Tämän vuoden katselmus järjestettiin Tampereella ja tapahtuman nimi oli Vainun varassa 2016. Yleensä näissä katselmuksissa tehdään semmonen 14 – 15 tunnin päivä, joka koettelee osallistujia aika tavalla sekä fyysisesti että henkisesti. Tänä vuonna oli kuitenkin päätetty toimia toisin, eli jättää aikaa ja voimia myös yhdessäololle. Ei ollenkaan huono idea, koska aika harvoin on noin paljon harrastajia paikalla ympäri Suomea. Illanvietosta sanottakoon vaikka, että tuli käytyä saunassa ja uimassa 😉
Viikonloppu alkoi perjantai-iltana pienellä rastitehtävällä, jossa testattiin ryhmän taitoja monipuolisesti. Tai no, ensimmäinen rasti oli semmonen, että ryhmästä otettiin yhteiskuva:
Illan ohjelmassa oli muun muassa ensiapurasti, hajutunnistus ihmisille, pallonheittoa ämpäriin ja karttapalojen yhdistämistä. Koirien sosiaalisuutta mitattiin sillä, että ne kulkivat mukana koko ajan ja muitakin ryhmiä ohitettiin monessa paikassa. Kun ihmiset suorittivat tehtäviä, koirat makoilivat sivummalla. Aika kivasti oli siis saatu monta elementtiä yhdistettyä samaan. Rasteille joutui vähän suunnistamaankin, koska ne oli merkattu vaan karttaan.
Illalla oli ohjelmassa makkaranpaistoa ja suht aikainen nukkkumaanmeno. Lauantain ohjelma kun alkoi jo seitseman maissa aamupalalla. Sen jälkeen saimmekin ensimmäisen tehtävän.
Lauantain ensimmäinen tehtävä oli isompi etsintä. Samaan paikkaan tuli samaan aikaan kolme ryhmää ja jokaisesta ryhmästä maastoon laitettiin kaksi koirakkoa. Jokainen koirakko sai tarkistettavaksi pätkän tienvartta ja mahdollisesti polkua. Tehtävänannossa oli ilmeisesti ollut jonkinlainen informaatiokatkos tai väärinymmärrys, mikä kävi ilmi sunnuntaina tehtävän purussa. Meillä kaikki koirakot saivat ohjeet, että koirat on pidettävä koko ajan kytkettynä, mutta ilmeisesti näin ei olisi tarvinnut toimia. Niin tai näin, ehdin tarkastaa Leon kanssa tien ja polun vartta kolmen ja puolin tunnin aikana noin kilometrin verran. Hommaa hidasti kolme löytynyttä jälkeä, joita lähdimme jäljestelemään koirajohdon luvalla. Pari jälkeä meni hukkaan ja aikaa meni siihenkin, kun yritimme saada jatkettua jälkeä. Kun jälki ei löytynyt uudelleen, jatkoimme alkuperäisen tienvarren läpikäyntiä. Ajan loppuessa Leo oli hyvin kiinni jossain jäljessä, mutta jäljestäminen täytyi lopettaa ajan loppuessa. Sunnuntain purussa kävi ilmi, että mikään meidän löytämistä jäljistä ei ollut järjestäjien tekemä. Joko alueella oli ollut marjastajia tms tai sitten jäljestelimme hirviä koko aamupäivän. Nämä on niitä tilanteita, joista emme koskaan saa tietää, mitä jäljestimme. Alla kuva siitä, kun pidimme pienen huilitauon kesken etsinnän. Jos metsästä löytyy sohva, niin sehän on selvä tauon paikka 🙂
Kuva: Mikko Kaataja
Kun ajelimme tehtävän jälkeen johtopaikkaa kohti, niin mulla puhkesi autosta rengas. Ajoinkin sillä jonkin matkaa ennen kuin tuli tunne, että jotenkin auto rämisee liikaa ja kolot tuntuvat enemmän kuin yleensä. Onneksi järjestäjien puolesta saatiin paikalla ”Team Ahma” ja hallitunkki, joten matka pääsi jatkumaan vararenkaan kanssa. Vähän siinä jo hikoilutti, että mahtaako koko päivän aikataulu mennä pilalle tämän rengasrikon takia. Onneksi niin ei käynyt.
Tämän pitkän etsinnän jälkeen meillä oli lounas ja sen jälkeen seuraava tehtävä. Itse en ollut tässä tehtävässä mukana, mutta meidän joukkue hoiti homman hienosti. Meille annettiin tarkastettavaksi alue, josta piti ilmoittaa havainnot koiran reaktioita lukien. Joukkueemme koirakko löysi alueelta jäljen ja sai rastinpitäjältä luvan jäljestää sen loppuun oman alueemme ulkopuolelle. Tässä olikin tarkoituksena nimen omaan löytää sen jälki ja ajaa se loppuun alueen ulkopuolelle, kun lupa saadaan. Hienosti siis hoidettu! Meillä tällaisia tehtäviä harjoitellaankin ihan viikkoharjoituksissakin jonkin verran, mutta ainahan näitä saisi harjoitella enemmänkin.
Seuraava osoite oli Ideaparkin parkkipaikka. Siellä odotti seuraava kuvitteellinen tilanne: ”Ideaparkin tunneli täytetään vedellä maanantaina 29.8.2016. Tunneli on ollut epämääräisten ryhmien luvattomassa käytössä. Poliisilla ei ole resursseja tyhjentää tunnelia. Heillä on kuulemma tarpeeksi töitä viikonloppuna maanpäällisessä helvetissä. Poliisi epäilee, että tunnelissa on vielä henkilöitä, jotka vastustavat tunnelin täyttöä. He
voivat piilotella. Poliisi ei kuitenkaan usko, että he ovat väkivaltaisia, mutta heidät tulisi poistaa tunnelista mahdollisimman nopeasti. Tunnelissa on paljon tavaraa, ja poliisi toivoo, että mihinkään ei kosketa”. Ja sieltähän niitä sitten löytyi kaikenlaisesta irtaimistosta tehtyjä hökkeleitä ja muutama ihminen. Lämpötila oli noin viisi astetta plussalla ja ilmankosteus varmaan jotain 99 prosenttia. Taustalla soi Psyko-elokuvan tunnari tunnelmaa luomassa ja rekvisiittaan kuului myös pääkalloja ja irtokäsiä 😀 Tämä tehtävä oli siitäkin mukava, että kaikki koirat pääsivät hommiin. Luolastossa oli piiloja, jotka oli rakennettu jo pari viikkoa sitten, eikä niihin ollut sen jälkeen koskettu. Sitten oli piloja, joissa ei ollut ihmistä, mutta joita oli kosketeltu. Kahdessa piilossa oli ihminen ja lisäksi kahdessa paikassa oli myös ruumiin hajua. Ideana oli tässäkin se, että ohjaajan on luettava koiraansa ja luotettava koiran reaktioihin. Itse varmistelin aluksi Leon perässä oventauksia sun muuta. Mutta kun ensimmäinen ihminen oli löytynyt ja näin miten selvä ero reaktioissa oli verrattuna muihin kohtiin, niin luottokin löytyi. En varmistellut enää niin paljon ja uskoin Leksan hoitavan tilanteen. Tosi kiva tehtävä mun mielestä!
Kuva täältä
Meidän viimeinen tehtävä oli yleisörasti, joka kuuluu Katselmuksen ohjelmistoon vuosittain. Tälläkin kerralla oli tarkoitus kertoa pelastuskoiratoiminnasta ja järjestää näytöksiä. Tämän vuoden teemana oli Kennelliiton teemavuotta mukaillen ”lapsi ja koira”, joten näytöksessä oli mukana myös lapsia. Näytimme, miten koira löytää ihmiset ja ilmaisee löytönsä haukkumalla sekä toisena näytöksenä etsittävien ilmaiseminen rullailmaisulla. Leo näytti jälleen, miten koira löytää nurmikentältä kadonneelta pudonneen esineen. Kovasta tuulesta johtuen meidän ryhmämme ei voinut suorittaa vesistöetsintää, mutta meille keksittiin sitten muuta ekstraa. Näytösluontoisesti esitettiin, miten pelastuskoirat sietävät erilaisia häiriöitä ja pystyvät työskentelemään myös odottamattomissa tilanteissa. Ensimmäistä koirakkoa häiritsi innokas koiranulkoiluttaja, joka halusi tuoda oman koiransa morjenstamaan työskentelevää koiraa puoliväkisin. Toisella koirakolla oli haasteena juopunut henkilö, joka yritti partion mukaan kunnes kaatui maahan ja menetti tajuntansa. Siitä tulikin sitten ensiaputehtävä. Kolmannen koirakon haasteena oli väkisinrapsuttaja, joka suorastaan juoksi paikalle huutaen ”IIIIIhana koira, saako sitä rapsuttaa!” ja oli siinä vaiheessa jo kyykyssä koiran vieressä rapsutellen ja jutellen. Pienellä pakolla rapsuttaja saatiin ajettua pois ja koira pääsi jatkamaan hommiaan. Kaiken kaikkiaan hauska rasti tämäkin ja varmasti yleisökin tykkäsi. Kaikki osalliset olivat ainakin tunteella mukana. Meidän joukkue sai erikoismaininnan siitä, että koiramme antoivat oman panoksensa näytökseen tekemällä yhteensä kolme pissaa ja yhden kakan 😀
Tarkempi selonteko rastiselostuksineen ja kuvineen löytyy täältä. Meidän joukkue on mukavasti edustettuna kuvissa 🙂 Oli kyllä taas mukava ja opettavainen reissu. Tänä vuonna olimme ensimmäistä kertaa mukana kokonaisella oman yhdistyksen joukkueella ja yhteistyö sujui mielestäni hienosti. Tehtävillä meillä oli pääasiassa aika varma olo, emmekään ainakaan tiedä mokanneemme missään kohtaa pahemmin. Ja pakko kyllä taas kehua omaa Leksaa, jonka kanssa reissaaminen on rentoa ja mukavaa. On se kyllä hieno kaveri ❤
rusketusraidat.wordpress.com 