Nyt en enää edes yritä valehdella, että olisin vähentänyt harrastukseen käytettyjä tunteja. Pötypuhetta. Kaiken aikaa on jotain tekemistä siihen malliin, ettei ehdi kaupassa käydä tai kämppää siivota. Nukkuminenkin on jäänyt näin kesällä vähän vähemmälle. Muttakun se on tämä harrastelu niin siistiä. Leon kanssa on lähestulkoon aina kiva tehdä mitä vaan, se on vaan niin huippu. Jäynän kanssa on kiva tehdä, koska myös se on huippu ja elämänkaaren tässä vaiheessa edistyminen on niin valtavaa. Viivin kanssa on kiva tehdä, koska se on niin innoissaan kaikesta yhdessä tekemisestä.
Kävin Leon kanssa yrittämässä jäljen loppukokeen päiväosuutta. Harjoitusjälkihän meni hyvin, joten lähdin kokeeseen luottavaisin mielin. Olin kyllä hieman yllättynyt, kun Leo posotti esineistä yli ilman mitään näkyvää reaktiota. Keräsin kaksi sukkaa ja neljä jälkikreppiä mukaan jäljeltä, Leo ei niistä ollut kiinnostunut. Hautovassa ja lämpimässä ilmassa jäljestäminen oli Leksalle selvästi raskasta. Juotin sille kyllä moneen kertaan Hyla-maitoa ja pari kertaa Leo lähti itse jäljeltä muutaman metrin päähän ojaan vilvoittelemaan. Annoin sen mennä. Vähän aikaa loiskuteltuaan Leo lähti itse uudelleen jäljelle ja pääsimmekin melkein loppuun saakka. Arviolta 1800 metrin kohdalla ylitimme yhden kyyn. Itse melkein astuin sen päälle, Leo oli sen yli jo kävellyt. Hieman huolestutti, että onko käärme päässyt puremaan koiraa. Leo ei kyllä ollut päästänyt mitään ääntä, enkä nopeassa tarkastelussa löytänyt koirasta mitään turvonnutta kohtaa. Jatkoimme eteenpäin. Noin 1900 metrin kohdalla jälki meni läheltä asvalttitietä ja Leo meni tielle saakka. Siellä se haisteli ympäriinsä ja tien pientareita. Mietin siinä vähän, että aika erikoista, jos jälki on laitettu menemään ison tien yli. Leo ei tuntunut löytävän jälkeä sieltä tien toiselta puolelta. Jonkin aikaa harhailimme ja Leo etsi jälkeä. Lopulta tulimme lähelle halkopinoja, joiden vieressä joku isäntä lastasi halkoja auton peräkärrylle. Totesin, että jälki ei todennäköisesti mene siellä. Tiesin, että olemme ihan lähellä loppua, taskussa oli ne kaksi sukkaa ja neljä jälkikreppiä. Mietin siinä, että jos löydämme sen jäljen lopussa olevan ihmisen, niin mahdammeko päästä kokeesta läpi. Oikeita esineitä ei ollut tarpeeksi, tosin jäljeltä löytyneitä esineitä kuitenkin. Ajattelin pitää pienen tuumaustauon ja juottaa koiraa (ja tarkistaa Leksan kolmannen kerran sen käärmeenpureman varalta). Tauosta ei vaan tullut oikein mitään, kun ympärillämme pyöri valtava paarmapilvi. Leo ei halunnut pötkötellä paarmojen syötävänä ja kyllä siinä itselläkin oli jo aika hiki. Ja ehkä vähän harmitti muutenkin. Päätin jättää kokeen siihen, vaikka tiesin meidän olevan lähellä maalimiestä. Ja pystyin aika hyvin arvaamaan suunnankin, mistä maalimies voisi löytyä. Leo oli kuitenkin aika läkähdyksissä, enkä halunnut puskea sitä loppuun ”turhaan”, jos koe ei menisi kuitenkaan läpi. Lisäksi huolestutti sekin, että jos se kyy sitten kuitenkin pääsi puremaan Leksaa. Vaikka missään kohdassa ei kyllä näkynyt mitään turvotusta siinäkään vaiheessa. Tämän päätöksen myötä meillä meni sitten loppukoe vanhaksi (koska se oli suoritettu vain puoliksi) ja yritämme seuraavaksi jäljen peruskoetta. Testaaja vähän harmitteli päätöstäni, hän olisi kuulemma päästänyt meidät läpi niillä jäljeltä löytyneillä esineillä, mitä meillä oli. Tämän kokeen myötä saimme esiin myös ongelman, jonka luulin olevan jo selätetty: esineet. Moneen vuoteen Leo ei ole jättänyt esineitä ilmaisematta, mutta kokeessa se sen teki. Ja sen jälkeen olen tehnyt pari jälkeä, joilla on ollut paljon esineitä. Leo ilmaisee kankaiset esineet, mutta ei pieniä ja/tai kovasta materiaalista olevia. Teen nyt jokusen jäljen, joissa tiedän esineiden paikan ja pääsen huomauttamaan ilmaisematta jättämisestä. Luulisin, että asia korjaantuu suht helposti. Eilen Leo ainakin ilmaisi jäljen loppupäässä olevat kovatkin pikkuesineet, kun alkupäässä en päästynyt sitä ohittamaan esineitä. Ehkä muissakin asioissa näkyvä pieni porsastelu näkyy nyt sitten jäljellä näin.
Leon porsastelusta sitten muutama sananen. En tiedä, olenko vaan lepsuillut Leon kanssa itse, vai onko sillä menossa joku protestointikausi. Ehkä Leksaa potuttaa, kun treenaan Jäynän kanssa enemmän ja hän jää vähemmälle huomiolle. Tai sitten Leo vaan omasta mielestää lähestyy sitä ikää, jolloin koira saa tehdä mitä itse haluaa 😉 Ovista ei ole esimerkiksi ikinä saanut mennä ilman lupaa, mutta nykyään Leo yrittää välillä suorastaan auttaa minua oven avaamisessa työntämällä sitä kuonolla. Olen joutunut oikein vetämään oven kiinni herran naaman edestä muutaman kerran. Pöydille ei voi jättää ruokaa Leon kanssa samaan tilaan, tuo porsas yrittää varastaa ne pöydältä. Leo ei ole ikinä ottanut pöydältä mitään. Ennen. Tokossa Leo on välillä sitä mieltä, että hän voi yrittää varastaa lelua kädestäni siinä kohdassa, kun hänen mielestään olisi hyvä aika palkata. Melkoinen röyhkimys! Ja nyt tuo esineiden ohittaminen jäljellä ”koska mä voin”. Herra lerppakorva taitaa olla pienen kurinpalautukset tarpeessa vähän joka asiassa. Täytyy kai ottaa hetkellisesti melkoinen natsilinja sen kanssa. Sikailua ei siedetä, mutta hyvällä käytöksellä saa haluamansa.
Paimennuksesta sitten. Olin Jäynän kanssa Myytin paimennusviikonlopussa Liedossa Koirataidossa. Jäynä syttyi lampaille jo ainakin jossain määrin. Ei kuitenkaan ihan palavalla intohimolla suhtautunut vielä asiaan, koska hankalan kohdan tullen Jäynän mielestä oli olemassa sekin vaihtoehto, että voi vaikka maistella vähän lampaiden kakkaa. Jotakin ajatusta Jäynällä kuitenkin oli ja pääsimme tekemään jo sitä lamapaiden kiertämistä oikealle ja vasemmalle, kesken kaaren pysäyttämistä (mikä sinänsä oli vähän hankalaa, koska Jäynällä ei ole olemassa vielä kunnon pysäytyskäskyä) ja jotain pieniä ajamisen alkeita. Yhdessä vaiheessa Jäynä kokeili vähän lampaita kohti hyökäämistä ja sille kerrottiin heti, että se ei ole ookoo. Kun ”opettajan” paimennussauva heilahti varoittavasti, Jäynä katsoi parhaaksi tulla luokseni ja tarjota sivulletuloa 😀 Se on aina varma valinta, jos ei oikein tiedä, mitä häneltä halutaan. Leokin pääsi kokeilemaan paimennusta yhden kerran ja se kyllä niin muisti, mistä on kyse. Katse kiinnittyi lampaisiin välittömästi, kun Leo sai ne näkyviinsä. Aika hektisesti homma alkoikin, enkä taaskaan saanut Leksaa kuriin. Kaisa tulikin auttamaan ja hänen kanssaan Leo meni kuin unelma. Pari kertaa Kaisa huomautti, että hän määrää suunnan ja vauhdin. Sen jälkeen Leo olikin, että ”okei, sä näköjään tiedät, mitä sä oot tekemässä”. Kaisan mielestä Leolla on paimennuspalikat hyvinkin kohdillaan, minulla ei niinkään. Sen tiesin kyllä jo ennestäänkin. Tammikuisen terveen selkäkuvan ja Kaisan mielipiteen kautta minulla virisi kuitenkin taas ajatus siitä rotuunotosta. Ajatus, jonka olen jo monta vuotta sitten haudannut. Pari kasvattajaa on kuitenkin tässä vuosien varrella ollut sitä mieltä, että Leksalla voisi olla jotain annettavaa jalostuksellisesti. Tämän asian kanssa on pikkuhiljaa sellainen ”nyt tai ei koskaan” -tilanne, koska Leo on jo 7-vuotias. Voi olla, että hoidan tämän asian nyt. Tänä syksynä.
Pentukurssista sitten. Ilmoitin Jäynän pentukurssille, että se oppisi treenaamaan myös silloin, kun paikalla on kavereita ja muutenkin häiriötä. Kurssin aikana on käynyt epämiellyttävän selväksi, että nämä häiriöt tulivat tosiaan tarpeeseen. Jäynä kiihtyy ihan älyttömästi siitä, kun joku muu tekee luoksetuloa. En edes tiedä, haluaako Jäynä mennä se kutsuvan ihmisen vai juoksevan koiran luo. Kurssilla on otettu jokaisella kerralla lopuksi luoksetuloja ja nyt Jäynä kiihtyy jo siinä kohdassa, kun hommaa valmistellaan. Muutamalla viimekerralla onkin tehty niin, että Jäynä tekee luoksetulonsa ensin ja vien Jäykyn sen jälkeen autoon. Siinä ei auta namittelut eikä nurkan taakse menemiset, Jäynä tahtoo luoksetulemaan. Ihan turha siis kiihdyttää minua ja Jäynää siinä tilanteessa yhtään enempää. Täytynee siis treenata tätä jossain vaiheessa niin, että joku muu tekee luoksetuloa ja me menemme katsomaan sitä aluksi kilometrin päästä. Ja kun homma sujuu sillä etäisyydellä, siirrymme 900 metrin päähän. Tai jotain. Muuten olemme pentukurssin aikana edenneet joissain asiossa jonkin verran ja jotkut hommat ovat menneet takapakkia. Jäynä ei vaan jaksa keskittyä koko tuntia kerrallaan (eikä tuon ikäisen tarvitsekaan), joten minun pitäisi vaan tulla paikalle ehkä ensimmäiseksi viideksi minuutiksi ja viedä Jäynä sen jälkeen autoon. Siitä, että annan sen huomion herpaantua ja kontaktin tippua, on vaan haittaa. Että hyvähän se on olla jälkiviisas 😉 Kurssia olisi vielä muutama kerta jäljellä, mutta emme pääse ilmeisesti viimeisille kerroille ollenkaan. Mutta hyödyllinen kurssi meille sinänsä, eipä pääse pissi nousemaan hattuun. Jäynästä tuntuu kasvaneen viimeisen kuukauden aikana muutenkin teini-ikäinen. Se ei ole enää se yllättävän helppo ja reipas pikkupentu, vaan hieman omapäinen ajoittain mörköilevä teini, jonka tunnetila saattaa heitellä päivän mittaan laidasta laitaan. Sain sen kutsuttua pari viikkoa sitten luokseni, vaikka jonkin matkan päässä juoksi kissa. Eilen Jäynä valitsi luoksetulon, vaikka läheisestä vadelmapuskasta nousi yllättäen ihminen. Toisena hetkenä taas en saa Jäynän huomiota millään, koska jossain näkymättömissä pitkän matkan päässä haukkuu koira. Ja vaikka Jäynä jo lopetti vasten hyppimisen ja käsien puremisen melkein kokonaan, niin nyt se riehaantuu välillä melkein pikkupennun mittakaavan hepulointiin. Ja koska Jäynä painaa jo yli 20 kiloa, niin sitä on kiva ottaa kopiksi, kun se oikein innostuu loikkimaan 😀 On kyllä mielenkiintoista seurata Jäynäsen kehittymistä pennusta aikuiseksi koiraksi, koska edellisestä kerrasta on aikaa kymmenkunta vuotta.
Pallokooma
rusketusraidat.wordpress.com 