Jäynän luustokuviin vieminen viivästyi, kun autoni päätti hieman rikkoutua ja syödä kaikki varantoni. Nyt sain kuitenkin kuvautettua Jäynän ja kuvaavaan eläinlääkärin mukaan luusto näytti priimalta. Kyynärät ovat täysin terveet, samoin polvet, lonkat ja selkä. Kennelliitosta selkälausunto tuli kuitenkin takaisin lausunnolla LTV1, joka tarkoittaa, että lanne-ristinikamassa on joku lievä poikkeava rakenne. Tämän ei pitäisi kuitenkaan vaikuttaa Jäynän elämiseen ja harrastastamiseen mitenkään, periaatteessa se on siis terve koira. Tämä oli tietenkin hyvä uutinen 🙂
Jäynä sekavana kuvausten jälkeen 🙂
Otatin samalla Leksasta CEA-geenitestin. Sillähän oli nuorempana terveeksi peilatut silmät, mutta syksyllä silmätarkastuksessa eläinlääkäri löysikin yllättäen Leolta CRD:n. Kennelliiton sivujen mukaan ”CRD tai CH on silmänpohjan suonikalvon synnynnäinen vajaakehitys” ja ”Lievä CRD/CH ei olennaisesti heikennä silmien näkökykyä. CRD/CH-muutokset eivät etene. CRD/CH-sairasta koiraa voi käyttää jalostukseen mutta mieluiten terveen kumppanin kanssa.” Kun olen selvittänyt asiaa, niin CRD ei sinänsä olisi Leon rotuunoton esteenä, mutta se rekisteröitäisiin EJ-rekisteriin. Eli Ei Jalostukseen. Ja koska olisin yrittämässä Leoa virallisesti rotuun vain jalostuskäyttöä ajatellen, niin tuo EJ-rekisteri ei ole oikein vaihtoehto. Sen vuoksi siis odottelemme jännityksellä geenitestin tuloksia.
No sitten Lohtajan leiristä, tuosta jokavuotisesta kohokohdasta 🙂 Ohtakarissa on vaan todella kaunis luonto ja aika erilainen kuin täällä kotonurkilla. Sinne on aina ilo mennä ihan jo näkymien vuoksi, mutta kyllä siellä treenataankin. Ja pääsee treenaamaan erilaisissa paikoissa vieraampien ihmisten kanssa. Uudet silmäparit näkevät aina uusia asioita ja toisaalta itsekin on kiva nähdä uusia koirakoita. Eri paikkakunnilla saatetaan treenata vähän erilaisia juttuja ja leireiltä usein tarttuu mukaan uusia ideoita. Tämäkään leiri ei ollut pettymys, vaan pääsimme harjoittelemaan hienoissa maisemissa vähän erilaisia juttuja. Ja treenien ulkopuolellakin Jäynä pääsi kävelemään kierreritiläportaita ja leikkimään vähän itseään nuoremman koirapojan kanssa. Leolle sattui melkoinen koettelemusten treeni, joka mielestäni kuitenkin osoitti, että sen motivaatio on kunnossa. Ensimmäiselle maalimiehelle mennessä Leo putosi heikkoihin jäihin, mutta pääsi itse pois. Siitä se jatkoi juosten maalimiehelle ja ilmaisi sen tavalliseen tapaan. Toiselle juostessa se ei huomannut lammasaitaa, vaan törmäsi siihen. Törmäyksen jälkeen Leo totesi, että tämähän pitää kiertää ja pääsi sillä perille. Siellä taas ilmaisu. Kolmas oli sitten näkötornissa aika korkealla, mutta Leo tuntui tietävän aika nopeasti, että ylös on päästävä. Rappuset löytyivät, mutta ne oli semmoset, joista Leo ei oikein pidä: Ritiläportaat, joissa on vielä sellainen kaide, josta näkyy läpi. Jostain syystä Leksaa huimaa eniten se, että se näkee sivulta suoraan alas. Ja ritiläportaat on olleet hieman haastavia sen jälkeen, kun se kerran katkaisi kyntensä sellaisissa. Ylös kuitenkin mentiin, kun minä menin mukana. Leo ei pystynyt kuitenkaan ilmaisemaan, eikä palkkakaan oikein kelvannut. Kävelimme rauhassa sitten alas leikkimään lelulla ja Leo ottikin lelun heti, kun pääsi portaista pois. Olisi se voinut paremminkin mennä, mutta Leo kuitenkin meni rappuset, vaikka jalat tutisten. Ja palautui asiasta alle sekunnissa, kun pääsi portaista pois. Näyttäisi siltä, että Leo on oppinut tunnistamaan, koska haju tulee jostain ylhäältä ja se osaa (tai ainakin nyt osasi) katsella ylöspäin. On se vaan edelleen mun kultapoika ❤ (Kuvista kiitos Kaija Kalaojalle)
”Tuolta ylhäältä se haju tulee…”
”Joo, tuolla tuolla!” Mä näen sen”
Tässä ollaan tulossa jo alas päin
Jäynästä ei tullut kuvia, mutta tietenkin sekin oli treenaamassa. Tehtiin peltojälkeä sivutuulessa ja Jäynä jäljesti vähän jäljen vieressä. Vetisissä kohdissa se pyöri, mutta niissähän se haju taitaa hieman levitä. Jälki oli ehkä hieman haastava osaamistasoon nähden, mutta aika mallikkaasti Jäynä sen veti. Hiekkadyyneillä Jäynä pääsi tekemään reagointitreenejä ja se meni tosi hienosta. Erittäin selvä reaktio ja suoraan maalille. Kasarmialueella Jäynä sai etsiä ihmisiä pihapiireistä ja rakennuksista. Aika nopeasti herra pätevä löysi ihmiset ja ratkaisi vähän visaisemmatkin pähkinät. Se, että ihmiset olivat ennestään tuntemattomia, ei ollut mikään ongelma. Maanpinnan alapuolelle menevät rappuset tuntuivat olevan pala kakkua, samoin ruokalan pöydällä makaava ihminen. Sain itse paljon Jäynänlukutreeniä ja Jäynä sai positiivisia kokemuksia vieraista ihmisistä ja erilaisista piiloista. Hyviä treenejä siis meille molemmille. Itse sain (taas) palautetta siitä, että voisin tukea ja kehua Jäynää enemmän. Ja tottahan se on. Hyvä siis, että mun touhuja katsotaan kriittisin silmin 🙂
Ja sitten Viivin kuulumiset. Pääsin yllättämään sen tuossa eräänä päivänä siitä, kun se haukkui yksin ollessa. Siinä huutaessa Viivi ei kuullut, että tulin paikalle. Se makasi keskellä huoneen lattia kyljellään ja haukkui ilmeisesti ihan vaan haukkumisen ilosta. Mene ja tiedä, ei tuo kuitenkaan ihan täyspäisen touhulta näyttänyt. Kun Viivi sitten huomasi minut, se nousi ja oli, että ”Siinähän sä oot 🙂 ”. Että tuota… sitruunapanta kuntoon siis ja kokeillaan sillä. Haukkumisjuttuja lukuun ottamatta Viivi tuntuu voivan hyvin, se lähtee lenkeille mukaan aina ylitsevuotavalla innolla ja jaksaa touhottaa muiden mukana. Kevät ja virtaavat vedet kiinnostavat ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Muutama viikko sitten Viivikin sai hakutreeneissä etsiä yhden ”kadonneen” ja valtavalla innolla se tehtävänsä suoritti. Ilmaisukin tuli vanhasta muistista kuin vettä vaan. Että vaikka se tuntuu olevankin ajoittain hieman höperö, niin toisaalta Viivi on vielä ihan menossa mukana 🙂
”Lenkille lähdössä? Mä tuun mukaan!”
rusketusraidat.wordpress.com 