Lepoakin välillä

Liika treenaaminen ei ole ainakaan omille koirilleni hyväksi. Leo menee vähän ylikierroksille, jos treenataan liikaa. Se odottaa joka hetki, että lähdetäänkö pian taas johonkin ja on kotona melkoinen hyrrä. Yritän välttää siis liikaa treenaamista Leon kanssa ja nyt Jäynän kanssa yritän opettaa alusta saakka, että välillä meillä on lepopäiviä. Jolloin hoidetaan vaan pakolliset pissalenkit, mutta ei treenata mitään. Eikä tehdä pitkää lenkkiä. Toki meillä on myös niitä päiviä, että ei treenata, mutta tehdään pidempi lenkki.

Leksan kanssa voisi aloitella pyöräilykauden. Mutta mitenköhän sen tänä vuonna hoitaisi, että tassujen iho ei menisi taas rullalle? Joka kevät on ollut sama juttu, että ensimmäisen pyörälenkin jälkeen on seurannut ainakin muutaman päivän ”sairasloma” kaikesta. Sen vuoksi en ole aloittanut pyöräilyä vielä. Suunnitelmana on kuitenkin, että vien pyörän ja Leon autolla hiekkatielle, enkä juoksuta Leksaa asfaltilla ollenkaan. Tuleepa se viime kesänä ostettu pyörätelinekin käyttöön. Viivi on ilmoittanut jo muutama vuosi sitten, että hän ei enää juokse pyörän vierellä. Jäynän kanssa pyöräilyt taitavat mennä ensivuoden puolelle. Ehkä sitä voisi kuitenkin joskus syksyllä kuitenkin totuttaa pyörään edes vähän. Vaikka vaan taluttamalla pyörää ja kävelemällä Jäynän kanssa pyörän vierellä. Tässä vaiheessa Jäynä ei kyllä osaa edes kävellä remmissä nätisti juoksemista puhumattakaan.

Jotain on kyllä treenattukin, ei me viikkokaupalla olla huilattu. Leo pääsi pari viikkoa sitten hakutreeneihin teemalla ”en halua tietää missä maalimiehet ovat”. No, Leo tiesi. Ja juoksi about 200 metrin päähän haukkumaan. Oli aika lennokasta menoa ja suurimman osan ajasta mulla ei ollut tarkkaa tietoa, missä Leo menee. Ei hyvä. Saan sen pysymään järkevällä etäisyydellä, kun huutelen sitä koko ajan. Mutta jatkuvasta komentamisesta Leolla vaan kierrokset nousee. Pitäisi varmaan tehdä muutama iso treeni putkeen, heti semmonen parin tunnin etsintä. Vai onko tähän olemassa joku muu lääke? Tällä viikolla tilasin Leksalle treenit sillä ajatuksella, että vaikka ollaan metsässä, maalimiehet saisivat olla vaikeasti paikannettavissa. Halusin seisovan ihmisen (ihan vaan, kun sitä ei muista treenata riittävän usein), sitten yhden kiven päälle ja kolmannen puuhun. Puussa olevaa ihmistä Leo saikin paikantaa hyvän aikaa ja kerkesin jopa paikalle ennen kuin Leo löysi ihmisen. Jonkin aikaa se olikin jo pyörinyt puun ympärillä ennen sitä. Jossain vaiheessa Leo ymmärsin katso ylös ja siellähän se ihminen oli 🙂 Hienosti Leksa nousi välillä haukkuessa puuta vastenkin haukkumaan. Toinen ja kolmas maali olivat hyvin lähellä toisiaan. Toinen seisoi sen kiven vieressä, jonka päällä kolmas ihminen oli piilossa. Hyvä keksintö! Harmittavasti minä näin sen kivellä olevan ihmisen, kun palkkasin Leksaa siitä seisovan ihmisen löytämisestä. Se olisi ollut minulle kunnon pähkinä ellen olisi itse huomannut kiven päällä pötköttävää maalia. Yritin olla ihan coolina, että en auttaisi Leksaa ja lähdimmekin kiven luota pois. Kyllähän Leo sitten kuitenkin osasi mennä kivelle takaisin jonkun matkan päästä, kun sille taisi tulla olo, että jotain siellä kivellä tapahtui. Pieni ”outous” näkyi siinä, että kun Leksa meni kiven päälle, se ensin pissasi melkein ihmisen päälle ja aloitti haukkumisen vasta sitten. Leolla on tuollainen kiva tapa. Että jos on jotain hankalaa tai outoa, niin paineet täytyy päästä pissaamalla ulos. Mutta hyvä treeni joka tapauksessa. Ihan kiva, että Leo ei aina selviä treeneistä ihan rallattelemalla.

Jäynä on jatkanut jäljestelyä eri alustoilla. Pari viikkoa sitten tein n. 60 askelta pitkän jäljen soralle. Alussa oli pientä häsäämistä, mutta aika pian se tajusi, että tämä on sitä samaa juttua kun ennenkin. Sanoisin jopa, että nakkeja jäi väliin vähän vähemmän. Jäynä siis teki tarkasti. Tällä viikolla oli ohjelmassa about saman mittainen jälki metsässä. Ensimmäinen laatuaan siis siinä ympäristössä. Hyvin Jäykky kyllä jo tietää, mitä ollaan menossa tekemään, kun vaihdan jäljen lähellä kaulapannasta valjaisiin. Tällä jäljellä Jäynää piti jo jarrutella aika paljon ja kerran se jopa istui minua katsomaan, että ”eikö saakaan mennä?”. Odotin rauhassa ja Jäynä jatkoi jäljestämistä itse. Tähän mennessä olen ajanut kaikki jäljet tosi tuoreina, joten ehkä voisin jo vanhentaa jälkiä vähän enemmän. Tai lisätä pituutta. Tai tehdä kaarroksia. Monta on vaihtoehtoa 😉 Nyt olen tähän saakka yrittänyt tehdä muuten aika samanlaisia jälkiä, koska olen tehnyt niitä eri alustoille. Ehkä lisään nyt ensin jäljille pituutta, niin samalla siinä tulee väistämättä myös vähän ikää lisää.

Viikonloppuna Leo ja Jäynä pääsivät raunioille treenaamaan. Leolle halusin kaksi ihmistä vaikeisiin piiloihin niin, että en tiedä, missä ihmiset ovat. Kovasti Leo saikin tehdä töitä ensimmäisen piilon kanssa, mutta paikansi se sitten lopuksi maalin. Toinen meni vähän nopeammin, mutta ei sekään ollut onneksi ihan läpihuutojuttu. Tällaiset treenit meille sopivat, että Leo joutuu tarkentamaan, eikä löydä ihmistä sillä älyttömällä juoksemisella ja vouhkaamisella.

Jäynällä oli myös kaksi ukkoa piilossa. Toinen oli kasan päällä pienessä painaumassa. Ajatuksena oli, että kun Jäynä kiipeää kasan päälle, maalimies löytyy heti. Toinen oli vaakaputkessa ja ajatuksena oli, että Jäynä joutuisi menemään hämärään putkeen vähän sisään. Noh, se putkessa ollut ihminen, sen Jäynä haistoi kasan päältä, koska putkesta meni ylös toinen putki. Maalimies kiipesi palkkaamaan sinne ylös, kun Jäynä siellä heilutteli häntäänsä. Tulipa vahingossa sitten sellainen puoliksi umpinainen piilo, kun putken päällä oli eurolava. Se toinen maali oli tavallaan odotettua haasteellisempi, koska vaikka haju tuli hyvin kasan reunaa alas, matkan varrella oli pieni notkelma, minkä kohdassa haju katosi. Vähän pyörittyään Jäynä keksi kuitenkin jatkaa ylöspäin ja sai hajun uudelleen. Sieltä se ukko löytyi Jäynän suureksi iloksi. Lopuksi Jäykky sai vielä kokeilla pellin päällä kävelemistä, isoon betoniputkeen menemistä minun kanssani, korkealla sillalla kävelemistä ja jyrkähköjä rappusia. Jäynä ei oikein osannut mennä rappusia ylös, mutta alaspäin se tuli, varovasti.

Muuten tämä leiriviikonloppu meni muita koirakoita harjoitusarvostellessa ja erilaisia suorituksia katsoessa. Omia koiria en jaksanut illalla enää treenata, mutta ne pääsivät monta kertaa päivässä pienelle lenkille. Jäynä pääsi myös painimaan jokusen viikon vanhemmat malikkapojan kanssa. Siinä olikin Jäynälle kunnolla vastusta 🙂 Pojat löysivät yhteisen sävelen aika hyvin ja Jäynä sai vähän ehkä maistaa omaa lääkettään, kun kaverikin oli kovaotteinen. Jäynä oli leirillä aika harmiton ja hyväkäytöksinen. Jonkin verran sen kyllä pöhisi ja möykkäsi muille koirille. Eli mörköikä tekee ilmeisesti tuloaan.

Muuten kolmen päivän leiri/koulutusviikonloppu meni aika kivuttomasti. Viivi oli Pedon luona hoidossa ja pääsi mökkeilemään. Siellä Vinkunen oli saanut kirmailla vapaana tuntikaupalla ja laittaa viisivuotiaan saksanpaimenkoirauroksen ruotuun. Sakemanni oli kuulemma aluksi kiusannut myös Viiviä vähän, mutta se loppui lyhyeen. Sen jälkeen se oli härkkinyt Petoa, eikä ollut totellut, vaikka Peto oli sille ärähtänyt. Viivi oli sitten kuulemma mennyt useammin kun kerran seisomaan poikittain sakemannin ja Pedon väliin. On se kyllä hassua, miten tuolla 5-kiloisella pikkukoiralla voikin olla tuollainen auktoriteetti. Ja miten se suojelee laumaansa, oli vastassa mitä tahansa. Hänen alaisiaan ei höykytä muut kuin hän itse 😉

Ilmoitin Jäynän tuossa pari viikkoa sitten tottelevaisuuskurssille. Se tulikin nyt sitten aika hyvään aikaan. Kurssilla Jäynä pääsee näkemään muita koiria, se kun tuntuu olevan tällä hetkellä vähän jännää. Ensimmäinen kerta oli maanantaina. Koirat oli jaettu pareiksi ja jokaiselle otettiin muutama nopea kierros. Aina kierroksen jälkeen ohjaaja sai ohjeet seuraavalle kierrokselle. Ekalla kiekalla Jäynä pöhisi parilleen, eikä muutenkaan keskittynyt ihan kunnolla. Uusi paikka, uusi koira. Sen jälkeen sain ohjeeksi olla itse nopeampi ja kierrokset menivätkin sen jälkeen aina edellistä paremmin. Jäynän kanssa tehtiin sivulletuloja nopeaan tahtiin ehkä noin viisi per kierros. Siitä loppupalkka ja nopeasti autoon. Pikkukaveri ei ehtinyt juuri katsella ympärilleen, eikä ehtinyt puhistakkaan. Hyvä treeni kyllä. Taas kerran sain huomata, että minulla on taipumusta ahnehtia vähän liikaa. Ja muutenkin olen taipuvainen kaikenlaiseen häsläämiseen. Mulle tuli ohjeeksi opetella namien antamista niin, että niitä ei lentele ympääriinsä. Itse ajattelin myös, että opettaisin Jäynälle jo hieman sitä sivulla olemistakin sen sijaan, että siihen vaan tullaan käymään sekunniksi. Makuulla olemista olen myös kotona harjoitellut jonkin verran. Jäynä pysyy jo joitakin sekunteja namien välissä. Yhteensä olen tehnyt varmaankin maksimissaan parinkymmenen sekunnin makaamisia.

Meillä on siis valtakunnassa kaikki hyvin. Jäynä on oppinut väistämään Viiviä ja päästän niitä päivittäin ainakin kerran toisiaan tapaamaan. Yhteislenkkejä on tehty muutama, eikä mitään pahempia selkkauksia ole tapahtunut. Viivin terveystilanne on melko vakaa, eikä se ole ollut erityisemmän huonolla tuulellakaan, kuten se kipeänä ollessaan on. Etujalkaansa (sitä ainutta tervettä jalkaa) Viivi on ontunut hieman tällä viikolla. Sanoisin kuitenkin, että ontuminen on vähentynyt viikon aikana, eli jalassa ei todennäköisesti ole mitään vakavaa. En viitsi tutkituttaa enää jokaista ontumista ja kipuilua, koska hoito olisi todennäköisesti joka tapauksessa särkylääkettä ja lepoa. Ja ne kuuluvat Viivin jokaiseen päivään jo muutenkin. Yritämme siis jatkaa treenaamista ja lepoa sopivassa suhteessa edelleen. Viivikin saa satunnaisesti käydä syömässä Jäynän jäljelle jääneet nakit tai etsimässä ”vahingossa” pudonnutta hanskaa. Ja kaikki tämä tietysti häntä iloisesti heiluen.