutta, kun on treenattu riittävän monenlaisia juttuja. Sitä oppii ajan kanssa tuntemaan sen oman koiransa ja sen eleet. Eli lisää treeniä vaan, niin ohjaajalle tulee varmuutta. Ja myös koiralle, että se osaa paikata omalla päättäväisyydellään ohjaajan osaamattomuutta 😉

Viikonloppuna meillä oli melkein vuosittaiset ja melkein perinteeksi muodostuneet lumietsintätreenit. Viime vuonna treenit jäi väliin, kun ei ollut riittävästi lunta. Nyt oli lunta ja kaivoimme ahkerina jopa viisi lumiluolaa. Koska en koe olevani lumiasioiden asiantuntija yhden viikonlopun mittaisen lumietsintäkoulutuksen jälkeen, testaamme jokaisen luolan seisomalla sen päällä ennen kuin treenit aloitetaan. Olisi aika kamalaa, jos joku luolista sortuisi kesken treenin. Se on kuitenkin otettu huomioon ja aina kun joku on luolassa piilossa, toinen ihminen on luolan lähettyvillä vahtimassa ja jokaisen luolan vieressä on myös lapio valmiina. Vaikka tällä tavalla ei ehkä saa ihan parasta mahdollista treeniä koiralle, niin turvallisuus on kuitenkin pääasia.

Ehdimme ottaa kolme kierrossa per koirakko. Ensimmäinen kierros meni lähinnä siihen, että jokainen koira sai käydä tutustumassa luoliin ja vähäsen tunkea lumipaakkujen läpi luolaan ihmisen luo. Tämän ensimmäisen kierroksen perusteella voitiin sitten suunnitella jokaiselle omaan tasoon sopiva treeni. Jäynällä ja minulla oli pieni etulyöntiasema, koska menimme treenipaikalle jo edellisena iltana Jannen kanssa ja kaivoimme kaksi luolaa valmiiksi. Jäynä ja Nano kävivät molemmat tutustumassa jo luoliin luvan kanssa ja välillä ihan pyytämättäkin 😀 Tulipa ainakin testattua, että luolaan mahtuu ihminen ja koira, kun Jäynä tuli katsomaan monta kertaa, mitä teen. Jäynä sai siis jo ensimmäisellä treenikierroksella mennä luolaan niin, että suu on kokonaan peitetty lumipaakuilla. Toisella kierroksella otettiin melkein samaa, ehkä vaan hieman tiiviimmin peitetyillä luolilla. Kolmas kierros oli niin, että jokaiselle koirakolle laitettiin vuorollaan yhteen luolaan ihminen ja sen luolan suu peitettiin kokonaan lumipaakuilla. Kahteen luolaan laitettiin suulle peitoksi lakanat ja ainakin yksi luolansuu peitettiin osittain. Jäynä taisi käydä katsomassa lakanoilla peitettyjä luolia hieman, mutta kun se sai hajun siitä oikeasta luolasta, niin se juoksi suoraan sisään. Kirjaimellisesti. Siis tuli juosten paikalle, eikä hidastanut pätkääkään. Laittoi vaan tassut eteen ja juoksi sisään. Maalimies oli onneksi vähän sivussa luolan suulta, muuten siinä olisi saattanut tulla pieni yhteentörmäys. Ei nyt ihan kokonaan sitä, miten voisi toivoa, mutta eipä Jäynällä ollut ainakaan minkään sortin epävarmuutta lumipaakkujen läpi tunkemisessa. Hauskaa näytti olevan 🙂 Kuten muillakin koirilla. Myös suurin osa ohjaajista viihtyi luolissa melko hyvin, tuo kun saattaa olla joillekin hieman ahdistavaa. Mennä lumiluolaan ja sen jälkeen luolan suu peitetään lumipaakuilla.

Jäynä sai siis uusia kokemuksia ja on se edelleen hieno nuorimies. Valtavalla ilolla se on mukana kaikessa, mitä tehdään. Myös Viivi pääsi kaivautumaan luolaan kerran ja kyllä sen häntä heilui vimmatusti. Tuntui menevän tuo homma vanhasta muistista 🙂

Viivin häntää ei edes erota, kun se heiluu niin kovasti 🙂

Koiran huollosta sitten. On myönnettävä, että olen turhan laiska lämmittelyn ja jäähdyttelyn suhteen 😦 Olen yrittänyt kiinnittää asiaan paremmin huomiota, mutta paremminkin sen voisin hoitaa. Ehkä osittain tästä saamattomuudesta johtuen Jäynällä on ollut vähän kaikenlaista lihasjumia. Käsittelyssä Jäynä käy noin joka toinen kuukausi ja jos aihetta löytyy, niin useammin. Osa selän jumituksista on saattanut johtua eturauhasvaivoista, mutta vajaa kuukausi sitten löytynyt niskan jumi ei voi johtua siitä. Jäynällä oli niskan, kaulan ja leuan alueella melko sitkeä jumitus, jota käsiteltiin pariinkin kertaan. Ilmeisesti niska on nyt parempi ja taisi tuo noutoesineen ojentaminenkin hieman suoristua näiden käsittelyjen myötä. Ilmeisesti tämä lihaskireys johtuu ainakin osittain eräästä liukastumisesta. Jäynä pomppi iloissaan (syytä en muista, koska syitä iloon on niin paljon), kun etujalan alla olikin yhtäkkiä jäätä ja jalka lähti alta. Jäynä pamautti leukansa jäähän aika kovasti, mutta jatkoi iloitsemistaan. Ajattelin siinä, että ei tainnut sattua kovin paljon. Mutta ehkä siinä kuitenkin vähän sattui. Näiltä nyt ei voi välttyä iloisen ja aktiivisen koiran kanssa. Ainakaan toistaiseksi en ole ollut huolestunut nikamalukoista ja lihasjumeista, koska eiköhän koirasta aina löydy jotain, kun se käydään läpi nenänpäästä hännänpäähän. Eri asia, jos joku sama kohta on aina jumissa. Tähän saakka ei ymmärtääkseni ole sellaista ollut 🙂 Sanoisin siis, että Jäynä on hyvin pitkälti terve iloinen koirapoika, jonka lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn täytyy kiinnittää enemmän huomiota.